Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 10. joulukuuta 2012

Ikuisesti

On niin tyhjää, niin vaikeaa, niin raskasta. Väsyttää, väsyttää, olen ehkä maininnut siitä ennenkin... Aina vain väsyttää. Hautajaiset edessäpäin, odotan niitä ja samalla en halua niiden tulevan. Haluaisin tietää mistä tää oloni johtuu; onko se vain surua ja surutyötä vai onko oma vointini syöksynyt taas pieneen laskuun. Haluan vastauksia niin moniin kysymyksiin. Niin paljon on auki, niin paljon tyhjää.

Eilen joulumarkkinoilla, jotka olivat surkeat? Emman ja isovanhempien lisäksi mukana olikin myös Alisa-serkku, se oli mukaisaa ♥ Saatiin kaikki serkukset vähän käyttörahaa mammalta ja ukilta ja mehän käytettiin ne. Emman pienoisella avustuksella sain ostettua kelttikorun; ikuisen ystävyyden solmun. Se on kaunis. Emma shoppas HERKKUJA kjehkjeh pienoisella painostuksella ja oonhan mä kade niistä lumimanteleista ;_____; Alisa löys itelleen villapaidan. Ja vikoilla penneillä sit enkkufudgemömmöä, hitto se on makeaa!


Ajattelin Annua ja ääh. Siihen se tiivistyy: "ääh". Kun ei tiedä, ei tiedä mitään, mistään. Päätin, että kun maaliskuussa tulee tosiaan uutta tatuointia niin otan siinä samalla myös jonkun pienen muiston Annusta ihooni. Tietty jos ei riitä rahat niin ei, mutta uskon että löydän pennit siihen. Kamalaa, kun viimeisellä kerralla kun Annun näin niin käytiin varaamassa mulle se tatuointiaikakin... Ja nyt Annu on poissa.

Huomenna keskustelu hoitajan kanssa - suht vieraan sellaisen. Kaipaan omaa hoitajaani nyt, se ois tiennyt Annun nimeltä ja vähän sen taustojakin mitä nyt oltiin juteltu. Ja muutenkin kun ollaan tutut. ;______; Ahdistaa. Pitäisi jaksaa suihkuun, sitten kaupoille ja lopuksi porukoille syömään Eetun synttäreiden kunniaks. Huomenna meen keskustelun jälkeen porukoille ja oon yötä kun vahdin Joona-poikaa. Torstaina sit toimintakeskuksen keskustelu ja ryhmä. Perjantaina kait Emman (ja Alisan?) kanssa ostamaan mulle joululahjaa! :D Jejejejejee.

Kun vain jaksaisi. Siinä se taika ois.

np: Kotiteollisuus - Laulu on kuollut

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti