Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lana Del Rey -melankolia


Melankolia - ei, masennus? - valtaa mieleni. Haluaisin vain ne lääkkeet ja sen kuoleman. Kello on tietenkin liikaa jo soittaakseni Tukipisteelle. Kriisinumeroon en halua soittaa. Ja Eetukin on kotona, en saisi soittaa rauhassa. Jos sanoisin meneväni ulos tähän aikaan niin... Herättäisi entistä enemmän epäilyksiä. Istun jälleen ilman housuja kuten silloinkin kun poliisit ilmestyivät keittiöömme. Airsoft-aseita lojuu edelleen ympäri kämppää, vain ruiskut ja neulat puuttuvat koska rotat eivät ole antibioottikuurilla, voi lol. Ja kaikki ovat jo nukkumassa joille voisin puhua. Eetulle en osaa puhua - vieläkään - enkä halua huolestuttaa. Sillä on hauskaa Oton kanssa just kun pelaavat. En halua keskeyttää ikävästi.

Mitä siis teen? Otanko liikaa lääkkeitä ja kuolen tällä kertaa. Ajatus huumaa, humahtaa, nousee päähän. Humisee ja huimaa. Jos ottaisinkin vain muutaman, saisinko lääkäriltä lisää sillä verukkeella että saan tapettua itseni muutenkin lääkkeilläni ja että olen osannut käyttää niitä "oikein"? Lupauksella? Oon aina ollut lupaukseni mittainen, mitä kävisi kun rikkoisin lupaukseni?

Pyörin, hyörin, hyräilen ja kääriydyn tähän tunteeseen. Se tuntuu niin oikealta. Kuolema. Tai sen yrittäminen. Itsemurha on kaunis sana, kauniimpi teko, tänä iltanako? Eetukin on pohtinut onko tässä mitään järkeä, meissä, joten pääsisi sekin rauhaan. Voisi surra hetken (jos haluaa, jos tarvii, ei ehkä edes tarvisi), sitten jatkaa kohti parempaa. Tavata jonkun kauniin, fiksun, mukavan, ihanan, paremman jne. Sellaisen kun haluaa, sillä ei mua halua, muhun tyydytään. Mä oon second best option, en se first choice.

Se ois niin helppoa. Kadota lääkepilveen (ja kadota). Mulla on 150mg Oxaminia. 220mg Tenoxia. 2250mg Ketipinoria. 14700mg Venlafaxinea. 1400mg Cipralexia. 75000mg Deprakinea. 24000mg Seroquel Prolongia. Ja 760mg Zeldoxia. Aivan, ja Anksilonia, mutta en jaksa alkaa laskea niitä purkista. Hätätapauksessa taloudestamme löytyy vielä Eetun lääkkeet; Absenoria, Venloja lisää ja Zyprexaa. Oon huumaantunut. Tästä vallan määrästä. Tästä huumaavasta tunteesta joka tulee kun tajuaa että se on mahdollista. Kuolema. Pidän sitä käsissäni kuin ... en keksi mitään sopivan kuvaavaa sanaa. Mutta se on arvokas.

Olo hieman helpottui laskemisesta. Se loi turvaa. Apteekissa odottaa vielä kolmen kuukauden satsit Venlafaxinea ja Seroquel Prolongia sekä Anksiloniakin pari pakettia. Se on mahdollista. Koska tahansa vain haluan. Miksen uskalla, miksen? Miksen tee sitä nyt kun olen nuori, suht siedettävän näköinen ja kohtuullisen rakastettu? Mut maybe I like this rollercoaster. Who knows and nobody cares. Hyvää yötä, mä selviän tän yön vielä, mä meen nyt nukkumaan kun Eetukin.

np: Lana Del Rey - Diet Mountain Dew

2 kommenttia :