Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 1. lokakuuta 2013

Error 404 - Not found

En siis mennyt tänään dkt:hen vaan valehtelin olevani kipeä. Nukuin ihan liian myöhään ja kaikki jäi tekemättä taas kerran. Tai no pesin mä koneellisen pyykkiä. Njoo. Huomenna kuitenkin aion mennä hoitajan tapaamiseen ja kertoa tuntemuksistani. Sen jälkeen karkaan Milkalle; mulla on ylläri kisuille / Manalle :3 //EIKO hihi sittenkin torstaina :33

Eilen varsinkin oon miettiny kovasti mun elämää ja sen tarkoituksenmukaisuutta. Mietin sitä, et oon kohta 24-vuotias, enkä oo saanut elämässäni mitään aikaiseks. Jos laskee että oon päässyt tähän vaiheeseen, jossa selviän jotenkuten arjesta jos mulla on joku henkilö tukena (= Eetu). Niin. Siihen on mennyt sellainen viisi vuotta. Eli jos menee vielä toinen viisi että olen siinä kunnossa et voisin mennä kouluun / töihin. Oon about 30v. Ihan vaan teoriassa, koska eihän todellista tapahtumien kulkua tiedä ennenko ne tulee vastaan. Niin se on suhteellisen paskaa

En ehkä koskaan saa haaveilemiani lapsia jo ihan sen takia ettei mun lääkitystä pystytä välttis purkamaan, ja sen takia etten välttämättä koskaan ole tarpeeksi hyvässä psyykkisessä kunnossa. En välttämättä koskaan mene töihin. En välttämättä koskaan hanki ammattia. En ole välttämättä koskaan mitään. Okei, se etten koskaan saa ammattia hankittua tai mene töihin ei ole mulle niin paha. Mutta lapsia mä haluaisin. Se on oikeastaan ainoa mitä haluaisin saavuttaa tässä elämässä. Oma perhe. MUTTEN JOSKUS KUUSKYMPPISENÄ (huono esimerkki mut oonkin niiden ammattilainen).

Mä oon vaan yhteiskunnan taakka, nobody joka rämpii paikallaan päivästä toiseen. Pelkään et jonain päivänä havahdun siihen ettei mulla oo enää miestä, ei ystäviä, ei mitään. Oon kolmekymppinen, asun vanhemmilla ja lihon. Ja kun se ei ole edes kovin epätodennäköistä.

Ja on helppo sanoa mulle että "ei se noin mee". Että "kyl sä nouset". Mutta kun kukaan ei voi tietää. Oon realistinen pessimisti tässä asiassa. Mä kyllä haluan yrittää ja noin. Mut kuinka kauan kannattaa yrittää? Missä menee se raja että voi todeta että tää on nyt nähty, goodbyes? Pitääkö mun vittu elää elämäni luonnolliseen loppuunsa asti et voin todeta sit et joo, eihän siitä paskaakaan tullut, epäonnistuin kaikessa, en saavuttanut mitään, olin onneton ja lopulta hyvin yksin. Man, I've gotta say, NO WAY I AM GONNA DO THAT SHIT. Synkät on pohdinnat, joo, mut miten sitä voiskaan vähemmän synkkiä miettiä kun tää on mun todellisuutta. En siis pyydä tällä kertaa anteeksi, sry vaan (lol).


PS. Tää on postaus numero 404. Lukijoita 90. Käyntejä kuukaudessa sellain 2700. Se on mulle aivan helvetisti ja tää blogi on yksi niistä harvoista asioista mitkä pitää mut jotenkin kiinni elämässä. Joten. Kiitos kaikille, lukijoille ja teille mahdollisille anonyymeille ♥

np: Lana Del Rey - Carmen

2 kommenttia :

  1. Sä oot älyttömän vahva, kun oot pysyny hengissä tähänkin asti, kyllä mä uskon että sä pärjäät jatkossakin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh... Kiitos ♥ Kun tohon jaksais uskoa vielä itsekin ... :C

      Poista