Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Sorrow and agony, my friends

Heipähei taas! Niihin kauan sitten jätettyihin kahteen kysymykseen lupaan vastailla loppuviikosta. Torstaina kun saan ihan "oikeita" papereita sairauteni kulusta ja sen oireistosta, kun hoitaja antaa mulle pyytämäni tulosteet niistä kaikenmaailman lääkärinlausunnoista yms.

Joo, mitäs mulle, samaa paskaa. Väsyttää, väsyttää niin hirveesti. Oon vaan nukkunut suurimman osan ajasta, ainakin tuntuu siltä, en oo yhtään varma. Sanoinko jo, että väsyttää? On ollut ahdistusta, tehnyt mieli viiltää, ollut niin pirun yksinäistä. Ahdistanut lisää. Juuri nyt... väsyttää ja itkettää. Täytyy siis siirtyä nukkumaan näinä hetkinä, ei tästä muuten selviä. Tekis mieli kertoa hoitotaholle, että mun tekee usein taas mieli kadota lääkepilveen, mutta pelkään, että multa kielletään bentsot ja mitäs mä sit? Olen ja ahdistun, sorrun viiltämään?

Sydämeen sattuu tää kaikki mitä mun ympärillä tapahtuu, ja mitä mun sisällä - kaikki se mikä huutaa mun sisällä apua, huutaa että siihen sattuu... Ja kukaan ei tunnu uskovan. Ihmiset ovat välinpitämättömiä, itsekeskeisiä, inhottavia. Niin olen minäkin. Mä kaipaisin vain vähän huomiota, vähän hyväksyntää, vähän aitoa rakkautta. Saanko mä sitä?

Viime viikolla lääkärintapaamisessa mun kaikki haaveet lytättiin hellästi. "Ei... ainakaan vielä hei, joskus ehkä!" Joojoo. Haen kouluun, mutta toivon etten pääse, sillä mulle ei suositella koulun aloittamista vielä, enhän mä jaksa ees kun muutaman tunnin viikossa päivätoimintaa toimintakeskuksella. Tottahan se. Eikä sinne Kiipulaankaan vielä, oon liian vaiheessa. Kuntoutustukea sentään vielä AINAKIN kesäkuun 2013 loppuun, ellei Kela keksi jotain idioottia syytä rangaista mua jostain kieltämällä multa rahantulon.

Tekee mieli repiä rintakehä auki, huuto takertuu sinne jonnekin missä ahdistuskin majailee. Eihän kerrostalossa saa terve ihminen huutaa. Mä en ole terve. En huuda silti. En saa kunnolla unta öisin, sillä on vaikea hengittää kun jokin painaa rinnassa, kurkussa, joka paikassa. En saa henkeä, meinaan tukehtua, ahdistaa, ahdistaa, ja sitten väsyttää. "Et vaan osaa käsitellä (vihan)tunteitasi", sanoi lääkäri. Täytyy muistaa sanoa ahdistuksesta torstaina. Torstaina, pelastuksen päivänä. Odotan.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti