Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Katoamisleikki

Matkani käy päiväpolille. Päiväpolille, vaikka psykologi kysyi tarvinko osastoa. Hätäännyin, sillä näin hänen tarkoittavan sitä todella. Ei, ei osastoa minulle, en mene sinne. Ja niinpä hän sanoo, että lääkäri kirjoittaa minulle päiväpolin lähetteen heti. Nyt vain odotan. Mutta riittääkö se? Entä jos pääsen sinne vasta kolmen viikon päästä? Entä jos?

Kuulokkeista kaikuu excuse me while I kill myself ja mietin taas kuolemaa. Aina ja vain kuolemaa. En saanut sanottua että tarvitsen lisää lääkettä, enemmän lääkettä, jotain ihmelääkettä, etten kestä näitä oloja yksin. Mutten tiedä annetaanko minulle enää mitään kun on aina riski että yritän päättää päiväni niillä. Tiedän, että juuri tällaisessa tilanteessa mun pitäis sanoa Eetulle, lupasin että sanoisin, vaikka paljon mieluummin yrittäisin tappaa itseni.

Äsken vielä väsytti, mutta tää tunne mun sisälläni, tää ahdistus joka nosti taas päänsä, pitää mun silmät auki, aistit tarkkoina ja mut hereillä vaikka väsyttää. Pitäisi vain mennä nukkumaan, mutta. Mutta. Miten tää voi ollakin, päivä meni niin hyvin? Sain pestyä rottien häkin Eetun kanssa. Olin ihan iloinen, vähän väsytti, mutta ihan siedettävä olotila vallitsi koko päivän. Kunnes ilta koitti, kunnes rauhoituin ja mulla oli taas aikaa huomata tää sairas ahdistus.

Mä en tiedä miksi tai minkä takia tai miten mä jaksan jatkaa enää. Maanantaina aika psykologille. Lupasin soittaa kriisipuhelimeen jos tarvin apua. En minä osaa, en uskalla. Seuraava aika maanantain jälkeen taas perjantaina ellen pääse jostain syystä jo sitä ennen päiväpolille. Mietin jo nyt, stressaan, miten kestän maanantaista perjantaihin. Mutta vastaanotto-osastolle mä en mene, en suostu menemään. En enää vapaaehtoisesti. Se on vain säilytyspaikka, pelottava, ei hoitopaikka. Ja mä olen ihminen joka kaipaa apua ja hoitoa, en vittu mikään saatanan säilyke. Mä en jaksa. Mä en vaan vittu jaksa enää.


np: Sopor Aeternus & The Ensemble 
Of Shadows - I Don't Believe In Ghosts

4 kommenttia :

  1. Yritä jaksaa, se on lopulta sen arvoista!

    VastaaPoista
  2. Vähän samat olot täälläkin. Mitä vitun (anteeks) hyötyä on osastosta, kun siellä makaat samalla lailla 24/7 ja ahdistut kuin kotonakin. Mitä väliä tekeekö sen kotona vai mielisairaalan sängyssä. Ainoo vaan, et osastolta saa ruokaa, eikä tartte tehä ite, mut harvemmin ainakaan mulle maistuu mikään jos oon päästäni ihan totaallisen epäkunnossa.

    Mutta. Koita jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pidä siitä ruoasta muutenkaan :D

      Mut joo. Kai mä yritän.

      Poista