Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Turha elämä

Olin tarkkailuosastolla noin karkeasti yhdentoista tunnin ajan. Tänään mulle tulee lasku siitä ja mua laskutetaan kahdesta vuorokaudesta. Vituttaa. Mun uudet silmälasit painaa, koska se mukava harjoittelijatyttö teki näistä liian tiukat/kireät/mitenvitussasitäkuvataan? Mulla on sielussa taas kamala ahdistus, tai no vittu, missä sielussa, en usko moiseen, mut you know what I mean. Torstaina psykologille taas. Pääsen aikaisintaan 12.8. päiväpolille. Siihen asti pitää sinnitellä kahdella tapaamisella viikossa, sitten saan ainakin sen kolme.

Viimeksi psykologin kanssa sain kuulemma hyvin puettua sanoiksi ahdistusta, mutta onko siitä mitään apua? Oon aina osannut hyvin sanallisesti kuvata miltä ahdistus tuntuu, näyttää jne. Se ei oo mulle mikään ongelma, ainoastaan ehkä sen ääneen sanominen, mut sekin onnistuu kun on oikea hetki ja oikea ihminen paikalla. Ja nyt. Nyt ahdistaa taas niin paljon että raivo meinaa nousta pienimmästäkin väärästä. Vaikka jos teen kirjoitusvirheen. Painan väärää näppäintä. Hiiri ei toimi. Limsa läikkyy. Kynä tippuu jne. Ja tämä on erittäin rankkaa. Joudun taistelemaan sitä vastaan että heittäisin esim. tietokoneen ikkunasta ja samalla haluan tappaa itsenikin.

Mut joo, tää on tätä tavallista paskaa. Ketä kiinnostaa? Ei ketään, tiedän. Sen sijaan kerron vielä astetta tylsempiä(?) juttuja, esim. että mulla tosiaan on nyt ihan uudet silmälasit. Dolce&Gabbanat. Toisesta silmästä oli näkö parantunut oikein pikkaisen ja nyt molemmissa -5,0.  Muistaakseni lopullinen hinta 461€ superohennettuine linsseineen, eli ei musta kovin paha. Kaksitoista kuukautta korotonta ja kulutonta maksuaikaa ♥ Ja mikäli luoja suo, lauantaina meen Emma-serkun kanssa vihdoin syömään! Vaikka ei ois tässä kuussa kyllä varaa koska sairaala+hammaslääkärilasku. Mut perkele. Ja riippuen mitä laskujen jälkeen jää jne. saatan shopata yhdet housut syksyksi. Tai sitten en. Ääh. Mun shoppailuhirviö HUUTAA mun sisällä ja yritän parhaani mukaan sitä taltuttaa. Että on vaikeaa! Oon paha ihminen :(

Itkettäis. Mutten saa itkettyä. Itkettää vaan kaikki, siis ihan kaikki. Tai no, kaikki mikä liittyy muhun. Ei huvittais yhtään tää elämä, ei sitten yhtään. Oksettaa lähinnä olla minä. Aina vain. Mut sainhan mä sanottua sille psykologille maanantaina että tää lääkitys ei taida olla riittävä, että mä en taida selvitä, mutten tiedä teinkö asiaa tarpeeksi selväksi. Kyllä hän lupasi lääkäriltä asiasta kysyä, mut epäilen ettei ne anna mulle mitään lääkkeitä enää. Ja onko niitä ees kokeilematta? Mä oon vaan niin yksin tän olon kanssa että...

Ja lisäks oon kauheen yksinäinen taas vaihteeksi. Haluisin että mulla ois täällä Lahdessakin joku. Joku jonka kanssa mennä istumaan vaikka kadunvarteen ja puhua paskaa. Joku joka ottais musta muitakin kuin naamakuvia :D:D:D:D Joku joka jaksais katella ko intoilen milloin mistäkin shoppaillessani ja silti (onneksi) jätän puolet tankoihin, mut kuitenkin elän yli varojeni. Eli toisin sanoen; ystävä. Lahtiystävä. Mulla ei oo ollut sellaista pitkään aikaan. Ei sitten Annun. Mulla on paljon ihania ja tärkeitä ystäviä ja kavereita, mutta.

Kuvittelin etten kirjottais juuri mitään, mut tää on kuudes kappale. Jännää. No, eihän tässä taas asiaa kai ole? Mut tulihan kirjoitettua. Olo vain vähän paheni, tai ehkä vain tiedostan sen nyt tutkailtuani itseäni jotenkin paremmin. Huomenna saatan saada postissa myymieni kirppistavaroiden "tilalle" jotain jännää (joo taas... mut nyt sentään hankin rahat myymällä ylimääräistä pois), ja näin btw kirppis on edelleen avoinna :3 Nyt vaan. En tiedä. Yritän selvitä ja toivon et huomiseen tulis piristyksenä postia. Ääh, onpa turha elämä.


derppaava vitun ruma ääliö uusilla laseilla saatana

np: HIM - Wings of a Butterfly

4 kommenttia :

  1. Oon jo aika pitkään lueskellut tätä sun blogia. Mun on aivan pakko sanoa, mutta kai tiedät, että sä oot ihan älyttömän kaunis nainen, monella tapaa? .. ja vahva! Mun elämässä on tällä hetkellä mukana ahdistusmasennuspaniikkipelkohöskän lisäksi myös syömishäiriö ja se syö koko ajan henkisellä tasolla. Tiedän sen tunteen. Olen suht nuori ja aloitan nyt vasta lukiossa, mutta olen silti kokenut kaikenlaista elämässä ja mennyt yli mm. vaarin itsemurhasta, joten jos joskus haluttaa niin voitais jopa vaihtaa kuulumisia? Voimia sulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Kiitos voimista ja samoin!

      Muhun voi ottaa yhteyttä vaikka sähköpostilla chaosengineinside@hotmail.com :3

      Poista
  2. Noi lasit on täydelliset! Sulle sopii muutenkin hyvin silmälasit ja tykkäsin hireesti niistä sun vanhoistakin laseista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytän ihan vajakilta ilman laseja (paitsi läheltä kameran linssin kautta joskus ihan ok mut :D:D::D), joten oon onnellinen että mulla sellaiset on ♥ Pienentävät vähän mun läskiposkia XD Mut kiitän :33

      Poista