Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Viestillä ei ole otsikkoa

Puhuin eilen pitkään lääkärin kanssa puhelimessa. Puhuttiin mahdollisuuksista vaihtaa Opamoxia muuhun, puhuttiin siitä voinko saada sitä ollenkaan käyttööni, puhuttiin siitä oonko valmis ottamaan vastuun lääkkeistäni jnejnejnejne. No, tässä ollaan, kolmekymmentä Opamoxia "rikkaampana". Pelottavaa, helpottavaa ja jännittävää. En tiedä mitä tästä taas tulee, mut toivon et osaisin pitää itseni aikuisena tän asian suhteen, kuten lääkärille lupasin. Se sanoi luottavansa muhun... ... ...apua?

Ahdistus on jälleen läsnä, ja en tiedä pitäiskö mun nyt sit sortua Opamoxiin... Ymmärrän, ettei niitä saa tosiaan käyttää joka päivä, mut toisaalta lääkäri sanoi et jos sen ottaa liian myöhään ni siitä ei välttämättä oo silloinkaan kovin suurta helpotusta. Joten. Millä vitulla mä tiedän/opin tietämään KOSKA on AIKA? Liian vaikeita kysymyksiä. Ja kun mä en tätä Anksilonin määrää haluis kasvattaa, maksaa jo ihan tarpeeksi (edelleen) tää 2 x 2 tabl.

Tärisen ja oon levoton, ajatus juoksee ja toisaalta taas ei. Joten kai tää ois se hetki kun sen sais ottaa; kun rintaa painaa ja olo on sekava. No, katson vielä hetken. Ehkä. Joo.

Mul on taas joku ulkonäkökriisi. Haluisin vaan jo vaalentaa hiukset, ehkä mä kohta pakotan Eetun laskemaan mun kanssa meidän rahavarainnot ja sit jos Eetun äidin antamat joululahjarahat ei mee pelkästään laskuihin ni vittu se väri lähtee tilaukseen. Ja sekin pelottaa, jos hiukset tippuu päästä tai oon vittu joku törkee oranssi voihan luoja. Lisäks oksettaa nää läskit, oksettaa naaman punaisuus, oksettaa elää ja olla vankina tässä kehossa. No, näitä päiviä on kai (liikaa) kaikilla :/ Oiskin vain mun ongelma trollololol. Ja vittu osa-aikainen.

Kaikesta paskasta huolimatta mul on jossain hyvin syvällä toiveikas mieli? Tosin pelkään, et kesällä mut todetaan "liian" terveeksi, ettei Kela myönnä mulle enää kuntoutustukea vaikka oisin ite valmis jäämään jo kokonaan eläkkeelle. Se lois turvaa, helpotusta... Jännittää kukakohan mun uus lääkäri on, onko se yhtä ymmärtäväinen ko tää entinen. Pelkään et jos mut joskus julistetaan terveeks. En mä osaa elää kuin "normaali", kuin "terve". Njoo. Loppuun runo Emiltä saadusta runokirjasta. Ja kuva pärstästä, yli-iloinen.


Käyn vuoropuhelua elämän kanssa.
Ja kuoleman.
Puolikielinen.
Älkää tunkeko tulkiksi
sivulliset.
Tahdon itse
saada selvyyden,
löytää päästinsanan,
portit avaavan.

- Maaria Leinonen: Silmissä uudet unet -


np: BANKS - Change

8 kommenttia :

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mua jäi vaivaamaan. mutta tunnistitko sä mut sieltä ryhmästä? no, nyt ainakin kun tulin sanomaan XD

      Poista
    2. MITÄ! :D:D:D:D oltiinko me siel samaan aikaan, en mä mitään tunnistanut, enhän mä ole (kai?) nähnyt sun kuvaa missään? mutta on mulla nyt kyllä aavistukseni, mut :D:D:D::D vähän jännää :3

      Poista
    3. Joo!! :D aattelin ku salasessa on just siitä paidast ja kengistä kuvat ni pohdin sitä :D:D mutta joo :3

      Poista
  2. Vaikka muu elämä kulkisikin persmäkeä kohti juustoraastinrataa niin siihen voit luottaa että me hommaillaan sun hairdosta mahtava! < 3 Voimia sinne murmeli

    VastaaPoista
  3. Ihana ihana kuva sinusta, rinsessa ♥ n___n

    VastaaPoista