Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Should I sink or swim, or simply disappear?

Mä aaltoilen. Näin Nooraa. Noora oli ihana ja nauravainen. Ostin jännän päiväkirjajutun (Keel's Simple Diary Volume Two (Black); latasin sen myös puhelimeen (royal blue -värisenä) omg). Menin Synsamille; käteen jäi uudet silmälasit ja tarkastettu näkö. Saan lasit ens viikolla viimeistään. Olin taas impulsiivinen, mutta toisaalta olin puhunut tästä aikoja sitten. Että "sitten kun vanhojen lasien kytky loppuu hankin toiset". Eetuhan veti järkyttävät kilarit.

Mä en tiedä. "Me" voidaan hajota koska vain kahdeksi "minäksi". Tai ehkä lähinnä yhdeksi; mä tiedän etten selviä - tarkennan: en halua selvitä - siitä. Tai sitten tätä ei tapahdu. Mä en tiedä, mä en tiedä ja se repii mut kappaleiks. Eetu sanoi jo et "ala etsiä itselles uutta miestä", mut pian se pyys jo anteeks. "Tyttö kulkee veitsenterää ilme kasvoilla vaihtuen."


Olot hyppii. Aamulla olin täynnä intoa, täynnä valoa. Nyt haluan vain kuolla kuolla kuolla kadota. Mä en jaksais tätä. Tää on niin kuluttavaa. Ja kun ymmärtää itsekin vielä sen. Jos en ymmärtäisi itse, jos en huomaisi. Jos vain eläisin tätä vuoristorataa ja nauttisin kyydistä. Mutta kun tajuan, vatsanpohjassani ja rintakehässäni tunnen joka helvetin alamäen, joka saatanan pohjan, joka perkeleen ylämäen ja joka vitun huipun. Enkä nauti aina edes huipuista ja nousuista. Ja joskus taas nautin alamäistä ja pohjista. Joten miten helvetinsaatananperkeleenvitussa tässä pitäisi elää?


Mä oon täynnä pelkoa. Pelkoa elämää, pelkoa mua itseäni, pelkoa kaikkea kohtaan. Ja vaikka vihaan itseäni, vihaan läskejäni, syön taas karkkia joka kaiken lisäksi ja kermavaahdoksi kaiken paskan päälle maistuu pahalta. Jalkoja särkee. Päätä särkee. Hammasta (siis niitä vitun kuoppia) särkee. Elämä on kipua, särkyä ja paskaa. Kuolema on kevyt, tunnoton ja valkoinen.

Mä oon aina vain umpikujassa. Tekee mieli vain kuolla. Uskokaa. Kuolla. Se tuntuu niin lopulliselta kuin se onkin, helpottavalta. Täytyy kai neuvotella siitä, jos lääkäri sittenkin tekisi mulle lähetteen päiväpoliklinikalle että pääsisin juttelemaan vaikka joka helvetin päivä paitsi viikonloppuisin. Sinne kun ei vaan tiedä jonoista. Pelkään että jonot ovat viikkoja ja mä ehdin taas "parantua" tästä kaikesta hetkellisesti ja perun koko jutun lopulta (tai tapan itseni ennen sitä). Ah, miksei elämä ole helppoa?

Tyttö kaatui tänään kävellessään vanhemmilleen sen jälkeen kun oli tavannut parhaan ystävänsä kaupungilla. Tytön kenkä osui huonosti portaisiin, ja hän pyöri muutaman portaan alas asfaltille. Ihmiset katsoivat tyttöä ja tämän rupisia polvia halveksuen; kukaan ei pysähtynyt auttamaan hämmästynyttä tyttöä. Tyttö tahtoi itkeä silloin ensimmäistä kertaa sinä päivänä - eikä se jäänyt viimeiseksi tuollaiseksi hetkeksi - ja lopulta tyttö itkikin, mutta vain hiljaa sisällään. Pari kyyneltä karkasi tytön poskille, mutta hän piilotti ne yskään ja pyyhki ne nopeasti pois. "Tyttö epäkunnossa, siltäkö tuntuu sinusta?" Kyllä, vastasi tyttö.

np: In Flames - My Sweet Shadow

4 kommenttia :

  1. Mä toivon ja uskon, että teidän suhde kestää kaikki ylä- ja alamäet. Ja mä myös toivotan sulle paljon voimia, vaikka eihän se mitään oikeasti auta. Mut halusin vaan kertoa, että tiedän ehkä suunnilleen miltä susta tuntuu ja et ole yksin.

    PS. Jännä kun kuvasit kuoleman valkoiseksi, mä olen aina ajatellut että se on musta. Musta, mutta silti rauhallinen ja "hyvä" asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Mäkin oon ennen ajatellut niin. Nyt näköjään aivot tuottivat tällaisen mielikuvan. Ainakin tällä kertaa.

      Poista
  2. Viimeinen kappale oli kauniisti kirjoitettu, vaikka olikin surullinen. Lisäksi rakastan tuota Tyttö epäkunnossa-biisiä! <3

    Voimia sinulle, muista että olet arvokas! <3

    VastaaPoista