Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Viimeinen matkasi, rakas


"Jossain kirkkauden maassa kuljen,
taakka harteita ei paina, se on poissa.
Kukkaportin avaan, suljen,
hengittelen ilmaa, kevyttä kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni hymyhuuli.
Itkenkö? Enhän toki, ihanassa maassa."

Eilen oli sitten hautajaiset. Pienet, koruttomat hautajaiset. En pitänyt papista, se oli liian kuivakka Annulle, jotenkin. Ajettiin ensin ylinopeutta koko matka Joensuuhun, koska päästiin lähtemään tunti liian myöhässä; lopulta ehdittiin aivan hyvin - kun ajettiin vähän ylinopeutta. Kahdelta alkanut siunaustilaisuus alkoi tunnistuskykyni mukaan Ave Marialla. Olin kuin zombie koko tilaisuuden läpi, tuijotin kaunista valkoista arkkua, ja mietin että nuo "koristerypytykset" arkun kyljessä näyttävät kuin enkelin siiviltä. Enkelit eivät kuole koskaan. Sain sanottua muistovärssyni ilman itkua - en itkenyt koko päivänä, olin turta.


Annun veli, jonka tunnen osastoreissuiltani (hän on sairaanhoitaja), tuli heti kyselemään miten matka meni. Annun vanhemmat olivat tosi mukavia. Tunnelma oli sureva, muttei painostava. Kun Annu oli laskettu haudan lepoon, Annun isä kutsui kaikki haluavat heille. Me ystävät menimme sitten kaikki yhtä lukuunottamatta. Söimme, joimme kahvit, luimme adressit, paijasimme Annun kissaa. Annun toisen veljen pieni tyttö viihdytti meitä olemalla höpsö ja söpö. Annun isä heitti jopa läppää, Annun äiti taas oli surun murtaman oloinen, ymmärrettävästi.

Lähdimme joskus puoli viiden aikoihin. Annun äiti oli ihana toivottaessaan tervetulleeksi aina kun haluaa, en osannut odottaa sitä, vaikka se lähinnä pelkkä muodollisuus olikin? Olin päivän jälkeen väsynyt, mutta tyytyväinen ja onnellinen että pääsin saattamaan rakkaan ystävän haudan lepoon - vaikkei sitä vieläkään tajua. Ajomatka kotiin meni väsymyksensekaisissa tunnelmissa, ja kotona kaaduinkin käytännössä heti sänkyyn, ja nukuinkin sitten tähän päivään ja yli iltapäiväviiteen.

Nyt rakas Annu, lepää vain rauhassa, olemme sinut hyvästelleet viimeiselle matkallesi. Kuten se pappi sanoikin, vaikka elämäsi jäi vain 23 vuotta lyhyeksi, se on kuitenkin elämäsi, ja sen me haluamme muistaa, suruineen ja iloineen. Kiitos että sain tuntea sinut sen suhteellisen lyhyeksi jääneen ajan, minkä tunsimme ♥ En unohda sinua koskaan.

np: Velcra - Wonderland Sunrise

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti