Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 28. helmikuuta 2014

Numeroita

Olen syntynyt 11.1.1990 kello 10:28. Olen muuttanut elämäni aikana neljä kertaa. Rottia olen omistanut kuusi, joista viisi hautasin. Marsuja vilistelee häkissä kaksi. Syön aamuisin kuusi pilleriä, iltaisin seitsemän. Mulla on yksi pikkuveli, yksi kihlattu/avopuoliso ja yksi paras ystävä, jonka kanssa olemme tunteneet kaksikymmentä vuotta. Nukun päivässä vähintään kaksitoista tuntia. Lempinumeroni on 219. Taloudestamme löytyy reilusti yli 200 CD-levyä. Musiikkia kovalevylläni on noin 300Gt. Minulla on kolme tatuointia ja viisi lävistystä sekä kaksi 18mm ja kaksi 3mm venytystä. Kaikki neljä viisaudenhammastani on poistettu. Kirjoja kirjahyllyssäni on ainakin 175 kappaletta. Viimeisin sähkölasku, jonka maksoin, oli yli 100€. Olen molemmista silmistäni noin -5,0 sokea. Pituutta löytyy 161cm. Käytän yleensä koon 38 kenkiä. Omistan kaksi kitaraa, yhden akustisen ja yhden sähkö. Olen seurustellut kahdesti, ja nykyinen suhteeni on kestänyt yli kolme vuotta. Olen ollut kihloissa Eetun kanssa kaksi vuotta. Olin 18-vuotias joutuessani ensi kerran psykiatrian osastolle. Olen ollut PHKS:n psyk. osastoilla 7, 9 ja 51. Yhteensä vierailuja osastoilla on kertynyt kahdeksan (mikäli muistini ei nyt petä). Pisin osastojaksoni on kestänyt kolme ja puoli kuukautta. Omistan kymmenen hajuvettä ja yhden viherkasvin sekä kaksi pyykkitelinettä. Asunnossamme on 59 neliötä. Sukunimessäni on kymmenen kirjainta ja se on Väestörekisterin mukaan nykyisenä sukunimenä 252:lla henkilöllä. Sain tänä vuonna Suomalaiselta kirjakaupalta 15€:n etusetelin siinä missä viime vuonna summa oli 30€. Olen lukenut ensimmäisen Harry Potterin läpi ainakin kymmenen kertaa. Että sellasia numeroita, ehkä nyt lopetan koska muuten voi olla että teillä on 666 erilaista turhaa numerofaktaa musta.

- -

Eilen oli sitten Se Päivä, kun Taisto ja Urho kotiutuivat ja vietiin Aleksanna ja Janelle takaisin. Taisto heitti ittensä kuolleeksi kun päästiin kotiin ja alettiin kaivaa marsuja boxista, tulipahan sekin nähtyä. Tänään on leikattu kynnet ja istuskeltu sylissä sohvalla. Ovat myös onneksi syöneet! Mistä tuli mieleen et pitäis heittää lisää porkkanaa tonne häkkiin, joka on musta VALTAVA (sekin tuli eilen, tietty ennen marsuja :DDD). Mut joo, onneks marsuille tilaa ei voi olla koskaan liikaa.


Mua on edelleen väsyttänyt mystisesti, ja siks ajatus ei kulje kunnolla. Siks mun täytyy varmaan jättää tää teksti tähän... Tärkeimmät tuli kerrottua, eli et marsut on nyt täällä ♥ Katotaan jos huomenna kuvaisin marsuista videon (saisitte taas ihastella Eetuakin :D:D::D:D)! Mutta en lupaa mitään, tänäänkin oon ollut hereillä ehkä kuus tuntia voi luoja -___-'' Äöäöäöäöä anteeksi outo ja vammainen teksti, nyt kiitti ja kuitti!

np: Ellie Goulding - Dead in the Water

torstai 27. helmikuuta 2014

You don't know anything about me

En tiedä mitä tästä tekstistä tulee (joten anteeksi), tekee vain mieli kirjoittaa sekalaisia ja sekavia ajatuksia ylös kun en saa unta. Jollain tavalla mua pelottaa taas minä. Jollain tapaa on vaarallinen olo ja ajattelen asioita, joita ei ehkä saisi. Viiltoja, verta, väkivaltaista kuolemaa. Ehkä se on tää yö, ehkä se on se ahdistus joka kaivertaa rintaa, ehkä se oon vain minä ja mun pää. Elämä vie, elämä tuo.


On mietityttänyt, kuinka hyvin ihmiset oikeasti tajuaa, mitä kaikkea oon kokenut, miten syvällä oon käynyt, miten pitkän tien kulkenut jne. Ihan läheisimmistä aina tuntemattomiin, jotka eksyvät blogiini. Laskeskelin asioita, mietin numeroita. Kymmenen vuotta kuolemantoivetta, lähes puolet elämästäni. Mun ei pitänyt nähdä täysi-ikäisyyttä. Kaksikymmentäneljä vuotta, joista suurin osa kaaosta pääni sisällä. Lääkkeitä ja lääkkeettömyyttä, lääkekielteisyyttä ja -myönteisyyttä ja pelkoja ja vihdoin se "toimiva" cocktail. Kaksikymmentäneljä vuotta, joista kuusi - täysi-ikäisyyteni - sairaslomalla tai kuntoutustuella.

Harva tuntuu tajuavan, että mä sairastan vakavaa mielenterveysongelmaa. Äitikin jopa aina unohtaa, myöntääkin sen. "Sä näytit pärjäävän niin hyvin..." Mutta romahdus tulee jos on tullakseen, ja vielä nykyään se tulee, ja uskon sen tulevan vielä kauan. En halua vähätellä ketään tai kenenkään sairautta, en, jokaiselle se on oma yksilöllinen kokemus ja jollekin vaikka "vain" lievä masennus voi olla liikaa. Mutta mä ihan oikeasti en ole valinnut tätä. Mä en vain päättänyt yks päivä ruveta skitsofreenikoks. Mä. En. Valinnut. Tätä.

Ja silti tulee tunne, että jotkut ihmiset haluaisivat, että peruuttaisin "valintani" - siis siinä mielessä, että lopettaisin esittämisen ja alkaisin elää kuin "kunnon ihmiset". Ehkä oon yhteiskunnan taakka (lopun elämääni). Ehkä oon tyhmä, laiska ja saamaton (lopun elämääni). Mut ehkä oon tätä koska olen vammautunut (kyllä, vammautua voi myös muuten kuin fyysisesti). Mä olen psyykkisesti vammainen (myös sillä toisella tavalla ;)!), ja tää rajoittaa mun elämääni. Mä en jaksa tehdä asioita kuin muut. Mä en pysty keskittymään tarpeeksi kauan, en heräämään aikaisin tai nukkumaan öisin. Vaikka mä en enää heilu kirveen kanssa psykoottisena ympäriinsä (okei hieman liioiteltu mutta vain hieman), se ei tarkoita että mä olisin terve.

Tää on tää paljon puhuttu "jos vain psyykkiset sairaudet näkyisivät päällepäin...", ja tavallaan toivon, että ne tosiaan näkyisivät. Tietenkin mussa on jäljet, ikuiset, joita ei voi kumittaa noin vain pois: arvet. Mut tahtoisin melkeen tatuoida otsaani sen kirotun "skitsofrenia" -sanan, jos se vain auttaisi ihmisiä ymmärtämään että mä en ole vieläkään terve, tuskin vielä pitkiin aikoihin (jos koskaan). Musta mun tilaa kuvaa kovin hyvin se, kuinka entinen lääkärini sanoi jotakuinkin että "no, ehkä sä joskus vielä pystyt tekemään pari tuntia päivässä töitä".

Joo no. Tää on turhaa löpinää, voisin jatkaa ikuisuuksiin. For real. Mutta koska ketään ei kiinnosta, lopetan suosiolla. On mulla muuten syykin, miksi valvon: muuten en oo hereillä heti kasilta aamulla. Kello kahdeksasta aamulla alkaen nimittäin on mahdollista, että meidän tilaama marsuhäkki tuodaan. Joten aion olla valmiina. Enää kuus tuntia :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))) ...

Ehkä palaan aiheeseen vielä sen verran, että musta ois ihana päästä jonnekin töihin. Myyjäks. Vaatekauppaan taidan olla liian lihava kylläkin, kirjakauppoja ei oikeen ole, eikä lemmikkiliikkeitäkään. En siis mikskään kassatädiks rupea! Mutta joku extraaja, oih ja voih! Tällä ulkonäöllä vaan sitten eeeeh. No can do. Lisäks: ei minkäänlaista työkokemusta. Lisäks: en jaksais ko korkeintaan kolmen tunnin työpäiviä, enkä luultavasti kahta peräkkäistä päivää ainakaan. Joten taitaa jäädä tältä erää haaveeks. Nelikymppisenä ei sit tarvi enää miettiä, kun oon jo liian vanha :3 Jee.

Nyt jatkan. Hereillä olemista. Ja hengittämistä. Joo. Moi.

np: Fit For Rivals - Damage

maanantai 24. helmikuuta 2014

Pakkolasku

Anteeksi, etten ole kirjoitellut. Ei ole ollut aikaa, ei ideoita, ei puhumisen aihetta. Tai ehkä sitten on ollut kaikkea liikaa? En tiedä. Olen ollut mukana muuttamassa porukoita Lahdesta Vääksyyn. Olen nukkunut pommiin tapaamisesta. Olen ollut väsynyt ja ylienerginen ja tehnyt paljon ja en mitään. En oikein tiedä mihin nää päivät on loppujen lopuksi kadonneet, mutta nyt oon tässä, kirjoittamassa paljon (?) ei-mistään.

Porukat tosiaan muuttivat Vääksyyn, abouttirallaa kolmenkymmenen kilometrin päähän. Eihän se ole sinänsä pitkä matka, mut ei enää noin vaan lähdetä morjestamaan. Asuvat nyt landella, Joona on tyytyväinen kun sillä on tilaa juosta, äiti ja iskä ovat tyytyväisiä kun ovat taas omakotitalossa. Järvinäköala ja tolleen. Diggasin.

Tänään Sivoska tulee yökylään pitkästä aikaa, odotan. Hävettää vähän ko tääl on niin sotkuista mut. Siivoilen enimpiä :D Käytiin viemässä sossuun toimeentulotukihakemus, marsut tuntuu puippaavan Stam1nan tahdissa ja on ihan jees fiilis. Taidan mennä ja kerätä pyykit sekä kattoa jos eteisessä on ROSKAA. Sit vois lukea hetken Hal Duncanin Vellumia. Aloitin sen vihdoin eilen lukemalla muutaman sivun ennenko sammuin. Kirjoista tulikin vielä mieleen, et Suomalainen muisti mua viidentoista euron etusetelillä/lahjakortilla. Ah! Parasta ♥ Nyt voiskin tsekata löytyiskö niiltä mitään kirjaa mikä mul ois ostolistalla ja tolleen :3 Mut joo, nyt palaan arkeen ja meen tekemään noita ah, niin ihania, kotitöitä. Vähän.


np: Stam1na - Kaksi reittiä yksi suunta

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Viisisataa, ja sen kaverit


Ah, halleluja, päivä, jota olen odottanut, on koittanut! Niille, jotka eivät jaksa tai halua katsella liikkuvaa  (ja äänekästä) kuvaa minusta, voin paljastaa näin tekstin muodossa mistä on oikeen kyse (ja taas joku ongelma ton kuvan näkymisen kanssa...? Siis näettehän myös naamani ettekä vain kuule herkkää ääntäni, ok? Apua?).

Blogini on perustettu 26.10.2011, jonka jälkeen
500 postausta
n. 5000 sivunkatselua / kk
pian 50000 kävijää

ja ei lainkaan vähäisempänä te 107 lukijaa ♥

Biletän siis ihan täysillä, kuten huomaatte, eli valvon jälleen läpi yön ja maailma kiittää, oi, tää kääntynyt unirytmi on herkkuu! Oon valvonut nyt varmaan kolmatta yötä ainakin jonkun matkaa? Tänä aamuna kello oli soimassa ysiltä jo, koska neljän tunnin unien jälkeen mun on usein helppo herätä. No, ei ollut. Heräsin kunnolla joskus ysin aikaan illalla? Eihän tästä nyt saatana mitään tule! :D No, kyllä se uni jossain vaiheessa iskee... Kai.

Ahdistaa hieman, kun ajattelen kaikkea... turhaa? Kuten mihin uniongelmat voi johtaa (eihän se turhaa ole, mutta... ääh, oon paras vähättelemään?). Tavallaan mua ahdistaa myös tää "ylipirteys", iloisuus, ahdistuksettomuus ja yleinen hyvä olo. En oo tottunut, tää on outoa, vaikkakin mukavaa, mut saa mut pelkäämään seuraavaa romahdusta monestakin syystä; milloin se tulee, millainen se on, kuinka voimakas, selviänkö ja ehkä suurimpana - entä jos sitä ei tulekaan. Oon vielä niin kiinni sairaudessani, vielä niin sairas, etten haluaisi tän loppuvan. Pelkään, mitä mulle sitten jää, jos ei tätä. Mulla ei ole ammattia, ei juuri ystäviä joita tapaisin usein. Olen elänyt yli neljäsosan oletettavasta elinajastani, enkä ole saavuttanut vielä mitään. Okei, lukio on käyty, mutta mitä mä siitä hyödyn enää, kun mahdollisuuden korkeamman tason koulutukseen ovat aika... olemattomat. Edelleen, vaikka nää on parempia päiviä, niin ajattelen itsemurhaa päivittäin. En yhtä intensiivisesti kuin pahimpina aikoina, mutta tavallaan jopa vakavammin. "Jos elämä on tätä hyvinäkin päivinä, eikö se ole sama jos nappaan tuosta nuo pillerit?" Pelkään itseäni - aina ja edelleen.

Kaipaan juttuseuraa. Jos joku on vielä hereillä ja näkee tämän ja haluaa kuunnella angstia tai sekoilua tai lähinnä varmaan molempia niin... Saa ilmoittautua?

np: Young & Sick - Magnolia

maanantai 17. helmikuuta 2014

See, hear, speak until you find "the cure"


No nopeesti kyhäsin ko oli tylsää. Sen lisäks ja edelleen koska on tylsää, tein, kyllä, vihdoin, ASK.FM -tunnuksen. Lisään sen tuonne sivuunkin, että ette ikinä voi unohtaa sitä niin kauan kun muistatte mun blogin osoitteen ♥♥♥♥ Ja senhän te muistatte vielä viimeisenä asiana ennen kuin kuolema korjaa, eiks? :3 Niin, mun kiltit seuraajat sielä, tiesin että ootte tän kaiken arvoisia hahahhahahaha :D:D::D::D:DD

Mut joo. Meille nyt tosiaan taitaa tulla marsuja ellei Eetu kuole tän viikon loppuun mennessä johonkin pelottavaan ja yllättävään allergiakohtaukseen. Laitoin tosiaan kyselyä et minkäslaisia kavereita meille ois luvassa. Ainoa ongelma on, että rahojen puolesta voitais ostaa häkki vasta 4.3., koska zooplussa ei anna laskulle. Oi ja voi, jos jollain on marsu-/kanihäkki (120cm mielellään) myytävänä jollain joustavalla maksusysteemillä (kuitenkin niin että viimeistään 4.3. rahat siis tipahtaa käteen) niin !!!! ILMOITUSTA TÄNNE !!!! :----D Mut joo, huomenna ehkä taas lisää marsuasiaa. Kohta teiltä tulee tätä korvistakin, sana "marsu" saa teidät hyppäämään lähimmän tv-ruudun läpi ja mä vaan kierin onnellisena in mah happiness :3

Että nyt kaikki sinne ask.fm:ään lolz ja kaivelemaan niitä marsuhäkkejä mulle lolz lolz! Kiitän ja kumarran, hyvää yötä kaikille tasapuolisesti :3 ♥

np: Hollywood Undead - Bullet (♥)

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Bring it on!

Menin eilen todella aikaisin nukkumaan, eli joskus ysin paikkeilla. Nukuin puoli yhteen iltapäivällä. En muista eilisestä juuri mitään, kai se oli ihan tylsä ja tavallinen päivä? Tänään sit melkein suoraan sängystä kauppaan, sit Eetun äiti ja pikkusisko tulivat kattomaan nopeesti marsuja. Tän jälkeen pyörittiin kumpikin omiamme (= datailtiin...), kunnes vähän marsuhäkin siivousta. Ah, että se on helppoa ja suorastaan hauskaa verrattuna rottahäkin siivoukseen...! :D Aikaa meni reilusti vähemmän ja siivottavan määrä oli, huhhuh, niin paljon pienempi! Ja jotta marsuja ei sais olla tarpeeks "rauhassa", porukat ja Otto tulivat vielä tsiigaamaan ne ja juomaan kahvit. Äiti ja iskä taisivat pitää näistä ainakin enemmän ko rotista (hyvä muuten kun kaikille on jäänyt kuva rotista et KAIKKI jyrsijät puree - vaikka eihän meidän rotatkaan purreet kuin 1) kun tungin käden tappelun väliin ja 2) Pasi kun sillä oli se todennäköinen aivokasvain). Haluisin nähä (en) vihaisen ja raivoisan marsun noin niinko ihan normaalitilassa :D

Viel on yks marsuasia. Nimittäin sain tänään tekstiviestin Janellen ja Aleksannan kasvattajalta, et sillä ois meille ihan ilmaiset marsut tiedossa, jos päätetään ottaa omat kaverit. Tää tekee tästä entistä vaikeampaa, sillä Eetu saa näistä lieviä oireita, eikä oo oikeen vieläkään täysin syttynyt idealle marsuista. Tietty (älkää sanoko Eetulle :D) Eetun on helpompi ajatella nyt ottavansa niitä, pihi mies kun on :3 Ja ei muakaan haittaa, onhan kasvattajalta ostettaessa nuoren marsun hinta se ~60€. En uskaltanut kysellä sen enempää näistä ilmaisista kavereista, mut oletan et eivät ole ihan nuorimmasta päästä, mut sellaisia, joilla on vielä monta vuotta elinaikaa - me kun mielestäni tehtiin selväksi ettei haluta lyhytikäistä lemmikkiä. Tää on kyl uskomaton tarjous, ja melkeen kyynel lipsahti silmäkulmasta tän takia. Meille ei jäis periaatteessa kun häkin (50€) osto, ja mitä ny halutaan "ylimääräistä sälää" ostaa.


Oon ollut sekava, seko, ylipirteä, hyppiväpomppiva, ärsyttävä ja väsynyt. Kaikki luultavasti johtuen viimeisestä. Haluisin osaa ja jaksaa meikata, olla vähän nätimpi ja vähän fiksumpi ja vähän laihempi ja vähän... plöärgh :D Oikeasti haluisin lähinnä • lisää lävistyskoruja • uuden tatuoinnin • ne omat marsut • uusia vaatteita, sellaisia joista olen haaveillut eikä vaan sellaisia "no ihan ok" -tyyppisiä • lisää aikaa • vähemmän ahdistusta • vähemmän paskoja oloja • enemmän rakkautta • enemmän rahaa nähdä ystäviä • enemmän kirjoja ja cd-levyjä • virallisen eläkepäätöksen • vanhan hoitajan takaisin • kaikki ihanat ihmiset Lahteen • täydelliset hiukset (eli suht luonnollisen väriset locksit tai sopivan pitkät pastellililat "normihiukset") • jne.

Oonhan mä ehtinyt pelaa Sims 3:stakin hetken, mut jotenkin sekään ei innostanut. Taidan mennä halaileen Janea ja Aleksannaa hetkeks, sit sänkyyn lukemaan, sit unten maille. Mul on 4,20€ tilillä, mikäli muistan oikein, onneks ens perjantaina tulee takuueläke, jotta voin maksaa laskuja (ens perjantaina myös Happoradion Elefantti!). Pitäis tilailla niitä hiusvärejäkin, ja vittu, KAIKKEA! Tuntuu taas ettei mikään riitä mulle ja voihan helvetti en pidä tästä. Mut mikäs, kai tää ohi menee ja se kaikki paska palaa taas takaisin :3 Haha, joo. Nautitaan elämästä, eh? ♥ (Oon sekava babyyyyyyyyyyy!)

np: Entwine - Fatal Desing

perjantai 14. helmikuuta 2014

A-aA-aA


Sekalaisia tunteita, sekavia fiiliksiä ja toi giffi ei toimi kunnolla? Tultiin vähän aikaa sitten leffasta Eetun kanssa. Piti mennä katsomaan Robocop vasta huomenna, mut Milka ja Petri pyyskin meitä mukaansa. Oli oikein mukaisaa, leffa oli parempi kuin odotin (mutta saanko mä arvostella kun en oo nähnyt alkuperäistä?) ja oli kiva päästä piiiiiiitkästä aikaan elokuviin. MILKA JA PETRI HAASTETAAN TEIDÄT TAMPPAAMISEN SIJAAN LÄHTEMÄÄN ISTUMAAN JOHONKIN ILTAA JOSKUS OK?

Ja aiemmin päivällä näin Nooraa. Halattiin ystävänpäivät Suomalaisen ovensuussa (ja harmiteltiin kun kukaan ei juuri silloin halunnut käyttää ovea). Hyväksikäytettiin Picnicin ystävänpäivätarjous ja syötiin nomnom kakkua ja kaakaoo (söimme myös kaakaon, kyllä). Pyörittiin, puhuttiin paskaa ja ostin vahingossa harmaan huppuhuivin ja mustan hameen Ginalta, ja jotain äidille, kun oli kolme kahden hinnalla tarjous aletuotteista vielä. Olen nyt virallisesti rahaton ♥

On ollut siis mukava päivä, kaiken kaikkiaan. Mutta silti... Olo ei oo sen mukainen? Tai ehkä sen takia? Liikaa hyvää kerralla ja sen takia alkaa ahdistaa? On tyhjä olo? Luulisi että mua väsyttäis, mutta sitä ei oo tapahtunut. On vain lievästi ahdistunut ja suuresti tyhjä olo. Jotenkin... puolikas. Haluaisin niin paljon olla erilainen. Jollain tavalla, jota en itsekään tiedä (no, jos ulkonäköseikkoja ei oteta huomioon). Mietin tässä istuessani taas kuolemaa. Miten helppoa se ois, miten helpottavaa se ois. Liian usein tuntuu ettei musta oo kohtaamaan tätä maailmaa kuin ylitunteiden kautta; en osaa suhtautua oikein pienempiin tunteisiin, ne eivät tunnu miltään ja sitten olo on tyhjä.

Haluaisin jo pitkät hiukset, jotta voisin tehdä niistä locksit (Eetu vihaa). Haluaisin olla laihempi ja päästä eroon noista pelottavista ahmimiskohtauksista (vaikka niitä ei niin paljoa(?) olekaan, mutta ne pelottaa). Haluaisin myös... en tiedä. Kovasti kaikkea. Just nyt alkaa tuntua et ajatukset sekoaa, että en saa selvää itsestäni, että oon kovin eksyksissä. Tuntuu, et ihmiset ympärillä muuttuu, muuttaa, kasvaa ja kehittyy, ja mä... mä korkeintaan taannun. Mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän haluan romahtaa viimeisen kerran. 

Vittu. Tän kirjottaminen laitto taas kaiken liikkeelle. Surun, ahdistuksen, pelon, väsymyksen. Mutta jos oisin jättänyt tän kirjoittamatta... Oisko se hyödyttänyt mitään? Nää ajatukset ois tulleet kuitenkin. Nyt sain ne sentään jaettua, kirjoitettua, jotenkin vähän jäsennettyä. Ääh, anteeks, tää meni jotenkin sekavaks ja epämääräseks ja ei pitäis kirjottaa näin... paskasti. Vittu. Äh, anteeks.

Ainiin. Ja hyvät ystävänpäivät vielä näinkin ajoissa. Onhan täs viel about viisitoista minuuttia aikaa. Nauttikaa niistä. Ootte ihanii parhaita ja lolz :3333333

np: Metric - Empty

torstai 13. helmikuuta 2014

There is no happy ending, for me

En saanut unta, oli muka nälkä ja levottomuus vaikersi takaraivossa. Nyt ahdistaa, ahdistaa niin perkeleesti etten meinaa selvitä. En tiedä mitä teen, mikä auttaisi, en vain tiedä. Viillellä en uskalla, sillä vaikka hain terän tuohon niin tiedän että tänään rasvakudos ei riittäisi, mä tarvisin suihkuavaa verta ja katselen ranteen näkyviä suonia liian himoiten. En pysty myöskään ottamaan tarvittavaa, vaikka ne tuohon hain, sillä totesin että 510mg olisi ehdottomasti liikaa. Ei, mä haluan kyllä just nyt kuolla, mut mua pelottaa kaikki liikaa, kuolemakin. Ehkä mä herätän Eetun, valitan. Haluisin pystyä itkemään, mutten pysty. Ja tiedän kyllä, et ko herätän Eetun en saa tätä ulos. Muutun tekopirteäksi, superiloiseksi, ei-mulla-mikään-ollutkaan-hihi -tytyksi.


Nää on niitä hetkiä, joiden takia mä en halua elää. Niitä fucking hetkiä, jotka laittaa haluamaan kuolemaa. En väitä (enää) ettei elämässä ois hyviä päiviä ja tunteita, mut kun tällainen hetki tulee... Mä en voi antaa vakuutta etten tee itelleni mitään, viiltely vähimpänä. Mua oksettaa, söin illan aikana fruitien, suklaalevyn, nuudelipaketin raakana ja pussillisen perunarieskoja. Tää kaikki riistäytyy käsistä. Ehkä nielen pillereitä, laitan vaatteet päälle ja pyydän et mut viedään sairaalaan. Jos joku helvetti vastais mun hätähuutoon, auttais. Vaikka en usko että mua voidaan auttaa, en helvetti usko. Oksettaa. Oksettaa. Joo, kello on puol kolme ja mua ahdistaa. Alkaa saada paniikinomaisia tuntemuksia tää. Ja mun tekee mieli vain syödä. Banaani, kaks, kolme, oksentaa, neljä, viis, ne loppuu, leipää ja kinkkua, ruisleipää, vaaleeta leipää, oho ne loppu. Vittu oikeesti mä mitään BEDiä tähän enää kaipaa mut saatana. Mua itkettää, mua pelottaa, mä en tiedä mitä teen. Ehkä paras ois ottaa noi pari rauhottavaa mitkä tossa mun edessä on, yrittää unohtaa että talo on täynnä lääkkeitä ja toivoa että mä selviän. Päästäkää minut tästä tai viekää edes veitset pois. (Tai ei, älkää viekö.)

np: Uniklubi - Haudattu

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

We are made from broken parts


Kattokaa saatiin Eetu videoon (se on muuten scary ko se vaan tuijottaa XDDD)! Ja mul on kaikki suht ok; juon mansikka-mustikka-banaani-kiwi-appelsiinimehu-vadelmamansikkamehu-fruitiee ja on mul suklaataki LOOOLZ tasapainotan terveellistä läskillä. Ongelma ton suklaan kanssa on et... Oon huomannu et oon alkanu ahmia? Eilen meni sipsipussi alle puoleen tuntiin. Lisäks ängin itseeni valkohomejuustoa ja keksejä vaik ei ollut nälkä eikä ees pahemmin tehnyt mieli. Söin vaan koko juuston ja ne kaikki keksit jotka olivat päällystetty juustolla. Sitä ennen vedin vielä jotain, mitä en nyt muista. Pelkään, pelkään kovin, et ruoasta tulee mulle ongelma ja et alan oksennella, se kun käy mielessä aina syötyäni jotain "ei-sallittua", ja kun olin siinä ihme vatsataudissa ja oksensin pariin kertaan ruoan pihalle niin huomasin miten siitä tuli kevyt olo. ...oikeasti, pelottaa.

Mua häiritsee myös se, et musta tuntuu et mun nykyisestä hoitosuhteesta puuttuu "se jokin". Muiden kanssa oon heti alusta tuntenut et se on hyödyllistä ja tarpeellista ja ennen kaikkea että musta välitetään. Nyt koko paska tuntuu kauheen tunteettomalta ja kylmältä hommalta, ihan ko ne hoitajat tekis sitä pakosta mun kanssa. En tiedä sit johtuuko se vain siitä että oon uus, siitä että tolla psykoosityöryhmän puolella on niin erilaiset toimintamenetelmät vai mistä oikein kiikastaa. Lämpö puuttuu, ja multa motivaatio. Ei vaan kiinnosta mennä sinne, kun tuntuu että saan kylmän suihkun niskaan. En tietty kaikesta, en todellakaan, mut jotenkin saisivat sanoa asiat vähemmän kovasti? Jää paha maku.

Oon ollut kauheen energinen sen ajan ko en ole kamalan kuolemanväsynyt. Haluaisin tehdä asioita, haluaisin jaksaa pystyä ja voida, olla ja hurrrrrrrrr riehua. Rahat ei vaan riitä, mietin jo sitäkin että kun näyttää nyt pahasti siltä ettei kumpikaan meistä ole allerginen marsuille, niin pitäisi miettiä häkinostoa. Eetu kun ei ole vaan yhtään oikeastaan innostunut marsuista (näin se ainakin väittää) ja tää tarkoittaa sitä et mun pitäis sijottaa niihin itse enemmän ko mitä Eetu niihin sijoittais. Esimerkiksi epäilen häkin jäävän mun ostettavaks. Se tosin ole kuin vaan 50€ (120cm häkki), mutta mistä mä rahat siihen pierasen on eri asia, ens kuussa ois vielä gynekin, jonne menee joku satanen ainakin. Sit tietty vielä itse marsut JA NIIN EDELLEEN. Rahasta ehkä kyllä tosin selviää, mutta toi Eetu pitäis tosiaan saada vielä vakuuttuneeksi. Sen mielestä kun ainoa vaihtoehto on rotta, jotka kyllä on aivan mahtavanihania, mutta. Ei, ei vaan enää. Ei enää yhtään kuollutta rottaa tähän talouteen, ei ainakaan aikoihin.

- -

Suru ystävän takia. Ei olla tarpeeksi usein yhteydessä, ja nytkin huoli oli painanut jo kauemmin mutten vain ollut saanut puhuttua. Toivottavasti saat kaiken tarvitsemasi avun, ihanapieni ♥! Oo rohkea! Kaikesta sitä ihminen voi selvitä, ja sä oot nuori ja vahva, ja fiksu kun ymmärrät itse oman avuntarpeesi. Haleja.

np: Hollywood Undead - Dead Bite

tiistai 11. helmikuuta 2014

BOOM, BOOM

Jänniä aikoja. Marsut tuli sunnuntaina; Aleksanna ja Janelle. Arkojahan ne on vielä ja tolleen, mutta "villiintymään" päin: tänään ei enää vain kyhjötetty paikallaan! Ja pusujakin on saatu :3 Awwwwwww ♥ Ainoa mikä oikeasti huolestuttaa on se, että tytyt eivät oikeen syö tai juo kun me ollaan läsnä, mutta ehkä sekin korjaantuu tässä ajan kanssa...? Laitoin kyllä jo kasvattajalle viestiä tuosta, joten älkää te olko siellä huolissanne ;D Mut onhan ne ihan ylisöpöjä! Pehmeitä ko mitkäkin (varsinkin pitkä- ja kiharakarvainen Aleksanna) ja jotenkin sopivassa suhteessa aktiivisia ja rauhallisia (vaikka enhän mä vielä koko totuutta tiedä!). Parasta on että Eetulle ei oo ainakaan vielä tullut mitään oireita (tosin se ei lämpee ihan yhtä paljon ko minä näille ihanuuksille, mut ... who gare's :D:D:D::D:D:D!)

Mua on väsyttänyt viime päivinä oikein urakalla; en oo oikeen jaksanut tehdä mitään ja parin tunnin päiväunet (vähintään siis) ovat olleen pakolliset. Periaatteessa nytkin pitäis mennä käymään kaupassa, mut... Taidan jättää huomiselle kun ei mitään akuuttia tarvitse ostaa. Joo. En jaksanut tänään lähteä kässäryhmään, enkä eilen ees keskusteluun, oon paha ihminen :D Sen verran kyllä tänään poistuin kotoa, et käytiin Faunattaressa hakemassa harja/kampa noita pieniä karvaisia varten. Nytkin ne tuolla ääntelee söpösti aww kuolen :3333333 Ja aivan, haettiin Eetulle myös silmälasit! Että ne on hyvännäköset, oon vähän kateellinen ja silleen :(((

Mut joo. Jos huomenna innostuis tekemään vaikka videon missä esittelisin meidän vierailevat tähtöset? Tänään ei varmaan pysty ko Eetu ja Simo pelaavat WOTtia ja todellakin Eetunkin tietokone on täällä olohuoneessa missä ajattelin kuvailla... Ehkä vähän kiusailen lisää noita karvapalleroita hihihihihihi :3 Että hyvää lopputiistaita kaikille! ♥


np: Paloma Faith - Broken Doll

lauantai 8. helmikuuta 2014

The sky is always open

Tulossa kauhea valitusvideo (ei siinä mielessä, mut joo, vähän). Olo menny vaan huonommaks, tekis mieli tehdä vaikka mitä mut yritän ajatella sitä että me ehkä saadaan ne marsut kylään huomenna ja en voi, en vaan voi tehdä nyt mitään. Rintaa painaa ja puristaa, en tiedä mistä tää johtuu kunnolla. Yritän keksiä syitä, koska siihen mua aina kannustetaan. En vain keksi. Jos tää vielä pahenee niin pakko turvautua Opamoxiin. Alkaa olla nimittäin sietokyvyn rajat aika pinkeinä ja täyteen mittaansa venytetyt. Mut joo. Täs video, anteeks.


PS. Ton videon kanssa saattaa olla jotain ongelmia, mulla siinä ei ainakaan aina näkynyt kuva vaan kuului pelkkä kimitys, joten yrittäkää ladata sivu uudelleen tai jotain, kyl sen pitäis toimia...?

np: Placebo - Infra-Red

Tänään ei jaksais

Jostain syystä helvetin paha olo. Ahdistaa. Tekee mieli satuttaa, niin monella tapaa. Heräsin vasta äsken, mut tekee jo mieli nukkumaan. Ehkä meenkin, nukun koko vitun päivän pois, nukun tän olon pois. On jotenkin kauheen voimaton olo, heikko, väsynyt, kyllästynyt. Sellanen ettei vaan jaksais enää. Nää on niitä vaarallisia oloja. Mut pitää jotenkin jaksaa eteenpäin, unohtaa, sammuttaa päässä huutavat äänet. Huomenna isovanhemmille syömään ja ehkä ne marsut. Jos noista irtois vähän iloa? Yritän muistaa et tää on vaan tää hetki, että tää ei kestä ikuisesti. Ja en haluais pilata kaikkea nyt, oon saanut vanhat haavat arviksi ja. Niin. :(


np: Stam1na - Usko pois

perjantai 7. helmikuuta 2014

Postiluukkuyllätyksiä ja elämää


Eilen saapui pari A. W. Yrjänän runokirjaa ja tänään tietty Stam1nan uunituore SLK-levykäinen! Yyh, nyt tietää taas mihin ne rahat on kadonneet... Oon taas pienessä konkurssissa ja tekee mieli ampua pää tohjoks :3 Mut kai tää tästä. Saatana. Ei oo paljoo vaihtoehtoja hihihihihihi. Noihin runoteoksiin en oo ehtinyt vielä tutustua, SLK:n oon ehtiny kerran kuunnella läpi joten en kommentoi vielä, tein samalla kaikkea niin en keskittynyt silleen edes. Joo. Selityksen makua enough? :D

Tänään mä kävin Eetun mukana sen hoitajatapaamisella ja se oli jotenkin tosi kiva juttu (ööh)! Tunnen sen hoitajan jo pitkältä ajalta ni on jotenki turvallista et se on Eetun omahoitaja. Tuli puheeks siinä sekin, miten Eetu kokee ettei se näe kunnolla. No, me marssittiin käynnin jälkeen Synsamiin (♥), Eetun näkö tarkastettiin ja sieltä napsahti silmälaseihin "oikeuttava" tuomio. Siinä sit valittiin mageet mustat muovikehyslasit sille (pienoista painostusta näyttäviin laseihin tuli kahdelta työntekijältä ja multa, ja siis meillähän ei kellään ollu nenällämme hieman tavallista erikoisemmat lasit... köh), ja ens viikolla Eetusta tulee virallisesti rillipöllö ♥! Synsamil on se hyvä puoli (pientä mainosta) et ko sieltä saa helvetin hienoja silmälaseja ja Resurs Bankin kautta vuoden korotonta maksuaikaa et voi maksaa vaikka 12 erässä!

Sit viel kaupan kautta kotiin, syötiin ja sit oon pessy pyykkiä, lahnannu ja yrittäny pelaa Anno 2070:aa, ja todennut et oon edelleen jumissa samassa kohtaa, kai pitäis kattoa joku playthrough... Nooran suunnalta pientä painoistusta uuteen videopostaukseen, jonka tekisin mielelläni, jos ois aiheita kunnolla. Epäilen et teitä ei kiinnosta jos puhun vaan paskaa :D:D:D:::DD Eli saa ehdottaa videopostausaiheita!

PS. Ne marsvinit eivät tulleetkaan tänään vielä. Kasvattaja on kovassa kuumeessa jo vaikka kuinka monetta viikkoa, joten katsotaan uudestaan sunnuntaina jos sen lääkekuuri ois alkanut tehota ja voimat vähän palata.

np: The Glitch Mob - Drive it Like You Stole it

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ne pari kivaa juttua





ristikaulakoru: 0€/lahja, käänsin ite ristit ympäri :3 ♥
musta vetoketjupaita: 15€, Lindex ♥
niittikenkulit: 29,95€/39,95€, Spirit Store ♥
huonot kuvat: 0€, Elina ...

Ja ne ketkä ihmettelee tota noitten kenkien hintaa... Ne on käsittääkseni oikeesti 39,95€ alessa tällä hetkellä, mutta mä maksoin niistä 29,95€. Kyllä. Syy: se myyjä hehkutti mulle et ne maksaa 29,95€, haki ne takahuoneesta ja luultavasti totes siinä matkalla kusettaneensa mua. Sit se "tarkisti hinnan vielä koneelta", eli teki luultavasti jonkun tempun terävän ja myi ne joka tapauksessa mulle tohon alempaan hintaan :D En valita. Kiltti myyjä ♥

Mitäs tänään. Nukuin neljään, oon pelannu Cities XL:ää, jännittänyt edelleen marsuja ja ... no, en juuri muuta :D Tehny vähän sitä ryijyä! Ja huomenna raahataan Eetun kanssa Milka shoppaamaan elukkatavaraa; marsuille ja Milkan kisuille. Ja nyt palelee. Varpaita. Pakko hakea villit sukat, omg.

Joku soittaa My Heart Will Go Onia naapurissa pianolla, Eetu pelaa jätkien kanssa Payday 2:sta ja mul on hieman tylsää. Jännittää miten nukun to-pe -yön jos jännitys tästä vaan kasvaa :D:D:D:D Ja miten maltan sen päivän iltaan asti XD Pitäis kai olla tyytyväinen kuitenki ko ei oo muuten mitään oloja. Pahoja siis. Tylsyys ny menee kai neutraaleihin, tavallaan? En ainakaan lue sitä kovin pahaks. Mut jos sitä alkais keksiä sitä tekemistä, etten kuole tylsyyteen, hehs. Moiks.

np: Sara Bareilles - City

tiistai 4. helmikuuta 2014

"Saatan käydä vähän ylikierroksilla hihi"

Ei unta viime yönä ja edelleen hereillä samoilla silmillä. En oo juuri syönytkään kuin yöllä ranskalaisia uunista ja leipää sitten eilisen. Sekaisin päivistä ja ajoista, näinhän tässä aina käy. Tänään oon kuitenkin jaksanut paljon, tehnyt paljon, ollut olemassa paljon. Kässäryhmässä tein ryijyntapaista eteenpäin (mulle) hurjalla vauhdilla. Kävin ostamassa vahakangasta, josta voi askarrella marsuille aitausta. Käytiin Eetun kanssa kaupassa. Kotona Oton ja Simon kanssa pyöräytettiin olohuone ympäri (pitää ottaa teille kuvaa/videokuvaa tässä joskus!) ja nyt marsuille on tarjolla huoneen vedottomin nurkka. Lopuks tein jätkille ruokaa, tosin vain lähinnä paistoin kanasuikaleet ja valmistelin tavarat pöytään koska tortillas!

Oon iloinen et rakas veljeni ja Simo jaksoivat raahautua tänne. Ei oltais saatu Eetun kanssa ikinä noin nopeasti, tehokkaasti tai yleensä varmaan ollenkaan niin tehtyä koko hommaa. Mut joo niin. Marsut tosiaan tulevat vierailulle perjantaina. En vielä tiedä tarkkaa aikaa, jolloin heidät noudetaan, mutta jännäkakat tässä meinaa jo tulla housuun :D:D:D:D:D Apua miks oon näin tällanen nolojännittäjä? :(


Mut asiasta kukkaruukkuun ja sen yli, shoppasin tänään pari ihanuutta ja tein yhden ihanuuden antamasta korusta siitäkin ihanuuden vähän kääntelemällä ristejä... Laittelen vaikka huomenna kuvia (ellen nuku koko saatanan päivää), koska tänään ei (ainakaan vielä) huvita, jaksa tai viitsi :3 Sen verran paljastan (koska kuten tiedämme, en ole yllätystenpitämisen mestari) että alesta löysin molemmat, toinen on paita (musta) ja toiset - EIH! - kengät (mustat)... :D:D::DD:D::D Vittu, en osaa tätä alkuunkaan, tätä "pidä turpas kii yllätyksistä".

Haluisin lukee, mutten tiedä jaksaako silmä pysyä auki. Toisaalta pelottaa etten saa unta tänäkään yönä. Sit pitää vaan sopeutua, eeeeeeeeeh. Ehkä mä annan Placebon pyöriä hetken vielä taustalla, haen mun ryijytyön ja vähän ryijyilen. Siin on jotain kivaa, ja se tuntuu niin kivalle se valmis ryijymatto! Hiplaan aina sitä. Hihi. :3 Mutta joo. Taidan. Tosiaan. Mennä nyt. Etten jää tähän jaarittelemaan tän enempää turhuuksia lolz :(

PS. En tiedä onko tää todellista mutta oonko mä vihdoin saanut jokseenkin keskitettyä mun blogin bannerin?

np: Placebo - Too Many Friends

maanantai 3. helmikuuta 2014

Field of paper flowers


Nyt ahdistaa. Ahdisti aamullakin. Päätin että mä sanon hoitajille, tai siis kerron, siitä miten mä haluan kuolla, miten ajattelen kuolemaa jatkuvasti. Eihän se mennyt putkeen. Musta tuntuu jatkuvasti, että noi uudet hoitajat vähättelee mun sanoja. Vaikka tiedän, että se ei oo niiden tarkoitus, niin ne kuulostaa niin kovilta ja ehdottomilta. Armottomilta. Se ahdistaa mua jo itsessään. No, sainhan mä sen sanottua, asiani, mut mulle vain hoettiin, että on eri asia ajatella kuin tehdä. Totta, tiedän tuon kyllä, mutta ne eivät tavoittaneet mun ydinajatuksta: mä olen jo kymmenen vuotta taistellut lähes päivittäin, nykyään aina vain enenevissä määrin, itsemurha-ajatusten kanssa. Että mun on hankala ja turvaton olla omassa itsessäni.

Mutta sen ne sentään ovat tajunneet, ja saaneet mut taas muistamaan, että oon elänyt ihan saatanan kauan ihan saatanasti liian ison taakan kanssa. Ja että se vain jatkuu tänä päivänäkin. Et oon edelleen samassa tilanteessa, elämän kaikkien mutkien jälkeen, kuin helvetti se 15-16-vuotias Elinakin oli. En oo päässy mitenkään eteenpäin (tai no siis olen mutten ole kuitenkaan), vaan edelleen kannan huolta muista ja otan muiden huolet kannettavikseni sysäten syrjään omani, kunnes ne romahtaa päälle. Ja just nyt saisivat romahtaakin. Mulla on jatkuva tunne siitä etten jaksa, etten halua enää jaksaa. Ja kukaan ei usko mua, tai siltä se ainakin tuntuu. Mulla on hyviä, ihania päiviä, ja mä en silti jaksa. Joten "ei sitä tarvi ottaa niin vakavasti".

Oksettaa, mua ei oo ahdistanut näin paljon (ja tää on vasta vähän, ja silti tää tuntuu ylitsepääsemättömältä) aikoihin, ja mä ajaudun aina vain uudestaan miettimään että mitä jos mä ottaisinkin ne lääkkeet tänään. Mitä jos viiltäisin vähän tänään. Mitä jos, mitä jos. Puhuttiin tänään myös siitä, kuinka paljon mulla oikeasti onkaan ihmisiä ympärillä, jotka välittää. Te siellä, mä tiedän että ootte siellä, välitätte, paljonkin, mut mä en pysty tuntemaan sitä. Mä voin vain tiedostaa. Ja se ei aina riitä. Ehkä mä haluan vain että mut kuultais. Että mua kuunneltais, ymmärrettäis, autettais.

Mutta kun miettii taaksepäin. Mä oon ollut avun piirissä hmm... oiskohan kuus vuotta aikalailla? Mulla on ollut ton koko ajan lähes jatkuvasti viikottaiset käynnit hoitajan juttusilla, joskus tiivistetymminkin. On ollut seitsemisen osastojaksoa, kolme päiväpoliklinikkajaksoa, kaksi itsemurhayritystä ja jatkuva vahva lääkitys viiden lääkkeen voimin. Mä oon mennyt helvetisti eteenpäin, kiitos lääkkeiden ja toipumisen: ei enää täyspäiväistä psykoosia, ei jokapäiväistä itsetuhoisuutta. Noin esimerkiksi. Mut mulla on edessäni viel helvetin pitkä tie. Näin on todennu lääkärikin (okei hän ei käyttänyt sanaa "helvetti", mutta). Mulle on sanottu, etten todennäköisesti kykene koskaan kuin max. osapäiväiseen työhön. Mä en voi välttämättä koskaan saada lapsia, koska lääkitys. Ja joo, mä oon pohtinut näitä samoja asioita tuhanteen kertaan täälläkin, eli toistan itseäni. Mut pointti on se, et jaksanko mä. Haluanko mä jaksaa?

Ja sit päästään taas siihen, et istun alas ja alan miettiä kuolemaa. En osaa olla ajattelematta sitä. En voi olla ajattelematta sitä. Että jos tää on tätä aina ja ikuisesti, onko se sitä mitä mä haluan. Pääsenkö mä eteenpäin niin kauas, niin kauan, niin pitkälle, että mun elämästä tulee mulle elämisen arvoista? Koska onko muiden mielipiteillä siitä, millaista mun elämän pitäisi olla, niin paskankaan väliä sit kun mietitään ihan rehellisesti asiaa? En mä voi mennä sanomaan kenellekään, että sun elämä on paskaa koska sulla ei oo autoa. Tai kumppania. Tai lasta. Tai koiraa. Tai vittu kuolevaa kukkaa olohuoneen nurkassa. Mut joo. Menee kohta varmaan ohi aiheen. Oliko tässä joku aihe? En tiedä.

Mua ahdistaa myös, kun haavat ovat muuttumassa kovaa vauhtia (tai oikeastaan ovat jo), arviksi ja tunnen menettäväni otteen, hallinnan, kaiken. On tää kyllä vähän sairasta. Mun eiks pikkasen pidä olla pipipää? Vittu, nyt alkaa olla kyllä niin kamala olo että voisin oikeasti harkita rauhoittavaa. Vaikka en tiedä, pitäisi säästää niitä jotta sitten kun... Ehkä mä meen vaan auttamaan Eetua tekemään ruokaa. Oon hiljaa ja hymyilen. Silleen se on toiminu vuosien ajan, mitä sitä nyt mennä muuttamaan tapojaan. Ja ehkä jonain päivänä, jonain vitun tavallisena päivänä, mä saan kadota.

np: Apulanta - Mä nauran tälle