Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 25. syyskuuta 2012

Jumanstuikula sentään mikä päivä!


Tänään heräsin liian aikaisin koska Eetu herätti valittamalla et oon hävittänyt sen hammaslääkärilapun. En sitten saanut enää unta, joten nousin ja söin Pirkka-merkkistä rasvatonta jogurttia, jonka koostumus on suoraan sanottuna oksettava. Juttelin kuitenkin heti aamusta Nooralle ja Annulle pari sanaa ja vähän pääsin käyntiin, vaikka jopa viiltely kävi mielessä kun niin ahdisti. Selvisin kuitenkin.

Bussipysäkillä törmäsin Miksuun, jolta oli jalka paskana. Kaupungissa oli puoli tuntia ylimääräistä aikaa koska lähdin tahallani liian aikaisin, joten tuhlasin ja ostin lärvikuvassakin näkyvät roikkuvat korvikset H&M:ltä. Alla parempi (köh, vitut parempi, toinen paremminkin) kuva niistä; ruma muokkaus kuuluu asiaan koska en löytänyt hyvää taustaa noille ja tuo lakana näytti ihan kamalalta ja yritin epätoivoisesti pelastaa kuvan lisäämällä siihen harmautta ja voi vittu perseelleenhän se meni XDDDDD Apua. Anteeksi.


Mutta tykkään näistä ♥

Kävin katsomassa äitiä päiväpolin keskustelun jälkeen ja ahdistuskin laantui. Opetin sitä tekemään eilen oppimani ryijysolmun (tai lähinnä varmistin että se osas sen) ja syötiin omenapiirakkaa ja marjapuuroa. Juteltiin hetki kunnes Eetu haki mut kotiin. Syötiin ja ajattelin kauhulla että pitää alkaa siivota kun rakas serkkuni Emma, joka on saanut ajokortin, onnea!, tulee huomenna käymään täällä. MUTTA. Meninkin koneelle hetkeksi (tai näköjään useammaksi...) ja blogimerkintöjä selatessani törmäsin TÄHÄN (←klikklik)!! 

Herranjumala, minä, voittanut jotain!! Oon onnesta ja yllätyksestä soikeena ja en meinaa nyt ainakaan saada aikaseks siivota ko fiilistelen :DDDD Aivan ihanaa, kiitos vielä We Love It -blogin pitäjät ♥ En oo varmaan oikeesti voittanu KOSKAAN mitään ;_______; Tää on hienointa pitkään aikaan, aww!

Nyt siis soikeana alan pyöriä ympäri kämppää ja vähän laittaa kamoja kasaan ettei Emma ihan vallan pyörry. Mut toivotaan et tällä mentäis eteenpäinkin, en kaipaa ahdistusta yhtään! Toivotaan parasta, toivotaan, toivotaan.

AAAAAAAA OOTTE IHANIA KAIKKI!!
Tää päivä on aiheuttanut mussa AWWWW-oireyhtymän ja rakastan kaikkia ♥
Kiitos jokaiselle lukijalle erikseen, ja ystäville ja perheelle. Kiitos!

np: Little Boots - Magical

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti