Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Värssy

Kuolema pyörii päässä jatkuvalla syötöllä ja hyvin voimakkaasti ja näin on jatkunut jo eilisillasta. Tää on vaikeaa, helvetin vaikeaa. Mä ikävöin Annua ja ajattelen kuinka pääsisin sen luo kuoltuani. Viime yönä pyörin tunteja sängyssäni ja etsin itselleni muistovärssyä; löysinkin sellaisen. Täytyy muistaa lisätä se itsemurhaviestiin - säästän läheiset sen etsimiseltä. Oon koko ajan todella masentunut ja väsynyt, väsynyt siis lähinnä elämään (eli siis kaikkeen), ja kaipaan rauhaan ja lepoon. En tiedä jaksanko sittenkään edes jouluun asti... Ei Annukaan jaksanut.

Mun ympärillä on surun ja masennuksen verho, joka eristää mut muista. En näytä sitä ulospäin, mutta oon todella, todella lähellä loppua nyt. Uskoisin, että lähempänä kuin koskaan. Mulla on toteutusvalmiit suunnitelmat, se viesti vain pitäisi kirjoittaa. Jos jaksaisin nauraa, nauraisin sitä että äiti ja isä viereisessä huoneessa eivät tiedä mitään. Kai mun on tehtävä velvollisuuteni ja soittaa huomenna hoitajalle. Mut kun en tiedä auttaako se mitään. Osasto ei auta, auttaako edes lääkemuutos? Kun tietäisi.

Mä en jaksa puhua kellekään, mä en jaksa avata suuta. Haluaisin vain, niin no, kuolla. Ettei tarvitsisi jaksaa tätä enää. Ja niin kuin olen todennut, kuolema ei voi olla paha. Se vaan ei voi. En usko että se tuntuu miltään, ja jos sen jälkeen on jotain se ei voi olla pahempaa kuin tämä. 


Älä ajattele, että elämä on lyhyt 
Ajattele: miten erikoinen kokemus, 
kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan, 
vaan että ylipäätänsä on saanut kokea tämän
(Eeva Kilpi)

10 kommenttia :

  1. Miks sulla on niin paha olo?

    VastaaPoista
  2. Sä varmaan tajuat mitä Annun kuolema sen kaikille läheisille teki........? Mä en tajua miten sä pystyt edes miettiä tekeväs saman paskapää tempun kun se.

    VastaaPoista
  3. mun mielestä on törkeää romantisoida kuolemaa ja vieläpä annun avulla! en tahdo sulle mitään pahaa, mutta a:n kuolema oli kamala ja sä vielä kehtaat haaveilla samasta kohtalosta. ei kukaan muu kuin SINÄ voi nostaa sua tosta kuopasta jonne kaivat itteesi aina vaan syvemmälle. voin vaan toivoo, että joku päivä avaat ne silmäsi. kun ei se kuolema/viiltely/skitsofrenia/masennus/itseviha ole sellainen tärkiä asia, joka antaa sulle jotain joskus takaisin. älä pidä kiinni niistä kiinni, yritä edes irroittaa. näytä että sussa on jotain muutakin kuin läpimätiä sairauksia.

    VastaaPoista
  4. Mun täytyy olla ylemmän anonyymin kanssa aivan eri mieltä siitä, että viiltely/masennus/itseviha on läpimätiä sairauksia ja et niistä ei voi mitään saada takaisin.

    http://maanhalla.wordpress.com/2012/06/11/sarkyminen-on-kaunista-yksi-nakokulma-mielenongelmiin/

    Toivottavasti tää ois lohdullista luettavaa ;__;
    Oon aina ollu ihan täysin samaa mieltä kuin tossa tekstissä kerrotaan ja kuvaillaan, vaikka en oo ite osannu sitä muotoilla. Mutta vain sä ite voit muuttaa ajatteluas siitä, että on tervettä olla masentunut ja siten yrittää antaa anteeksi tai edes ole pakko anteeksi antaa, mutta hyväksyä se paha asia, joka on aiheuttanut sun hajoamisen. Ja, jos siten pystyt yhtään vähemmän kurittaa itseäs kaikella pahalla ja ittes hyljeksinnällä ja itseinholla. Aiemmat kommentoijat taitaa olla itsekkäitä, kun se ois paska temppu, että ottaa oman henkensä, ei taideta olla lähelläkään ongelman oikeaa juurta. Oon tosi pahoillani sun puolesta, että sua vainoaa niin monet kauheat asiat. Itellä itseinho kirskuu korkeimmissa lukemissa, mitä ehkä koskaan ja sitä ei ainakaan kenenkään haukkumiset taikka ymmärtämättömyys paranna. Vaikka sitten se oliskin totta, että se on ihan oma tehtävä löytää se kipupiste ja löytää sen syy ja yrittää tehdä sille jotain. Sun toisessa blogissa ootkin jo niin pitkällä sen kanssa ainakin ymmärtämäni mukaan. Ehkä sieltä vielä pystyy löytymään jotain? (se toinen Elina) Ja sit se toinen 70kg blogi taas, niin en tiiä oonko tunkeileva, mutta haluan ihan oikeasti auttaa ja linkkaan tähän tämmösenkin toisen: http://www.koltta.com/p/esittelyni.html
    En tiiä oonko kuinka kauhean vakuuttava, jos sanon, että se rakas ihminen, joka esitteli mulle juurta jaksain ja kädestä pitäen tuon karppaamisen ja kumos kaikki harhaluulot, et se ois joku muotidieetti, niin se oli kiusattu ylipainonen ala-asteella, kuralammikossa potkittu ja solvattu ja sit, vaikka oli jo vähän painoa pudottanut, niin lopullisen silauksen (amisikäisenä) sekä painonpudotuksessa, että aknen hävittämisessä teki sillä, että otti ihan itse selvää tuosta ruokavaliosta. Mikä hienointa, niin sen selkänikamatulehdus ja sen aiheuttamat arkielämää tavattomasti vaikeuttavat kivut, joihin olis ollu vaihtoehtona enää leikkaus lääkäreiden mukaan parani kuulemma arviolta ~70-90% eikä lääkäriä ole sillä asialla sen koommin tarvinnut vaivata ;_; Haluisin kertoa lisääkin, mut se tunkeilu se tunkeilu. Ihan vapaasti saat multa tulla kyselemään lisää, jos haluut kuulla tosta ruokavaliosta sen sisäistäneeltä yhtään mitään. Mut en myöskään pakota siihen, mut täs kuitenkin sähköpostini: sirjapaananen(miukumauku)gmail.com
    Anteeksi tunkeilu ja paljon lohdutuksia!!!!!! *kumarrus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Taitaa olla itsekkäitä" joo siis koska aivan vitun itsekästähän se on toivoa että toisella ihmisellä menisi hyvin ja se saisi elämänsä kuntoon ja onnellisuutta päiviin, sen sijaan että tekisi itsarin ja jättäisi muut suremaan ja miettimään mitä olisi voinut tehdä tai sanoa ettei niin olisi käynyt. Juup, aaaaaivan vitun itsekästä.......

      Poista
    2. "Mä en tajua miten sä pystyt edes miettiä tekeväs saman paskapää tempun kun se." Tarkoitan, että jos et tajua, miksi sellaista asiaa ylipäänsä mietitään ja harkitaan, niin sun kannattais lähestyä sitä asiaa sitten jollain lempeämmällä tavalla kuin heti haukkumalla paskapää tempuks, sillä sitten kun tai jos se oman hengen riisto tapahtuu, niin sillon todella joutuis miettimään sitä, mitä tulikaan sanottua ja mitä ois kannattanu sanoa tai tehä toisin. Eli kyllä, mun korviin se kuulostaa suorastaan itsekkäältä, että mietitään ensisijaisesti, kuinka ne jäljelle jäävät ihmiset kärsii sen sijaan, että edes asettuis ajattelemaan sen itsemurhaa suunnittelevan lähtökohdista ja hetken mielessään pyöriteltyä, että sillon, kun vakavasti sitä suunnitellaan, niin ei välttämättä (huom, painotus sanalla välttämättä) ajatella omasta näkökulmasta yhtään tippaakaan, mitä oman kuoleman jälkeen muut ajattelee. Ellei ole ihan tavattoman symppis, mutta kuka enää jaksaa olla symppis, kun haluaa pois täältä. Kyllähän sitä saa ja kannattaakin huolestuksensa ilmaista, mutta ite en valitsis niin kärkästä ja suorastaan haukkuvaa tapaa, mistä toisekseen ei ilmene ollenkaan mikään, mitä tällä kommentillasi kerrot eli kaikkea hyvää sä siis toivot. (Luulen, et oot ilmassu sitä muuallakin muillakin tavoin, mut siitä mä en tiedä hm?) Mutta kai sä ymmärrät, mikä johtaa omalta osasyyltään itsemurhiin? Toisten lähtökohtainen ymmärtämättömyys ja vääränlainen lähestymistapa. Huom. osasyyltä, itse sen oman hengen ottamista suunnitteleva tuskin ajattelee sitä niin tai on katkera siitä, että joku ei ehkä ymmärtänyt alkuunkaan kaikkea, mutta ei se myöskään silloin paras tuki ole, jos masentuneelta kielletään masentuneena olo eikä edistystä sitten pääse tapahtumaan and whatnot. Kantsii lukea se, minkä linkitin tuosta toisesta näkökulmasta mielenterveysongelmiin =) Täälläkin Elinasta luulisin sen vähän ymmärtäneeni, et se syyttää itseään paljon jo muutenkin ja sitä sen just ei missään nimessä pitäis tehä, sen pitäis saada aikaa hyväksyä ja vähentää itsesyytöksiä ja tämä joillakin, voi kyllä, vie tuhottoman kauan, että korjausta saisi aikaiseksi. Olisin osannut paremmin asennoitua sun kommenttiis, jos se olis ollu myös paremmin muotoiltu, niin ei ois tullu niin provosoivan kuulosesti kirjotettua tonne, pahoittelen.

      Poista
    3. Nojoo myönnettäkööt, olisin voinut lisäillä kommenttiini ties mitä lisää ja ilmaista että ihan hyvää tarkotan. Tää on tää yks netin huonoista puolista, kommunikoinnista jää niin paljon pois. Mutta oon tosiaan Elinalle puhunut muuallakin, ja useimmiten kyllä ihan nätisti yrittänyt tsempata ja ilmaista huoleni sen hyvinvoinnista. Jossain vaiheessa sitä vaan ei meinaa jaksaa enää kun tuntuu että toinen lipsuu vaan kauemmaksi ja kauemmaksi sinne kuolemaa kohti, se tuntuu ihan hirveältä. Ja sitten tulee ehkäpä sanottua hieman turhan kärkkäästi asioita.

      Mulla kuoli viime vuonna kaks frendiä (kumpikin oman käden kautta), ja tottakai mä "ymmärrän" minkä takia ne niin teki, kummatkin masentuneita ja tosi romuina. Mutta jumalauta kun sitä yritti auttaa niin paljon kun vaan pystyi, ja silti ne vaan otti ja lähti. Ja se tuntuu tositositosi pahalta, kun miettii vieläkin ja varmasti elämän loppuun asti, että oliskohan sitä voinut sanoa tai tehdä jotain. Tottakai jokaisella on oikeus lopettaa oma elämänsä, mutta ..... hitto, toivon vaan että niin ei tarvisi kenenkään tehdä.

      Välitän Elinasta ihan hirvittävästi, ja pelkkää hyvää olen kyllä aina tarkottanut. En vaan halua että sekin katoaa :( Maailma kaipaa lisää yhtä hienoja ihmisiä kuin se.

      Poista
    4. Hmmmm, ymmärretty. Raskaalta kuulostaa. Puuh. Ja sitä suuremmalla syyllä hyväkin, jos masentuu, mut.. vain jos masennus ei vie aivan lopulliseen ahdinkoon eikä sen syyt selkiä, mikä vaatinee, luulisin, paljon aikaa antaa ihmisen olla ilman odotuksia - myös siitäkin, että odottaisi henkilön jo kiireesti "parantuvan", vaikka syyt on vielä ihan auki. (Ja syitähän voi olla pitkältä menneisyydestäkin ken tietää) Mutta siitä voi puhua, minkä haluaa, mutta henkilö itse lopulta pystyy helpottamaan taakkaansa ja kaikkihan sitä toivoisivat, että se ei olis sillä kaiken päättävällä keinolla...... Syvimmät tukimyötätuntoni ihan vilpittömästi kaikille teille!

      Poista
  5. Et varmaan usko mua, mutta tosta on mahdollista nousta. Mulle tapahtui niin vaikka olin tekemässä itsemurhaa. Olin ihan siellä asti, niin lähellä kuin voi olla. En tiedä mitä sit tapahtui, en muista enkä ymmärrä, mut jotenkin se pikkuhiljaa alkoi parantua. Ensin mä taistelin vastaan, että ei ei mun pitää kuolla, mä oon tämmönen, ei mua voi eikä saa pelastaa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin. Yks asia mikä autto oli se että aloin oikeasti puhua rehellisesti ja suoraan terapeutilleni. En enää kierrellyt ja yritin päästää häpeästä irti. Se ei voinut auttaa mua silloin kun en ollut rehellinen. Mut sit ne käynnit muuttui ja mä sain oikeasti apua siitä. Eli kannustan sua että sanot sun hoitajalle just niin miten ajattelet siellä sun päässä. Ja sit ku mä aloin kaikkin niiden vuosien jälkeen saada voimaa, en tietty osannu taistella itteni vuoksi, vaan yritin keskittyy mitä teen rakkaani vuoksi. Ja vanhempien.

    Kuule Elina. Älä mee jooko. Se muutos voi alkaa minä päivänä tahansa, haluathan sä olla täällä kun se alkaa?
    Huuda niille että sä tarvitset lisää apua. Huuda jos ne ei ymmärrä, kaikki tää tässä blogimerkinnässäsi. Kirjoita niille kirje, tekstiviesti, sähköposti, mitä vaan. Kunhan saat kaiken ulos ja hoitajien tietoon. KAIKEN. Älä luovuta. Enkä sano tota ilkeästi vaan silleen, että kannustan sua jaksamaan koska ne hyvät ajat tulee. Susta tulee ehjä. Ja nyt sä ajattelet varmaan, että et usko tohon, mutta se on ymmärrettävää, koska olet sairas. Yritä ajatuksissa erillistää itsesi ja sairaus. Siellä takana on oikea Elina, sairaus on peittänyt ja hukannut sen, mut sä löydät sen kyllä. Anna sille oikealle Elinalle toivoa. Ja tiedätkö, et voi tietää etukäteen, että osasto ei auta. Se voi olla ihan eri juttu tällä kertaa. Eri aika, eri hoitaja, eri huone, eri osasto, eri mielentila sinulla, mitä vaan. Mitä menetät, jos kokeilet sitä? Mitä menetät, jos huudat pahan olon hoitajille ja vaadit lisää apua?

    Mä lähetän sulle täältä miljoona halausta ja rakkautta. Älä mee.
    Sä olet upea ihminen. Mieti sitä päivää kun huomaat asioiden muuttuvan edes hieman tasapainoisemmiksi ja toiveikkaammiksi, sä haluat nähdä sen, eikö niin?

    Toivottavasti mikään tässä ei loukannut sua, tiedän, että näissä asioissa voi niin helposti sanoa jotain, mikä satuttaa. Mä välitän susta todella paljon.

    VastaaPoista