Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 11. kesäkuuta 2013

I'm trapped

Helvetti kun mua taas ahdistaa. Ihan järkyttävä olo. Tekee mieli sekoilla; satuttaa ja niellä vääriä määriä vääriä lääkkeitä väärään aikaan. Jättää oikeat lääkkeet ottamatta oikeaan aikaan. Oksettaa niin saatanasti. Niin helvetinvitun paljon ettei oo tajua.


Tänään mä näin sateen satavan maahan mun läpinäkyvän sateenvarjon läpi kun kävelin hoitajan puheille. Keskustelu jäi löysäksi, tyhjäksi, vaikka sanoinkin paljon. En vaan saanut sanottua "tahdon kuolla, en saa unta sen takia". Tapaamisen jälkeen Eetun kanssa Faunattareen, jossa käynnissä tyhjennysmyynti, sillä kauppa loppuu. Ostettiin rotille vihdoin juoksupyörä (eivät ne idiootit löllykät tajua mikä se on) ja neljällä eurolla käytetty pesäkoppi sekä ruokaa (rotan ja kissan, tsihi). Sit käytiin tsekkailemassa Kärkkäisellä ilmakiväärejä, mut ei löytynyt jännää. Tultiin kotiin. Pelasin Simssiä, söin, pelasin, ahdistus kasvoi koko ajan.

Ja nyt oon tässä. Taas siinä tilassa et voisin hyppää junan alle. Mun katse porautuu näyttöön ja nää näytölle ilmestyvät kirjaimet ja sanat on ehkä ainoa mikä pitää mut irti terästä. Tekee mieli niin kovin, että tekisi mieli kysyä Eetulta LUPA siihen. "Oi, saanhan, vähän vain?" Mulla on seuraava tapaaminen vasta kahden viikon päästä. Voi vittu miten selviän? Tekisi mieli soittaa ja sanoa etten selviä. Nyt heti. Mutta enhän mä voi, kello on jo puoli yksitoista ja kukaan ei ole töissä. Ei ees Tukipisteellä. Ei missään.

Mä huudan tyhjää tässä koneella ja kukaan ei kuule. Mun rintaa puristaa liikaa, ihan liikaa. Hengittäminen on vaikeaa, raskasta - ja silti liian tiheää. Pelkään paniikkikohtausta. Puristan kädet rintaan ja toivon et kuolen tähän paikkaan. Mä en kestä, musta on tullut niin herkkä tälle kaikelle etten vaan kestä. En kestä. Mä heijaan itseäni edestakaisin, hakkaan selkääni tuolin selkänojaan, mutta sekään ei auta, vaikeuttaa vain kirjoittamista.

Itkukaan ei tule. Mulla ei oo mitään mikä helpottais. Ei mitään. Ei mitään sallittua. Tyhmyyksissäni ajattelen yhtä siideriä jääkaapissa ja kaikkea lääkemäärää. Mutta kuinka tehdä se niin ettei kukaan huomaa, ettei kukaan arvaa? Ei mitenkään, ei nyt kun sanoin Eetulle voivani pahoin. Maailma hajoaa jalkojeni alta. Mä en halua tätä enää.

np: Adema - Unstable

3 kommenttia :

  1. Samaistun niin hyvin sun tunteisiin. Tiedän myös sen et kaikki sanat vaikuttaa tyhjältä tossa tilanteessa, mut toivotan silti sydämeni pohjasta sulle jaksamista. <3 Sun blogi on ihan huippu ja vaikutat ihanalta ja äärimmäisen fiksulta ihmiseltä!

    VastaaPoista
  2. Täällä myös yksi joka samaistuu todella paljon ja pitää sua ihanan oloisena vaikkemme tunnekaan. Tosi paljon voimia sulle, ethän lähde vielä minnekään? ♥

    VastaaPoista