Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ulkona pimenee, sielussa tummuu


Pelästyin kun Opamox-paketti oli auki; oliko joku vienyt lääkkeitäni? Tarkistanut niiden määrän? Olinko itse syönyt niitä ilman että muistaisin? Kiire tarkistaa, kiire, kiire! Ei, kaikki kunnossa, ennallaan. Helpotuksen huokaus.

Mun pitäis miettiä ensi viikon tapaamiseen vienkö lääkkeet hoitajalle lukkojen taakse vai en. En taida viedä; taidan silti kertoa että mua himottaa ikuinen uni aina vain, aina vain. En saa tapaamisissa koskaan ulos niitä oikeita, tärkeitä sanoja. Että haluan oikeasti kovasti kuolla, että mua pelottaa se ja samalla houkuttaa. Etten tiedä oikein. Mistään. Mitään. Että maailma on musta ja minun sielu mustempi, ja aina vain tummuu, kaikki.

Oon valmistellut joulua; enää muutama paketti puuttuu, muut on pakattu ja kortit kirjoitettu. Odotan. Muistan lupaukseni elää joulun yli. Muistan kuinka mua huolettaa aika sen jälkeen. Vaikka tänään on kaikki hyvin.

Pelkään että hyvä olo on taas valhetta (ja samalla toivon sitä), että tää johtuu siitä että oon puuhastellut joulua ja on ollut ohjelmaa. Että pian maksan veroja tästä kaikesta väsymyksen ja ahdistuksen syövereissä. Pelkään myös et tää johtuu Anksilonista, jonka mä aika varmasti lopetan koska en halua maksaa niin paljon yhdestä lääkkestä kuukaudessa. Ensi viikolla selviää onko lääkäri keksinyt mitään muuta, kun bentsot on poissa luvuista ja Atarax tai Ketipinor ym. eivät toimi. Ja että kun lopetan Anksilonin ahdistus palaa. Että oon ahdistunut kuolemaan asti koska mulla ei ole rahaa tarpeeksi.

Myönnän, nytkin jos tutkiskelen, tunnistan ahdistuksen kaiken hässäkän takana päässäni, rinnassa, hengityksessä, jäsenissä. Yritän olla tutkiskelematta, mutta toisaalta haluan.

Eetu on jättänyt ison terävän "zombientappoveitsensä" tuohon. Kuin valmiiksi, minua odottamaan. Tekee mieli kokeilla miltä se tuntuu iholla, miltä tuntuu painaa sitä kevyesti käsivartta vasten, miltä se tuntuisi... Melkein vuosi viiltämättä.

np: Austra - The Choke

EDIT:// Pystyinkö hillitsemään itseni? Pystyinkö viemään loppuun tekoni? Olen epäonnistuja, olen surkeuden huipentuma, säälittävä. Pelko kiipesi niskaan ja nujersi halun. Muutama pisara punaista onnea, siinä kaikki.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti