Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 18. lokakuuta 2013

Just trying to - -

Jalkoja särkee. Väsyttää hieman. Still up, still awake. Aikaisemmin olo oli hirvittävä. Tai ei, se ei kuvaa olon kamaluutta tarpeeksi. Mitkään sanat eivät. Olin hetkien päässä siitä että olisin yliannostanut, että olisin juonut vielä lisää ja viiltänyt ja sekoillut - vielä kun meillä oli vieraita. No, nää vieraat sit päätyivät "pelastamaan" mun illan/yön. Tänne jätkien sekaan oli eksynyt erään tyttöystävä, jonka kanssa saatiin smalltalkia rotista ym. aikaan. Ekaa kertaa pitkiin aikoihin puhuin jotenkin vapautuneesti ihmiselle. Ei ollut väliä mitä musta ajatellaan, koska oli kyseessä vieras ihminen, ja sain olla rauhassa oma itteni jotenkin. Tuntui paremmalta kuin aikoihin. Puhuminen. Ihmiselle. Tunsin olevani tärkeä?

Tuntuu yleensä niin turhalta kaikki. Siks oon huono paljastamaan mun todelliset tunteet, todelliset ajatukset. Blogissa niitä on helpompi purkaa, foorumeilla helpompi käsitellä, mut jos pitäis vaikka fb-keskustelussa jakaa ajatuksiaan... Ei helppoa. Livenä? Lähes mahdotonta. Oon yhtä hymyä, yhtä naurua, yhtä onnea - yhtä vitun feikkiä.

Vaikea keskittyä kirjottamaan koska jalkoja särkee oikeesti. Johtuu siitä et kävelin korkkareil pitkästä aikaa tänään ko kävin äidin kans kaupoilla. Pakenin kodin seiniä, jotka ahdisti aivan liiaksi. Minä olin tietenkin köyhä, mut äiti suostui ostamaan mulle jonkinlaisen violetinsävyisen bleiserin H&M:n alesta kympillä ♥ Vähän materialismionnea mulle, ja todellisuuspakoa.

- -

Unohdin melkein kokonaan, et kävin tosiaan keskiviikkona ekaa kertaa uudella hoitajalla. Oikein mukava ihminen - tosin hymyili ja nauroi ehkä hieman liikaa mun makuuni vaikka olikin vasta toinen kerta kun tavattiin toisemme. Mutta jotenkin... Sekin näki mun läpi. Ehkä siks että olin niin saatanan väsynyt silloin. Ja arvas kaiken oikein, en vaan pystynyt valehtelemaan sille. Surullista sinänsä, luulen et tultais hyvin toimeen, mut sovittiin et nyt tähän samaan syssyyn on fiksuin tehdä myös mun siirto psykoosityöryhmään eli pitkäaikaishoidon puolelle. Jotenkin tuntuu kauheelta, nyt musta tulee pitkäaikaispotilas, mut... Kylhän se on ollu tiedossa? En mä loputtomiin voi olla varhaiskuntoutuksen piirissä.

Tapaamisen lopuks tää uus hoitaja heitti ilmaan kysymyksen osastosta. Kieltäydyin taas kohteliaasti tarjouksesta, mut yllätyin positiivisesti siinä mielessä et mulle noinkin aktiivisesti tarjottiin apua. Kuten sekin yllätti, et tää hoitaja sanoi ihan ite ottavansa lääkärin kanssa mun lääkityksen puheeks. En kyllä usko et sille mitään tehään, vaikka kyllä haluisin. Ei vaan taida olla mitään tehtävissä enää.

Mut joo. Ehkä mun on pian aika mennä ja nukkua. Kohta.


np: Three Days Grace - Misery Loves My Company

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti