Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Anxiety VS. peace

Yöllä kahdentoista aikaan herään jäätävään paniikkiin; ahdistukseen, joka ei mee pois vaikka koetan hengitellä syvään, koetan tiedostaa itseni, koetan vittu kaikkia keinoja mitä tiedän, paitsi en viiltelyä, sillä oon porukoilla ja veli on hereillä ja ja ja ja mä pelkään sitä nykyään lähes yhtä paljon kuin kaipaan. Kaipaus ei tällä kertaa voittanut, vaan Opamox, joita olisin halunnut kiskoa paketillisen naamaan - tyydyin kahteen. Täristyäni, panikoituani, ahdistuksissani pyörittyäni ympäri kämppää ja vietettyäni ajatusten sekamelskan keskellä kolmisen tuntia, silloin otin Opamoxit, ja nukahdin reilu tunti sen jälkeen.

Musta on kamala sanoa, mutta musta tuntuu ettei Opamoxit auta tarpeeksi. Mutta tuntuu joltain lääkenarkilta soittaa lääkärille (tai edes hoitajalle) ja pyytää jotain toista - varsinkin kun puhuttiin tästä lääkärin kanssa ja se vakuutti ettei tarvetta uudelle lääkkeelle ole. En tiedä mitä teen.


Päivätkin kuluu ahdistuksessa ja ajoittain jopa tuossa paniikinomaisessa tilassa. Pahinta tässä on, että tää ei juuri kai näy päällepäin kuin ehkä ajoittaisena vaelteluna ja levottomuutena. Ja sisällä kiehuu, porisee ja riehuu. Ahdistus painaa, kaivelee ja polttaa. Hereilläolo on silkkaa tuskaa, mutten pysty nukkumaan. Mitä helvettiä tämä on? Tarvin ympärille koko ajan runsaasti ärsykkeitä etten voi keskittyä täysillä olooni, mut toisaalta ärsykkeet ahdistavat lisää. Suoranaista paskaa.

Ja pitäis olla joulu ylihuomenna ja pärjätä. Mulla ois vielä huomenna mahdollisuus soittaa esim. hoitajalle ja valittaa tästä olosta mutten tiedä onko mussa miestä tekemään sitä. Ja just nyt, koska en halua viiltää, en nyt jouluna, haluan niin kovasti pidättäytyä siitä, niin tekis mieli vetää muutama Tenox tai jotain että sais hetken rauhan. Eiks joulu vittu oo jonkinlainen rauhan juhla, saatana? Ja jos se helvetin joulurauha pitää kaivaa itsestään ni no can do this time. Vittu.

np: Placebo - Kitty Litter

3 kommenttia :

  1. Mun mielestä sun kannattaa sanoa suoraan jollekin, jos Opamox ei auta :) Niissähän on ongelmana se, ettei ne vaikuta niin nopeasti. Mulla on ne käytössä ja jos saan paniikkikohtauksen niin Opamoxeista ei ole mitään hyötyä kun alkavat mulla vaikuttaa vasta puolen tunnin päästä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mmm, näin se on varmaan tehtävä. inhoon jo muutenkin just tota hidasvaikutteisuutta kun mun on henk.koht. tosi vaikea arvioida koska ahdistus iskee :C

      Poista
  2. en tiiä sua sieltä!! jos viittit linkkaa sen ni pyyän kaveriks :3 <3

    VastaaPoista