Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 28. toukokuuta 2013

I'm just waiting for the future to swallow me whole

Oon avannut tän ikkunan monesti tänään. Oon aloittanut kirjoittamaan, ja sit lopettanut - pyyhkinyt kaiken pois. Musta tuntuu ettei mulla oo kenellekään mitään sanottavaa. En oo jaksanut oikein puhua kellekään aikoihin kunnolla. Ja silti kaipaan juttuseuraa kipeästi, hmm. Toivon todella, et kesällä pääsisin näkemään ihmisiä ihan face to face, mut. Raha on iso, iso ongelma. Sen takia mä oon ahdistunut jatkuvalla syötöllä, se ahdistus kaivertaa ja kaihertaa ja syö mun rintakehän sisällä, mässäilee oikein. No, Vilma on kai tulossa käymään Lahessa jossain vaiheessa ainakin. Toivottavasti.

Vituttaa tää kaikki. Vituttaa elämä. Elämän lopettaminen tuntuu ihan hyvältä idealta edelleen, en kiellä sitä. Odotan kauhulla lauantaita, kun on Eetun veljen ja mun serkun ylppärit, joissa molemmissa pitäis käydä. Mukava juhlapäivä varmasti silleen tulossa, mut miten jaksan hälinää, vieraita ihmisiä, korkokenkiä, tuijotuksia mun käsivarressa? Kaipaan lepoa, mut on pakko vaan jaksaa. Rahakuviot ei oo selvillä, ollaan ihan peeaa ja mun on pakkopakkopakko pitää kulissiä yllä. Oon menossa, oon muka vahva. Vaikka haluisin vaan kaatua maahan ja itkeä.


np: From First to Last - Tick Tock Tomorrow

maanantai 27. toukokuuta 2013

Heart bursting into sweet nothing

Mulla on niin kamalan paha olla. Tää ahdistus syö sisältä, se ei katoa enää edes kun oon poissa kotoa esim. vanhemmilla tai isovanhemmilla, minne oon yrittänyt kadota. Mä haluan vain viiltää. Mä haluan satuttaa itseäni, koska se on ainoa keino jolla saisin tän ahdistuksen ees hetkeksi kuriin, jolla saisin ees hetken rauhan... Vihaan itseäni, inhoan itseäni, vittu.



Isoäitini puhui mulle, kuinka mä psykoottisena huusin valossa, pakenin sitä pimeään ensin pianon, sitten sängyn alle, lopulta kaappiin. Huusin, itkin, hyperventiloin. Muistan itse kuinka ajatukset tuntuivat fyysisiltä kulkiessaan pääni läpi, vasemmalta oikealle. Maailma loisti ja räiskyi, yritin vain paeta sitä turvalliseen pimeään tyhjyyteen. Enää en huuda, mulla ei oo lupaa siihen niin kuin ennen oli, mut paeta mä yritän edelleen - aina vain, paeta, lopullisesti.

np: Otep - Suicide Trees

torstai 23. toukokuuta 2013

Slow motion suicide

hold your breath and count to ten then fall apart and start again


np: Placebo - Protect Me From What I Want

12 kappaletta syömisestä

Multa pyydettiin tekstiä mun syömishäiriökäyttäytymisestäni. Tosiaan. On ollut aika, jolloin minä, tonnikeiju, olin pieni ja täytin jonkinlaisen syömishäiriön kriteerit. Jonkinlaisen sen takia, että minulla ei tosiaan ole koskaan diagnosoitu syömishäiriötä. Tämä siksi, että se eli jonkinlaisessa symbioosissa psykoottisuuteni kanssa, oli sen eräs osanen ja tavallaan myös aiheuttaja, ja näin ollen vaikeampi oireeni (psykoottisuus) diagnosoitiin (en myöskään puhunut paljon syömisongelmistani, joten niitä ei huomattu).


En muista tarkalleen koska suhteeni ruokaan muuttui. Oon ollut aina "huono syömään" (paitsi, no, joskus iiiiiihan pikkuisena). En oo koskaan pitänyt esim. mistään "vihreästä"; on ollut aikoja, että mun ruokavalio on  koostunut lähinnä makaroonista. En vain yksinkertaisesti pidä useankaan ruoan mausta. Pitkään en myöskään "osannut" sekoittaa eri ruokia keskenään: makarooni piti vetää sellaisenaan, ja sen lisäke erikseen - mahdollisesti jopa eri lautaselta. Nykyään osaan jo vähän sietää, että eri ruokalajit koskevat toisiinsa, ja oon muutenkin oppinut syömään kaikenlaista, esim. katkarapuja ja possua.

Muistan, kuinka jo ala-asteella ruokailutilanteet olivat mulle hankalia - jo yksinkertaisesti siksi, etten pitänyt monistakaan ruoista. Pikkukoulun keittäjämme oli ilkeä, ja mm. piti kirjaa miten kukin oppilas söi (oi, kyllä! se vihko löydettiin). Ruokaa piti aina ottaa, vaikkei siitä pitänytkään, ja jättää ei olisi saanut. Meillä oli tapana kiittää aina keittäjää ruoasta, mutta ne jotka jättivät ruokaa, eivät saaneet kiitosta takaisin - koskaan. Kerran ensimmäisellä tai toisella luokalla opettaja myös pakotti muutaman meistä oppilaista istumaan ruokalassa kylmä hernekeitto edessään, kun emme sitä alas saaneet. Muistan myös, kuinka jo vitosella ja kutosella tytöt katselivat toistensa annoksia, ja ne jotka ottivat "paljon" ruokaa, olivat jollain tavalla "häviäjiä". Muistan kuinka ruokapöydässä käytiin tästä myös keskusteluja; "miks syöt noin paljon se lihottaa?" tjsp.


Yläasteella kouluruokailua ei enää valvottu samalla tavalla, ja aloin skipata lounaan - kaveritkin tekivät useimmiten niin, joten se oli tavallaan luonnollista. Lisäksi inhosin edelleen koko tilannetta: tunsin että mua tarkkailtiin ja en sen takia voinut ottaa kuin pieniä annoksia - enkä edelleenkään pitänyt kouluruoasta. Olin yläasteella suht pullea, ja lihoin aika tasaista tahtia, vähän kerrallaan, huomaamatta. Olin epäsuosittu, ja tunsin itseni rumaksi ja lihavaksi jatkuvasti (enkä, ihan for real, ollutkaan mikään kaunistus). Mielenterveysongelmani puhkesivat pintaan oikeastaan yhdeksännellä luokalla - en muista näitä aikoja kunnolla, mutta muistan alkaneeni pukeutua mustaan, alkaneeni olla omissa oloissani ja hiljaa, eristäytyä muista. Samoihin aikoihin on täytynyt alkaa myös ruokaan suhtautumisen kunnollinen vääristyminen.

Lukion ensimmäisellä painoin muistaakseni 70kg - olin lihavimmillani ikinä siihen mennessä. Siitä sitten alkoikin laihtumiseni. En edelleenkään syönyt koulussa, ja pian kotonakin ruoka-annokseni pienentyivät. Ensin aloin jättää aamupalan väliin, muka kiireeen takia. Lopulta söin vain iltaisin puolisen lautasellista, ja minulle huomauteltiin kotona jatkuvasti että söin liian vähän. Tässä vaiheessa olin kuitenkin muuten jo niin sairas, ja kävin hoidossa, etteivät vanhempani uskaltaneet/ehtineet/jaksaneet kiinnittää liikaa huomiota syömiseeni.


Yritin löytää vanhoja päiväkirjojani, mutten onnistunut. Niistä olisi selvinnyt, kuinka laihdutukseni viimeisen puolen vuoden aikana painosta ja syömisestä tuli minulle pakkomielle: aloin merkitä viikottaisen painonmuutoksen ylös, pakotin itseni pitkille lenkeille koiran kanssa vaikka psyykkinen jaksamiseni huusikin vastaan, aloin laskea kaloreita ja merkitä niitä ylös, tein satoja vatsoja ja selkiä ym. päivässä jne. En laihtunut mitään huimaa vauhtia, mutta tasaisen varmasti. Tässä vaiheessa myös psykoosi jylläsi täysillä päässäni, ja niinpä ääneni käski rangaista itseäni aina kun en onnistunut laihtumaan, söin herkkuja tai muuten vain "epäonnistuin" tavoitteissani. Se tiesi entistä vähemmän ruokaa, entistä enemmän liikkumista, viiltelyä ja itsensä hakkaamista. Olin mielestäni järkyttävän läski, inhosin jokaista soluani, ulkonäköäni, kaikkea itsessäni. Lopulta painoin noin 50kg, ja tässä vaiheessa jouduin osastohoitoon psykiatrian avo-osasto 51:lle psykoottisuuteni, itsetuhoisuuteni ja sen, etten syönyt lääkkeitäni, takia.

Muistan, kuinka tulotapaamisessa äitini kertoi hoitajille, etten syönyt kunnolla, ja omasta toivomuksestani myös, että olin kovin huono syömään suurimpaa osaa ruoista. Kotona kun se vähäkin mitä söin oli sellaista, mistä pidin (lähinnä siis pastaa ja riisiä). Niinpä minun syömisiäni vahdittiin: "Elina otappas salaattia", "noinko vähän vain otat?" ja "miksi sä jätit taas ruokaa?". Alkuun kammosin ruokailuja, joita laitosolosuhteissa oli viisi kertaa päivässä; aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Mulla aloitettiin lääkitys psykoottisuuteen ja masennukseen, ja mielialan kirkastuessa syöminenkin helpottui. Koitti myös se kuuluisa päivä, jolloin katsoin osaston kokovartalopeiliin ja tunsin itseni ihan siedettävän näköiseksi, jopa nätiksi.


Mutta tämä ei kestänyt kauaa. Ongelmaksi muodostui silloinen päälääkkeeni Seroquel Prolong ja sen ruokahalua kasvattava vaikutus. Lisäksi se taisi kerätä nesteitä kehooni. Seurauksena lihoin tasaista reilun kilon viikkovauhtia. Tähän vaikutti myös se, että nyt söin - vähän, mutta söin - ihan siis ruokaakin. Mutta herkkujakin alkoi mennä, kun se iänikuinen haukkuva ääni oli poissa päässäni käskemästä. Ja mä lihoin. Ja lihoin. Mainitsin hoitotaholle asian häiritsevän ja ahdistavan mua, mutta he sanoivat ettei se ollut nyt ykkösasia, vaan että mun pää piti saada ensin kuntoon.

He olivat toki oikeassa, mutta jos olisivat aavistaneet mun lipsuvan +50kg painoa lisää, niin ehkä jotain olisi tehty kuitenkin? Nykyään oon puhunut niin hoitajani kuin lääkärinikin kanssa näistä syömishäiriöongelmistani, ja he ovat vahvistaneet niiden olleen ihan oikeasti ongelmia (lol). Enää en muuta kuin toivo pystyväni olemaan syömättä - ongelmaksi on nimittäin muodostunut liikasyöminen, joka joskus on yltynyt jopa ahmimiseksi. Tästäkin olen puhunut hoitajan kanssa, ja olemme jäljittäneet tän syömisen ahdistuksenhallintakeinoksi. Siinä missä ennen hallitsin mun hallitsematonta elämää ja hallitsemattomia oloja syömisen kautta mä nyt käytän samaa taktiikkaa ahdistuksen kanssa, mut ikäänkuin nurinkurisesti - ennen ei yhtään, nyt liikaa ja liian nopeasti.


Nykyään pystyn syömään suht normaalisti ihan sitä perusruokaa. En kuitenkaan sano etteikö mua ahdistaisi syödä, sillä kyllä, mua ahdistaa. Joinain päivinä enemmän, joinain lähes olemattomasti. Mutta ahdistaa. En tiedä voiko mun suhdetta ruokaan korjata koskaan täydellisesti, mutta jos saisin ahmimisen hallintaan niin olisin suht tyytyväinen. Ja tietysti jos tätä painoa saisi pudotettua... Siinä se syömisen häiriöisyys näkyy myöskin, että edelleen "uskon" laihdutuksen olevan sitä, ettei syödä yhtään mitään ja lihomisen sitä, että syödään. Ja tietty siinä miten vihaan itseäni jokaisen tarpeellisenkin suupalan jälkeen - enää en vain pysty hillitsemään ja hallitsemaan itseäni samalla tavalla kuin ennen.

En osaa selittää omaa syömishäiriöisyyttäni tän tarkemmin. Elin elämäni mustimpia ja sekavimpia aikoja silloin kun varsinaisesti syömishäröilin. Muistikuvat noista ajoista ovat katkonaisia, sekavia ja epäjärjestyksessä, joten on vaikea muistaa - ne päiväkirjat olisivat auttaneet tässä, mutten onnistunut tosiaan löytämään niitä. En väitä, että oisin syömishäröillyt kovin "pahasti", sillä mun BMI oli koko ajan normaalin puolella (mun pituisella lievän alipainon raja menee 48kg:ssa). Mutta mä en myöskään kiellä tätä osaa itsessäni, sillä mä haaveilen edelleen siitä tunteesta minkä saa kun on laihtunut useamman kilon viikossa, ja kuinka mahtavaa olisikaan jos se BMI olisi alle 18,5.


Mutta syvimmästä suosta on noustu, ja ehkä vielä jonain päivänä mä syön tuntematta mitään ylimääräistä ja pahaa? Ehkä mä joku päivä laihdun takaisin normaalipainoon, ehkä mä joku päivä katson taas peiliin ja näen sellaisen naisen, jonka ulkonäköön voin olla edes suurimmaksi osin tyytyväinen.

np: Turmion Kätilöt - Kuolemanpäivä

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hanski the rat




Kuvat nappas Eetu, joten antakaa laatu anteeksi kjehkjeh. Hanski on alkanut huskyttua, ja pelolla kasvattajan kanssa odotellaan kuinka vaalea siitä tuleekaan... Pahimmassa tapauksessa se menee aivan valkoiseksi, jäiks! No, toi ois jo aika uskomaton "suoritus" :D Joten, jäämme katselemaan mihin tilanne etenee :3

np: Jannika B - Paasoon
(mitäköhän taas :D)

Susiruma

Haluan pitkät hiukset. Haluan itteni edes siihen seitsemäänkymmeneen kilogrammaan. Vihaan itseäni just nyt, vihaan peilikuvaani, olemustani. Vihaan niin paljon, että ahdistus nousee taas, se painaa rintaa ja saa oksettavan tunteen aikaan. Se saa kädet tärisemään näppäimistöllä ja teen paljon kirjoitusvirheitä, joita joudun korjaamaan. Se saa mut hikoilemaan, ahdistus. Se saa mun hengityksen vaikeaksi, se vitun ahdistus. En ole tyytyväinen itsessäni mihinkään. En mihinkään. En ole kaunis, en ole nätti, en edes siedettävä. Olen susiruma, läski, oksettava, hyi vittu.

Mä niin haluaisin, että voisin taas kokea sen tunteen, kun katsoo peiliin ja ajattelee näyttävänsä ihan hyvältä. Oon kokenut sen KERRAN. Osastolla 51, kun lääkkeet alkoivat tehota, mutteivat ne olleet vielä lihottaneet mua kuin muutaman kilon ja painoin sen 60kg. Katsoin osaston isoon kokovartalopeiliin, mussa läikähti, melkein itkin; olin nätti.

Voitte vain uskoa mitä se tekee itsetunnolle kun tuntee itsensä rumaksi ja liian isoksi koko ajan. Se itkettää vielä kaiken lisäksi. Kadulla mä näen laihoja, kauniita nuoria naisia ja ajattelen hetken et "tolta mäkin näytän", kunnes katse viereisen ikkunan heijastukseen palauttaa mut maanpinnalle. Mun pää ei vaan oo hyväksynyt sitä tosiasiaa, et oon VALAS. Enkä ees sellainen kaunis valas, vaan helvetti levää kasvava arpinen rupinen valas.


Ja silti mä oon lähteämässä hakemaan suklaata, koska vittu mun tekee mieli yhy yhy blaa blaa. Säälittävää. Missä on se kuri, missä itsehillintä, joka joskus mulla oli? Missä on se tyty, joka osas syödä vain puol lautasellista, elää päivän sillä ja olla ylpeä siitä? Missä reilu puoli vuotta ja miinus kymmenen kiloa? Tahdon syömishäiriöni takaisin, jos se tarkoittaa että voisin olla kaunis taas - tai edes siedettävä. Ollapa edes normaalipainoinen. Ollappa edes vähän laihempi. Painaapa edes alle 100kg. Mut toisaalta, korjaako paino kun naama on mikä on? Voihan vittu.

np: Redrama - Move It Along

maanantai 20. toukokuuta 2013

Stop faking suffering like a child

Itkettää, kun ahdistaa niin paljon. En ole saanut kirjotettua. En olis ehtinytkään. Mutta vittu mitä tästä opimme: älä IKINÄ päästä mitään lääkettä loppumaan. Anksilonit menneet puolikkaalla annoksella hmm torstaista? Tai perjantaista. En tiedä. Ja ahdistus on sitä luokkaa että jos se juna vain ajaisi tuossa autojen tilalla niin... Mutta kun ei niin ei. Pitää kärsiä. Onneksi äiti antoi loput rahansa mun lääkkeisiin. Hyvää: tää olo helpottuu ehkä tän viikon aikana, jos tää johtuu lääkkeistä. Huonoa: tunnen huonoa omaatuntoa, kun tiedän ettei porukoilla ole nyt kunnolla rahaa edes ruokaan, kun ei olisi ollut ennen tätäkään juurikaan. Koskaan ei voi voittaa.

On oksettavan kuuma. Mulla oli miljoona asiaa päässä mistä piti kirjoittaa, mutta arvatkaa muistanko? En. Itsesyytökset vaivaa. Viiltelynhimo vaivaa. Ahdistus vaivaa. Itsesyytöksille en voi mitään, viillellä en voi sillä tulevat ylppärit (ja selvennykseni siis; en OSAA viiltää reiteeni tai johonkin piiloon, reidessäni on liikaa läskiä), ahdistukselle voisin jotain - voisin ottaa Opamoxia, mutta... Tiedättehän, haluan säästää niitä... sairaisiin tarkoituksiin. :C Stupid meh.

Haluaisin olla laiha, kaunis, haluttava. En ole mitään tuosta. Pelottaa, vituttaa, ahdistaa. En pidä tästä. En pidä itsestäni. Asd. Tekisi mieli uskoa, että se on vain tämä olo, mutta... VITTU. Ei ole sanoja tälle ololle. Tää on jotain käsittämätöntä, jotain hirveää. Jotain niin oksetusta aiheuttavaa, et oikeasti pelkään oksentavani. Enkä pidä oksentamisesta. En ollenkaan.

Yritän keksiä jotain positiivista tähän loppuun. No, mä tosiaan yritän, jos ens kuussa sais varattua sen tatuointiajan. Se on "turhaa", tiedän, mut mä tarvin jotain mitä odottaa, jotain mukavaa ja vähän jännää ja tolleen. Pitää viedä kuva mukana, että saa hinta-arvioin ensin. Vielä jos ois satavarma mihin kannattaa mennä. Mulla on se The Clinic mielessä, koska siel oon käynyt kahdesti. Mut toisaalta vois kokeilla jotain muutakin... Asd, kun tietäisi. Varmaan kaadun kuitenkin Clinicin suuntaan, koska tuttu paikka ja varausmaksu, sillä sitten on vain pakko alkaa kerätä rahaa. Mut joo, eipä tuo tässä hetkessä helpota ahdistusta, ehkä korkeintaan kasvattaa sitä kun stressaan. Toivottavasti tää tästä. ASDASDASDADS.


Loppuun viel kuva. Tää kiehtoo mua monellakin tapaa. En osaa oikein selittää.
Ehkä se muistuttaa mua jollain tavalla psykoosista. Ja mun addiktiosta tupakkaan,
jota siis en edelleenkään polta, mut tahtoisin jos se ei ois pahaa ja haisiski vielä hyi.
Mut kaunis kuva imo, siin on tunnelma kohdallaan ja kaikki oikeestaan. Pidän kovin.

np: Soap&Skin - Cynthia

Minut on haastettu!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja 
ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Haasteen mulle heitti Star Chaser, kiitän :3

11 ASIAA MINUSTA
1. Mulla on korvissa ristiplugit. Väärinpäin olevat ristit, of course ;D
2. Meillä on kotona järkyttävän kuuma. Oikeasti. Vaikka heiluisin alasti, heiluisin hikisenä kuin ... no, en keksi mitään tarpeeksi hikistä.
3. Yritän piristää itseäni kuuntelemalla Gossippia. Ei näytä onnistuvan.
4. Olen tällä hetkellä tosi yksinäinen. Onneksi Noora saapuu tällä viikolla Lahteen ♥
5. En muista mistä olen viimeksi kirjoittanut tänne blogiin. Noloa.
6. Saan keskiviikkona n.180€ rahaa. Mulle jää laskujen jälkeen n. 50€. Vituttaako? No ei sentään - tai sit joo.
7. En pärjäis ilman lääkkeitäni. Ne pitää mut kasassa, mielialan, ahdistuksen ja psykoottisuuden puolesta.
8. Kesässä vihaan ampiaisia. Ja kaikkia ötököitä, hyi saatana. Kärpäset on ainoot kivat. Ja hyttyset silloin kun ne saa kiinni >:)
9. Yritän (huom. yritän) vihdoin ensi kuussa saada maksettua tatuoinnista (siitä iänikuisesta chestpiecestä) varausmaksun. Perkeles!
10. Mikään ei ole niin pelottavaa kuin kirje Kelalta, I think. Ei ainakaan nopeasti tuu mieleen.
11. Musta on tosi vaikea keksiä jänniä faktoja itsestään; sellaisia, joita joku jaksais lukea :D:D:D::D:D::D


VASTAUKSET HAASTAJAN KYSYMYKSIIN
1. Jos olisit eläin, mikä olisit ja miksi?
- Multa kysyttiin tätä tänään. Sanoin aavikkokettu. Ne on söpöjä ja viekkaita ja söpöjä :3
2. Mainitse kolme asiaa, miksi kannattaa elää.
- Mun oma perhe: Eetu ja rotat ♥
- Mun perhe: vanhemmat, veli, isovanhemmat, ne kivat serkut :3 ♥
- Ystävät ja kaverit ♥
3. Suosikkiblogisi? Perustele valintasi.
- Tää on kamalan vaikea. Oonko itsekäs jos sanon että omani? Tää on mulle kaikkein rakkain, as you could guess. Tää kertoo musta, mun elämästä, on mun näkönen, joten voiko vaatia enempää?
4. Kauneinta mitä sinulle on sanottu?
- No tietty perus "rakastan sinua", mutta erityisesti silloin kun se tulee odottamatta odottamattomalta henkilöltä. Siis yleensä se, kun joku kertoo välittävänsä ilman että oot vaikka ite sanonu sitä ensin.
5. Keneen ihmiseen luotat eniten?
- Äitiin, Eetuun, Nooraan.
6. Millainen olisi unelmakotisi?
- Omakotitalo järven rannassa, sopivan kaukana muista. Joko harmaansininen puutalo tai valkoinen kivitalo. Isoja ikkunoita järvelle. Sellanen. SIISTI. Tarviin siivoojan :D
7. Kerro tilanteesta, jolloin tunsit olevasi onnistunut.
- Valitettavasti just nyt ei tule mitään mieleen :((((
8. Paikka, jonne et haluaisi ikinä joutua?
- Vankila. Tarviiko sitä perustella? Pelkään niitä saatanasti. Ainoa asia, joka esti mua psykoosissa tappamasta.
9. Uskaltaisitko hypätä laskuvarjohypyn?
- Lyhyt ja ytimekäs "en".
10. Paras elokuva jonka olet katsonut?
- En katso katsoneeni tarpeeksi elokuvia vastatakseni.
11. Jos saisit kuulla että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa mitä tekisit viimeisinä päivinäsi?
- Luultavasti tappaisin itseni. Pelkään luonnollista kuolemaa, varsinkin jos tietäisin koska se on tulossa. Hyrrr.

np: Gossip - Get Lost

perjantai 17. toukokuuta 2013

Somehow I feel tired again


np: A Pale Horse Named Death - Meet the Wolf

tiistai 14. toukokuuta 2013

Niin olen minä niin kuin sinäkin

Just nyt ahdistaa. En tiedä miksi. Se vain kumpuaa jostain, ehkä osaksi väsymyksestä, muttei kokonaan. Kävin tänään juttelemassa pitkästä aikaa omalla sairaanhoitajallani, ja hän kertoi, että minua ollaan siirtämässä toiseen hoitoyksikköön - tämä nykyinen kun on vain määräaikainen "sijoituspaikka", varhaiskuntouttava jne. Siirtyisin siis "ihan oikealle" aikuispsykiatrian poliklinikalle. Plussia kuulemma on, ettei siellä samalla tavalla hoputeta kuntoutumaan, vaan annetaan aikaa sairastaa. Miinuksina se, että tapaamiset ovat harvemmin (kolmen, neljän viikon välein), ja mä tarvitsen omasta mielestäni ainakin vielä viikottaisen kontaktin johonkin ammattiauttajaan, koska oon vaan niin epävakaa. Pelottavaa. Ja kaikista kamalintahan on jättää mun omahoitaja, joka on muodostunut mulle tosi tärkeäksi näiden vuosien aikana (lisäksi pelkään joutuvani yhdelle tietylle hoitajalle, joka on tuolla "toisella puolella" töissä - täytyy muistaa sanoa etten tule hänen kanssaan toimeen ja en halua hänen asiakkaakseen). Onneksi tätä muutosta kaavaillaan vasta aikaisintaan alkavaksi  kesän jälkeen, ehkäpä jopa vasta vuodenvaihteessa.

Lisäks ollaan yritetty saada Hanski kotiutumaan uuteen laumaansa. Kaikki muut paitsi Simo ottavat sen ihan hyvin mukaan. Nytkin ne tuolla isossa häkissä söivät kilpaa - paitsi Simo, joka piti Hanskin turvallisuuden vuoksi siirtää eri häkkiin kun emme ole valvomassa tilannetta. Ärsyttävää. Eilen Simo oikein sähisi ja heilutti häntäänsä Hanskille, vaikka tämä oli häkin ulkopuolella. Lisäksi Simo on ollut vihamielinen myös Tanelia kohtaan. Pelottaa siinä määrin, että ollaan jo mietitty mitä tehdään, jos Simo ei hyväksy Hanskia laumaan. Ei ole poissuljettua, että Simo olisi jollain tavalla sairas. :/ Mutta onneksi muut tulevat hyvin toimeen uuden pienen kanssa.

Väsyttääkin. Oon ärsyyntynyt. Kuuma. Ahdistaa. Vittu. Pakko mennä nukkumaan ihan just - jos pystyn. Rahat on ihan lopussa ja pitäisi elää vielä viikko näillä rahoilla. Silti aion mennä torstaina lukiokavereiden kanssa syömään - näen niin harvoin kavereita livenä että tekee ihan hyvää.

Eilen posti toi jotain jännää: ne etsy.comista tilaamani korvikset! Tykkään niistä hurjasti. Ja joo, hankin ne täysin ulkonäkösyistä, en edelleenkään kannata juurikaan minkäänlaista uskonnollisuutta :) Yritin ottaa kuvaa niistä, mut kädet täris niin että jokainen kuva tärähti. Perkele. Tää oli onnistunein otos:



Noihin(kaan) ei olis ollut varaa, mut. Mitä sitä enää itkemään. Sain noiden kylkiäisenä sellaiset minimaalisen pienet hopeanväriset norsukorvikset myös :)

Mulla oli vielä jotain asiaa, mutten muista enää mitä. Ehkä on paras, että mä lähden tosiaan sinne nukkumaan. Huomenna ns. vapaapäivä, kun ei ole mitään ohjelmaa. Pitäisi kuitenkin siivoilla ja noin, sillä Eetun pikkusisko tulee viikonloppuna yöksi kylään. Mut joo. Niin. Hyvät yöt!

np: Mokoma - Nujerra ihminen

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Yllättävä käänne

Eilinen ilta meni päivystyksen tapaturmaosastolla - kaksi pistohaavaa sormessa. Syy: vanhaherra rottamme Simo. Menin sen ja pikku-Hanskin (eli DJ Kridlokkin) väliin ja sain palkinnoksi hampaillaan sormessani roikkuvan rotan. Sattui saatanasti, verta tui vielä enemmän. Mut oon hengissä. Ab-kuuri päällä, mut hengissä.

Tätä ennen Hanski oli saanut oman osansa vanhusrottien raivosta Sepolta, kun tää puras Hanskia selkään. Onneks ei käynyt yhtä pahasti kun mulle, muuten vois yks pikkurotta olla vainaa... :/ Tänään onneks olivat jo enemmän sovussa; olen (hieman?) huojentunut, ja sormi kipeenä, ja tästä jatketaan kohti parempaa!

(Äh, teksti ei kulje, joten olkoon, täs pari kuvaa Hanskista teille :3)


Tapaturmakäsi ja Hanski ♥



np: As I Lay Dying - The Darkest Nights

lauantai 11. toukokuuta 2013

Jännäkakka

...sillä tänään illalla kotiin saapuu pikkurottaherra aka Hanski.

 

(veljekset! vas. Dima Bilan kesk. David Guetta oik. DJ Kridlokk)

Hän on joku heistä, en vielä tiedä kuka, sillä kasvattaja kyselee vielä
muiden kasvattajien mielipiteitä huomisessa näyttelyssä että kenet
kannattaa sijoittaa :3 Mut ihaniahan nuo ovat kaikki, joten...

Nyt vaan odotetaan innolla iltaa! IIIIIKS!!

♥ ♥ ♥ ♥

np: Shade Empire - Nomad

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Annetaan sen virrata lävitsemme niin kuin vesi Imatrankoskessa kuohuva


Tarkkasilmäisimmät huomaa uuden lävistyskorun tsihi.

Tänään on ollut ihan jees päivä. Oon käynyt Eetun kanssa sen HN:ssä, sit kaupassa, sit Sillassa juttelemassa. Sit vähän shoppaamassa, sit tullut kotiin syömään namnam -ruokaa, sit käynyt vielä Eetun kanssa Kelassa ajalla. Eli on tapahtunut paljon, oon hoitanut monta asiaa. Aamulla ahdisti kohtalaisesti, mut se on lieventynyt siedettäväksi tässä päivän aikana. Mua on sanottu vaimoks, ja Eetukin jotenkin meni että "luultavasti". ♥ Mä oon aloittanut lukemaan David Mitchellin Pilvikartastoa. Mä oon hymyilly, ja nauranu tyhmille asioille, vaikka oon myös toisaalta puhunut kuolemastani - itsemurhastani. Koska se ihminen Sillassa oli vieras, en osannut/uskaltanut kertoa kovin todenmukaisesti, mut sain mä sen huolestumaan. Lupasin yrittää iltaisin sen sijaan, että pelastaudun itsemurhahaaveisiin niin yrittää ajatella jotain mukavaa tulevaisuuden tapahtumaa. Päättää elää siihen asti, ja sopia itseni kanssa että sen jälkeen saan harkita uudestaan.

Ensimmäiseksi tähtään lauantaihin ja siihen että Hanski tulee kotiin. Sitten äitienpäivään ja siihen että saan antaa äidille sen lahjan. Sitten serkun ylppäreihin, koska haluan nähdä sen valmistuvan ja antaa sillekin sen lahjan! Sen jälkeen puuttuu seuraava kiintopiste, mut se toivottavasti ilmestyy näkyviin ajan kuluessa? Tänään mä haluan selvitä - ainakin noihin hetkiin vielä. Vielä hetken, ainakin.

Pitäishän mun ajatella mun suurempiakin toiveita: päästä naimisiin, saada lapsi(a), päästä töihin tai sitten "virallisesti" eläkkeelle. Mut mä tarvin pieniä, konkreettisempia, nopeasti ja varmasti saavutettavissa olevia asioita. Ei mua lohduta se, että EHKÄ, JOSKUS tulevaisuudessa tapahtuu jotain mukavaa. Ei todellakaan.

Mut joo! Haluan esitellä loppuun viel kengät, jotka ostin tänään :3 Mun entiset kesäpopot tosiaan lemuaa niin pahalle, ettei niitä kehtaa enää käyttää. Joten ostin sitten ihan H&M -laatumonot... Kahdet sellaiset. Mut mulla olikin tärkeimpänä kriteerinä hinta, ja koska en kännissä kahlaa missään ojanpohjissa niin uskon että nuo tämän yhden kesän kestävät. Ja hei, 25€ kaksista kengistä??!


Ballerinat (ja kärsivä vasen pikkuvarvas? :D) 14,95€ H&M


Mun unicorn(joo se on niiden lempinimi)-tennarit 9,95€ H&M

Pelottaa vähän minkälaista vastausta Kelalta tulee. Jatkuuko mun kuntoutustuki, saadaanko millaista (eläkkeensaajan) asumistukea. Miten Eetun saikkurahat. Ja mitä ja kuinka paljon meiltä peritään takaisin kun Eetu  on saanut sekä saikkurahaa että opintorahaa (vai mitä se onkin). Jänskättää äääääää. Mut onneks Emmalle sekä Juholle on lahjat, viel ko kortit ostaa niille. Eetulle ei tarvikaan ostaa uutta pukua, mulla on juhlavaatteet myös. Kaikki on valmis, yo-juhlat - beware! Rahaa ei oo paljoo, mut kai me selvitään. Loppukuusta jos vielä uuden ripsarin sais ostettua kun vanhat haiskahtavat jo hieman... vanhoille (you wanted to know :3)

Mut joo, jos lopetan höpäjämisen nyt! Tällaisia päiviä sais olla enemmän, kun on koko ajan menossa, muttei oo liian rankkaa tekemistä. Mut toisaalta tiedän, et jos näitä "helppojakin" menopäiviä ois joka päivä niin en jaksais vaan väsyisin. MUTTA perkeles, mun piti jo lopettaa :D:D:D Sen teen, mukavaa iltaa kaikille, puspus ♥

np: Pariisin Kevät - Riviera

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kuka puhaltaa nyt?

Päätä särkee. On kuuma. Mä vedin netin BDI(21)-testistä 35 pistettä. Mä tärisen, ahdistus on sietämätöntä. Mä selaan ennen nukkumaanmenoa nykyisin aina itsemurhasta kertovia sivustoja sängyssä puhelimella. En varsinaisesti suunnittele, mut mikään muu ei enää lohduta kuin ne. Mä vaikutan ulospäin (kai?) ihan normaalilta, mut mä hajoon, tai paremmin, mä oon jo hajalla. Mä oon niin rikki etten usko että mua enää saatais korjattua.

Tää ahdistus on niin jäätävää etten kykene ajattelemaan selvästi. Tein BAIn (eli Beckin ahdistuskyselyn) ja sain 50 pistettä. Yritän järjellistää näitä testejä tekemällä, et tää on vaan ohimenevää, osa mun sairautta, mutten taida onnistua. Mä haluan vain helpottaa tätä jotenkin, mä en kestä, MÄ EN KESTÄ, enää.

- -

Tässä etsiessäni Opamoxeja sainkin sitten pienimuotoisen paniikkikohtauksen kun niitä ei heti löytynyt ja kaikki alkoi pyöriä, hurr-urrr-urrrrr. Maailma on perkeleestä. Mä en jaksais enää. Tai no, kai se on jo selvää. Huomenna pitäisi jaksaa taas, ehkä mä otan kaks Tenoxia ja meen nukkumaan. Ei vittu tää teksti on sekava ja paska. Mut tietäkää, et mä oon niin väsynyt tähän menoon, tähän elämään. Tähän masennukseen ja ahdistukseen. Niin väsynyt, loppu.


np: Sanni - Prinsessoja ja astronautteja

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

It all goes on and on, up and down


- - 


np: Soap&Skin - Me and the Devil

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kun mä suljen mun silmät ei oo mitään pahaa

Ailahtelen. En mennytkään tänään sinne tatuointisedän vastaanotolle. No, koska ailahtelen. Ei vaan tehnyt enää niin mieli. Tää on rasittavaa. Sen sijaan hain apteekista Venlafaxinea lisää, kävin toisessa lävistysliikkeessä vaihtamassa tuon satan666 septumkorun toiseen (meni 15min että se saatiin paikalleen, oli se aika tiukka ja jäykkää matskua :D) ja hankin äidille äitienpäivälahjan ja -kortin. Täytyy vielä harkita sitä tatuointia oikeasti. Siis että miten se vaikuttaa rahatilanteeseen. Ja kun. Niin. Yritän olla tekemättä impulsiivisia tekoja - varsinkin tällaisissa asioissa, jotka koskevat mun loppuelämää.

Eilen meni tosiaan hieman lujaa. Tänään on mennyt hieman hiljempaa. Tää on kai jonkinasteista hypomaniaa?? Tai sit muuten vaan sekoilen. Nää on pelottavia nää mun mielialanheilahdukset. Kun en voi ennakooooidaaaa. :C No, nyt killuu kuitenkin metallinväristä rautaa naamassa, on jotenkin raikkaampi fiilis kun ei enää mustaa. Eilisen valvomisen jälkeen väsyttää, vaikka taisin mä jonkun kuusi tuntia nukkuakin? Niin, menin vasta joskus viiden jälkeen nukkumaan. Ja nyt en tiedä taas höpötänkö yhtään mitään järjellistä. Plöääh.


Saattaa olla että ailahdan vielä sen verran, että jos tosiaan siirrän sitä tatuointia... Niin tuhlaan parikymppiä ja ostan etsystä ne ihanaiset korut. LYÖKÄÄ MUA OI SUURET... jotkut. Joihin en usko. Ni. Mut nyt vois pakkaa äitienpäivälahjan ja ehkä noita ylppärilahjojakin kun ei eilen sittenkään inspannut. Joo. Anteeksi turha löpinä!! :D

np: Shade Empire - Malicious Winds

Omega arcane ja muita tarinoita


Tänään on ollut jännä päivä. Oon voinut hyvin. Heräsin pirteenä jo kahdeltatoista ihan itsekseen kamalan illan/yön jälkeen. Viime yönä tosiaan oli lähellä etten lähtenyt vikalla bussilla juosten karkuun kaupunkiin ja ekan ohimenevän junan alle. Se oli. HYVIN. Lähellä. Mielikuvat pommittivat mun päätä, ne huusivat ja raivosivat, raivasivat tietään mun alitajunnasta tajuntaan ja pakottavasti halusivat ohjata mua päättämään päiväni. Mut sain raahattua Eetun viereen nukkumaan, ja tarpeeksi pyörittyäni lopulta rauhoituin ja nukahdin.

Pakotin Eetun sit tänään heti herättyämme lähtemään mun mukaan ostamaan Eetun veljelle ja mun serkulle ylppärilahjat. Saatiin ne ostettua, ja löydettiin samalla myös kohtuuhintainen lahja Eetun pikkusiskolle, jolla on meidän hämärien muistikuvien mukaan tässä kuussa synttärit. Löydettiin myös itsellemme toinen pastakauha eurolla, käytiin kaupassa ja... löydettiin sieltä ruokaa. Syötiin hyvin, ja tehtiin jo huomista varten makaroonilaatikko. Oon naureskellut muutaman hauskan ihmisen kanssa (netissäpä tietenkin, mut who gare's). Varmistui, että (kuten jo edellisessä merkinnässä kirjoitin) meille tulee 11.5. perheenlisäystä Hanski-rottavauvan verran. Hän on husky väritykseltään, oioi! ♥

Tilasin parit plugit Crazy Factorylta kun tehtiin parin kaverin kanssa yhteistilaus yay! Säästettiin postikulut :3 Mietin pitkään, tilaanko etsy.comista pari ihanaa korua, mut totesin että nyt on aina mennä ja varata se (harjoitus)tatuointiaika, jos tosiaan saan ton mun pienen kuvan 50€:lla. Tän tarkoitus helpottaa tatuointikuumeen lisäksi mun ikävää Annua kohtaan. Käytiin me äidin ja isän kanssa eilen hautausmaalla muistolehdossa taas, muttei ollut kameraa mukana. Vietiin kynttilä hirveässä tuulessa. Niin.

Joo, tatuointi on myös jotain mitä odottaa, samoin kuin Hanski. Ne pitää mua elossa. Siks yritän etten ota tatuointiaikaa tyyliin samalle päivälle jos vain mahdollista - että vaikka parin viikon päähän tai miten nyt niitä sattuu olemaan (jos on enää, toivottavasti on!). Käyn nostamassa rahat ja laitan syrjään, tai maksan samantien jos se onnistuu. Mut mä tarvin tällasia. Mua piristäviä asioita, mitä muut ei ehkä ymmärrä. Mut eihän mun pitäiskään elää muiden toiveitten mukaan, teen sitä nytkin liikaa. Itelleenhän tääl pitäis olla elämässä, ko ei kukaan muu sun elämää elä. Joo, menipä "syvälliseks"... -_____-''

Mut tosiaan, koko päivä on menny jossain suht euforisessa tilassa (paitsi ko tultiin kaupoilta olin ihan loppu ko en ollu saanu kunnon aamupalaakaan ees). Nyt odotan koska laskut iskee kunnolla. Euforialaskut siis. Koska mulla tulee AINA masennuspasennus sen jälkeen. Havaitsen jo merkkejä. Naamataulu alkaa vituttaa. Läskit alkaa ahdistaa. Kaipaan mennyttä, kauniimpia kasvoja ja vartaloa jota kehtas näyttää julkisesti. Kaipaan vaa'an lukua 55. Kaipaan, haluan, tahdon. Mutta ei, mulla ei riitä voimat, ei itsekontrolli, ei mikään. Että laihduttaisin. Nytkin oon tunkenut maissilastua suuhun. Ei, ei ja vielä kerran iso ei.

Mut hetken vielä oon iloinen ainakin. Kuuntelen jostain netin kätköistä löytynyttä (...) Shade Empiren uusinta. Toivon huomisesta tulevan hyvä (uskomatonta mutta just nyt haluan sen olevan hyvä ;O). Meen ehkä pian lukemaan hetkeksi Kvanttivarasta. Tai pakotan Eetun kattomaan mun kanssa Doctor Whota sängyssä. Jos ei tarvis kuolla ainakaan vielä tänä yönä?

perjantai 3. toukokuuta 2013

Pieni haastepaastepalkinto

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja 
ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa. 

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen. 
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa. 
 Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
 Ei takaisin haastamista!

Minut haastoi iidaer ♥ EN HAASTA KETÄÄN bwahahahhaha :3 Kiitos ja anteeksi, nyt, lukekaa. ♥

ASIAT
1. Olen pettynyt, sillä Shade Empiren uuden levyn julkaisupäivää siirrettiin viikolla, ja saankin sen vasta viikon päästä ;______;
2. Olen liittynyt YADin (Youth Against Drugs) Street Teamiin, josta/jonka toiminnasta aion kertoa joskus enemmän, kunhan jaksan keskittyä tarpeeksi.
3. Jalkojani särkee, ei oo mitään järkee.
4. Mul on valkosia roiskeita mun paidalla. Ne tuli munasta. Siis kun tein makaroonilaatikkoa niin kananmunasta :(
5. Toi oli muuten elämäni toka makaroonilaatikko minkä tein. Ja melkein poltin sen unohtamalla sen uuniin. Ohops.
6. Tein tänään tilauksen Crazy Factorylle parista plugipareista. Ristit (jotka tietty laitetaan väärinpäin), sekä erittäin hipsterit kolmiot. Mustalla pohjalla valkoiset, kummatkin. Nam.
7. Piti tilata etsy.comista jotain aivan ihanaa, mutta taidankin vihdoin mennä ja ottaa sen pienen muiston Annusta itseeni. Tatuointi. Jos se helpottais ikävää (ja tatuointikuumetta).
8. Melkein unohdin antaa Sepolle ja Pasille niiden antibiootit, nyt menen antamaan ne (oon ollut tänään hurjan huonomuistinen, voitte huomata)!!
9. Meille on tosiaan tulossa 11.5. uusi perheenjäsen: welcome Hanski the rat! ♥ Husky väritykseltään, rakastettu jo nyt!
10. Ajattelin että voisin vaihtaa nää omistamani lärvikorut metallinvärisiin, kyllästyttää tämä ainainen musta! :(
11. Odotan jo että pääsen eroon mun silmälasien "kytkystä" että saan ostettua uudet kytkylasit hihihihihi mut tänhän te taisitte jo tietää no ihansama hihi :3


KYSSÄRIT
1. onko kaakao jees vai ei?
- ON JEES! ♥ Jos se on hyvää...
2. mottosi? onko sulla sellaista?
- Motto... Hmm, ei mulla mottoa oo, mut pidän tätä iänikuista "chaos engine inside" -fraasia lähellä sydäntäni, siks se on tatuoitu kehoonikin!
3. vietätkö liikaa aikaa netissä?
- Kyllä. Sad but true, mut minkäs voit kun kaikki ystävät tahtovat olla interneetissä.
4. ootko ujo vai onko sulla pokkaa vaikka mihin?
- Oon ujo.
5. lempiäänesi?
- Rottien naksutus, Joonan jodlaus, elämä (yllättävää kyllä).
6. ootko suihkussa mielummin pitkään vai lyhyesti?
- Riippuu päivästä. Yleensä lyhyesti.
7. nautitko saunasta?
- Joops! Tykkään kyllä :3
8. hölmöimmän näköinen eläin joka on tullut vastaan?
- Eetu. TSIHIHIHIHI.
9. ootko siivoushullu?
- EN! Mä vihaan siivousta :D:D::D (ja sen on näkönen kämppäkin...)
10. pidätkö viherkasveista?
- Tykkään kyllä paljonkin, mutta mä tapan ne aina kun yli-/alikastelen niitä :(
11. onks elämä jees?
- Just nyt, tässä hetkessä, ihan jees. Hetkestä seuraavasta en ole kovinkaan varma. :/

Kiitos ja aamen :3

np: Fear of Domination - Destroy & Dominate

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

My legs are weak


Anteeksi etten ole kirjoittanut. Anteeksi. Olen yrittänyt pakoilla elämää vaikka minne ja missä. Mutta tässä se taas on. Iskemässä päin näköä. Mulla on niin paha olla, ja kaiken päälle mulla on jo kolmatta päivää niin kamala ikävä Annua etten kestä. Tunnen Annun tuoksun kasvoillani, kuulen hänen äänensä, muistot ja kuvat täyttävät pääni. Sattuu niin paljon. Ja mä en jaksaisi muutenkaan.

Musta tuntuu vain että Annu kutsuu mua luokseen. Että Annu sanois ettei tarvi enää jaksaa. Vaikka tiedän ettei se ole totta. Mä hajoan hitaasti palasiin. Mä harkitsen päivystykseen lähtöä, osastolle menoa. Mä harkitsen lääkkeiden nielemistä (Eetu nukkuisi vielä hetken päiväuniaan, ehtisin niellä ne ja sitten vain "nukkumaan") ja mä harkitsen sitä, että mä löisin veitsen kämmenestä läpi ettei tarvitsisi kestää tätä psyykkistä tuskaa. Mä haluan viiltää, mä haluan jotain muuta kuin tätä saatanan sisäistä kipua. Mä en kestä enää.

Mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa mistään. Kaikki tuntuu raskaalta ja vaikealta. Mä en halua enää jatkaa. Mulla ei ole mielenkiintoa. Mä en ole enää mitään. Mä haluan Annun luo.

np: Paloma Faith - My Legs Are Weak