Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Liian väsynyt


Mä otin (tyhmiä ja turhia) kuvia teille, mutten jaksa ladata niitä koneelle saati muokata. En jaksais ees kirjoittaa tätä, mutta kai mä jotain lyhyesti kun sain aloitettua. Sain hoitajalta mieliala-/unipäiväkirjan. Pitää täyttää sitä nyt päivittäin. Puhelinlasku oli 20€ pienempi kuin mitä oletin, ainoa hyvä asia koko päivässä. Musta tuntuu ettei ketään enää kiinnosta, että oon yhdentekevä. Aivan sama mitä sanotte. Ja tuskin sanottekaan. Musta tuntuu myös ettei kukaan enää usko että voin voida huonosti. "Joojoo." Tuntuu niin turhalta. Tuntuu niin yhdentekevältä. Oon niin väsynyt, ahdistaa, keho tuntuu pahalta. En jaksa.

np: Lana Del Rey - Blue Velvet

maanantai 28. tammikuuta 2013

Mikä tytyä ottaa päähän?


No tietty se kun kiertelee niitä massalle suunnattuja vaateliikkeitä, joihin ois jotenkin varaa, niin kaikissa ihanissa vaatteissa koot loppuvat kesken kun käytävillä kävelee tällainen tonnikeiju. Sitten kun ottaa askeleen kohti "isojen tyttöjen" (voi kettu kuinka vihaankaan tuota ilmausta!) vaateosastoa niin huhhuh! Yleensä tarjolla on seuraavia:
a) mummokamaa - säkkimäisiä paitoja rumilla printeillä ja kauheissa väreissä, housuihin en edes mene puuttumaan!
b) tylsää, tylsää, tylsää - valkoinen t-paita, musta t-paita, ja samat toppeina ja neuleina ja housuina muttei mitään erikoista!
c) niin hinnakasta että samalla hinnalla "normaali" ihminen saisi kolme paitaa!
Ja mikä parasta, yleensä nää vaatteet kykenee olemaan kaikkea kolmea yhtäaikaa! Okei, ymmärrän että joka nainen "tarvitsee" perus mustan topin jne., mutta oishan se mukava kun vaatekaapissa ois jotain KIVAA, sellaista erikoista ja omannäköistä.

Kappahlissa XLNT-malliston vaatteiden perushinta tuntuu olevan 39,95€/vaatekappale. H&M:llä pääsee peruspaidoissa halvemmalla, mutta se onkin sitten sitä tylsää perusmättöä. Gina Tricot on suhteessa kai halvin, mutta kokoja ei löydy kuin perustrikoovaatteista. Lindexin Generous-vaatteissa hinnat pyörii nekin lähes aina lähempänä kolmeakymmentä euroa, ja samoissa luvuissa pyöritään Seppälässä. OONKO NYT IHAN VÄÄRÄSSÄ kun sanon että paskaa? Maksaako normaalikokoinen ihminen parista hieman erikoisemmasta paidasta yhteensä pahimmassa tapauksessa 60€? Kertokaa toki jos olen väärässä, koska en jostain syystä ole shopannut normaaleja vaatekokoja hetkeen...

Ja tosiaan, en ehkä halua edes alkaa arvioida noiden vaateketjujen vaatteiden ulkonäköä, tietäähän jokainen niissä itse käynytkin millaista tyyliä mikäkin ketju edustaa.

Sitten on erikseen vielä nää ns. erikoisliikkeet, joissa ollaan erikoistuttu meihin läskeihin. Okei, en tunne kyseistä erikoisalaa juurikaan, koska esim. Lahdessa ei ole käsittääkseni tällä hetkellä yhtään nuorille/nuoremmille suunnattua, isompia kokoja myyvää liikettä. Hetken aikaa tuo Zizzi tuossa Triossa oli, mutten yhtään ihmettele miksei se pärjännyt: hinnat olivat jotain järkyttävää! Muistaakseni ihan perusneuleestakin saattoi joutua maksamaan lähemmäs 70€. Aika riistoa musta. Ehkä ihan okei jos sulle riittää kaks paitaa ja kahet housut, mutta tää tyty ainakin tahtois VÄHÄN enemmän vaihtelua...

Netistä tietty löytyy vaikka ja mitä, mutta surullisen usein XL-koko käsitetään nykyään tyyliin kooksi 40, vaatteilla on hintaa niilläkin taas ja vaatteet ovat sitten niin mummomaisia (taas) tai sitten todella jotenkin... ylitseampuvia? Kuten röyhelökorsetteja ym. goottikamaa, joka ei välttämättä mielestäni imartele jokaisen isoja muotoja... Ei ole helppoa :D

Mikäli en ole nyt puhunut täyttä läpiä päähäni, niin XL-kokoisten ei auta kuin brassailla (halppisketjujen) koruilla ja ... no perkele, sukilla. Ei tässä juuri muu auta. Voitte siis vaan kuvitella miten mulla menee niin paljon (okei menisi varmaan muutenkin, en nyt ala jeesustella itseäni paremmaksi :D) rahaa vaatteisiin... Eetulle en aina edes kehtaa kertoa että ostin YHDEN nätin paidan neljälläkympillä tjsp.

Tänään otti myös päähän:
- sohjoontuva lumi jalkojen alla
- kiire juosta bussiin kun torkahdin vielä herätyksen jälkeen ja rastat eivät halunneet pysyä päässä
- kun kävelin tatuointiliikkeeseen ISON VITUN MÄEN huonolla kunnollani ihan hikipäissäni ja huomasin sen olevan kiinni
- kun tajusin että kalliit Anksilonit loppuu taas ja maastopuvusta saamani rahat menee suoraan niihin
- palelevat jalat
- kun en saanut pitsaa !!!!
- minä, koska oon elänyt yli varojeni ja ens kuusta tulee tuskaa ja tuskaa

Kiitos ja kumarrus.

np: Pintandwefall - OK

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Bodymodifications

Tajusin etten ole tainnut vielä koskaan esitellä tatuointejani? Lisäksi huomasin että olen kai vahingossa poistanut vanhan koneen muistista tälle uudelle koneelle napatut kuvat (onneksi ovat vielä siis tallessa sillä toisen koneen kovalla), joten ajattelin tylsyyden vaivatessa toteuttaa tatuointipostauksen; kuvata tatuointini uudestaan ja höpötellä niistä tänne - ja siis bodymodeista yleensäkin! Älaöägksdg, olipa sekavaa.


Tarkkasilmäisimmät huomas jo että länttäsin klipsirastat päähäni vaihteeks! ;O

En muista tarkalleen koska varsinaisesti innoistuin tatuoinneista ja lävistyksistä, mutta jos sanon että noin 16-vuotiaasta eteenpäin olen pitänyt bodymodeja kauniina ja halunnut itselleni niitä niin en valehtele paljoa. Eli onhan tässä ehtinyt kulua jo... hui, seitsemän vuotta "fanityttöyttä"! Olin niihin aikoihin aikamoinen emopoika, ja ensimmäisenä syntyi unelma snakebiteista. Äiti ja isä sanoivat tietenkin "hyinounounou!", joten kyseinen haave siirtyi aina siihen kun täytin 19 vuotta ja olin muuttanut pois porukoilta. Sen sijaan ekat bodymodini - venytykset - menivät jostain kumman syystä läpi porukoilta. Ehkä se oli se "en mä enää tän jälkeen yhtään isommaks" -koiranpentuilme? No, tässä ollaan, 18mm venytyksien kanssa. Olin liian nopea ja ahne liikkeissäni, as usual, ja sen takia iho meinas loppua kesken enkä koskaan saavuta haaveideni 20mm:ä :(

Ensimmäinen tatuointini ilmestyi oikeaan käsivarteeni syksyllä 2010. En muista kauan olin harkinnut asiaa, luultavasti kyseessä oli enemmänkin yöllinen inspiraatio joka jäi vaivaamaan päätäni. Oikeasta käsivarrestani löytyy siis teksti "Chaos engine inside" höystettynä tähdillä, ruusulla ja timanGilla.


"feels like I was born with a black hole as a soul
devouring all the light
chaos engine inside"

Tossa tuo tarinakin siis. Eli kyse on Before the Dawnin "..." -biisin sanoitusten pätkästä, joka osuu mielestäni minuun kuin nenä päähän tai nappi silmään tai jotain sinnepäin. Voitte sitten vain arvailla myös mistä tän blogin nimi on repäisty... :3 Tuo tatuointi liittyy vahvasti sairauteeni, kuten senkin voi arvata, ja kannan sitä ylpeänä koska se edustaa mulle niin sairautta kuin terveyttä.

Samaisen tatuoinnin yhteyteen ilmestyi myöhemmin rakkaudenosoitus äidilleni ♥ Äiti on mun sankari ja idoli, samalla kuin yks parhaista ystävistä. Ja eihän siitä äidistään koskaan täysin eroon pääse - en onneks kyllä haluaisikaan!


Samaan aikaan tuon äiti-tatskan kanssa, eli  keväällä 2011, ilmestyi jalkapöytääni semmoinen kiva kuva, jota en osaa sanoin juuri kuvailla :D Se on semmoinen surrealistinen kallo/suuteleva viktoriaaninen pariskunta. Näin se kai pitää ilmaista? :D Nyt sitten ignoraatte mun rumat varpaat ja järkyssä kunnossa olevat kynnet XD


Lävistyksiä on tippunut mukaan matkaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Järjestyksen sentään muistan :D
- venytykset (jotka venähtäneet 18 milliin)
- snakebites
- industrial
- septum (joka on venähtänyt neljään milliin)
- medusa
- babyvenytykset 3mm

Ei mulla kai sitten muuta? Ois voinut tietty kirjoittaa jonkun hienon mielipiteen näistä, mutta oon liian ihagohaskg kirjoittaakseni mitään asiallista :D Me is sorry. Huomenna yritän jaksaa nousta sängystä; pitäis soittaa hoitajalle, käydä apteekissa ja vihdoin siellä Levykauppa Äxässä. Ja puhuin vähän jos jaksaisin mennä moikkaamaan äitiä. We'll see.

np: Sleep Dealer - Nozomi

lauantai 26. tammikuuta 2013

Liebster Award

Kiitos Sereijan!

"This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised."

1. Each person tagged must post 11 things about themselves. 
2. They must also answer 11 questions as the "tagger" has set for them. 
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag. 
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post. 
5. These lucky bloggers must then be told. 
6. There is no tag backs.


11 faktaa pöytään:

1. En ole tietääkseni allerginen millekään.
2. Aloitin vähän aikaa sitten syömään taas monivitamiineja.
3. Olen ehkä maailman laiskin ihminen; vihaan siivoamista ym. kotitöitä.
4. Tiskaaminen saa mut raivon partaalle - en siis tiskaa, sillä silloin lentelis lautasia.
5. Mun itsekontrolli on huimaavan huono.
6. En pidä veden "mausta", vaikka mulle kovin väitetään ettei se maistu miltään.
7. Tällä hetkellä syön aamuisin seitsemän ja iltaisin kuusi tablettia.
8. Googletan jatkuvasti tietoa erilaisista itsemurhamenetelmistä - se on mun vaihtoehto itse itsemurhalle; tietää mahdollisimman paljon "viimeisestä vaihtoehdosta". En osaa nyt selittää, mut lohdutan itseäni tällä.
9. Mulla on viha-rakkaus -suhde vähän kaikkeen, koska kaikki on mulle aina niin äärimmäistä :C
10. Nyt on jalassa mustat mummohousut ja vaaleat sukat sekä päällä sinapinkeltainen t-paita.
11. Kuulokkeissa pauhaa Heaven Shall Burn ja Profane Believers -kappale ♥


11 kysymystä minulle:

1. Oletko koskaan ollut telttailemassa tai nukkunut metsässä?
- Joo! Entisenä partiolaisena on muutamaan kertaan nukuttu metsässä, teltassa ja laavussakin. Lapsena nukuttiin veljen kanssa ihan vaan huvikseenkin teltassa kesäisin, ja se oli melkein metsää se meidän takapihan nurkka. Ainakin oli sammakoita vitusti.
2. Mikä olisi unelma-ammattisi, jos saisit sen vapaasti päättää?
- Oisin laulaja-lauluntekijä. Noloa. Tylsää.
3. Kuka ihminen inspiroi sinua?
- Ääh. Niin paha kysymys. Monet, pakko sanoa, vaikka mietin tätä pitkään. Ystävät, tuttavat, kiinnostavat ihmiset. Erilaiset ihmiset, rohkeat ihmiset.
4. Minne reissaisit jos joku lahjoittaisi sinulle matkalahjakortin mihin vain?
- Uuteen-Seelantiin. Haluaisin niin kovasti nähdä sen jännän maan päästä päähän!
5. Kuinka monta vuotta olet käynyt erilaisia kouluja?
- Paimelan ala-aste kuusi vuotta. Lahden yhteiskoulun yläaste kolme vuotta. Lahden yhteiskoulun lukio kolme vuotta. En muuta.
6. Osallistuisitko tositv-ohjelmaan?
- En. Mulla ei ois pokkaa, ja yleensäkin mun mielipide tositv:stä on että paskaa :)
7. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin öisin?
- Viime aikoina on mennyt sellainen 15 tuntia, yleensä se on siinä 12 tuntia.
8. Miten kuvailisit tyyliäsi muutamalla sanalla?
- Musta. Erilainen. Tylsä. Pitkät, näyttävät kaulakorut. Lävistykset & tatuoinnit. Väriläiskiä. Oma.
9. Onko sinulla / Onko sinulla ollut lemmikkejä?
- On ja on ollut! Eka koiramme oli cavalier kingcharlesinspanieli, jonka yli ajettiin ollessani kahden. Se oli mun bestis. Nykyään on meidän basenjimme Joona 5v., joka asuu porukoilla, ja neljä rottapoikaa täällä kotona eli Seppo ja Simo reilut 1v. sekä Pasi 5kk ja Taneli reilut 4kk. ♥
10. Lottoatko ja jos kyllä, miksi?
- Harvoin ja läpällä. Eli siis veljen kans ollaan pari riviä joskus tehty puoliks :D
11. Uskotko kohtaloon, miksi?
- En. En usko mihinkään tällaiseen ns. hömppään - en ainakaan myönnä. Joskus kylläkin tuntuu että kohtalo kiusaa, mutta en varsinaisesti usko moiseen.


11 kysymystä haastetuille:

1. Mitä harrastit lapsena / nuorempana?
2. Mielipiteesi nykymaailmasta, jossa "joka toisella" on jonkinlainen mt-diagnoosi?
3. Karkkia vai sipsiä & dippiä?
4. Paras tsemppibiisi mitä tiedät? Eli mitä kuuntelet kun on mieli maassa?
5. Unelma-autosi?
6. Mitä muuttaisit nykymaailmassa?
7. Miten asut (yksin, kaksin, vanhempien luona...)? Miten haluaisit asua?
8. Suomi vs. muu maailma eli onko "oma maa mansikka"? :D
9. Millä nimillä haluaisit nimetä lapsesi? Kokeile vastata vaikket haluaisikaan lapsia!
10. Pisin aika, jonka olet nukkunut putkeen?
11. Oletko ollut leikkauksessa? Miksi?

Haastan:
joo. en jaksa keksiä ny muita. sry m8s.

Tiistaimuistelmat + lauantaiunelmat


Täsä mä tiistaina MiKlan kans ♥


Täsä se laukku, millaset ostettiin tiistaina MiKlan kans ♥

Tossa laukussa on sellain hieno ketjuhihna, jota katsoin eka karsastaen, mut joka onkin oikeestaan aika kiva. Tää tytykin aivan mahtava, kuten jo kirjoitin. Tiistai oli iloinen, viikon iloisin, päivä. Miksi viikko muuten on mennyt sit ihan päin persettä? Oon nukkunut, nukkunut ja nukkunut, varmaan sen 100 tuntia. Maanantaina on vaan PAKKO soittaa hoitajalle. Pakko saada sen verran aikaiseksi. Tää väsymyksen määrä ei voi olla normaalia.

Ja nää ajatukset. Teen masennustestejä vakuuttaakseni itselleni, etten kuvittele tätä masennusta. Ne käskevät ottamaan pikaisesti yhteyttä lääkäriin, sillä "olet vaaraksi itsellesi". Aijaa. Jääkaapissa ei ole mehua ja vatsassa outo olo. Ahdistaa. Keho tuntuu raskaalle, oikeastaan se on ruumis. Mun elämä on niin täynnä ääripääkontrasteja, mustaa ja valkoista, vuoristorataa niiden välillä. En vaan jaksaisi.

np: I Love You But I've Chosen Darkness - The Ghost

perjantai 25. tammikuuta 2013

Puoli viikkoa

Nukuin tänkin päivän. Laskeskelin tässä, et oon nukkunut näistä tän viikon kuluneista viidestä päivästä reilut kaks ja puol. En muista eilistä, en pysty ymmärtämään että on jo perjantai, väsyttää. Tekis mieli vain paeta takaisin peiton alle, en jaksa, en halua olla hereillä. Mut kai sitä ihmisen jotain pitää joskus välillä aina syödäkin? Jotain epäterveellistä. Tuntuu et oon vaan koko viikon mässännyt sinä aikana kun oon ollut hereillä. Väsyttää.

Kuuntelen Placeboa ja rakastan melankoliaa. Hurrurrurr, surisen melankoliaa. Elämä on rankkaa, raskasta, pimeää, mustaa. Funlight loppuu jääkaapista ja ei tee mieli juoda vettä vaikka janottaa enemmän kuin elää. En ymmärrä itseäni. Väsyttää.

Haluan nukkumaan. HALUAN NUKKUA. Tiedän miksi. En vain jaksa ajatella nyt niin paljon että kirjoittaisin siitä. Eilen halusin satuttaa ja kuolla, tänään haluan vain nukkua pois. Väsyttää.


Teitä on nyt 50. Kiitos. ♥ Tänään en osaa iloita. Kiitos silti.

np: Placebo - The Bitter End

torstai 24. tammikuuta 2013

Rotat nous päähäni


Täs kaunis minä + Simo & Seppo


Täs kaunis minä + Pasi & Taneli

En sit saanut itteäni ylös sängystä aamulla. Tai sain, mut kaaduin sinne takas samantien. Ei siis ryhmää tänään, eniten vituttaa etten saanut itsestäni irti ees sen vertaa et oisin ilmoittanut etten tule. >:C Ei tullut siis myöskään käytyä kaupungissa tatuoinnin tai levykäisten puolesta, huomenna ois tarkoitus... Meh.

Sen sijaan illasta haettiin Eetun kanssa mun EKAT LOMOKUVAT!! ...no, no. Eipäs innostuta, sillä vain kuusi kuvaa oli onnistunut ja niistä yksi on jotenkuten esityskelpoinen. Vituttaa niin armottomasti. Ens kerralla yritän kyllä kaikkeni että ees puolet kuvista onnistuis. Epäilen tota silti vahvasti, sillä tää tapaus sai mut epäilemään itseäni niin kuvaajana että tekniikan ihmelapsena. En vaan osaa.


Täs tää surullisenkuuluisa "eka sinnepäin oleva" kuva... :(
Tätä ottaessa käytetty fisua ja ei, tätä ei oo muokattu.

Oon muutamana päivänä kaivannut hirveästi kouluun tai töihin (en siis ole koskaan kyllä töissä ollut mutta :D)! Ehkä jos syksyllä pääsis vihdoin aloittamaan sen Kiipulan kuntoutuskurssin? Siihen kuuluu muistaakseni ainakin pari työharjoitteluakin... Mietin vain kuka mut huolii... Ruman lävistetyn ja tatuoidun naisperseen jolla ei oo ees tyylitajua? Toisaalta se vois olla hyvä aika ottaa lävistykset pois, septumin ja korvat toki jätän koska septumin saan piilotettua, mut vois harkita silloin muiden naamarautojen poistamista? Hmm.

Hauskuutta tänään aiheutti kynsienleikkuuoperaation yhteydessä Taneli, joka päätti sitten tyhjentää koko suolensa kesken leikkaamisen. Se on niin ujopiimä et jännäkakkahan sieltä tuli sit - oikeastaan kymmenen, mikäli pysyttiin laskuissa mukana. Huumorintaju on siis kymppi kun kakkajutut naurattaa! Mutta oikeasti, se oli niin koominen tilanne vielä kun pikkuinen jaksoi vääntää vaikka mitään ei enää tullut :D:D:D:D:D Voi pikkuista ♥

Hö, tulipa tästä jotenkin harvinaisen ruma postaus. :( Kestäkää se, ok? Kiitos ♥ Ny mulle iltapalaa nassuun, son moro!

np: Noradrenaline - Run or Hide

Little girl likes Poets of the Fall

Simo-rottaparan kainalosta löytynyt patti osoittautuikin paiseeksi. Tyhjennettiin se ja desifioitiin. Näyttää parantuvan ihan hyvin? Vaikka oon edelleen huolissani - kaikista rotista. Pelottaa koska ensimmäinen lähtee... En tiedä miten kestäisin niiden menetyksen ;______;

Eilen näin ensimmäistä kertaa Milkaa. AIVAN IHANA TYTY ♥ Pyörittiin kaupungilla; käytiin ahdistelemassa The Clinicin henkilökuntaa, mutta sain vain septumkorun pallon (vihdoin!) paikalleen, en vielä aikaa tatuointiin kun olivat kiireisiä. Lisäks Spirit Storesta jäi käteen molemmille ihanat, samanlaiset laukut (kuvaa joskus myöhemmin kjeh) ja Mäkkärissä en jaksanut syödä mun juustoa loppuun, joten toin sen kotiin Eetulle :D:D::DD Toivottavasti nähdään pian uudestaan ♥

Tänään nukuin taas koko päivän. Heräsin tossa kahdeksan aikaan illalla, juoksin kauppaan ja yritin sit taas nukkua, mutta vaikka väsytti niin uni ei tietenkään enää tullut. Nyt kun kello on yksi yöllä niin... no, ei vieläkään väsytä. Oon yrittänyt käydä sängyssä kääntyilemässä, mut ei onnistu. Vittu. Yhdessä vaiheessa huippas niin kauheasti ja meinasin sammua tähän koneelle et aattelin et JEAH, NYT! mut eipä ei.

Huomen (tai siis tänään...) on kässäryhmä, toivottavasti jaksan mennä koska oikeasti haluaisin! Samalla vois käydä sitä tatuointiaikaa, jos niillä nyt ois aikaa mun höpötyksille... Ja mulle on tullut Levykauppa Äxään tilaus, sekin pitäis hakea ♥ No parhaani yritän!

Tähän loppuun vielä yksi kysymys!


Mikä näistä risteistä lähtee mulle? Kaikissa on omat puolensa,
joten en oo osannut päättää. Joten auttakaa mua, perustelkaa
miksi space/musta/läpinäkyvä! Olen ikuisesti kiitollinen jos saan
jonkun selvyyden tähän aiheeseen. Oon nimittäin etsinyt tällaista
pitkään ja nyt kun löysin sen niin en osannut varautua et ois näin
monta vaihtoehtoa, joista pitäis muka sit osata valita. Joten help!

Anteeksi sekalainen ja sekava teksti, kirjoitin monessa osassa ja aina välillä tein muuta. Oon muuten myös harkinnut, että kun kohta teitä lukijoita toivottavasti on 50 niin että tekisin jotain jännää tänne blogiin. Onko ehdotuksia? Kilpailu? Video? Ehdotelkaa! :)

np: Pintandwefall - Disko

maanantai 21. tammikuuta 2013

Edelleen hereillä

Nyt oon ollut yhteensä mahtavat 17 tuntia hereillä. WHOA :DD:D:D Oon ehtiny pelaamaan aikalailla The Sims 3:sta, käydä suihkussa (!!) ja käydä kaupungissa hoitajan kanssa juttelemassa. Samalla kävin kysymässä oisko mun tilaamat Pintandwefallin levyt tulleet Levykauppa Äxään, mutta eivätpä olleet vielä. Uusin (uunituore) julkaisu taisi maksaa 16€, ja kaksi edellistä yhteensä 8€. Oli vain pakko, lyökää siitä hyvästä. :( Ja pyörin vähän kaupungilla. Ja tiettyhän sieltä jäi mukaan jotain; käytin mahtavat 1,50€ tähän aleihanuuteen:


from Gina Tricot; love it ♥

- -

Käytiinkin tossa välissä Eetun äidin porukan luona. Nyt oon ollut siis hereillä 21 tuntia - eikä ees väsytä paljoa siihen nähden :D:D::D:D Mussutan just anopin tekemää mustikka-mansikka -muffinia. Nomnom. Jalkoja särkee jostain syystä ja palelee. Sekavaa. Huomenna pitäis jaksaa toimintakeskuksen teatteriprojektin aloitukseen kymmeneksi, sitten saan mennä ja hiippailla kyselemään tarkemmin niistä tatuointiajoista. Nyt on suunnitelmakin hyvin kirkkaana mielessä: "jatkan" vanhaa kuvaa tekstillä "A23" ja jos onnistuu niin "vaalea", ääriviivoilla tehty tähti siihen viereen, jos ei niin sitten mustattu.

Loppuun vielä jo reilusti parantunut komea mustelma, jonka sain kun ryssin ulos autosta :3 Kannattaa istua läskinä kolmiovisen auton takapenkillä...


np: Icon For Hire - Pieces

Kevyet kaksikymmentäkaksi tuntia


Nukuin tosiaan kevyet kaksikymmentäkaksi tuntia heräten tuossa yhden aikoihin yöllä. Nukuin autuaasti koko sunnuntain ohi. Näkisitte mun hiukset, sillä en ole jaksanut käydä suihkussa moneen päivään ja melkein vuorokausi sängyssä on tehnyt niistä... erityisen kauniit :) Nyt suunnitelmissa valvoa aamuun asti pelaten, sitten suihkuun ja puoli yhdeksitoista hoitajan juttusille.

Vieläkin väsyttää jotenkin mystisesti, ja eilen kun Eetu yritteli herätellä mua niin olo oli niin väsynyt että edes maailmanloppu ei olisi saanut mua ylös sängystä. Kamalaa. En siis saanut edes vietyä ekaa Dianalla otettua filmiä kehitykseen koska nukuin. No, jos huomenna sitten. Se onkin sitten täynnä varmaan todella eeppistä materiaalia aina mun naamasta Eetun naamaan! En edes tiedä onko filmi täysi, mutta who gare's sillä annoin itselleni luvan et eka filmi saa mennä kuin vituiks vaan, ei tota opi kuin harjoittelemalla.

Viimeks mulla on ollut filmikamera joskus ala-asteella kun omistin APS-kameran. Ja sekin on ihan eri juttu kuin Diana. Mut se meni jotenkin mystisesti rikki ja alkoi ottamaan kuvia päällekkäin (jotkut oli kyllä aika cool) ja koska sitä ei saanut korjattua niin mokoma joutui roskiin.

Nyt tulee kyllä niin sekavaa ja outoa tekstiä taas että. Parempi ehkä että meen sinne pelaileen tästä enkä vaivaa ihmisiä oudolla höpinälläni :D Joten; toivottavasti te nukuitte tän yön! Hyvää yötä!

np: Van She - Talkin'

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Rottahäkkiä mä metsästän

Päätin sitten, Eetun riemuksi, laittaa Petsieen ilmoituksen, että etsimme isompaa rottahäkkiä. Ei sillä, että rottia olisi tulossa lisää, eikä todellakaan koska tykkäisin siivota isompaa häkkiä, vaan siksi että rattuksilla ois enemmän tilaa olla ja löllyä ja liikkua. Ovat päässeet vähän nimittäin turhan pulskiksi :( Aijaijai. Nyt loppui herkuttelu :D Aivan, ja laitoinhan mä kyselyn yhdestä häkistä että jos myyjä huolisi vaihdossa tuon meidän häkin, mutta epäilen suuresti että sen suhteen onnistuisi... :(

Lisäksi tänään huomattiin telkkaria katsoessa Simolla olevan pieni patti kainalossa. Se on oudon näköinen, kuin pienenpienillä vesikelloilla? Pelästyin tietysti heti aivan järkyttävästi että NY TULI NOUTAJA mut onneks järki sanoi ettei Simo ainakaan siihen paikkaan nyt heti kuole. Olen yrittänyt kysellä jos joku mahtaisi osata auttaa onko tilanne vaarallinen, mutta taidan kaikesta huolimatta maanantaina soittaa eläinlääkäriin ja kysäistä. Ei meillä olis kyllä ylimääräistä laittaa siihen, mutta kyllä nyt eläin pitää kunnossa olla!


np: Suffocate For Fucks  Sake - They Try To Cheer Me Up 
By Saying I Did Once Live A Functioning Life

perjantai 18. tammikuuta 2013

Tänään mut herätettiin kesken unien


Vinossa ja kalvossa.

Mutta ihan tosi mut herätettiin. Olin päiväunilla. Tosin, herätyskello oli kyllä juuri soinut, kello oli kuusi iltapäivällä, mutta halusin nukkua vielä hetken kun ovikello soi. Eetu onneksi meni avaamaan. Pelästyin, kun miesääni kysyi asuinko kyseisessä osoitteessa. Ei enää nukuttanut. Hetken sydän pamppaili, mutta pian Eetu sulki oven ja ilmestyi makuuhuoneen ovelle iso paketti kädessään. Siis. Todella iso. Avasimme sen. Mitä sieltä paljastui? ;O No tämä:





Eli siis Diana F+ Deluxe Kit on täääääääällääää!! ♥ Ja mun! Nyt ei oo sit aika kysellä vaikeita kysymyksiä tästä, koska mähän oon todellinen nobo tän suhteen. Itseasiassa mulla on kauhea ongelma jo nyt tän kanssa: en saa tuota filmiä kelautumaan/rullaantumaan millään! Eli en pysty ottaa kuvia, ja sekös pistää vihaksi :D

Oon yrittänyt etsiä netistä tietoa, kysellä vaikka mistä ja ei vaan tunnu löytyvän vastausta. Pelkään jo että tuo on rikki koko paska, tai että hajotin sen ite. ;________; Ääh. Mutta kai se selviää jotenkin. Toivottavasti. ÄÄÄÄ tahtoisi vaan heti räpsiä 3794673849 rullaa täyteen :D:D::D:::D:DD Tai ees yhen.

Ajatus katkeilee, oon vaan innoissani, ja vähän pettynyt kun en saanut tuota heti toimimaan. Jos jollain on tietoa ja taitoa näiden suhteen niin ottakaa ihmees yhteyttä! ♥

Nyt jatkan mysteerin selvittämistä, mukavaa viikonlopun alkua ihanat!

np: Imagine Dragons - Working Man

torstai 17. tammikuuta 2013

Helvettikin jäätyy

Ulkona on niin kylmä et septum jäätyy. Aurinko paistoi ja mua vitutti ettei oo ketään kenen kans kuvailla. Kävin toimintakeskuksen palaverissa ja aion kai osallistua nykyisen kässäryhmän lisäksi maaliskuussa alkavaan naistenryhmään, sekä käyn tsekkaamassa alkavan teatteriprojektin. Venlat aiheuttaa vatsassa outoja tuntemuksia, muttei varsinaisesti okseta.

Iltapäivällä/alkuillasta piti mennä sitten Eetun puolisukulaisille syömään Eetun pikkuveljen kanssa. Arvasin et se ois lähinnä yhtä tuskaa, kyseiset henkilöt edes vähän tuntien. Alkuruoaks kasvissosekeittoa ja meinasin oksentaa. Pääruokakaan ei maistunut, saati jälkiruoka. Pahaa, pahaa, pahaa, anteeksi vain. Mutta söinpähän silti. Ja elämäni ekan kerran kasvissosepaskaa - nyt mulla on oikeus oikeasti kieltäytyä koska tiedän että se on pahaa.

Sain tatuoijalta vastauksen sähköpostiini: vapaita harjoitusaikoja löytyy ja hintakin on ihan inhimillinen 50-70€ noin ilman että tarkempaa suunnitelmaa on tehty. Korvan taakse tuo ei kuulemma onnistu, mut taidan sit jatkaa tuota käsivarren kuvan laajentamista. Katsotaan nyt. Meen varmaan ens viikolla, kun rahat tulee, käymään ja varaan aikani, nuo kun ottavat varausmaksun ja oon tällä hetkellä tosiaankin peeaa. Ja samalla käsken sen yrittää vääntää toi helvetin pallo tähän septumkoruun!

Innostuin sit leikkimään rottien ja GIFYOn kanssa... Seuraavassa sen tuloksia; rottaesittely ja mun likaset hiukset ja vammanen naama - nauttikaa!


Seppo poseeraa ♥


Simo loukussa kjeh ♥


Pasi kiipeilee ♥


Taneli paniikissa ♥

Väsyttää. En saanut eilen unta kuin vasta kolmen jälkeen. Mietin Annua, ikävöin Annua. Rintaa puristi ja teki mieli itkeä; kyyneleet eivät vieläkään tulleet. Eivät taaskaan. Nytkin ahdistaa, puristaa rintaa. Omahoitaja kysyi kerran että olenko kateellinen Annulle. Sanoin että en, vaikka kyllähän mä itseltänikin salaa olen. Nyt, tässä hetkessä voin myöntää sen. Mä haluaisin - ansaitsisin - olla se kuollut. Annulla ois ollut vielä niin paljon elettävää... Mulla ei tunnu olevan. Elämä on epäreilua. Ehkä mä vaan valvon myöhään yöhön ja nukun huomisen.

np: Lana Del Rey - Ride

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Sekoa, sekavaa, sekalaista - what?

Noni ny tänki tytön teksteissä on tuo "luin"-painike tuolla lopussa, 
käyttäkääs rohkeasti, ki-toooos :3 ♥! Hihi.
(Kiitos siitä että se toimii menee kokonaan Maijalle! ♥)

Huomenna hoitajan kanssa toimintakeskuksella kokous. Jos vaikka pääsisin naistenryhmään...? Samalla pitää infota miten menee venlojen kanssa - joiden kanssa menee muuten kai(?) ihan hyvin. Lievää pahoinvointia tänään ollut illasta, mutten tiedä johtuuko huonosti syömisestä vai sitten venloista. No, jos tää jatkuu niin sittenhän sen tietää... :)

Mun kamera on onnellisesti matkalla kohti Suomea ja mä laitoin juuri sähköpostia The Clinicille harjoitustatuoinneista! Ajattelin nimittäin, että tässä on mun tsäänssi säästää pari ropoa Annun muistotatuoinnin kanssa, noiden hinnat kun lähtevät 50€:sta enkä epäile yhtään Teemun kykyjä.

Ja tähän loppuun vielä iloinen / vähän surullinenkin ilmoitus: meidän isoimmat pikkuiset - Simo ja Seppo - täyttivät jo tuossa sunnuntaina yhden vuoden! ♥ Ovatkin oikeita lötköjä, mutta ai että niin suloisia sellaisia :3


Eetun hienosti vähän taiteellisesti täräyttämä 
kuva meistä tammikuun päivänsankareista! ♥

PS. Tänään tuli täyteen 11111 kävijää! ♥ Kiitos kaikki te ihanat - ja kyllä, uskon hassujen lukujen voimaan :3 Tää olkoon merkki siitä että te ette oo menossa mihinkään! Ja ei hätää, en mäkään ole!

np: Haim - Don't Save Me

maanantai 14. tammikuuta 2013

Psykiatrilla ja muuta hömppää

Kävin sit tänään juttelemassa hoitajan lisäks lääkärille. Meinasin ensinnäkin myöhästyä; heräsin klo 11, vain tunti ennen kuin piti olla jo keskustassa, ja bussipysäkille pitää lähteä ennen puolta että ehtii tasaksi kaupunkiin - kannattaasuakorvessa.com :3 No, ehdin kuitenkin.

Lääkärin luona juteltiin paljon ja pelkäsin taas joka sanaani et mihin suuntaan ne keskustelua vie. Lopulta päästin kuitenkin itse aiheeseen, eli mun masennuslääkkeeni vaihtoon. Puhuttiin masennuksesta, ja siitä kuinka mun epävakaan persoonallisuuden piirteet siihen (ja muutenkin mun oloon) vaikuttaa. En itse jaksa aina muistaa tuota pointtia, koska se ei "lue papereissa", mut onneks lääkäri aina jaksaa muistuttaa ettei kaikki mitä tapahtuu oo aina täysin mun hallinnassa tjsp. Sain kerrottua jopa miten lähellä itsemurhaa olin uuden vuoden aattona ja itkuahan mä siinä sitten väkersin kun mietin niitä tuntemuksia. Toisaalta hetken päästä yskin naurua huiviini kun lääkäri ehdotti että vaihdetaan Cipralex Venlafaxiin: mä niin tiesin tän! Hullulla nää mielialat heittelee sitten miten sattuu kun normaalillakin tuppaa sitä tekemään ;D Mutta tosiaan, Cipralexin vaihto Venlafaxiin alkaa huomenaamulla, jänskättää.

Mut kivaa oli kun sain lääkäriltä ja omahoitajalta kehuja kuinka mun sairaudentunto on kehittynyt kun tunnistan ettei oo normaalia haluta kuolla joka päivä jne.


Tänään on ollu outo päivä. Aamulla ahdisti ja oli niin huono olo et oikein tunsin sen fyysisesti. Sit olo on heitelly ympäri ja ämpäri. Oli kivaa ko löysin Sokokselta violetin/lilansävyisen huulipunan kolmella eurolla. Sit on ollut ikävä ystäviä, yleensä jotain muuta ketä nähdä kuin omaa perhettä. Niin ikävä, tahtoisin seuraa. Oon niin yksin. Ja vitutus kun en saa kiinni tuohon septumin koruun sitä saakelin palloa! Jos on vinkkejä niin saa auttaa (tää ei siis oo sellain hevosenkenkä-tyyppinen vaan rengas-tyyppinen), koska en haluis laittaa rahaa siihen et lävistäjä sen paikalleen laittais.

Lävistyksiin liittyen niin teki mieli tuossa yksi päivä ottaa kaikki muut pois paitsi korvista ja septum. Onko teillä mielipiteitä tästä asiasta? Eetun mielipide oli etten saa ottaa niitä pois koska "näyttäisit tylsältä ja oudolta" ja "oot maksanu niistä ni pidä niitä nyt" :D Jotenkin kaipaisin vaan vähän vaihtelua hmm. Ja mietin et jos sitä alkais kasvattaa hiuksia "takaisin" aka pidemmiks taas.

Ja sitten, koska materiaahan ei ole koskaan liikaa... Tahtoisin seuraavan niin kovasti (...) itselleni!!


AAAA. Niin ihana, ja tuossa paidassakin ois kokoja!! Tää varmaan lähtee tilaukseen jos mulla ikinä on rahaa... Mikä on aika epätodenmukaista kun pitää lyhentää lainaksi ostettua Diana F+:aa ja siihen tatuointiinkin pitäis säästää... OOPS :D Että joopa joo. Olipa jännä ja sekava teksti :3 Nyt, hyvää illanjatkoa!

np: Apulanta - Koneeseen kadonnut

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pour some misery down on me - and again and again

Se on nyt tehty: mun Diana F+ on tilattu ja maksettu eilen ja pian kai jo matkalla kohti Suomea, IIIKS :D Sain sen Deluxe Kitin neljäsosan normaalia halvempana eli 150€:lla ;O En mä sitä siihen 200€:n hintaan ois tilannut, mutta tätä en voinut vastustaa. Odotan vaan kuka mut hirttää ekana, isä varmaankin :D Hehheh.

Tänään kävin sit tuhlaamassa Nooralta saamani Glitterin lahjakortin kun eilen ei ehditty äidin kanssa kaupungille. Mukaan jäi kaksi aivan ihanaa kaulakorua - ainakin mun mielestäni ♥ En saanut niistä mokomista vain kunnon kuvia näin pimeässä ja huonossa valaistuksessa ja paskalla kameralla mut olen liian kärsimätön odottaakseni huomiseen niiden esittelyn kanssa, joten saatte yrittää selvittää niiden olomuodon huonolaatuisista kuvista! Kjeh.


Tää on tällain pitkällä hopeaketjulla varustettu KOIPI,
joka pitelee kiinni kultapallerosta, OOH! :DD::D:::D ♥


Ja sitten kultaisessa ketjussa (faaraon?) silmäke ;O ♥

On ollut vähän taas ahdistunut ja alavireinen fiilis. Masennusta en sinänsä erota(?) juurikaan koska se on mulle niin arkipäivästä. Sad to say that. Kai ahdistukseenkin tottuisi jossain vaiheessa? Mut joo. Huomenna pääsee (tai joutuu) taas psykiatrin vastaanotolle ja katsotaan sitä mun lääkitystä jos siihen tehtäis muutoksia.  Mut oon yrittänyt koko illan vältellä sitä fiilistä, sitä mikä niin kovasti meinaa tunkea läpi - paha, paha olo. Toivottavasti se ei iske enää tässä vaiheessa kun kohta pitäisi mennä nukkumaankin etten nuku lääkäristä ohi :C Haluan nimittäin lääkityksen kuntoon, en halua että mul on huono olo sen takia et mulla on joku balanssi jossain suunnassa aivoja johonkin suuntaan jotenkin vinoillaan.

Nyt siis vain hyvää viikonalkua ihanaiset lukijat! ♥

np: Garbage - Not Your Kind of People

perjantai 11. tammikuuta 2013

23

Se on vähän kuin kolmetoista. Muttei kuitenkaan. Jännittävä luku. Tää päivä on mennyt yllättävän hyvin ottaen huomioon miten syntymäpäivät yleensä mulla ovat viime aikoina menneet. Oon tosin ollut todella väsynyt ja hereillä ehkä kuusi tuntia, mutta. Sen verran hereillä kuitenkin että oon jaksanut suihkuun ja porukoiden ja Eetun seurassa Amarilloon syömään. Sain porukoilta lahjaksi kukkia ja 70€, jolla saan bussikortin ja rotille ruokaa. Ei vähän helpotusta tähän rahapuoleen ja ei vielä hetkeen Dianaa. 

Posti toi myös Nooralta maailman kauneimman kortin ja lahjaksi Glitterin lahjakortin, yay, ajattelin että jos menisin jo huomenna äidin kanssa katsomaan jos sitä saisi käytettyä kun on vielä aletkin(?)... :3 Päivän oikeasti pelastivat nämä ihanat onnitteluviestit, joita sain myös Facebookissa. Vaikka osa tuli todella vanhoilta tutuilta tai muuten vain tuntemattomammilta ihmisiltä, niin kyllä se aina tuntuu kivalta kun joku vaivautuu kirjoittamaan onnittelut :)

Edellistä tekstiäni pyydän vielä anteeksi, sillä eilen oli todellakin HUONO PÄIVÄ. Todella huono päivä :D Oikein ihmettelin itsekin mikä muhun oli mennyt :D:D:D:D Koska normaalisti en uskalla suuttua, enkä ainakaan julkisesti lausua vihaisia sanoja. Mutta pidän tätä edelleen omana bloginani, joten katson että mulla on oikeus raivota ja riehua niin paljon kuin haluan (:D:D::D::DD) kunhan en ketään ala nimeltä riisumaan ja ruoskimaan.

Eli ihme ja kumma, oon edelleen hengissä, 23-vuotiaana, ja tää päivä oli vielä harvinaisen mukava. Ei ole oikein ehtinyt ahdistaa tai masentaakaan kun oon ollut niin vähän aikaa hereillä :D Tänään on taas siis sellainen päivä kun jaksaa jostain kumman syystä uskoa tulevaisuuteen, ja sen takia ohjelmassa on vielä kaukaiseen tulevaisuuteen suuntautuvien suunnitelmien esivalmisteluja eli etsin taas kerran jos löytäisin alan joka kiinnostaisi mua, ja jolle ei ois liian vaikea ja pitkä koulutus. Ja sit pelaan Anno 2070:aa :DD Ja sit; hyvää yötä kaikki ♥


np: Little Boots - Love Kills

torstai 10. tammikuuta 2013

Misantropia & stuff

Ahdistaa. Vihaan taas ihmisiä. Vihaan ihmisiä jotka eivät hae apua kun sitä tarvitsisivat ja vielä sitten kehtaavat valittaa. Oikeasti. Apua on tarjolla, hakekaa sitä! Olkaa rehellisiä! En halua menettää enää ketään sen takia että he eivät ole rehellisiä ja ota apua vastaan. Pitää yrittää, munkin on pakko, vaikka se ei teksteistä ehkä paista läpi, mut mä taistelen päivästä päivään että olisin täällä. En tee sitä itselleni, en, en vielä, mutta muille. Sillä vaikka en tietoisesti halua parantua, jossain sisälläni elää se jokin joka tahtoo. En haluaisi aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä tmsp, mutta näitä "mulla on anoreksiabulimiamasennusahdistusjaitsetuhoisuutta ja tota siis vedän BDI:stä 8493769843 pistettä mut en mä tarvi apua mut joku niiQ auttakaa!!!!" -ihmisiä on LIIKAA. Mulla menee hermo. Nyt. Oikeasti. JOS HALUATTE APUA, HAKEKAA SITÄ. Jos oikeasti muka ette (mitä en usko) niin olkaa ees hiljaa. Siis koska en ymmärrä teidän ideologiaa? Mä sentään myönnän tarvitsevani apua - ainakin silloin kun oon selvä  enkä ihan sekasin... :D

En tiedä kätsäskö kukaan mun pointtia, mut en jaksa/voi/pysty nyt parempaan selitykseen koska olen RAIVOISSANI. Anteeksi vain kaikki joita tää ehkä/mahdollisesti koskettaa (en tiedä lukeeko tätä kukaan sellainen :D), en kirjoita tätä tosiaan pahalla vaan kaikkien hyväksi. Koska oikeasti. Hankkikaa apua. Se ei maksa kovin paljoa vaivaa :( Vittu nyt oon sekasin ahhahahahaha DDD::::


No, asiasta kukkaruukkuun. Eetu osti mulle synttärilahjaks Steamista Anno 2070 -pelin! En oo ehtinyt vielä pelata hirveästi, mut se vaikuttaa hyvältä!! ;O Pitää pelata kohta lisäääää, omnomnom! Huomenna syömään Amarilloon porukalla porukoiden kustannuksella koska tosiaan syntymäpäiväni. Yllättävän pieni ikäkriisi päällä, koska syntymäpäivät on yleensä pahimpaa aikaa vuodesta. Ne muistuttaa kuinka turha mä olen, kuinka yksin mä olen, kuinka monta vuotta mä oon ollut jo sitä ja kuinka mun ois parempi olla kuollut... Oon kyllä yrittänyt tietoisesti olla ajattelematta sitä, ja aaltoiluahan tääkin päivä on ollut. Ahdistanut ja väsyttänyt ja sit taas toisaalta oon jaksanut nauraa Nooran jutuille Skypessä ja olla kiinnostunut tuosta Anno 2070:sta.

Mutta onpahan jännä postaus tämä. Ei päätä eikä häntää. Anteeksi, yritän ens kerralla vähän fiksumpaa ulosantia, okei? Miau. :3

np: Fear Before the March of Flames - 
My (Fucking) Deer Hunter

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Päivän saldo

• nukuin ohi hoitajan tapaamisesta, joka mulla ois ollut tänäänkin
→ vitutti
• nukuin kolmeen asti, vaikka kävin nukkumaan jo iltaysiltä
• en syönyt ollenkaan oikeaa ruokaa, vain leipää ja vähän herkkuja kun...
• ...kävin porukoiden kanssa mun isovanhemmilla
→ sain 60€ synttärirahaa, joka menee luultavasti ruokaan ja bussikorttiin
→ vituttaa
• väsyttää ankarasti
→ aionkin mennä ihan just nukkumaan

Eli saldo tiivistettynä: kaikki meni vituilleen, vituttaa, enkä ees oikeestaan tehnyt mitään. Olo on kamalampi kuin aikoihin ja voihan JUMALAUTA tätä paskaa. Eli nyt tutimaan.


np: Haloo Helsinki! - Sairastun sinuun

tiistai 8. tammikuuta 2013

BDI 32

Tosiaan, omahoitajani pyys mua tekemään BDI-testin, ja tein. 32 pistettä, eli vaikea masennus, ja vittu mulla on vielä törkeä lääkitys tähän? Hmm, ainakin sain ne harkitsemaan lääkityksen vaihtoa; maanantaina lääkärinaika. Huomenna vielä uudestaan hoitajan luo, joka kyseli useaan kertaan että voinko luvata olevani tappamatta itseäni - ja lupasin. Olin silloin vielä aika varma, mutta nyt taas epäilyttää. Mutta mä en halua osastolle, mä haluan hoitaa mahdollisen lääkevaihdon tuttujen ihmisten kanssa. Ne on ainakin mukavia, toisin ko osastojen ylityöllistetyt ja yliahdistuneet, ylivittuuntuneet (yli)lääkärit :D Ja jos jonnekin on pakko muka mennä, mä menen sit päiväpolilla käymään taas vaan vaikka joka päivä keskusteluissa. Mut ääh. En tiedä.


Väsyttää. En tiedä johtuuko se ihan vaan olosta, vai siitä et oon syönyt nyt vähemmän. Nukuin viime yönäkin 14 tuntia, ja oon ollut nyt hereillä sen kuusi tuntia ja haluisin vaan sänkyyn. Ehkä mä ysiltä meen - tai sitten en. Who nous and who gare's.

np: Parkway Drive - Carrion

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kaikkeen tottuu, vaikka sattuu


4mm septum on täällä!!

Kyllähän se kipeää teki, ja en ole vielä siksi saanut tuohon koruun palloa kiinni kun nenukki on vieläkin hellänä. Mut ah! Jos sitä tähän jäis :) En ite huomaa kovinkaan suurta eroa 3,2mm koruun, mutta ehkä oon vaan sokea itselleni? Tuon mustan korun lisäksi Crazy Factory muisti mua samanlaisella "metallinvärisellä" korulla, sekä 4mm retainerilla tuohon septumiin. Ja tietty vähän lovee, eli silikoniset sydäntunnelit mustana mulla jo olevien valkoisten kaveriksi :3

Muuten päivä on mennyt vaihtelevasti. Tää septuminlaiton aiheuttama hetkellinen bilefiilis taitaa olla katoavaa sorttia? Heräämisestä asti on ahdistanut eri tasoisesti. Pelottanut, masentanut. Sain kuitenkin soitettua hoitajalle ja lupasi kysellä lääkäriltä huomenna ennen tapaamistamme että onko mahdollista tehdä jotain lääkitykselleni. Vai voiko tälle tehdä mitään... Huoh.

Väsyttää. Ja mä oon päättänyt että mä laihdun. Yritän syödä suht normaalisti, mut vähentää. Ei koko ajan tarvitse syödä tai mässätä. Mä aion pudottaa lähemmäs 50 kiloa painoni. Siihen menee vitusti aikaa, mut mitä mulla on kuin aikaa? Alku on hankalaa, mulla on koko ajan nälkä, mut kai tähän tottuu? Väsyttää.

np: Swallow the Sun - These Lowlands

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

††† tappavan myrkyllinen

Käytiin tänään Eetun kanssa mun porukoilla syömässä. Rakas pikkuveljeni Otto oli päässyt perjantaina 4.1.2013 pois varusmiespalveluksesta reserviin ja oikein hienostihan tuolla tuo rupeama meni: jätkä tuli kotiin kersanttina ja Viestikiltojen liitto ry:n ansiolevyke mukanaan :3 Oon niin ylpee! ♥


Syötiin kunnolla ja mua ahdisti. Ruoka. Se oli hyvää. Kotimatkalla ajattelin vain kuinka läski olen, kuinka oksettava olen, kuinka oon pelkkää ihraa ilman mitään muuta. Haluisin olla luuta, pelkkää luuta. Lihaksista viis, kunhan tää rasvakerros vain katoais. Ajattelin et pitää lopettaa syöminen, et pitää laihduttaa. Nyt, HETI. Olen oksettava 100+kg rasvakasa! Hyi vittu.


Tää on se pakollinen taidekuva.

Oon niin väsynytkin. Kuolemanväsynyt. Niin kyllästynyt, niin lopussa. Tiistaina vasta hoitajan tapaaminen, äsh, en tiedä miten selviän. Ja kun en halua osastolle. Aion kysyä voisiko tähän vaikuttaa jollain toisella masennuslääkkeellä esim., koska jotain on keksittävä ja kaikkien pitäisi tietää ettei osasto ole mulle vaihtoehto. Tai ehkä soitan jo huomenna. Asd.

Mä en vaan jaksais enää. Ja silti hymyilen, silti nauran ja näytän iloista naamaa. Miksen osaa näyttää todellisia tunteitani? MIKSI EN?


Että repikää tästä vittu sitten huumoria.

np: Fear of Domination - Fear of Domination

perjantai 4. tammikuuta 2013

Cross my heart...


On niin kamala olo. Niin hirveä olo. Kaupassa hoin puoliääneen tää ei oo totta, en jaksa enää, en kestä enää ja meinasin purskahtaa itkuun koko ajan. Jalkoja särkee käveltyäni tänään neljä tuntia melkein putkeen. Moikkasin omahoitajaanikin kaupungilla, ja se muistutti että enää muutama päivä niin pääsen hänen vastaanotolleen.

Nyt on vain pakko listata asioita, joita odotan. Asioita, joiden takia kannattaa vielä elää, vaikka mikään ei juuri tunnu elämisen arvoiselta kun elämänhalu on kateissa. Mutta näistä pitäisi olla innoissani:
- tapaan tiistaina omahoitajani, joka toivottavasti osaa auttaa edes vähän
- mulla on mahdollisuus tavata Milka jossain vaiheessa lähituleivaisuudessa
- Sonja ja Wilma ovat luvanneet tulla käymään täällä Lahdessa tämän vuoden aikana
- kesäkuussa pääsen tuhlaamaan n. 300€ tatuointiin
- lomokamera / Diana F+ ja sillä kuvailu ja uuden oppiminen
- 4mm septum
- olisihan se siistiä nähdä kuinka asuisin toisen vuoden Eetun kanssa saman katon alla?

Mä en silti tiedä miten jaksan. IHAN IHAN oikeasti. Voi vittu.

np: Diablo - Living Dead Superstar

Löydät minut myös...

Ajattelin listata tähän jo blogin alhaalta löytyvät sivustot, joihin olen liittynyt, jos joltain on jäänyt huomaamatta :3 Facebookia en viitsi linkittää tänne, sillä en hyväksy ystävikseni kuin oikeasti tuntemiani ihmisiä - ennemmin annan halukkaille vaikka Skype-tunnukseni :) Uutena voit seurata minua myös twitterissä! Katsotaan kuinka (epä?)aktiivinen twiittaaja musta tulee :)!


Rakas tumblrini, johon kokoan ajatuksiani kuvien muodossa. Suht masentavaa kamaa, mut eksyy sinne aina jotain vähän iloisempaakin. Joskus. Osasin lisätä tänne pari biisiäkin taustamusiikiksi hihi :)

Uusin tuttavuus. Mulla on joskus vuos, pari? sitten ollut toinen twitter, mutta se meni samalla kuin sähköpostini + en käynyt siellä kuin muutaman kerran. Nyt sitten paremmalla onnella? :3

Rakas musiikinlistauspaikkani, jossa olen ollut vuoden 2006 lopusta. Täältä voi stalkata mun "musiikkimaun" kehitystä ja nykyisiä ja vanhoja ihkutuksia IIIIIH :)!!

Livejournalia oon harrastanut LIIAN KAUAN. Tää nykyinen on luotu vuosi sitten. Vähän salaisempi päiväkirja, jossa kirjoittelen siitäkin mitä en julkisesti uskalla. Lähinnä kuitenkin samaa shaibaa.

Toinen blogini LÄSKEISTÄNI. Siitä kuinka yritän saavuttaa seitsemänkymmentä kilogrammaa, mutten onnistu millään. Ehkä joskus, mutta nykyään vain lihon. Lievästi syömisvamman värittämä blogi.

np: Daughter - Candles

torstai 3. tammikuuta 2013

My ashtray heart

Heräsin kai puoli kahdeksan illalla? Nukuin vähän... Mut kävinhän mä aika aikaisin nukkumaankin... Oops. No mut illan oon sitten haaveillut lomoista, ja toivon et mua onnistais. Kyl mä ainakin sen fisun saan! Netti jumittaa ja yritän lataa juuri ostamiani Civilization V ja Civilization V: Gods & Kings -pelejä koneelleni. Civ V multa löytyi jo, mutta se oli sidottu Steam-accounttiini, joka taas oli sidottu varastettuun sähköpostiini ja blablabla en jaksa selittää :D Se meni kuitenkin sinne ja piti ostaa se uudelleen - onneksi olivat tänään 75% alessa! ♥ Tänä yönä tosin pitäis oikeasti nukkua, sillä huomenna näen yhdeltä Nooran! Yay :3 Mut vähän voi kokeilla Civiä... :D

Olo on ollut mystinen koko illan. Liikaa unta, ei aamulääkkeitä ja, no. Meh. Sekavaa. Väsyttää kummasta, samalla ylipirteä fiilis. Ahdistaa mystisesti ja samalla liian hyvä olo. En mennyt tietenkään kässäryhmään, mutta sentään ilmoitin asiasta. Nyt voisin käydä suihkussa, sitten hetki pelaamista. Ja sit perkele sänkyyn!


np: Placebo - Something Rotten

Lomolomolomolomolomolomo ♥ !!

Mä muistin tänään taas mun innostukseni lomo-kameroita kohtaan. Ja samalla mä muistin tulevat syntymäpäiväni. Ja nyt mä joko haluan kotiin lomofisun tai mikä parempaa, Diana F+:n!! Se ois niin halpa tuo Diana Deluxe Kit että! En tiedä osaanko käyttää koko vehjettä, mutta kai sitä oppii! Nyt vaan on puhuttava porukat ja isovanhemmat ja puol sukua mukaan tähän että saan rahat kasaan :3'


Diana F+

Olo on kuin onnellisella hylkeellä, pyörin ja keikun ja ajattelen vain hetkeä kun saan oman lomolapsen käsiini! Siis, materiaonnea taas... ♥!! Kaikki ketkä haluaa saa auttaa mua rahallisesti ;)! Nyt kuitenkin pitäis kaivautua peiton alle ja käydä nukkumaan jotta en huomennakin nukkuisi ohi menoista, on nimittäin käsityöryhmän aika ja paikka huomenna ja sitä ennen pitäisi käydä suihkussakin :3

Toivokaa mulle nyt vaan lomo-onnea että saisin ton Dianan! :3

np: Hurts - Evelyn

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ulkoasusta (sinun mahdollisuutesi!)

Hei sinä, joka pidät ulkoasujen suunnittelusta, 
tai edes pelkkien bannereiden! Nyt on tilaisuutesi!

Kokeilen nyt että jos teistä lukijoista löytyisi joku jota kiinnostaisi 
värkätä mulle uusi ulkoasu? Jos ei koko ulkoasua niin eniten olen kyllästynyt
banneriini. Voisin jopa hieman antaa palkkiota vaivannäöstäsi, eli laitan tilillesi 
muutaman eurosen tai ostan enemmän tai vähemmän yllätykseksi jäävän 
pikkulahjan. Tästä voimme neuvotella sitten kun olen hyväksynyt ehdotuksesi.
Ja toki, kyllä, saat tehdä tämän aivan ilmaiseksikin, olisin siitä vain erittäin iloinen ♥

Eli jos kiinnostaa vähänkin, niin ehdotuksia tännepäin!
Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka innostun hyväksymään useamman... ;)

Minut saa kiinni esim. sähköpostista:

chaosengineinside@hotmail.com


Mustelmia ja ruhjeita

Uutena vuotena olin taas hyvin lähellä kuolemaa. Niin lähellä, niin pelottavan ja ihanan lähellä kuolemaa. Olin jo päättänyt sen, mutta jostain syystä en tehnyt sitä. En todellakaan tiedä mikä esti minua. Mutta tässä olen edelleen. En ottanut kaikkia lääkkeitäni ja vaipunut ikuiseen uneen.

Tiedän, että olen kipeästi nopean avun tarpeessa. Mutta koska en osaa soittaa ja pyytää apua saan sitä vasta viikon kuluttua, kun oma hoitajani vihdoin palaa töihin. Vihdoin. Jos vaikka saisin sanottua jotain. Kerrottua tästä olosta. Kerrottua kuinka tahdoin (tahdon) kuolla. Kerrottua kuinka tarvin apua mutten tiedä millaista, mutta että tarvitsen sitä kipeästi. Kuka ties, ehkä paikkani on osastolla - jälleen kerran.

Oon niin väsynyt. Väsynyt kaikkeen. Elämään. Kuolemaan. Sairauteen.


En saa onnea kuin hetkellisesti materiasta, ja tänään minua hemmoteltiin; CMX:n Aura ja Vainajala odottivat minua Levykauppa Äxässä ja H&M:n paketti oli tullut postiin. Nyt sitten odottelen vain koska mun ja Sonjan Crazy Factoryn paketti tulee... Pääsen venyttämään septumin neljään milliin ♥ Säälittävää.

np: Suvi Koivu - Kukaan ei näe meitä nyt