Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

maanantai 30. syyskuuta 2013

Apathy

Mussa on sisällä niin paljon tyhjyyttä. Niin paljon ei-mitään. Voin kai keskimääräisesti ihan-ok-semi-hyvin, mutta se ei auta kun tunteet puuttuvat. Mä oon myös tehnyt oikeastaan päätöksen siitä etten jatka enää dkt:ssä. En mä oo pystynyt sitoutumaan niihin välitehtäviin tai muutenkaan siihen. Mä en ole valmis vielä(kään). Oon liian lopussa, liian rikki, liian kaikkea helvetti! Aion huomenna ilmoittautua sairaaksi ja jättää ryhmän väliin, ja keskiviikkona kertoa asiasta hoitajalleni. Uskon että näin on parempi. Mun ei tarvi stressata ryhmää enää ja muiden ryhmäläisten ei tarvi kärsiä siitä etten ole sitoutunut ryhmään. Mä luulin että mä pystyisin tähän, mutta ei, en mä vaan pysty. Ehken koskaan.

Eilen halusin vain kuolla. Ajattelin paljon Annua, ajattelin paljon lääkkeiden yliannostusta, ajattelin paljon viiltämistä. Yritinkin viiltää, mutta tulos oli heikko: pieni viilto ja aivan liian vähän verta. Onneksi en sentään jäänyt kiinni teostani ja terä on yhä hyvässä tallessa. Mutta once again, viiltämisen makuun kun pääsi sitä tahtoo kunnes "onnistuu". Se vaivaa ja hiertää nyt mun takaraivossa kunnes toteutan mielihaluni. Haavaa peittää nyt sitten sellainen iso pyöreä Hello Kitty -laastari, koska olin näköjään tuhlannut kaiken laastarin joskus aikaisemmin.

Mutta en tosiaan tiedä kauanko jaksan enää. Aina vaan sama virsi. Mutta oikeasti. Tuntuu että joka kerta kun harkitsen itsemurhaa, se on helpompi kestää. Ajatus kuolemasta. Vaikka samalla siitä tulee pelottavampi joka kerralla. Mutta. Kuitenkin. Helpompi. Ja silti tavallaan kaipaan tarkkailuosastoa. Mut toisaalta en halua enää ikinä sairaalaan. En halua osastolle. Osastosta, varsinkaan vastaanoton akuuttiosastoista, ei ole minulle mitään apua. Siellä ei saa edes puhua. Ketään ei kiinnosta. Ollaan vain säilössä. On tylsempää kuin helvetissä kun edes puhelintaan ei saa pitää. Perkeleen paskaa.


Mulla ei oo inspiraatiota mihinkään. Tai on. Rahan kuluttamiseen. Tahtoisin ne uudet kengät, maksaisivat 60€. Tahtoisin yhden rotan (tai mieluiten kaksi) mahdollisimman pian laumanjatkeeksi. Tahdon tahdon tahdon ja tahdon. Yritän hillitä itseni. Mulla ei ole ens kuussa varaa mihinkään. Ei sitten mihinkään. Hyvä jos ruokaankaan. Mutta siis se inspiraatio. Ei innosta, mikään oikea. En jaksa kiinnostua kuin hetkeksi, koska en saa kiinni siitä tunteesta. Ehkä sitä tunnetta ei edes ole. Ehkä en osaakaan tuntea.

Tiedän vain sen, että ei ihminen voi elää kauaa tällaisena. Ei sitä jaksa.

PS. Osaako joku muuten neuvoa miten saisin tuon tekstin otsikon keskitettyä? Oon yrittänyt koodinpätkällä , jonka kaivoin jonkun muun bloggarin blogista, mut tällä hetkellä vaikuttaa siltä että se on keskittynyt vain mulla itselläni? Miten se voi olla edes mahdollista?? :D Kaikki neuvot otetaan kiitollisina vastaan PAITSI se "googleta!", koska oon googlettanu ja etsinyt ja yrittänyt vaikka mitä :((

np: The Used - The Taste of Ink

6 kommenttia :

  1. Tuo otsikko näkyy ainakin mulle keskitettynä :)

    VastaaPoista
  2. voi, samaistun sun tuntemuksiin niiiiiin paljon. se tyhjyys on kyllä jotain niin.. turruttavaa, ehkä jopa pahempaa kuin kunnon ahdistus. kun ei vaan tunne mitään. .___.
    viiltämisjuttuun myös samaistun.. hyvin kuvailtu. jotenkin niin kieroutuneella tavalla tahtoisi "onnistua" edes siinä, eikä sitä saa pois mielestä.
    koita jaksaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kurja kuulla, en haluais että kukaan näihin samaistuis :C
      koita säkin jaksaa ♥

      Poista
  3. mä tiedän myös miltä tyhjyys tuntuu. tai siis, on tuntumatta. se on karseeta ku ei tunne mitään, odota mitään, haaveile mistään... joka päivä mietin että tää saa olla mun viimenen päivä. _saa_ olla, nii. heh. ihan sitä vaan, et oot überhieno ja vahva tyyppi, ku kaiken ton tyhjyyden ja ei-minkään keskellä sä porskutat eteenpäin ja etsit apua ongelmiis. se on tooooosi siistiä ja ihailtavaa. pidä lippu korkealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. njää, ei kiva kuulla :( ja en tiedä meenkö mä eteenpäin todella vai poljenko vain paikallani (siltä se tuntuu). mut. kiitos joka tapauksessa :)

      Poista