Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 26. heinäkuuta 2013

That bitch is clearly borderline

Alkaa ahdistaa. En tiedä mistä se tulee, mut huomaan sen aina liian myöhään. En tiedä myöskään nukunko tänä yönä. On vähän sellainen olo että en... On levoton olo, hikoilen ja ääh. Ahdistaa. Ahdistaa. Tärisen. Äsken vielä olin ihan jeejee, ja tavallaan vieläkin menee kovaa. Aaltoilen nykyään niin lyhyellä välillä että! En kestä. Oon entistä varmempi et haluan päiväpolille. En silleen että viettäisin päiväni siellä - jo pelkkä ajatus yhteisruokailuista paikassa X, ns. laitosruokaa nappaillen ahdistaa - vaan että kävisin vain keskusteluissa. Mä ehdin nimittäin unohtaa jo pahan oloni jos en pääse heti viimeistään seuraavana päivänä siitä kertomaan. Sad, bad me.

Suunnitelma: huomenna 13.30 tapaaminen omahoitajaani sijaistavan psykologin kanssa. Sanon et oon harkinnut päiväpolia ja jos sinne pääsis suht nopeesti, siis ei kolmen viikon vaan vaikka viikon sisään, niin oisin valmis. Tarvin keskusteluapua tiheämmin kuin kahdesti viikossa. Päädyin tähän sen takia et esim. tänään jo pian heräämiseni jälkeen kieriskelin ahdistuksessa. Se painoi rintaa ja kun yritin lukea, onnistuin siinä vain nyyhkytysten ja nikottelun siivittämänä, vaikka kirja oli vasta alussa eikä ollut mitenkään, no, provosoiva tuohon käytökseen. Tekis mieli myös kysyä siltä psykologilta et mitä tapahtuu jos mun Deprakine-arvot ei nousekaan vaikka annostusta on nostettu. Et mitä mulle seuraavaks tapahtuu. Koko lääkitys puretaan? Lito? Jotain muuta yhtä pelottavaa?

Mä mietin kuolemaa ihan liian usein. Tiedän sen. Ja en halua myöntää sitä, kertoa totuutta. "Onko sulla itsetuhoisia ajatuksia Elina?", kysyi lääkäri. "Ja kuinka usein jos on?" Miettimättä sen enempää vastaan että niitä on, muttei häiritsevästi. Vittu mitä kusta ja paskaa, kyllähän ne helvetti häiritsee kun maanantaina viimeksi olin täysin valmis vetämään kaikki lääkkeet, tein suunnitelmankin oikein; käyn tiistaina ostamassa apteekista kaikki lääkkeet, jotka vain saan sieltä irti, keskiviikkoaamuna/yönä herään aikaisin ja nappaan niin omani kuin Eetunkin lääkkeet, meen takaisin nukkumaan ja vain nukun pois. It is that simple, kay? Mutta enhän mä kertonut. Pitäisi ehkä. Voisin huomenna yrittää tosissani.


- -

Unohdin tän tekstin tähän tunneiksi. Tunnelmat eivät silti oo muuttuneet. Suunnitelma sama edelleen. Uni tuskin tänä yönä tulee, joten suunnitelma siis tämä tänä ynä: valvon dataillen niin kauan kun seuraa riittää, sitten joko pelaan tai katon Skinssiä. Aamusta vois kokeilla nukkua jos meinaa väsyttää, koska tapaaminen on vasta iltapäivällä. Tai sit vaan meen suihkuun ja piristän itseäni sillä. Ahdistus on vähän väistynyt, mut sen tilalle on tullut ylivireystila; ylipirteys ja sekä fyysinen että psyykkinen levottomuus.

Noin kaksitoista tuntia tapaamiseen. Jostain syystä jännitän. Ehkä sietääkin? Ja juuri kun kirjoitin ahdistuksen väistyneen se nostaa taas hieman päätään. Luultavasti koska mietin tapaamista. Tekis mieli ottaa Opamox, yksi vain (tai vittu vaikka kaikki), mutta en uskalla. Tiedän miten siinä käy. Haluaisin niin että tähän ahdistukseen olisi lääke, mutta kun bentsot ja Anksilon ovat poissa pelistä niin... Lääkäri sanoi vähän ettei ole enää vaihtoehtoja. Että sad story, no glory. Mitä? En tiedä. Ihansama, lopetan nyt tähän ko alkaa tulla sellasta settiä etten enää pysy itekään mukana.

np: Story of the Year - Taste the Poison

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti