Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Lempirunoni


Elämä by: Edith Södergran

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askeleet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua . . .
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

np: Metric - Satellite Mind

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Mä en enää tiedä miks mul on sydän, kun se koko ajan suree

Tänään toinen keskusteluaika tällä viikolla. Se alkoi sanoilla "mulla on Elina sulle yllätys". Pelästyin, mut kyse olikin vain siitä et pääsen omahoitajan loman ajaksi käymään psykan polin uudella psykologilla, joka sanoi et sillä on tosi tyhjää, että pääsen vaikka kahdesti viikossa käymään jos tarve vaatii. Kun psykologi poistui paikalta hoitajani pyysi mua yrittämään puhua vieraallekin ihmiselle tuntojani, etten vain pitäis kaikkea sisälläni. Onneks kyseinen psykologi vaikutti ainakin helposti lähestyttävältä.


Puhuttiin hoitajan kanssa yllättävän paljon tärkeitä asioita, vaik epäilin eilen (kun piti päättää perunko ajan vai menen) ettei mulla ole mitään sanottavaa. Näköjään ovat vakuuttuneita et mua oikeasti ahdistaa ja masentaa, vaik epäilen aina et ottavatko mua todesta. Näin huolen hoitajan katseessa ja kuulin sen hänen sanoissaan ekan kerran pitkään aikaan. "Yritä Elina pärjätä vaik noi olot jäytää sua varmasti todella paljon."

Käytiin keskustelua mm. mun eläkkeelle jäämisestä. Jotenkin tuli sellainen tunne et hoitajakin oli kerrankin mun puolella tässä asiassa. Että mun kokonaan eläkkeelle jäämistä vois jopa harkita. Koska mulle on äärimmäisen rankkaa taistella koko ajan siinä rajalla et pitääkö, pystynkö, haluanko mennä kouluun tai töihin ja koska se tapahtuu ja miten ja mitä mä oikeasti haluan ja ja ja ja. Koska voi hyvin olla ettei musta oo koskaan "mihinkään", eli kouluun ja/tai töihin. Siltä se on tuntunut jo tässä pari vuotta, ja mun ainoa lohtu on ollut tieto siitä et jonain päivänä joku uskoo mua ja pääsen eläkkeelle. Mulla ei oo vaan voimia edes ajatella koulua. Hoitaja siitä kyselee usein; "mitä ammattia oot ajatellu, mihin kouluun haluisit?", mut en edes tiedä. Kaikki tuntuu liian raskaalta.


Tiedän et moni ajattelee et "lol nolo luovuttaja" tai et oon vaan laiska. Mutta oikeasti. Mitkä mun tsäänssit on työelämässä? Koulussa? Mun on vaikea avata mitään teoriapohjaista kirjaa, koska tietoteksti saa mut itkemään ja panikoimaan. Mun työkestävyys on 30-60min; en jaksa edes siivota yhteenmenoon yhtä huonetta saati keittiöllistä kaksiota. Keskittymiskyky on olematon jos mulla ei ole suurta kiinnostusta, esim. lukeminen onnistuu noin tunnin kerrallaan koska pidän siitä. Ja yks syy miks mulla ei oo mitään suurta mielenkiintoa mihinkään on tietty loogisesti tää tasainen masennus mikä potkii päähän. Okei, ehkä olisin luovuttaja, ehkä tosiaan nolo laiskimus joka haluaa vain elää siivellä, mut mulle se ois iso helpotus. Kivi tai kakskymmentä tippuis sydämeltä ja harteilta kun ei tarvis murehtia jatkuvasti et koska jaksan, koska musta tulee ihmisarvoinen taas.

Mut musta tosiaan tuntui että mun hoitaja ymmärsi. Se itse otti asian puheeksi, puhui siitä varovaisen myönteiseen sävyyn. Mä toivon et jos mä jonain kauniina päivänä saan eläkeläisen paperit (siis ennen "oikeaa" eläkeikää) niin ihmiset hyväksyy mut silti. Koska se on mulle tärkeää ja jos näin kävis ni se ois myös suuri helpotus mulle.


Kävin mä myös tänään hammaslääkärissä. Voin paljastaa et henkilökohtainen hygienia on ollut mulle sairastumisen jälkeen vaikea asia. Suihkussakäynti, hampaiden pesu... kaikki vaikeaa, ahdistavaa, epämukavaa. Sen takia mun hampaat on vähän rempallaan. Onneksi mulle on osunut maailman paras hammaslääkäri kohdalle! Tänään siis paikattiin pari reikää ja revittiin kolmesta jäljellä olevasta viisaudenhampaasta yksi pois. Kuten hammaslääkärikin sanoi, tehtävää on vielä ja ainakin kaksi käyntiä vielä jäljellä, sillä kaikki viisaudenhampaat on tarkoitus poistaa. Tänään epämiellyttävintä oli (aina edelleen vihaan tätä) se kun hammaslääkäri "vetää" hampaita sillä saatanan ihmekoukkusysteemillä? Se ääni on jotain... kamalaa! Muuten ei tuntunut missään, hammaskin irtosi noin viidessätoista sekunnissa ja ah, rakastan sitä hammaslääkäriä vaikka aamulla pitikin napata Opamoxi lieventämään paniikkia. Pelkäsin siis lähinnä sitä hampaanpoiston jälkistä kipua, joten oli jotenkin tosi mystistä olla paniikissa itse hammaslääkäriin menosta? Oon urpo.

Tulee kamala kilometripostaus, mut who gare's? Oon myös kaikki sormet, varpaat ja nännit pystyssä et ens kuun rahatilanne ois sellainen et voisin mennä mahdollisesti 12. päivä Tampereelle, jossa tapaisin mahdollisesti Sonjan, Lauran ja Wilman, ja josta toivottavasti rahat riittäis vielä Poriin asti, jossa tapaisin Emmin. Ois eniten jees! Paljon ihania ihmisiä joita näkee liian harvoin. Mutta mulle on pahat fiilikset rahatilanteesta... Ääh. Mut huomenna näen kai Liisan, joka tulee käymään Lahdessa. Ei olla ennen nähty, jäiks, jännittää vähäsen! Mut ihanaa ko vähän vaihtelua ja näkee muitakin ko porukat ja Eetun naaman, vaikkei niissäkään nyt mitään vikaa ole mut... :D

Ja joo, ei naamakuvia vieläkään (so sad!) koska oon niin ruma. Tai siis. Tuntuu niin rumalta. Yritin eilen ottaa kuvaa naamastani ja uusistavanhoista plugeista joita en ollut vielä käyttänyt (tosi hipsterit, niis on kolmiot!) ja joka kuva räjäytti kameran. Ehkä se on tää julmettu helle ja kuumuus? Tai sit se on mun naama. Who knows... Joten nyt lopetan tän kilometripostauksen tähän, kiitos jos jaksoit lukea :)! Puspus ♥

np: Heaven Shall Burn - Dying in Silence

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Naamioverkossa perhonen


Mulla on hyvin, hyvin kuuma. Samoin on hyvin suuri tarve puhua, höpöttää, tai no, lähinnä kirjoittaa, sillä en ole hyvä puhumaan ääneen, vaikka puhunkin paljon. Ääneen. Sillä ääneen puhuessani änkytän, puhun lähinnä vain positiivisia asioita, pysyttelen turva-alueella ja olen todella awkward niin sanotusti. En lainkaan kai sellainen kuin netissä, jossa sosiaalisuus on mulle paljon... yksinkertaisempaa. Ongelma on kai sekin, etten osaa enää juuri puhua ongelmistani kuin tälleen blogissa. En tiedä. Jotkut ihmiset ovat vielä sellaisia että uskallan puhua heille rehellisesti, useimmille haluan kuitenkin esittää jostain syystä hyvinvoivaa.

Suunnittelin jatkavani mun surkeiden muistelmien kirjoittamista, mutten löydä mun päiväkirjaa mistään. Ja tarvisin sitä tarkistaakseni muutamia faktoja. Pelkään että joku on varastanut sen. Säälittävää. En tiedä tosin pystynkö keskittymään kirjoittamiseen. Tänkin kirjoittaminen vaatii suuren määrän keskittymistä. Vaikka mun on pakko kirjoittaa. Sellainen tunne.

Eikä ole edes oikein mitään mistä kirjoittaa. Vain tää olo. Tekee mieli vain... niin. Hypätä sinne junan alle. Sen kuuluisan junan alle. Äh. Ainoa mihin pääsen pakoon on kirjan sivuille, eikä mun keskittyminen anna mun paeta kovin kauaksi aikaa.

Haluaisin kadota. Haluaisin olla kaunis, hoikka, laiha, haluttava, lintu, keiju, vittu glitteriä ja vaaleanpunaista, yltiösöpöä ja rappioromanttista. Mä en halua olla minä. Mä en halua olla mitään jos mun pitää olla minä. Mä en halua olla.

np: Lana Del Rey - Summertime Sadness

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Epäsikiö, epämäärä, epäepäepä

Jätkil on lanit. Oon jumis tääl nurkas mun koneen kanssa. Eilen ja tänään on vituttanu armottomasti - ihan ilman syytä. Eilen kävin hoitajan luona, meen perjantaina uudestaan. Ahdistaa. Paljon. Mä haluisin vaan pois. Poispoispois. Kai mun täytyy tyytyä pelaamaan Simssiä tai jotain. On vitun kuuma. En osaa kirjottaa mitään järkevää tai järkevässä järjestyksessä. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Mikään ei oo jees, vaikka ulkopuolisista kai oiskin. Musta vaan tuntuu siltä. Eli vitun paskalta. Anteeks tästä postauksesta. Täs ei oo mitään päätä tai häntää. Asd. Ei hyvä. Haluun hypätä sinne junan alle. Nyt.


np: Apulanta - Terä

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tämä taistelu hävitään maalla, merellä ja ilmassa

Lähdettiinkin yllättäen jo torstaina juhannuksen viettoon isovanhempien mökille (jossa ei isovanhempia, koska he karkasivat Kotkaan ystävälleen) - tarkoitus oli mennä vasta perjantaina. Mitä juhannukseen kuului? Hyvää ruokaa, herkkuja, saunomista, ei järveä, pihapelejä, hyttysiä ja hyttyskarkottimia, minä, Eetu, vanhempani ja veljeni sekä Joona-koira. Oli mukaisa juhannus, vaikkakin väsyttävä. Ja illat, ne olivat mulle patjalla pyöriessäni taas hankalahkoja. 

En osaa oikein kirjottaa. Otin kuviakin muutaman, muttei ole fiilistä laittaa niitä tänne. Ei oo oikein fiilistä mihinkään. Paitsi että haluaisin muutosta taas. Siis en mitään supersuurta, mut jotain erilaista elämään. Juhannus ei riittänyt, se vain voimisti tätä fiilistä. Haluan ne rastat, vittu kun hiukset kasvavat niin hitaasti. Haluan ne roborovskit. Haluan lähteä kesäiselle junamatkalle ja tavata ainakin Sonjan ja mahdollisesti Emminkin. Mutta kaikki (paitsi rastat ofc) meinaa kaatua rahaan. Mun pitää säästää ens kuussa 50€ tatuointia varten, mikä ei tunnu paljolta, mutta se on, varsinkin mulle. Ja varsinkin kun oon taas Eetulle velkaa.

Outo olo. Oksettaa, väsyttää ja asd. Ei oikein huvita mikään. Elämä tuntuu toissijaiselta (tiedä sitten mikä muka ois ensisijaista?). Toisaalta en halua mennä vielä nukkumaan. Asdadasdasdasdadsadsads. Ehkä tän tekstin sanoma on et selvisin juhannuksesta ja oon hengissä? Äh, mua ei kiinnosta nyt.


np: Neurotech - Home

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Älä enää vastaa tähän

Olen kauhean kalpea
ja niin hirveän pieni
- - 
ja nyt huomasin viimeinkin
että yö on niin suuri
Pimeää aina jatkuvaa
Näen juuri ja juuri


Haaveilen roborovskeista, kahdesta pienestä idiootista pallerosta. Haaveilen pitkistä hiuksista, joista voisi takuttaa vihdoin ihan oikeat rastat, sillä nyt olen kokenut lyhythiuksisuudenkin eikä siihen kuollut (siis jos ikinä ehdin päästä niistä rastoista eroon). Haaveilen edelleen tikeistä kädessä, ranteessa, reidessä, missä vain. Mutta eniten haaveilen tällä hetkellä noista roboista. Tajusin, että meillä on sopiva terrakin, ei tarvitse kuin sisältö sinne hankkia (tosin vessapaperirullia kyllä löytyy). Ja haaveilen ahdistuksesta ja ahdistuksettomista päivistä ja silti vaan ahdistuksesta joka ajaa mut hyppäämään junan alle kuin teinityttö, kuten Eetu sanois. Aina.

Mua ei väsytä vaikka pitäis.

np: PMMP - Korkeasaari

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Placebo


Mua oksettaa. (En nyt ees jaksa kuin mainita et olin lauantaina yläasteen luokkakokousessa, eli ei siitä enempää.) Ahdistus iski päälle noin kaksi minuuttia heräämisestä, sen jälkeen se on aaltoillut siedettävän ja tappavan välillä. Huomenna tapaamaan hoitajaa. Eilen illalla söin viimeisen Anksilonin. Nyt se on siis virallisesti loppu. En tiedä pakotetaanko mut palaamaan siihen, mutta epäilen. Pakko saada se huomenna sanottua. Toivon jotain ihmelääkettä mitä mulle taas tarjottais, mut... Epäilen että sellaista löytyis.

Asd. En tiedä mitä kirjoittaisin. Mulla on vaan niin paha olla. Trolololoo, mutta se on totta. Tekisi mieli viiltää. Perjantainako mä kävin viimeksi hoitajalla? Kait. Näytin haavan hoitajalle tämän pyynnöstä. Ei se mitään sanonut (tietenkään), mutta ... asd. Ajatus ei kulje. Ainoa mitä pystyn ajattelemaan on tää olo; ahdistus, oksetus, ahdistus, oksetus - ja ehkä hieman Placebo.

En tiedä mitä mun pitäis tehdä. Mennä nukkumaan? Yliannostaa? Viiltää? Kestää vain tätä saatanallista kipua rinnassa, käsissä, jaloissa, päässä? Tiedän mitä nukkumaanmenosta seuraa: tuntien pyöriskely sängyssä. Yliannostus ja viiltäminen eivät tietenkään ole kovin kehittyneitä keinoja auttaa oloaan, joojoo. Ja tän kaiken kestäminen noin vain... ei ole helppoa ilman että sortuu yliannostamaan tai viiltämään. Mua ei edes helpota tieto etten ole yksin, sillä vitun yksinäistä tää on.

np: Placebo - Plasticine

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Elämä kulkee mut se kulkee liian nopeasti


Oops. Unen sijaan tuoksun raudalle ja verelle. En ole taaskaan nukkunut koko yönä, nukuin sen sijaan päivän. Jännitän sitä röntgeniä lävistysten takia ja... No, olkoon, en vain saanut unta ja halusin viiltää. Silmissä hyppii, se on kai lääkkeet + valvominen. Voisin lukaista hieman vielä Olemisen sietämätöntä keveyttä, sillä tähän aikaan on harvinaisen vähän tekemisvaihtoehtoja.

np: Happoradio - Pelastaja

torstai 13. kesäkuuta 2013

Huomenta, huomenta

Maailma herää. Sakea sumu on haihtunut auringonpaisteen tieltä. Mä en ole nukkunut silmällistäkään. Mun silmiin sattuu ja aivan kuin kurkku ois tulossa kipeäksi. Yöllä luin, yritin viiltää (Eetu ilmestyi paikalle ennen kuin ehdin aloittaa), juttelin pitkään Eetun kanssa kaikenlaista, luin lisää. Ja hups, kello on puoli kahdeksan aamulla, ja mulla on jano. Ja huippaa.


Mun päivä alkaa ahdistuksella, kaikki ahdistaa taas. Ois pitänyt pystyä nukkumaan, ois pitänyt nukkua. Mutta mä en nukkunut. Tänään oli suunnitelmissa rottahäkin pesu. En tiedä tuleeko siitä mitään nyt. Päässä pyörii. Tekee mieli lukea lisää. Ehkä mä meen lukemaan ja sit nukun hetken? Ehkä. (Turha postaus, anteeksi.)

np: Empire of the Sun - Half Mast

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

I long for that feeling to not feel at all

Maailma on perseestä. Tai no, ei maailma, elämä. Löysin eilen epätoivoisen etsinnän jälkeen sen vanhan lompakkoni, jossa oli mun terä. Laitoin sen puoliksi, toinen puoli odottaa mua toisessa lompakossa. Voitte arvata mitä tein toisella puolella... No tietty Eetu saa mut kiinni taas, ja tällä kertaa aivan liian aikaisin. Mä haaveilin elämäni ensimmäisistä tikeistä (koska en oo ennen joutunut lähtemään niitä hakemaan, Eetu ois kyllä pakottanut), vihaisista hoitajista ja lääkäreistä, päivystyksestä... Mut mitä mä sain? Säälittävän vähän verta, joka hajos kuvioiks tippuessaan lattialle. Hyvä jos pääsin rasvakudokseen. Sellainen minihaava. Eetun paketoidessa sitä ihan ylimitoitetusti mä itkin surkeuttani viiltäjänä, en pahaa oloani. Nytkin tekee mieli viiltää, se teränpätkä polttelee mun mieltä. Kävin eilen Vakussa, mulla on nyt uus aika perjantaille koska pyysin. Mun on pakko tiputtaa Anksilonia 1+1, ei enää 2+2, koska mulla ei oo varaa ostaa sitä lisää (ja mulla on kyllä lääkärin lupa). Enkä kyllä tiedä auttaako se enää oikeasti, ja mitään vastaavaa ei ole, ja mulle ei taideta enää määrätä bentsoja. Mä haluan vain kuolla.

- -

Mulla on perjantaina hammaslääkärin määräämä leuan kuvaus (viisaudenhampaat poistetaan, pitää katsoa ettei ne oo kasvaneet mitenkään pahasti). Lävistykset pitää ottaa pois. Pelottaa ehtiikö noi reiät mennä umpeen sen lyhyen hetken aikana kun oon röntgenis. En haluis vielä luopua mistään. Kävin siis sitten tänään vaihdattamassa septumiin toisen korun että saan sen irti sitten perjantaina. Näytän oudolta.


Aamulla itkin, nyt haluaisin itkeä. Eetu ei tiedä mitä tehdä. Enkä minä. Mietin osastoa, mut mitä osasto auttaa ahdistukseen, joka tulee paikasta ja ajasta riippumatta? Kaiken lisäksi osastot ahdistavat mua. Ja Eetu ei pärjäis ilman mua. Ja silti haluan vain kuolla.

np: Bring Me the Horizon - And the Snakes Start to Sing

tiistai 11. kesäkuuta 2013

I'm trapped

Helvetti kun mua taas ahdistaa. Ihan järkyttävä olo. Tekee mieli sekoilla; satuttaa ja niellä vääriä määriä vääriä lääkkeitä väärään aikaan. Jättää oikeat lääkkeet ottamatta oikeaan aikaan. Oksettaa niin saatanasti. Niin helvetinvitun paljon ettei oo tajua.


Tänään mä näin sateen satavan maahan mun läpinäkyvän sateenvarjon läpi kun kävelin hoitajan puheille. Keskustelu jäi löysäksi, tyhjäksi, vaikka sanoinkin paljon. En vaan saanut sanottua "tahdon kuolla, en saa unta sen takia". Tapaamisen jälkeen Eetun kanssa Faunattareen, jossa käynnissä tyhjennysmyynti, sillä kauppa loppuu. Ostettiin rotille vihdoin juoksupyörä (eivät ne idiootit löllykät tajua mikä se on) ja neljällä eurolla käytetty pesäkoppi sekä ruokaa (rotan ja kissan, tsihi). Sit käytiin tsekkailemassa Kärkkäisellä ilmakiväärejä, mut ei löytynyt jännää. Tultiin kotiin. Pelasin Simssiä, söin, pelasin, ahdistus kasvoi koko ajan.

Ja nyt oon tässä. Taas siinä tilassa et voisin hyppää junan alle. Mun katse porautuu näyttöön ja nää näytölle ilmestyvät kirjaimet ja sanat on ehkä ainoa mikä pitää mut irti terästä. Tekee mieli niin kovin, että tekisi mieli kysyä Eetulta LUPA siihen. "Oi, saanhan, vähän vain?" Mulla on seuraava tapaaminen vasta kahden viikon päästä. Voi vittu miten selviän? Tekisi mieli soittaa ja sanoa etten selviä. Nyt heti. Mutta enhän mä voi, kello on jo puoli yksitoista ja kukaan ei ole töissä. Ei ees Tukipisteellä. Ei missään.

Mä huudan tyhjää tässä koneella ja kukaan ei kuule. Mun rintaa puristaa liikaa, ihan liikaa. Hengittäminen on vaikeaa, raskasta - ja silti liian tiheää. Pelkään paniikkikohtausta. Puristan kädet rintaan ja toivon et kuolen tähän paikkaan. Mä en kestä, musta on tullut niin herkkä tälle kaikelle etten vaan kestä. En kestä. Mä heijaan itseäni edestakaisin, hakkaan selkääni tuolin selkänojaan, mutta sekään ei auta, vaikeuttaa vain kirjoittamista.

Itkukaan ei tule. Mulla ei oo mitään mikä helpottais. Ei mitään. Ei mitään sallittua. Tyhmyyksissäni ajattelen yhtä siideriä jääkaapissa ja kaikkea lääkemäärää. Mutta kuinka tehdä se niin ettei kukaan huomaa, ettei kukaan arvaa? Ei mitenkään, ei nyt kun sanoin Eetulle voivani pahoin. Maailma hajoaa jalkojeni alta. Mä en halua tätä enää.

np: Adema - Unstable

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Noin about kaks seuraajaa?

Noni. Menin sit tekemään sen. Sivun facebookiin. Kaikki halukkaat voivat siis seurata tätä blogia facebookissa from now on. Painakaa vain tästä ja tykätkää :3 Ja joo, en osaa käyttää tota täydellisesti, heittäkää jotain vinkkejä et onks tos jotain jänniä kikkoja miten toi toimii :D Kiitän.


np: Metric - Grow Up And Blow Away

lauantai 8. kesäkuuta 2013

FB, anyone?

Minäkin tässä oon pitempään miettinyt, että onko mulla tarpeeksi anonyymeja lukijoita, tai muuten vaan innokkaita / kiinnostuneita että perustaisin facebookiin sivun? Nyt kun pari mun lukulistalla olevaa on tehnyt näin, ajattelin kysäistä minäkin, et haluaisko kukaan seurata tätä blogia facebookissa? :3 Kommenttia ja mielipiteitä, kiitos!

- -

Mitä muuten? Käytiin Eetun kanssa ensin Karismassa metsästämässä mulle farkkushortsit ja inkavyö Cubuksesta, sit käytiin kaupas ja rahaa meni. On aina aika jännää jos tällainen valas änkeytyy koon 44 shortseihin - tosin loose fit ja ylin nappi on taistelua, mutta kuitenkin muuten täysin sopivat! En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa.

Olot on ja pyörii. Aamulla ahdisti infernaalisesti, nyt on ihan semijees olo. Väsyttää tosin hieman, vaik nukuin ihan reilut yöunet. On surullista miten en osaa enää puhua ihmisille mun pahasta olosta. Syitä on kai kaksi; en halua huolestuttaa ja tiedän ahdistavani ihmisiä kertomallani, sillä he ovat kuulleet sen jo niin monta kertaa aikaisemmin.

Ulkoa tulee savun tuoksu, ajattelen mökkisaunaa. Ajattelen kesää ja tulevaa juhannusta isovanhempien mökillä Eetun ja porukoiden kanssa. Siinä on paljon kivaa jo, vaikka... Äsh. Aina vain mielessä "onko se sen arvoista, tuonko takia mun pitää jaksaa?". En ole koskaan tyytyväinen. Tarvin jatkuvasti jotain, mikä tyydyttää mun ärsyketarpeen. Ihmisiä, shoppailua, musiikkia, ruokaa... Ja silti joskus kaipaan sitä pimeää, mustaa tyhjyyttä, jossa ei ole yhtään mitään. Ei ääniä, ei ihmisiä, ei ärsykkeitä. Oonpa vaikea.


Mitä mun päässä liikkuu just nyt? -lista:
- dkt; millaista se on, pääsenkö sinne, osaanko vastata "oikein" haastattelussa, apua?
- tekis mieli viiltää, viiltää edes vähän, nyt kun Eetu nukkuu... mutta asd, en voi - ja se ahdistaa
- tavallaan kaikki on kuitenkin ihan hyvin - vaikka kaikki onkin päin helvettiä
- en ymmärrä itseäni, esim. viitaten edelliseen kohtaan
- mua ärsyttää se, että mielestäni en saa tarpeeks tietoa mun nykyisestä tilasta hoidon puolelta
- päiväunet, joita en viitsi enää tähän aikaan ottaa
- vituttaa pitkät kynnet - ja lyhyet, ja kynnet yleensäkin
- haluun saada Year of the Black Rainbow -kirjan jostain kohtuuhintaan, apua!
- vituttaa, siis kaikki, taas jostain syystä
- nyt lopetan

np: Coheed and Cambria - No World For Tomorrow

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Vihdoin ja viimein

Eilen mä tein sen. Kävin vihdoin varaamassa Eetun ja muun perheen pelkäämän tatuointiajan. Tiistaina 8.10., kun olen toivottavasti saanut rahat kasaan, tatuoidaan ihoa! Apua, mulla ei ole vielä pienintäkään hajua mitä tulee tapahtumaan. Fontti, jolla haluaisin tatuoinnin tulevan on toimitettu tatuoijalle ja noin, mutta aaaa. Lopputulos ei ole vielä valmis, ehei. Jänskättää!


Tänään mä oon... nukkunut. Lähdin käymään porukoillakin, mut paha olo ajoi mut nukkumaan koko ajaksi. Nytkin väsyttää, haukottelen jatkuvasti. Suunnittelen, että vois käydä nukkumaan. Blah. Inhottaa. En oo syöny koko päivänä kuin jogurtin, no, koska olen nukkunut.

Ääh. Ei mulla ole mitään asiaa. Kunhan kirjoittelen. Ehkä huomenna on parempi päivä? Kuka tietää... Ehkä nyt iltapalaa ja sitten nukkumaan kun ei tässä hereilläkään meinaa pysyä?

np: Gossip - Don't Make Waves

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ukkostaa

Anteeksi, etten ole vastaillut kommentteihinne. Anteeksi, etten ole jaksanut kirjoittaa paljoakaan. Mun elämä on taas hakusessa, en tiedä mistään mitään ja kaikki tuntuu ihan liian pahalta. Oon väsynyt, henkisesti, ja eksyksissä. Yritin puhua siitä tänään hoitajan kanssa, mutten saanut itsestäni juuri mitään irti. Deprakinen lääkeainepitoisuudet veressä olivat alhaalla verikokeiden mukaan. Ja hoitaja kertoi varanneensa mulle haastatteluajan dkt:hen, eli dialektiseen käyttäytymisterapiaan. Ei ole vielä varmaa, pääsenkö mukaan ryhmään, mutta haastattelu ainakin on järjestetty. Ensin pelästyin, sitten hihitytti. Tottakai mä lähen kokeilemaan jos vaan pääsen; mikä tahansa mikä edes saattaa helpottaa vähän oloa kelpaa. No, sit tuun himaan ja katson koneelta lisätietoa dkt:sta: se on kehitetty erityisesti haastavien, vaikeastihoidettavien, moninaisen diagnoosin omaavien, yleensä kroonisesti itsetuhoisten potilaiden ja asiakkaiden hoitoon. Okei, tiesinhän mä tän, mut jotenkin... Haha.

Kävin myös Kelassa. Mun kuntoutustukihakemus on menny niiden omalle arvioivalle lääkärille arvioitavaks (tää ei kuulosta kauheen lupaavalta). Pelottaa. Toivottavasti se nyt tulee kuitenkin tän kuun aikana se päätös. Jos en saa sieltä rahaa niin pahimmassa tapauksessa ei voida asua enää tääl. Tai siis. Missään. No, pahimpaan on aina kiva varautua :3

Mut vaikka kuolemantoive (ja mahdoton ahdistus) valtaa mun mielen vähintäänkin iltaisin ja estää mua nukahtamasta heti, mä yritän keksiä kovasti kivoja asioita tulevaisuuteen; juhannus, heinäkuussa mamman ja äidin kans Helsinkiin, ehkäpä pääsisin näkemään (ainakin?) Sonjaa Tampereelle, ja Pinja on puhunut tulevansa käymään tänä kesänä. Aivan, ja syksyllä äiti lupas viedä mut Heurekaan, kun sinne tulee - titititititiitdii - näyttely mielenterveydestä XD Ja Sivoska on ajamassa jo tänne päin ja on täällä huomiseen :3

Täällä ukkostaa hiljaa jossain tuolla, välillä kovempaa, enää ei sada. Kaikki rotat ovat Eetun ansiosta samassa häkissä! Mun aurinkoihottuma oli varmaan joku allerginen reaktio, sillä sitä ei tullut enää vaikka olin auringossa. Ihan jees. Rahaa on ainakin toistaiseksi vähän ees, vaikka maksoinkin eilen yli 800€:lla laskuja ja vuokraa ym. Ehkä mä selviän taas tästäkin päivästä? Ehkä huomisestakin. Sit en taas tiedä, mut. Oishan se jo kaks päivää taas voittoa?


lopussa vähän derppaan?

np: Gossip - Perfect World

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Cloud connected


Tänään on ollut monelle iloinen päivä. Mua masens jo aamulla jotenkin tää kaikki, valmistujaishulinat ja noin. Automatka Eetun veljen ylppäreihin meni naama mutrussa mietiskellessä, varsinkin kun tajusin etten muistanut Opamoxeja mukaan. Jaksoin kuitenkin niin Eetun veljen kuin mun serkun ylppärit läpi - yllättävän positiivisella mielellä jopa. Silti jäi vähän... jännät fiilikset. En osannut puhua kellekään, olin vain ja pyörin ja vaihdoin sanan tän ja toisen ton kanssa. Kotona ahdistus iski kun sain perseeni penkkiin ja pysähdyin. Niinhän se aina tekee.

Jossain vaiheessa iltaa karkasin lukemaan David Mitchellin Pilvikartaston loppuun (pidin kirjasta kovin, näin btw) ja ahdistus katosi hetkeksi. Mut nyt taas palasin tekemättömyyteen kirjan loppuessa ja se sama ahdistus painaa päälle. Mietin taas miten ois vaan helpompi jättää tää kaikki, luovuttaa, lopettaa. Mulla on aurinkoihottumaa käsissä ja jaloissa, ja se kutisee. Voisin vain hypätä sinne junan alle, ei silloin enää tarvi huolehtia jääkö joku kaipaamaan.

Haluisin vaan taas oksentaa tän kaiken ulos, oksentaa ja oksentaa ja voi kyllä se ois luultavasti maailman pisin oksennussessio! Oon liian levoton ja ahdistunut nukkuakseni vielä - ellen turvautuisi Tenoxien voimaan. En haluaisi... tiedätte kyllä miksi.

En tiedä mistä mun pitäis oikein kirjoittaakaan. Oksetuksentunteesta? Ahdistuksesta? Masennuksesta? Ketään ei kiinnosta enää, ei, en usko vaikka sanoisitte mitä, joten säästäkää sananne tän asian suhteen, kiitos. I'm just a waste of space. Kuvaa tunteitani suhteellisen täydellisesti? Yritän keksiä asioita, joissa roikkua (Vilma tulee maanantaina, Sivoska keskiviikosta torstaihin, ehkä isovanhempien mökille saunomaan loppuviikosta), mutta on kovin vaikea saada niistä otetta. Kaikki tuntuu etäiseltä, turhalta.

Ehkä mun pitää mennä ja yrittää nukkua. Nukkua ja estää itseäni viiltämästä tai muuta. Nukkua ja herätä ehkä huomenna hieman parempaan päivään. Hieman, sillä nykyään hyvätkin päivät tuntuvat mitäänsanomattomilta ja tyhjiltä. Ja on turha mainita mitään tunteistani itseäni ja kehoani kohtaan. I'm just a waste of space. Kuvaa tunteitani suhteellisen täydellisesti.

np: In Flames - Enter Tragedy