Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 29. elokuuta 2013

Vaaleanpunaista verta

Mun tekis niin mieli puhua jonkun toisen munlaisen kanssa. Jonkun joka ymmärtäis. Just nyt on ihan sellanen fiilis. Sellasen, joka ymmärtää ko kerron ahdistuksesta, masennuksesta, epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, itsetuhoisuudesta, itsemurhayrityksistä, impulsiivisuudesta, hypomaniasta, psykoosista. Sellasen kanssa, joka on kokenut jotain vastaavaa. Tietää mitä on katatonia, mitä on kun äänet käskevät, tietää millainen olo on viiltämisen jälkeen. Jonkun, joka voi ymmärtää millaista on taistella sitä vastaan, kun joku toinen sun pään sisällä käskee hakea meat cleaverin (mikä onkaan suomeks) keittiöstä ja sanoo, että sun pitää hakata sillä sun isän kaulan auki.

Niihin aikoihin mun pää sanoi, etten saa nukkua kuin maksimissaan tunnin yössä. Niihin aikoihin mitä vähemmän söin, sitä vähemmän mun tarvi rangaista itseäni. Ja mitä enemmän rankaisin itseäni, sitä enemmän olin huono, sillä en osannut edes rangaista itseäni oikein. Viilsin sitten kuinka syvään tahansa, kuinka isosti, se oli aina liian vähän. Löin sitten kuinka kovaa, valvoin kuinka kauan, söin kuinka vähän - ei koskaan tarpeeksi. Niihin aikoihin sain paniikkikohtauksia, joiden lopuksi huusin suoraa huutoa kymmeniä minuutteja. Niihin aikoihin mulla oli pakottava tarve tuhota, hajottaa, rikkoa. Niihin aikoihin mä aion ottaa porukoiden auton, ajaa läheiselle pienlentokentälle ja polttaa itseni.

- -

Mulla on helvetin levoton olo. Haluaisin viiltää pitkästä aikaa. Oikeasti. En saa purettua tätä oloa kellekään, tää kirjoittaminenkaan ei tahdo auttaa. Haluaisin nyt olla yksin tässä kämpässä, yksin ja lääkepöhnässä ja viiltää ja viiltää ja viiltää. Mä en ois halunnut ottaa mun lääkkeitä, ääni päässä sanoi pitkästä aikaa "älä ota niitä, älä ota niin ollaan taas yhdessä". Ja pitkästä aikaa mä halusin olla yhtä sen kanssa. Kadota siihen pimeyteen, missä joskus elin.

En muista siitä ajasta kuin pimeät yöt, tietokoneen näytön hehkun, odotuksen että kello tulisi päivästä riippuen viisi tai kuusi ja sain mennä vihdoin tunniksi nukkumaan. Muistan paperipäiväkirjan, muistan veren tuoksun ja terän häviävän terävyyden ja hehkun. Punaisen värin ja ainaisen pelon ja ahdistuksen. Äänen, sen toisen Elinan, joka oli niin paha, niin paha ja niin rakas. On edelleen. Sen Elinan, jolla oli vastaus kaikkeen, joka joskus jopa palkitsi. Muistan lattian, jolla nukuin, sillä olin liian likainen sänkyyn. Ja ennen kaikkea muistan kyyneleet psykiatrian poliklinikan käynneillä, hiljaisuuden, kysymykset, "oletko koskaan kuullut psykoosista".

Päästäkää mut takaisin sinne.
Tahdon kuolla.


np: mind.in.a.box - Change

13 kommenttia :

  1. Tämä teksti on jostain syystä kovin... kaunis. Yritän olla glorifioimatta psykoosia tai minkäänlaista kurjuutta, ja silti tällaiset kuvaukset, ei mikään fiktio vaan oikea elämä, saa väreet kulkemaan selkärankaa pitkin, ei siksi että kaipaisin jotain samanlaista. En tiedä miksi. Ehkä se on kunnioitusta, koska olet selvinnyt siitä tähän asti. Tai sitten jotain typerää. Anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pyytele anteeksi :) On vain mukava kuulla, että tekstini herättää tunteita! :3

      Poista
  2. tuntuu kipeältä koska voin samaistua osaan..

    vinkki: pidä itsesi kiireisenä. siis helvetin kiireisenä. hanki harrastuksia tai jotain mutta pidä itsesi kiireisenä. itse tein niin että pääsi pahimmasta ahdistuksesta hiljalleen pois. ja nauti pienistä asioista, yritä löytää positiivista jostain pienistä asioista. en tiedä auttaako se sua, mutta itseä autto, ja ei siinä mitään menetäkään jos yrittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kurjaa :(

      Oon yrittänyt tota. Ainoa ongelma on että väsyn kovin nopeasti ja silloin olo pahenee. Mut yritän kovasti, ja nykyään varsinkin tota pienistä asioista nauttimista :3 Kiitän kommentistasi!

      Poista
    2. Minähän pidin itseni kiireisenä monen vuoden ajan ja hankin siten burnoutin. En siis suosittele, vaikka jollakulla se tietenkin saattaa toimia :)

      Poista
    3. Juu tässähän onkin se että osaa pitää tasapainon - sitä koko ajan opettelen :3

      Poista
    4. Jep, sama täällä :3
      Ei se ahdistus helpota, vaikka sitä märehtisi. Saa touhuta unohtaakseen hetkeksi, mutta asiat pitää kuitenkin käsitellä jollain tavalla.

      Poista
  3. mulle voi kyllä puhua! jos haluaa :)

    Mullakin on se, joka käskee. Ei ikinä riitä vaikka tekisi mitä. Ei saisi nukkua, ei syödä, viiltää ja satuttaa vain. Kuolla.

    Eikö ossa ois hyvä vaihtoehto nyt? Sulla on menny nyt niin huonosti :--( täällä mäkin oon.. Jonossa kutoselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olen kamalan huono aloittamaan keskusteluja :((((

      tuo käskevä ääni on perseestä. ja en mä nyt osastolle, on kaikkea... mistä en voi kirjoittaa tänne. ://

      tsemppiä sinne!

      Poista
  4. Hei.. kirjoita kirja. Kerää näitä juttuja ylös ja tee niistä kokonaisuus. Lukisin nimittäin, ostaisinkin, ja varmasti moni muu. Skitsofreniasta (?) ja muutenkin psykooseista tiedetään niin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, en ollut huomannut tätä kommenttia ja sitten tein tuon postauksen missä kerroin alkavani julkaista mahd. tulevasta kirjastani pätkiä! :D:D:D:D:D Hauska yhteensattuma! Awwww, kiitos kommentistasi, tää kannustaa jatkamaan!

      Poista