Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 9. tammikuuta 2014

Kuka se on, jolla on punaiset silmät?


Tiedän, että on yö. Että päivä on torstain puolella. Että aamupäivällä mulla on parturi. Mutta se, mitä oon tänään tehnyt, on jotenkin sumussa. Tiedän et se johtuu siitä etten nuku nyt ja että nukuin päivällä liian pitkät päiväunet. Kävin kai verikokeessa (siltä se ainakin näyttää), sitten kaupassa Eetun kanssa. Sitten nukuin. Olen pessyt näköjään pyykkiä, ja suihkussakäynnin muistan. Mut kaikki sumua.

En usko et saan tää yönä unta, vaikka väsyttää. Se on sinänsä jännä, sillä mulla on kuitenkin sellaisia lääkkeitä, jotka väsyttää. Ja paljon lääkkeitä. Käsittääkseni. Seitsemän pilleriä illalla, siitä ei saa sellaista söpöä kuvaa kielestä/suusta, jossa kököttää yksi tai kaksi pientä pilleriä. Seitsemän isokokoista tippuu suusta kun yrittää työntää kieltä kidastaan ulos. Höhöhöhöö. Vittu.

Lääkärinaika 17.1. kello 13. Ajalla keskustellaan kai ainakin osastosta, lääkityksestä, ahdistuksesta... Kaikesta mukavasta. Odotan sitä silti, paikalla on nimittäin vanha lääkärini. Ehkä tämä on nyt viimeinen virallinen tapaamisemme. Ei haittaa mua, että niitä tuli yksi lisää, pidän hänestä. Hän on asiallisen reilu, kuuntelee, mutta kuitenkin puhuu asiaa. Sais joka lääkäri olla samanlainen.

Repäisin jalastani, jonkun pienen ruven irti. Ollut varmaan joku näppylä. Veren, vaikka vähäisen, näkeminen kiihdyttää automaattisesti hengitystä, sykettä, kaikkia elintoimintoja mitä vain kykenen havaitsemaan. Miksen osaa viiltää enää?

On nälkä, on jano, pitäis nukkua. Jostain syystä pelottaa. En tiedä mikä. Ehkä se, että suunnittelin pääni sisällä kuinka nielen kaikki lääkkeet meidän taloudesta. Pääni sisällä oikein huusin sitä. Hypin pari ilohyppyä, hymyilin, ja sitten pysähdyin sekunnin murto-osaksi miettimään et mitä vittua? Sit jatkoin. Se on kumma. Se halu kuolla. Miten se muuttuu halusta, toiveesta, tavaksi. "Ai, junarata, vois hypätä. Ai, lääkkeitä, vois niellä. Ai, amme, vois hukkua." Se on... arkipäiväistä. Ja jotkut viisaammat sanovat että se tekee siitä niin vaarallista.

Mä tiedän, et huomenna multa kysytään luultavasti punaisten silmien syytä, enkä osaa valehdella. Miksi valehtelisin? Vaikeimmat tunnit on vielä edessä, kahdesta viiteen on kaikista tylsintä, mulla alkaa olla jo kokemusta. Onneks mulla on Sims 3, uutta sisältöä ja internet toimii ainakin vielä toistaiseksi. Ainakaan eivät hiukset sekoa kun en pyöri ympyrää tyynyllä vaan nökötän datisryhtisenä koneella.

np: The Used - Liar Liar (Burn In Hell)

2 kommenttia :

  1. Olen useamman kuukauden seuraillut kumpaakin blogiasi kommentoimatta,mutta nyt unettomuuden huuruissa ajattelin tulla kommentoimaan jotain fiksua ja vilmaattista :D

    Ensinnäkin,olet älyttömän hyvä kirjoittava.Tyylisi on reipas ja rempseä,joka kaappaa lukijan mukaansa.Vaikka kirjoitat vaikeista ja vakavista aiheista,tekstistä ei tule vaikutelmaa "voiitkulässynlääisieiostanumulleuuttaautoo-oonkostoksiyhteiskunnallesyömättä".Sinä kerrot vain tunteesi reilusti,ja se on minusta tavattoman rohkeaa ja ihailtavaa:)

    Kaiken lisäksi olet valloittava persoona.Sinusta ei vain voi olla pitämättä,jotenkin tunnut niin aidolta ja viattomalta.<3

    Tässä tälläinen toisen yökukkujan avautuminen jonka aivot eivät kanskaan toimi sumun takia.

    En oikein osaa sanoa mitään tsemppaavaa,koska tiedän itsestäni että kaikenlaiset "yritä jaksaa" ei oikein auta jaksamaan.Mutta sen kerron että sua jäätäisiin kaipaamaan todella kovasti<3

    Seitsemän pilleriä illalla, siitä ei saa sellaista söpöä kuvaa kielestä/suusta, jossa kököttää yksi tai kaksi pientä pilleriä
    --ei sais nauraa.mutta meinasin silti tukehtua tuolle ilmaisulle :D

    *uneton

    ksaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kommentti! ;______; tällaiset pelastaa päivän tai kaks aina eteenpäin :DD:D:D::D kiitos!

      Poista