Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Raskas, raskaampi, raskain aika

Huomenna kaikki taas muuttuu. Eetu lähtee osastolle, mä jään kotiin. Tai no, pakenen isovanhemmille ja porukoille. Nyt on toivottavasti edessä pidempi osastoreissu. Pystyn hengittämään vain hyvin pinnallisesti ja oon koko ajan hengästyneen oloinen tän ahdistuksen takia. Mua on usein heikottanut, tärisyttänyt ja pyörryttänyt viime aikoina. Tää koko homma käy fyysisesti raskaaks. En saa öisin unta ja pyörin ahdistuksissani. Näen myös liikaa unia. Haluaisin jonkun tarvittavan tälle ajalle mutta kun en saa. Tietty voisin soittaa suoraan lääkärille ja rukoilla. Mutta tuntuu jotenkin väärältä ruinata apua kun saatan sitten kuitenkin myös väärinkäyttää myöhemmin lääkettä. Vaikeaa.

Perjantaina on vuosi Annun kuolemasta.

En tiedä. Väsyttää mutten saa unta. En tiedä en tiedä en tiedä. Mistään mitään.


Ees jotain positiivist: Klaudia kertoi mulle (oliko se...) eilen haluavansa antaa mulle yhden kaikkien aikojen parhaista joululahjoista (kai tän sai kertoa?? :D)! Eli oltiin suunniteltu että Klaudia tekee mulle tatuoinnin ens vuoden aikana ja nyt tuo ihana tyty sanoi antavansa sen mulle lahjaksi! ;_____; Kyynelehtien lipsautin asian äidillekin jonka reaktio oli MITÄ TATUOINTI EI!! mutta jaksoinko välittää näin ihanan uutisen jälkeisissä liikutuksensekaisissa tunnelmissa? NO EN! Nyt mulla on siis jotain mitä odottaa todella innolla. Ihana tyty tuo Klau, tää ei voi kertoa kuin siitä et ihmisellä on sydän kultaa ♥ Näinä synkkinä aikoina uskoni ihmiskuntaan kasvoi hiukkasen :3

np: Kuolemanlaakso - Ikiuni

maanantai 25. marraskuuta 2013

Hyvin lyhyt oppimäärä

Oksettaa. Ahdistaa. Vituttaa. Kaikkea negatiivista, ja oon valmis hajottamaan kaiken eteeni osuvan ja itkemään samaan aikaan voimattomana lattialla. Haluaisin vain nukkua, Eetukin nukkuu. En jaksa mitään, voimattomuus tarttuu, ja väsymys. Olo kamala. En jaksais. Plääh.


Ei muuta, se siitä. Piste.

np: Sanni - Prinsessoja ja astronautteja

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vituikshan se menee, aina (turha)

Se kämppä. Jota käytiin katsomassa. Oli samassa talossa kuin missä Milka asuu. Ja aivan kamala. Eli siis ei tarvinut tehdä vaikeita päätöksiä: kunhan vain käveli tapahtumapaikalta pois. Nyt ymmärrän miksi siitä ei ollut kuvia.

Oon unohtanut ottaa kuvat yhdestä häkistä yhdelle ihmiselle ja se varmaan tulee kohta kirveen kanssa ovesta sisään. Oon myös paennut eilen vanhemmille ja nukkunut siellä yhden yön maailmaa paossa. Oon ollut ahdistunut, pakannut joululahjoja ja halunnut itkeä. Löytänyt muistoja mielen syövereistä ja ihan fyysisestikin, mm. parhaan piirrustukseni ikinä - eli auki viilletyn käsivarren. Nam, mutta se on kaunis, niin kaunis... Muistoista sen verran, että muistin vuosien takaa miten ala-asteikäisenä kirjoitin isän läppärillä salaista päiväkirjaa ja tallensin kaiken korpulle. Se korppu on varmastikin vieläkin olemassa. Jossain. Mutta muistan sen tunnelman. Synkän. Salailevan. Epäluuloisen. Kirjoitin silloin ensimmäistä kertaa kameroista.

Väsyttää ja ei väsytä. Kadotin inspiraation kirjoittaa tässä näin. Aivot tyhjenivät, tuli olo että. En ole mitään. Ja muutenkin. Ahdistaa. Ahdistaa vaikka oon syönyt nyt kiltisti Anksilonit täydellä annoksella. Saatana mitä paskaa ei pitäisi julkaista tätä mut julkaisen kuitenkin. On vaan niin mitäänsanomaton olo just nyt että ei irtoo. Sry.


np: Lana Del Rey - Radio

torstai 21. marraskuuta 2013

Kaiken tämän jälkeen tunnen vielä jotakin

Oon avannut ja sulkenut tän ikkunan monta kertaa. On paljon asiaa ja ei sitten mitään. Aloitan vaikka siitä, että kävin tänään aikaisin (eli kymmeneltä) hoitajan luona. Lääkäri oli sanonut etten saa tiputtaa Anksilonin annostusta, että se ei ole tähän kohtaan mitenkään järkevää ja Opamoxiin tai muuhunkaan hän ei enää mulle kirjoita reseptiä. Ehkä siis parempi näin terveisin aivoni alkoivat juosta paniikissa kehää kun tajusivat että mulla ei ole kotona kuin neljä Opamoxia :// Puhuttiin myös väsymyksestä; lähinnä Eetun loputtomasta väsymyksestä. Lähinnä Eetustahan me puhuttiinkin, ei musta, mä sulkeudun aina kun se on niin ihanan iloinen se hoitaja ja kannustava ja kaikkea. Tulee sellainen olo ettei halua pilata sitä, ja mäkin aina piristyn kun meen sinne. Esim. nyt on taas eri fiilikset, ahdistaa ja oon hyvin väsynyt vaik nukkunut taas viime yönä jonkun kaksitoista tuntia.

Nenäkorun pallo tippui taas, onneksi löytyi, mutten saanut paikalleen. Asd, en jaksa tällaisia pieniä vastoinkäymisiä, meinas lentää taas tavarat. Huomenna rahat tulee ja rahat menee. Jos sadasta kahdeksastakympistä jää käteen kaks kymppiä niin oisin onnellinen. Vihaan niin saatanan montaa asiaa tässä maailmassa. Yksi niistä on asunnon etsintä. Aluksi meinasin taikauskoisuuttani olla kirjoittamatta tästä, mutta sitten päätin ihan vain rikkoakseni taikauskoisuuteni kehän kirjoittaa; huomenna näyttö yhteen kymmenen neliötä pienempään kaksioon Metsäkankaalla. Pelottaa vain, että jos se on hyvä, ja oltais saamassa se, niin se kaatuu taas johonkin. Ääh. Toivon niin et se ois hyvä, siin ois vesineen kuuskyt euroo halvemmat kustannukset. Okei, onhan se vähemmän rahaa Kelaltakin, mutta. Lisäks se on Milkan naapurissa :D:D::D:D (Vapise Milka!)

Kohta on joulukin, mulla ei oo yhtään lahjaa valmiina koska rahatilanne ja sekin masentaa sillä oon aina ollut niin huolehtivainen et joululahjat pitää ainakin olla. Vituttaa kun ei voi hommata sitä mitä joskus suunnitteli ostavansa kaikille (=kaiken). Hyvä jos yhdet lahjat saa perheenjäsenillekin ostettua, voihan suotana! Ja huomenna tosiaan laskut, auton tankkaus, Anksilonit apteekista ja ruokaa. Pitäkää nyt edes peukkuja sille että kämppä ois hyvä ja saatais se. Okei, se tietäis että paljon pitää heittää pois, mutta se tekis ainakin tuolla herralle ihan hyvää... >:) ...ja perkele unohdin että piti käydä suihkussa nyt pitää juosta!


LOPPUUN VIELÄ KYSYMYS, JOHON KAIPAISIN VASTAUSTA!

Elikkäs pysyykö ne sellaiset ... kiekurat nenässä paremmin kuin
nää saatanan labretit joista tippuu pallot koko ajan? Ja onko niitä
ollenkaan paksuudella 1,2mm? Kun crazy-factorylta en onnistunut
löytämään sellaisia, voi olla myös että olen sokea (mitä olenkin :3).

np: Ultramariini - Merkillinen vapaus

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kylmät lattiat, korkeat seinät


Kuuntelen Mana Manaa ja yritän inspiroitua kirjoittamaan. Mä en haluaisi mennä nukkumaan tänä yönä. Ajatus nukkumisesta tuntuu epämukavalta. Alan taas pikkuhiljaa täristää jalkojani, täristä. En tiedä mistä se johtuu, se ei ole sellaista rummutan-musiikin-tahdissa -tärisemistä, vaan tärisen vain koska... tärisyttää. Olen levoton. Olen kai vähän ahdistunutkin. Paleleekin, mutta ei se tärinä siitä johdu. Se on psyykkistä. Eilen neljä Opamoxia unohdusta ahdistukseen (tiedän, liikaa, muttei liikaaliikaa, vaan sopivasti liikaa, ja mä yritän kovasti et pystyisin ottamaan vain yhden, mutten luota enää niiden tehoon).

Tästä kämpästä tahdon pois. Okei jo siksi että tulee talvi ja ikkunoista tyyliin puuttuu tiivisteet?? Ne repsottaa miten sattuu. Ja me ens vuoden alusta maksetaan tästä vesineen kuitenkin ~620€? Tähän on lisäks tulossa vaikka minkälaista korjausta jne. Paskaa :))))

Toisaalta voisin kyllä mennä ja nukkua jotkut yyberit neljäntoista tunnin unet. En tiedä. Rahaa tulee vasta perjantaina, pitäis selvitä sinne asti että voi nauttia noin kaks sekkaa "rikkaudesta" kunnes laskut on maksettu ja oon taas köyhä. Onneks Eetu sai sossusta maksusitoumuksen sen lääkekasaan, ei me oltais saatu niitä muuten ostettua. Haettiin sille sit tänään kassillinen lääkkeitä. Tuntui oudolta kun ei maksanutkaan ostoksiaan.

Jotenkin on vaan sellain meh. Mikään ei innosta, ei nukkuminen ei valvominen ei syöminen ei dataaminen ei mikään. Kai mä vaan. Katoan nukkumaan. Zzzzzzzz.

np: Mana Mana - Maria Magdalena

lauantai 16. marraskuuta 2013

Näyttäkää minulle paikka, jossa helpompi on hengittää

Oudot fiilikset. Eikä hyvällä tavalla. Ikävä wottasia; käännyn jatkuvasti ympäri tuolillani ja kurkistan häkkiin - aina yhtä tyhjään. Se on vielä paikallaan. Kun herään tai palaan kotiin, menen tapani mukaan häkille. Tyhjää, niin tyhjää. Lisäksi olen hurjan väsynyt henkisesti. Tää johtuu siitä, et Eetu on väsynyt - kaikin tavoin. Eikä vain tää-menee-päikkäreillä-ohi -väsynyt, vaan lähes (tai sittenkin ilman tuota "lähes" sanaa?) kuolemanväsynyt. Ei se jaksa nousta sängystä, ei se jaksa tehdä kotitöitä, ei se jaksa edes istua koneella. Kaikki kaatuu taas mun päälle ja mä en jaksa. Mun on kai taas lähdettävä Eetun mukaan sen avohoidon tapaamiseen ja ilmaistava itseni harvinaisen selvästi: jotain on tehtävä, sillä seuraava askel on se, et flippaan, yliannostan ja olen osastolla ja Eetu yksin ja se ei ole hyvä.

Vuokra ja vesimaksut nousevat vuoden alussa. Vituttaa. Ahdistaa ja oksettaa. Väsyttää. Kaiken lisäks oon lihonut taas. Se vituttaa ja ahdistaa enemmän, saa mut pitämään itseäni entistä oksettavampana. Fyysistä väsymystäkin se saattaa lisätä. Paskat. Kämppä on kohta samassa kunnossa kuin ennenkin ja mä oon epäonnistuja. Joo, tänään ei oo kovin hyvät fiilikset, jeejee.


Yritän jaksaa silti. Yritän, koska huomenna meen äidin mukaan kun se shoppailee. Yritän, koska ens kuussa Turkuun ja Noora; iskä lupas vähän rahaakin.  Yritän, koska joulu. En jaksa yrittää itseni takia, en osaakaan kai, en oo aikoihin osannut tai jaksanut, mutta yritän kuitenkin.

Palelee. Selkä on märkä koska tulin tossa vähän aikaa sitten suihkusta ja yllättäen hiukset olivat märät koska pesin ne. Päätäkin on jotenkin oudosti jomottanut koko päivän. Kaipaan edelleen ja aina vain ystävän liveseuraa. No, kaikkea ei voi saada. Ei edes muutamaa helppoa päivää putkeen. Saatana.

np: Mokoma - Helpompi hengittää

perjantai 15. marraskuuta 2013

"Meille vai teille, kultasein?"


Koko yö valvomista. Taas. Jälleen. Voi luoja. Ei pitäis. Nyt on hartiat ja niska ihan jumissa koska armoton yksindatausputki. Mitä sit tein koko yön? No, Noora valvoi mun kanssa muistaakseni puoli neljään. Innostuttiin. Asiasta. Nimeltään. Bitstrips. Hups. Lisäks kirjoitin toista Elinaa jonkun reilut tuhat sanaa. Sitä kässäriä, eihän se tohon muotoon tuu jäämään missään nimessä jos sen meinaa joskus saada "valmiiksi". Alustakin, josta oon jo julkaissut pätkiä tuolla toisessa blogissa, puuttuu niin paljon kaikkea mikä on tullut mieleen vasta näin jälkikäteen. Lisäks kun päiväkirjamerkinnät loppuvat ja mun muisti on mitä on ja ollut vielä huonompi sairauden ja lääkkeiden takia niin. On hieman vaikea edetä kun ei TIEDÄ mistä kirjoittaisi koska muisti ei pelaa :D

Toivo tekee itselleen pesää vessapaperirullanpaloista, joita Pasi oli pilkkonut. Aww voi pientä ;_____;! Sillä on varmaan kylmä ja yksinäistä kun on tottunut että aina on ollut joku jonka viereen käpertyä ;_____;! No, onneks kolmelta ollaan sovittu Toivon vienti takaisin uusvanhaan kotiin. Odotan vaan alanko itkeä kun pitää päästää irti. Jotenkin se on vaan enemmän hajottava ajatus että joku muu saa vielä nauttia mun rotan seurasta. Nuo, jotka on lopetettu ja kuopattu, on olleet helpompia kun silloin sen eläimen tie on päättynyt siihen. Mut nyt tää onkin vain uusi alku eläimelle... Ääh, en osaa selittää :(

Mut joo. Toivottavasti Noora antaa anteeksi. Nää on näitä mitä mä väänsin sen jälkeen ko Noora oli jo lähtenyt... :D:D::D:D:D:DD Eli mun omaa kivaa, Nooralla ei oo näihin mitään yhteyttä. Toivottavasti :| (Ja anteeksi että ovat eri kokoisia, en jaksanut olla niin pilkuntarkka tällaisissa, voi apua :D!) (Ja toi laatu, anteeksi siitäkin...) (Ja anteeks et pyytelen anteeks...) (JA NIIN EDELLEEN!)


Nauran tälle koska. Vois tapahtua.


(Lähes?) ainoa asia mistä voidaan tapella: musiikki.
Muttei tapella siltikään.
Ollaan kivoja.
Tää vaan. Varoittavana esimerkkinä meille.


Nauran tälle koska. Vois tapahtua.

Okei nyt mietin mitä tässä kannattaa tehdä. Ei mitään ilmeisesti. Hakea juomista ja toivoa et joku (= Noora) herää kohta :D:DD Alkaa olla nälkäkin. Oon syöny illalla/yöllä kolme isoa tummaa karjalanpiirakkaa ja n. neljä näkkileipää :D:D::D Ja juonut ihan liikaa. Siis Pepsi Maxia. Ja tota tiivistemehua, mikä se onkaan, joku trooppinen, oranssi, herkullinen, Pirkka. Plopplop, plussapisteitä siitä sain! Okei joo. Ajatuksenjuoksu on tämä. Niin tota. En oo tainnu joo tota niin tota nukkua :)))))))))) Tajusin juuri että unohdin eilen illalla KAIVELLA. Vittu :=) No, onneks sillä ei oo kiire. Ehtii vielä. Ehkä.

Nyt on oikeesti huono olo. Huippaa vähän (johtuu lääkkeiden ja sen etten oo nukkunut yhteisvaikutuksesta), kurkussa outo tunne (tää tulee aina kun mulla on iso nälkä!) ja oikeasti hartiat/niskat/selkä täysin jumissa. Voihan paska. Mut joo, oma vika mikä oma vika :D Onneks on jogurttia :3!

Ja onko väärin jos pidän Taylor Swiftin nimikkoalbumista, siis joo, siitä sen ihan ekasta? :D:D::D:D Kai se on, mutten aio tehdä asialle mitään :) Kuuntelin tätä joskus autossa ihan vitusti ko ajelin, siis silloin huimassa psykoottisessa nuoruudessani, jossa olin vitun turvallinen kuski t. muistatko Noora 130km/h pikkutiellä toivottavasti et :) Ja sit Swallow the Sunia päälle. Siis ei tohon rallaukseen, vaan Taylorin päälle. No vittu älkää ajatelko noin! Mutta siis. Täydellinen yhdistelmä. :) Joten. Ehkä näillä eteenpäin? :3

np: Taylor Swift - Picture to Burn

torstai 14. marraskuuta 2013

And all the trees fell still


Niin. Kuten videosta tulee jo ilmikin, meidän rottailut jää tähän. Tältä erää. En muista enää mitä muuta shaibaa höpisin, joten jos toistan itseäni niin antakaa anteeksi (en voi sietää itseni katsomista videolla joten...).


RIP Pasi aka Herran käsky
24.8.2012 - 14.11.2013

Hyvästi pikkuinen, meidän omapäinen, omalaatuinen ja rohkea wottanen, joka vihas sitä että sen vapautta rajoitettiin (= kun se otettiin kiinni kun se ei itse sitä halunnut jne.) ja kun sen alueelle tultiin ilman lupaa - varsinkin jos ruokakuppi sattui sijaitsemaan tolla alueella. Iso luonne niin pienessä ruumiissa. Suhun valitettavasti iski luultavasti aivokasvain, kuka lopulta tietää, mut sen jälkeen kun olit lyhyen ajan sisään purrut kolmesti, siis oikeasti purrut, ja aloit omituisesti pyöriä ympyrää ja muutenkin olit hieman entistä vetäytyvämpi ja omapäisempi, meidän oli tehtävä päätös sun päästämisestäs muiden rakkaidemme luo paremmille juustomaille. Vaikket mikään "unelmarotta" ollutkaan, todellakaan, mulle olit jotenkin aina spesiaali - ehkä juuri siks. Nyt kaikki on hyvin sullakin, rakas ♥


Toivo aka Asgard

Olit meillä vain hetken aikaa, mut ehdittiin suhunkin kiintyä. Tää on nyt vika kuva meistä yhdessä, eikä niin kovin edustava kummastakaan, mut kun et jaksanut olla kuvattavana, semmonen sä oot, pieni ja ujo ja vähän arka mut silti innolla tutkimassa ja aina haistelemassa häkin läpi menoa jos et vapaana oo juoksentelemassa. Valitettavasti osakses jäi lähteä takaisin kasvattajalles, sillä yksinäinen rotta on hyvin yksinäinen, eikä me sitä haluta sulle. Pääsetkin nyt heti huomenna paljon isompaan laumaan missä on sulle paljon uutta tutkittavaa ja tutustuttavaa! Jännittää vähän sun puolestas, mut oot kuitenkin sisimmässäs rohkea epeli, joten hyvin sä kai selviät! Sustakin jää ikuisesti sydämeen pienenpienet tassunjäljet, rakas pieni ♥

- -

No se siitä sitten. Ollaan rotakkaita vielä tän iltaa tosiaan, mut huomenna Toivo sit viedään "lapsuudenkotiinsa" takaisin. Se on nyt vähän allapäin tuolla häkissä, mut onhan se ymmärrettävää; ne oli Pasin kanssa muutenkin - ja varsinkin tän loppuajan kun olivat kahdestaan - kuin paita ja perse (miks sanotaan paitaa ja perse, eiks esim. housut ja perse ois parempi?). Ja tosiaan, jos joku kaipaa häkkiä niin meiltä löytyy iso, pienempi ja sit viel terra - ainakin toistaiseks. Isosta pyydetään 65€, pienestä 40€ ja terrasta 20€, ja tarjotakin saa ;D;D;;D;D

Oon ihan joulufiiliksissä jo. Ei oo kyllä lahjoja vielä kuin Wilmalle (ehkä, jos kaikki menee hyvin... enempää ei voi sanoa XD), ja Noora onkin jo saanut oman lahjansa (paitsi sen suklaapat... eiko hysssss). Ja okei, parille muullekin saattaa olla jo tiedossa lahja. Ääää. En kestääääää, tahtoo joulun! Mut ko tän vuoden joulupostimerkitkin on niin söpöjä!! EN KESTÄÄÄÄÄÄ ♥______♥!! Ja mulla on parhaita pakettikortteja ja kaikkea MUTTA MISSÄ RAHAT MILLÄ OSTAA LAHJOJA YHYY ;_____; Okei esim. seuraavassa on syy miks oon köyhä:


Joo, tarpeellisista tarpeellisimmat taas. Mut ko mul on Suicide Girlsien aikaisempikin kirja (♥) ja ääää. Kirjoja ei voi olla koskaan liikaa! :3 Varsikaan hulluuskirjoja t. toi toinen kirjahan on Beate Grimsrudin Hullu vapaana. Mut koska suklaa loppui täytyy tyytyä pelkkään PEPSI MAXIIN (ylläriiiiii!) ja yrittää vähän penkoa tavaroita syystä, jota en voi kertoa. Joten. Paipai ja päivänjatkoa ja silleen ja tolleen ja voi vittu käyn ehkä ylikierroksilla voihanvoihanvoihan!! ♥

Loppuun viel kuva isänpäivältä by rakas veljeni Otto (tosin yyberit muokkaukset by mä :D::D::D)!


np: Bat For Lashes - Lilies

maanantai 11. marraskuuta 2013

Myrskyän

Sain vihdoin sanottua jotain (osaksi), mitä oon halunnut sanoa jo kauan. Eetulle. Että oon miettinyt välitänkö tarpeeksi, tai lähinnä onko meidän välillä tarpeeksi mitään, ja että toimiiko tämä jnejne. Eetu otti kaiken yllättävän rauhassa, onhan sekin miettinyt. Pohdittiin taukoa, pohdittiin erilleen muuttoa, pohdittiin. En tiedä päädyttiinkö mihinkään lopputulokseen, mut ei aleta tehdä mitään radikaalia ainakaan näin yhtäkkiä ja suoraan. Ei reilua kolmea vuotta kannata heittää noin vain helvettiin.

Tänään mä nousin ylös viiden jälkeen iltapäivällä. Tänään oon ollut todella väsynyt, hieman ahdistunut ja enemmän itsetuhotoiveinen. Oon haaveillut lääkepilvestä, en siis varsinaisesta yliannostuksesta, vaan pienoisesta pilvenhattarasta. Sellaisesta harmaan ja vaaleansinisen sekoituksesta, pehmeästä ja turvallisesta.

- -

Voitin Eetun just Flames of Warissa jee! Mut tää väli tässä kirjoittamisessa ei vienyt pois ahdistusta, ei toivetta lääkepilvestä. Ja joo, kyllähän mulla ois mahdollisuus pieneen lääkepilveen, mutta mutta mutta kun! Mulle ei enää määrätä rauhoittavia. Ja (edelleen tää sairas) mä tarvin niitä (itsemurhaan). Oksettaa.

Tajusin äsken iltalääkkeitä ottaessani, et mulla ei vittu vaan ole varaa syödä Anksilonia. Hintaa about 40€/25 päivää, ja joudun AINA pyytämään rahallista avustusta joltain niihin. Mun on kai pakko taas kokeilla ilman. Tai sit pitäis oppia syömään rauhoittavia oikein. Mä en oikein tiedä. Ääh. Milloin musta tuli näin oksettava ja kamala ihminen? Torstaina vasta hoitajan tapaaminen. Tekis mieli soittaa jo huomenna.

Jotenkin hyvin levoton olo. Hyvin, hyvin levoton. Epävakaa, epävarma, sekava. Levoton. Ja vittu ei tässä oo mitään järkeä. Missään. Voihan vittuvittuvittuvittu. Kamala olo ja tää pahenee. Kai mä katoan kohta nukkumaan. Anteeks tällanen paskateksti mut. Ääh.


np: Linkin Park - Lost in the Echo

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Playing with the big guns only get you slain

En tiedä miten päivät kuluvat. Hyvin kai. Välillä on raskasta, välillä raskaampaa, välillä ihan jees. Usein haluaisin kuolla, usein ajattelen olevani huono, ruma ja lihava. Usein inhoan itseäni, usein olen väsynyt, usein kyllästynyt elämään. Mut suht useasti myös iloinen, energinen ja onnellinen. Vaikka sitten taas usein tekee mieli huutaa, paiskoa tavaroita ja raivota. Usein oon myös niin lopussa etten jaksa nousta taistelemaan vastaan, tai niin lopussa että taistelen vastaan väärillä keinoilla. Vaikka onkin päiviä, kun kaikki on hyvin. Niin kuitenkin.


Rahat on lopussa ja on kymmenes päivä. Jos sossu ei auta ollaan paskassa tilanteessa. Onneks on vanhemmat, jotka jotenkin pystyvät auttamaan. Siitä muistuikin mieleeni, kuinka muistelin lapsuuttani eräänä päivänä tässä. Muistin niin monta juttua, mitkä ois pitänyt kirjata Se toinen Elina -tarinaan. Mut sehän on vasta hyvin alkuvaiheessa, yhdellä kerralla, yhdeltä istumalta kirjoitettu esiasteinen tekstipaska :D

Mut muistelin ja mietin miten ajat on muuttuneet. Silloin, lapsena, mä elin rikkaassa perheessä, olin toimitusjohtajan tytär ja talvisin, kun ajettiin hienolla Volvolla Sibeliustaloon klassisen musiikin konserttiin mä pukeuduin turkkiin (ei se kai aito ollut, muttei mikään kympin toppatakki todellakaan). Mulla oli hienoja vaatteita, hienoja leluja. Sain kai liian helposti mitä halusin, ja paljon tosiaan. Mulla ei ollut mistään puutetta. Kaikki oli viimeistä huutoa, ei nyt sillä ylikirkuvalla tavalla, mut sellaisella joka huokui korkeaa elintasoa. Mun barbit oli niitä keräilybarbeja, joilla oli upeita mekkoja ja tiaroja. Mut missä vaiheessa meni pieleen, miks mä piirsin niille kalliille keräilybarbeille mustelmia reisiin?

Ja mä muistan ikuisesti miltä tuntuu tippua alas siitä taivaasta missä mä elin. Mä elän sitä tiputusta vieläkin. Se tiputus oli yhtenä syynä siihen että mun jo valmiiksi heikko mieleni sairastui entistä enemmän. Muistan ne huudot, ne loputtomat "pelkkää makaroonia" -ateriat. Muistan ne tappelut, sen ettei ollut enää varaa mihin halusi - tai edes mitä tarvitsi. Musta se on niin väärin. Että kun alamäki alkaa, sitä ei voi pysäyttää.

Mä oon onnellinen mun perheestä, vaikka se on kokenut enemmän paskaa ko sen ois tarvinut. Joskus syytän itteäni, koska mä kasvatin sitä paskataakkaa vielä enemmän sairastumalla. Mut toisaalta en ois välttämättä koskaan sairastunut jos paskavyöry ei ois alkanut. Ja tällöin mä saan syyttää mun paskanaamaista isoisää, joka luojan kiitos on poistunut tästä maailmasta. Joskus toivon et helvetti on olemassa sellaisille ihmisille kuin se. (En voi ikinä selittää millainen ihminen se oli, mut se oli läpeensä paha. Sen verran voin valottaa, sanat eivät vain riitä kuvaamaan.)

Miten me kaikki päädyttiin Sibbetalon tähtitaivaan alta vuokrakämppiin kituuttamaan vikoilla rahoilla päivästä toiseen? Minne katos yltäkylläisyys ja onni? Miks multa vietiin vielä terveys? Mitä vittua mä tein väärin? Mistä mua rangaistaan? En kai usko kohtaloon, joten. Mutta. En ymmärrä. Onneks onni on palannut hitaasti - todella, todella hitaasti - hieman takaisinpäin. Mut riittääkö pelkkä onni jos ei ole rahaa ruokaan?

Tiedän ettei pitäisi valittaa, kun kaikki on kuitenkin paremmin kuin jollain muulla. Tiedän. Mutta kai ihmisellä on oikeus ilmaista tyytymättömyyttään oli hän asemassa missä tahansa? Ei se ole itsestäänselvää, että esim. raha toisi onnea, ei. Jokaisella on ongelmansa, se on selvää. Ja sananvapaus - kaikilla.

Ja mun sairaudesta vielä. Okei, mä oon ollut lapsesta asti erikoinen, erilainen, hieman(?) outo ja taikauskoinen. Paranoidi ja lapsena varsinkin sairaanloisen pelokas. Mä näin dinosauruksia ovien takana, susia ikkunoissa ja välkkyviä, liikkuvia valoja öisin. Ne kaikki piinas mun öitä ja saivat ajoittain mut kauhun partaalle ja huutamaan tuskasta. En uskaltanut liikkua yöllä edes vessaan. Harjoittelin joka ilta jonkin - yleensä useamman - kamalan tapahtuman varalle: näyttelemään kuollutta kun murhaajat iskisivät taloomme, hyppäämään ikkunasta kun talomme palaisi poroksi, piiloutumaan kun sudet hyppäisivät ikkunasta.

Ja etsin niitä perkeleen kameroita katonrajasta. Vanhempani valvoivat tekemisiäni, ne tiesivät kaiken ja olivat mua vastaan. Ja ainoat kerrat kun kapinoin, kapinoin raivolla. Hakkasin kivellä ovea paskaks ja uhkasin heittää sen ikkunasta. Ja jollekin tää on voinut olla "arkipäivää", mutta kun mulla siis ei ollut uhma- eikä murrosikää - vain yksittäisiä, kohtauksenomaisia hetkiä, jolloin uskalsin kapinoida.

Ja koskaan en ole vanhempiani vihannut, paitsi psykoosissa isääni, koska äänet käskivät niin. Tappamaan hänet. Kertoivat kuinka paha hän on. Tullut isäänsä, sanoivat. Ja mä itkin ja huusin kun vastustin niitä kun käskivät hakea sen lihakirveen yöllä isän nukkuessa ja yhdellä voimakkaalla lyönnillä lopettaa se elämä siihen.

Ja koskaan en ole saanut ymmärrystä sille, miksi mä lapsena näin alastoman vartaloni yllä miehiä; olikovatko he harhaa vai totta? Enkä luultavasti koskaan saa tietää, joudun vain arvailemaan. Näinkö harhoja jo lapsena? Olenko ollut sairas koko elämäni? Olin kuulemma helppo lapsi, mut muistaakseni oon kuullut et se voi liittyäkin skitsofreniaan.

Ja mua pelottaa, jos Eetullakin todetaan skitsofrenia, että miten käy jos ikinä saadaan lapsia. Muistaakseni, jos molemmilla vanhemmilla on skitsofrenia, lapsen sairastumisriski on 40%. Tavallaan mä en haluaisi katsoa tätä loppuun, ihan jo sen takia et mä tiedän et mun elämä tulee olemaan pelkkiä haasteita täynnä. "Ei sitä voi kieltää; sä tuut tarvitsemaan vielä todellakin useita vuosia hoitoa", sanoi lääkäri kun tavattiin tiistaina. Eikö vittu viis vuotta mun elämästä riitä? Sairaus on vienyt varmaan kymmenen vuotta, ja puolet siitä oon ollut hoidon piirissä. Mä en oo koskaan ehtinyt olla kunnolla nuori, enkä aikuistua. Mä oon vielä lapsi monessa suhteessa - miten mun käy lopulta?

Oon vielä epävakaakin kaiken päälle, on tässä soppa. Epävakaista 10% ja skitsofreenikoista 10-13% kuolee oman käden kautta. Miten mulle käy? Miten vitussa mulle käy, jos jään vaikka yksin? Tai menetän vielä jonkun läheisen - vaikka itsemurhan takia? Miten mä selviän arjen viidakosta, jos vain yksi kolmasosa skitsofreenikoista paranee? Okei, toinen kolmasosa pystyy elämään suht normaalisti, mut jos lääkärikin sanoo mulle, et mun kannattaa korkeintaan tällä hetkellä tähdätä osapäivätyöhön - "joskus tulevaisuudessa sitten" - niin. Onko mulle olemassa elämää? Onko tarkoitusta? Jos mun on itse kovin vaikea löytää niitä?

Joo no tää ny oli vaan tällainen purkaus. En tiedä mistä se tuli tai mihin se johtaa. Hieman on epävakaa olo, tekis mieli juoda pää täyteen viinaa ja niellä kourallinen lääkkeitä - ei itsemurhatarkoituksessa vaan vain "huvikseen". Äh, en keksi oikeaa sanaa kuvaamaan, jotkut teistä ymmärtää, osa ei. Ja tavallaan mua ei kyllä haittais jos vahingossa kuolisin. EN TIEDÄ EN VITTU TIEDÄ ÄLKÄÄ SYYLLISTÄKÖ. Vain mä voin tuntee mun tunteet, tietää mun olot, ymmärtää mua - ja mä tunnen ja tiedän liikaa enkä ymmärrä alkuunkaan.

np: Marina & the Diamonds - Primadonna

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Otsikontapainen


Hehkeetä. Ei mulla enää muuta. Söin just päivän ekan (ja vikan) aterian. Nenukkia särkee pikkuisen, muttei mitenkään huomattavasti. Vielä pitäis kaivautua sinne suihkuun - ja itseasiassa en oo vielä vaihtanut niitä rottien vesiäkään :D Laiskimus. Toisaalta väsyttää kyllä himona. Ehdin kyllä suihkuun huomenaamunakin ennen kuin ryntään tapaamaan Milkaa :3

Huomenna pitää muistaa palauttaa myös sossuun lappusia, jos vaikka niihin Eetun lääkkeisiin sais rahaa. Tänään metsästettiin jo puol Lahtea (...) mustetta tulostimeen ja ah ja äh.

Jotenkin tuntuu et kohta täältä korkeelta, tässä vauhdissa, tullaan alas. Kovaa ja vauhdilla, loogisesti. Mut pitääkö siitä huolia? Pitäis, toisaalta, toisaalta ei. Jos murehtii liikaa niin se on ... liikaa. Pitäis löytää se kultainen keskitie mikä on niin vitun vaikeeta epävakaille. Joskus (usein) mietin et millasta on "normaali" elämä. (Joojoo, normaali on suhteellinen käsite mut eikö sairaskin ole?) Oonko koskaan ees kokenut sellaista? Onko esim. tää mun tänhetkinen tila "normaali"? ONKO NORMAALIA? Ei.

Kai pitäis olla tyytyväinen, et lääkkeet toimii jotenkin. Etten oo jatkuvalla syötöllä psykoottinen vaan voin elää suht normaalisti. Ja kuten me lääkärin kanssa tiistaina puhuttiin niin oonhan mä tullut valtavan matkan. Okei, siihen on mennyt viis vuotta, mut kun tila oli mikä oli silloin niin. Täys psykoosi päällä ja jatkuvat kuuloharhat ym. oireet. Nykyään sitten näkyy enemmän tää mielialapuoli ja epävakaus.

Ja sanoihan se lääkäri jotenkin rivien välistä et eihän sitä tiedä "paranenko" mä koskaan. Et selviinkö ikinä ilman lääkkeitä, vaik siihen tietty pyritään. Normaliuteen. (Ja taas tää et onko normaalia.) Sanoi myös sitä et on hienoo tavallaan et oon laskenut tavoitteita. Ei enää yliopistoa, ei välttis ees amista, vaan kuhan saisin joskus ehkä perheen, työkin jo toissijainen haave. Ovat kuulemma sinänsä ihan realistisia haaveita, perhe ja ehkä osa-aikatyö, mutta eihän sitä voi kukaan luvata.

Okei no olihan mulla "muuta". Hups. Näin tässä aina käy. Mutko nautin tästä. Rakastan kirjoittamista!! :( Onko se väärin? TUSKINPA.

Ja jos joku aikoo väittää ettei hyvin pienelläkin kuvanmuokkauksella saa ihmeitä aikaan niin verratkaa mun naamaa videossa ja tässä alla ::D:D::D:D Ei oo tehty kuin sävyjä vähän muokattu; kirkkautta, kontrastia jnejne. JA HETI NÄYTTÄÄ PAREMMALTA. Hehs. Oispa sitä for real photoshopattu, oisin paljon kivempi katella :D Anteeks et tää on näin epäsopivan värinen tohon videoon nähden - tai toisinpäin :D!


PS. On järkkyä et mun blogissa käy päivittäin about 100 kävijää. Whatthe. Kiitos! ♥

np: Studio Killers - Jenny

tiistai 5. marraskuuta 2013

Turhaa lätinää ja ilmoitusluontoinen asia (tai jotain)

Psssst. Mulla on ilmoitus! Mun kirppiksellä, kirja-osiossa, eli täällä, on muutama uusi kirja myynnissä! :) Ja todellakin uusia; yksi vain on luettu kerran, yhtä on vähän aloitettu ja loput ovat täysin uusia! Jotenkin ovat eksyneet mun kirjahyllyyn, ja totesin etten mä niitä luekaan. Että jos jollekin muulle ois vaikka iloa niistä :3


Suunnittelen matkaa Turkuun joulukuun alussa. Noora tajus et sinnehän menee alunnetulla hinnalla busseja ja minähän innostuin niin et oisin valmis lähtemään heti. Mut. Vähän jarruja. Ja järkeä peliin. Ens kuus tiedetään vähän paremmin budjetti; täs kuus pitää varata yli satanen (reilusti) lääkkeisiin, koska Eetulla pelkkä Abilify maksaa 90€ koska ei vielä lääkekorvattavuuksia. Ja mun Anksilonit ~40€. JA KAIKKI MUU VIELÄ PÄÄLLE :D! Haettiin toki sossulta tukea, mut sossusta ei koskaan tiedä. Ollaanhan me niin vitun "rikkaita"... Ja ruokaaki pitäis kai syödä?

Ja joulukin tulee. Ja mun tekee mieli valvoa ja tehdä toinen videoentry hihihihihi! Mut siitä joulusta. Eka joululahja on jo hommattu; veljelle. Nooran lahjan käyn noutamassa huomenna kun käyn sossussa viemässä paperit. Mitä mä haluan lahjaksi, oijoi, pitkä lista! :D Mut hyvällä säkällä eka joululahjani napsahtaa lärviin torstaina. IIKS! Sitä... jännittäessä ;O

Huomaan et oon taas vauhdissa. Kuten alkukuusta yleensäkin; rahat on tulleet ja tuhlaan "vähän" liikaa. Normaalia mulle, mut epämukavaa. Onneks oon oppinut vähän tunnistamaan tätä kaikkea, näitä vauhteja ja oloja ja kaikkea ja ja ja. Joo. En oikein tiedä mitä selitän XD Tärkein tuli jo ekassa kappaleessa. Ehkä mä nyt jatkan valvomista ja katon jos yön tunteina tulis kuvattua videoo hihihehehaha jne. :3

np: Imagine Dragons - Amsterdam

Kämppä ja kotiutuminen


Ja joo, mua väsyttää mikä ei välttämättä oikein ilmene tuosta videosta... Väsyttää aivan saatanasti. Aivan jumalattoman saatanasti voi kristuksen persehelvetti moi Noora. Että. Mut sain mä tänään ostettua isänpäiväkortit, laitettua Noora Vanitylle pienen synttärilahjasen (joo, se on tulossa - kahdessa osassa siis!) ja kortin menemään, hankin koruille koukkusarjan Tigeristä ja mustan kaulanauhan yhteen rikkimenneeseen koruun. Mut joo ja niin tosiaan: Eetu on kotiutunut tänään osastolta. Kuten ehkä huomasitte videosta :D Se on kivakiva, Eetu on paljon paremmassa kunnossa nyt :3 Muttamutta. Aivot on ihan jumissa. Pitää ehkä kiusata teitä ja kirjoittaa viel myöhemmin lisää (jos tulee inspis). Joten toivottavasti nautitte KAUNIISTA videosta ja KAUNIISTA KALJUSTA musta jne. Näytän nimittäin ihan vitun idiootilta tossa videossa ja näköjään mulla on sama paita kun oikeestaan aina ko oon jaksanut videota kuvata?? XD OI KYLLÄ, mulla on muitakin vaatteita... XDD Mut nyt meen pelaamaan Eetun kanssa Flames of Waria joten paipai ♥ !!

np: Stam1na - Vartijaton

lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä



Tänään on ollut hyvä päivä. Oon nauttinut elämästä, uskonut elämään ja tulevaisuuteen. Muistelin Annua hautausmaalla ja päätin jälleen kerran (saa nähdä millaisin tuloksin) et yritän sen takia jaksaa elää enkä havittele kuolemaa. Jotenkin ihana kun Eetu on kotona, koti on siisti ja... Kaikkea. Jos tää ois uusi alku?

Ja en usko, en todellakaan, et tästä eteenpäin elo ois ko ruusuilla tanssimista (miks muuten sanotaan noin ko ruusuthan on vitun piikkisii?), vaan ylä- ja alamäkiä tulee. Mut jos jaksaisin taas ainakin hetken uskoo itseeni? Selvitä? Joten siis vähän positiivisemmalla mielellä tänään.

Ja mä haluun 1) ne tuhkanruskeet hiukset 2) tatuoinnin/chestpiecen 3) lisäystä rottalaumaan 4) normaalimman elämän aka että tää jatkuis näin tästä eteenpäinkin - ei tiskivuoria, ei roskakasoja, ei likaisia kalsareita (Eetun :D:D::DD). Joten toivottakaa mulle onnea, nyt meen lattialle pyörimään taas rottien kanssa ja lukemaan :3 ♥

np: Lucy Spraggan - Someone

perjantai 1. marraskuuta 2013

Psykiatrian rakennuksen salakäytävät

Olen kotona. Turvallisesti oman tutun kämpän seinien sisäpuolella. Enkä ole yksin. Olen saanut luvan tämän kaiken kirjoittamiseen ja kertomiseen. En tiedä miten aloittaisin. Tää kaikki on vaikuttanut mun elämään jo viime maaliskuusta asti noin about. Tätä oon joutunut "salailemaan" teiltä, ja nyt vasta kun tilanne on mennyt akuutiksi (tai toivottavasti vähän sen yli), voin kertoa teille tästä - luvalla.

Elikkäs siis tuota. Eetu hakeutui mun pakottamana viime kevättalvesta psykiatrian hoidon piiriin. Ensin hoidettiin masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä, nyt pari viikkoa sitten diagnoosi vaihtui määrittämättömäksi psykoosiksi ja Eetu vietti viime viikon PHKS:n vastaanotto-osastolla numero 7. Nyt Eetu on kotilomalla, ja pääsee luultavasti kotiin ensi tiistaina. Lääkkeitä menee kohta lähes yhtä paljon kuin mulla, muttei onneksi ihan. Parasta on, että meidän lääkitys on melkein identtinen :D:D::D::DD ♥

Sen verran uskallan vielä kertoa et Eetulla on ollut ongelmia varmaan ainakin yhtä kauan kuin mulla - eli jollain tasolla lapsuudesta asti. Eetu on saanut ongelmiinsa apua armeijassa jo, ja sen jälkeen hetken, mut koska Eetulla ja silloisella hoitajalla ei synkannut yhtään (ymmärrän hyvin miksi; tapasin tän kaverin kerran ja sitä ei kiinnostanu Eetu yhtään vaan lähinnä se et mulla oli skitsofrenia??) joten hoito jäi kesken. Joten mä sit viime maaliskuussa raahasin Eetun lääkäriin kun jaksaminen loppui mieheltä kokonaan. Sen jälkeen on sinnitelty välillä paremmalla voinnilla, välillä huonommalla - kumpikin.

Onneks nyt näyttää et pikkuhiljaa (kiitos osaston) lääkitys vois olla kohdallaan tai ainakin tarpeeksi kohdallaan avohoitoa varten. Pelkäsin itse kuukausien hoitojaksoa Eetun kohdalla, mut ehkä parempi näin. Ei munkaan tarvi roikkua isovanhemmilla tai jossain kuukausia kun en mä yksin pysty olla olojeni kanssa. Niistä sen verran, et vaikka oisin isovanhemmilla niin kun kaadun vaan sänkyyn niin Ne Olot tulevat: ahdistus, itsetuho ja kuolemantoive.

Mut positiivisia: ollaan mamman ja ukin kanssa siivottu lähes koko meidän kämppä siitä kauheasta sotkusta, eli ehkä jonain päivänä tulee kämppäpostausta?! Vihdoin :D:D:D: Ei täs ookaan ooteltu ko hmm kohta kaks vuotta! Muutakin positiivista on, nimittäin mun stressimäärä on vähentynyt oikeasti hurjasti kun Eetu sai oikeasti apua ja oon saanut viettää Eetu-vapaata aikaa; mun kun piti oikeastaan hoitaa kaikki kotityöt, kaupat ja raha-asiat (mikä ei todellakaan ollut MULLE helppoa) tässä koko syksyn ajan kun Eetun vointi vain huononi ja huononi.

Mut joo. Tällä hetkellä menee silleen... Suht kivuttomasti. En oo tehny itelleni mitään, ja impulsseja on semihelppo välttää. Nyt ajattelin mennä lattialle pyörimään rottien seuraks; tarjoankin teille loppukevennykseksi paskan kuvan Pasista ja Toivosta ja toivotan hyvää viikonloppua :3 ♥


np: Lana Del Rey - National Anthem