Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Ja se syö mua, se hajottaa mua

Perjantai saapui, nukuin pommiin hoitajanajalta ja kaikki tuntui menevän päin vittua. Olin väsynyt ja jännittynyt tulevasta matkasta sekä nukkunutkin tosi huonosti. Olin kuitenkin juna-assalla about samalla iskemähetkellä kuin Milka ja Petrikin, ja matka alkoi ihan mukavasti. Helsingissä vietiin kamat kämpille ja siirryttiin Kamppiin shoppaamaan. Siinähän sitten jäi käteen Morticiasta maailman upein hame (lupaan pyhästi kuvan joskus), oih, hinnalla pilattu, mutta oih ♥

Lauantai oli päivä suoraan helvetistä, täytyy myöntää. Mikään ei mennyt putkeen. Heti aamusta mutisin että taitaa hajota rintaliivit kun käveltiin Picniciin aamupalalle (meillä ei ollut käytössä jääkaappia koska se oli rikki). No, nehän hajosivat. Illalla molemmat kaarituet olivat tunkeneet tiensä läpi kankaasta ja pistelivät mua. Olin nukkunut taas huonosti (koska vieras paikka), joten olin myös aamusta alkaen hieman alavireinen. Jalkoihin alkoi sattua aika helvetin nopeasti, ja sitä se olikin sitten loppupäivän. Onneksi mulla oli Milka (ja Petri?) kohtalotoverina.

Lopulta kello oli sen verran että oli aika valua Kaisaniemen puistoon miittiä varten, mutta eihän me maalaiset mitään mistään tiedetty ja kierrettiin koko puisto ympäri ennen kuin löydettiin perille. Miitti oli, no, oli. Lähinnä koska mua ahdisti aivan saatanasti jo hetki sen alkamisen jälkeen (vieraita ihmisiä, meteliä koska oli myös Maailma kylässä, minä ujona ja pelokkaana siellä). Lisäksi en oikeastaan tuntenut ketään kuin ulkonäöltä - eli ei oltu puhuttu koskaan mitään, ja siis tietty Milka ja Petri oli tuttuja - ja mun on kamalan vaikea tutustua ihmisiin livenä koska oon niin epävarma. Onneksi uskalsin avata suuni sentään pari kertaa.

Puistoon ilmestyi myös Emi (ja Linda!), ja istuin hetken heidän seurassaan, hiljaisena jälleen, koska väsymys ja ahdistus painoivat. Palasin siitä sitten Milkan ja Petrin seuraan, ja ah, huomasin sukkahousujen polvessa jättimäisen liiskaantuneen purkan. No, ei siinä mitään, sakset esiin ja reikä housuihin. Vittu. Lähdettiin sitten käymään kämpillä, että oisin hakenut mun kamat ja siirtynyt Emin seuraan ja sitten takuttamaan tuGGaa, mutta kuinka kävikään? Ryssin lahjakkaasti puolessa välissä matkaa pitkin pituuttani asfaltille. Siinä sitten itkua vääntäen Milkan käsipuolessa kinkkasin perille ja edelleen itkien soitin Emille ettei tällä jalalla kyllä kävellä enää tänään. Jäi siis takkuoperaatio suorittamatta. Ei ollut mun päivä, ei.

Tänään sitten heräsin jalka edelleen kipeänä ja jäykkänä. Syötiin aamupalaksi roiskeläppää ja viiliä, raahustettiin junalle ja porukat, oi kiitos, tulivat hakemaan mut assalta. Kävin vain ruokkimassa marsut ja vesisateessa kinkkasin takaisin autoon. Oon siis jälleen porukoilla, vitut, asd ja perkele. Mut ruokaa sain, nukuttua vähän ja kohta saunaan. Ja kesän ekat kaks ukkosmyrskyäkin tuli koettua täällä tänään. Vielä kun jaksais katsoa Suomi-Venäjä kultamatsin niin!

Fiilikset just nyt? Paskat. En kadu että lähdin, koska Milkan ja Petrin kanssa oli välillä liiankin hauskaa(?). Toisaalta kaduttaa, koska ois pitänyt tietää etten mä jaksa kolmea päivää. Päiväreissutkin on raskaita mulle, joten vielä kahden yön reissu niin... Oon todella, todella väsynyt, enkä yhtään onnellinen. Vituttaa olla tällainen vässykkä-väsy-sairas-paska, joka ei pysty normaalielämään. Tuntuu, että vaikka oon sairas niin se ei oikeuta silti mulle tätä fiilistä ja että oon vaan huono ihminen. Ottaa päähän ja jälleen kerran harkitsen lopullisia asioita. Ottaa päähän myös se, että missasin sen hoitajatapaamisen; sille ois ollu tarvetta (okei voisin soittaa sinne, mutta niillä tuskin ois antaa aikoja kun suurin osa on lomautettuja ja niillä on muutenkin liikaa töitä, ja nyt tosiaan tuntuu etten ansaitse apuakaan). Lisäksi huolestuttaa erään ihananrakkaan puolesta, toivon  hänelle onnea huomiselle vielä kerran ♥

Väsynyt, mutta väsynyt ei kiitä, mutta kuittaa. Katsotaan, jos musta löytyy edes yksi säädyllinen kuva jostain jonkun kamerasta niin jos laitan miitistä kuvan tai kaks jossain välissä. Ehkä, ehkä en. Jos jaksan, jos viitsin, jos...


np: nothing

torstai 22. toukokuuta 2014

Hyvin jännä pt. 58239532

Heräsin aamulla yllättävän pirteänä noin neljän tunnin yöunien jälkeen porukoilta. Nousin iskän ja Oton kyytiin kun ajoivat kaupunkiin töihin, hyppäsin kodin kohdalla pois, hissillä ylös viidenteen ja sitten nukkumaan muutamaksi tunniksi. Lopulta heräsin sitten kuitenkin lopullisesti karuun totuuteen että marsujen häkki on jälleen pestävä. Siinähän sitä aikaa sitten meni, pesemisessä ja Milkan kanssa fb:ssä höpötellessä. Lopputulos: häkki puhdas, marsut (toivottavasti) tyytyväisiä ja mulla hieman vähemmän paniikki Helsingistä. Jossain välissä ehdin tilata myös tän, ooooh, odotan jo ♥

Sit juoksin kauppaan (siis raahustin). En ostanut oikeen mitään, paitsi aurinkorasvaa (ja apteekista Bepanthenia), ja rahaa meni silti vitusti liikaa, mitäköhän? Palasin, istuin koneella ja valitin ihmisille. Pakkailin laukkua, panikoin, söin ja totesin että unohdin puolet mitä piti ostaa. Lopulta raahasin itseni vielä Trioon ja Sokokseen, ostin kynsisetin Glitteristä (koska tarvitsen pienet sakset laastarinleikkuuseen mukaan matkalle, ja kynsisakset muutenkin, ja tuossa on kätevä kotelo!) ja Sokokselta sukkahousuja ja shampoon.

Nyt odottelen että Otto tuo mulle porukoille unohtuneet marsujen kasvikset tänne; keltainen paprika, retiisejä ja porkkanaa. Huomenna sit hypätään näillä tiedoilla 14:17 Z-junaan, jännitys kutittelee tosiaan aika rajusti tällä hetkellä. En oo matkustelijatyyppiä, vaikka pidänkin siitä erittäin paljon. Ööh? Mulla on luultavasti tapani mukaan ihan liikaa tavaraa ja se hankaloittaa kaikkien elämää. Ja nyt unohdin mitä piti kirjoittaa. Hmm. Ja älkää huoliko marsuista, ne jätetään äidin ja iskän hoitovastuulle, eli voin vannoa et ne saavat voikukkaa ym. herkkua enemmän kuin laki sallii :::D:D::D:D:D

Lopuksi ilmoitus: AION KÄYDÄ KOHTA SUIHKUSSA. Ihan lopuksi vielä mihinkään liittymätön kuva. The end.


np: Fear of Domination - Coma

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Sata ja yksi (taakka)


Nimittäin sata ja yksi merkintää, niin oon kirjoittanut saatanalliset 666 merkintää. Hyvin jännää, hyvinkin jännää. Oon porukoilla, taas ne sanoo. Yritän olla tässä, mut televisio huutaa ja mun on hirveän vaikea keskittyä. Äiti käskee hankkia kuulosuojaimet, meillä töissä keskittymishäiriöisillä lapsilla on. Ne taitaa olla myös niitä käytöshäiriöisiä?

Ahdistus painaa taas rintaa. Mua on viime aikoina alkanut ahdistaa ulkona liikkuminen. Ihmiset nauraa ja tuijottaa pahasti mun kättä, läskejä, mua yleisesti. Teinit nauraa niille, mulle. Työmiehet nauraa, vanhukset nauraa, kaikki nauraa. Ihmiset mun ympärillä häpeää mua; vanhemmat, isovanhemmat, kaikki. Toi sun kätes on järkyttävä, oikeesti en kehtaa kävellä sun kanssa kaupungilla kohta enää, sanoo äiti. Kukaan ei enää sano lohduttavia sanoja, kaikkia vain kyllästyttää kun olen edelleen ja aina vain sairas ja samanlainen. Ennen musta oltiin huolissaan, nyt vaan hoetaan et get over it.

Mut miten mä pääsen tästä yli? Miten mä selviän jostain elinikäisestä? Mut on tuomittu tähän kehoon, tähän ruumiiseen saatana, tähän vitun paskaan sairauteen ja tähän saatanan turhaan elämään, joka ei näytä kuin vain aiheuttavan paskaa muille - ja mulle. Mä harkitsen itsemurhaa taas. Mua pelotti tänään käydä juna-assalla hakemassa eläkeläiskortti; siinä tiskillä, kaukana junista, mua alkoi huimata ja näkö hämärtyi. Mä olin niin lähellä sitä paikkaa jossa mä voisin tehdä sen. Esimerkiksi. Mua pelottaa perjantai, kun mennään junalla Helsinkiin. Miten mä pystyn astua junaan? Miten vitussa mä selviän jos siitä menee ohi ensin joku muu juna?

Mä en tiedä mikä mussa on vikana, miksen mä parane. Miks oon tällanen turha paska, joka vain pilaa muiden elämää. Anteeksi, anteeksi niin paljon. Mä tiedän, että jos tappaisin itseni, tuntisitte helvetisti pahaa oloa, mut oisko se silti parempi ja lyhytaikaisempi paha kuin tää kaikki? Okei, elinikäinen häpeä siitä että teidän lapsi tappoi itsensä, mut eikö se oo nykyään hyväksyttävämpää kuin itsensä silponut lapsi? Vakavasti mieleltään sairas lapsi? Eikö olisikin? Tuntuu että mulla on sata syytä lähteä ja yksi syy jäädä. Noin about.

Mut mä katon vielä tän viikonlopun. On miitti, on Milka ja Petri, on shopshop, on Emi, on takut, on ehkä mun epävirallinen pikkusiskoni Katie, on aurinkoa ja kipeät jalat ja väsymys mut mä katon vielä tän viikonlopun. Ja perjantaina hoitajan keskustelu. Jos saisin tän kaiken ulos, jos vain se osais ottaa tän kaiken paskan pois - ja mä tiedän et siihen ei pysty kukaan.

np: Djerv - Madman

tiistai 20. toukokuuta 2014

Ajatuksenjuoksua

Olen viettänyt taas aikaa porukoilla. Olen ruskettunut, jutellut äidin kanssa syvällisiä pitkään ja useaan otteeseen, haistanut tuomen tuoksun. Pessyt pyykkiä siellä, antanut niiden kuivua katsellen kaivaten järvelle. Palannut äsken takaisin kaupunkiin tuoden marsuille voikukkaa, apilaa (löysin yhden neliapilankin niille!), koivua ja poimulehtiä. Eetu tulee illalla yöksi, huomenna hipsimme juna-assalle ostamaan mulle VR:n eläkeläiskortin (jos löydän sen pirun kuntoutustukipäätöksen!) ja ostamme Eetun serkulle yo-kortin. Voisin myös noutaa Levykauppa Äxästä mun Djerv-levykäisen. Greippilimsa maistuu mahtavalle kylmänä, samoin Valion Eila-latte.

Eläkeläiskortilla ois tarkoitus ajella Milkan ja Petrin kanssa perjantaina Heltsinkiin. Perjantai; omistettu shoppailulle/kiertelylle/yleiselle paheennuksen aiheuttamiselle? Lauantaina; blogimiitti (iiks!) ja illalla Emin luo takuttamaan hiukset (iiksiiks!). Sunnuntaina sitten kohti kotia, väsyneenä I think, mutta myös onnellisena, luulen ja toivon. Ja mua ahdistaa, ahdistaa niin että tekis mieli huutaa ja repiä rintakehä auki. Mut mä uskon neliapilan voimaan ja hyviin ystäviin ja virkistävään vaihteluun - tai ainakin yritän.

Posti toi eilen Maelta aitohiusta (joka mahdollisesti menee takkujatkoksi), tänään kirjeen Kelalta asumistuen tarkastuksesta. Marsut syövät innoissaan noita tuomisiani ja tääl on kuuma. Joku soittaa jossain summeria/ovikelloa ja mua vainoharhattaa. Jostain syystä tunnen itseni samaan aikaan hyväksi ja pahaksi ihmiseksi. Oon samaan aikaan innoissani elämästä, mut kuitenkin pelkään aivan törkeenä jokaista valintaa ja valitsematta jättämistä. Mut se on kai normaalia?

Äidin kanssa puhuin pitkään eläkkeelle jäämisestä. Sain sen kai tajuamaan, että musta ei sittenkään koskaan taida tulla "mitään". Että vapaaehtoistyö on mun tavoite, sellainen kevyt ja mielekäs, vaikka mielenterveysseurassa tms. Että mä alan olla jo aika vanha, kaksneljä, ja vailla ammattia tai mahdollisuutta opiskella koska mun psyyke ei kestä työtä tai opiskelua, en jaksa keskittyä enkä vaan muutenkaan pysty niihin. Että oikeesti ois suuri helpotus päästä "oikealle" eläkkeelle. Kyl mä ymmärrän, et se tuntuu vanhemmista pahalta kun oma lapsi jää ennen niitä eläkkeelle. Mut imo se ois paras ratkaisu. Mä aion puhua siitä taas ens kerralla hoitajan luona.


Mut nyt kai pitäis alkaa kaivella sitä kuntoutustukipäätöstä esille. Avasin parvekkeen oven, ulkona näyttää ja tuoksuu sateelta. Palasin "oikeaan" aikaan kaupunkiin, toivottavasti huomenna taivas ei itke koko päivää. Ja toivottavasti viikonloppu ainakin ois auringonpaisteinen. Päätä alkaa särkeä, lisää greippilimsaa nassuun (ja tuo parvekkeen ovi ei sitten halua pysyä auki, tarvin ovistopparin!) ja NYT menen kaivelemaan sitä päätöstä muuttokuormasta. Vai vittu, olikohan mulla joku uudempi tossa... tossa... Hmm.

np: Bring Me the Horizon - Sleepwalking

torstai 15. toukokuuta 2014

Kuvia vs. vastauksia vs. kuvia


MILLOIN SAIRASTUIT MASENNUKSEEN?
- Tarkkaa vuotta ei osaa kukaan kai sanoa. 2008 hakeuduin hoidon piiriin, mutta olen mielestäni ollut masentunut ainakin 15-vuotiaasta, siis vuodesta 2005, asti.

MIKÄ OLI SYY ENSIMMÄISELLE VIILLOLLE?
- En muista kunnolla, ehkä se oli sellainen "kokeilen" -teko. Paha olohan mulla on täytynyt olla.

ONKO VIILTELYLLÄNI OLLUT MITÄÄN VAIKUTUSTA HERMOIHIN JNE./TMS.?
Tähän en haluaisi nyt vastata. Sillä ei ole ollut muuta kuin että isoimmat arvet ovat tosiaan tunnottomia. En sano enempää.


MISTÄ ELÄIMISTÄ TYKKÄÄT?
- Pidän oikeastaan kaikenlaisista eläimistä. Kaikki perus kissat, koirat, jyrsijät... ah! Hevosista en pidä :( Oon mielestäni todella eläinrakas, on sitten tietty esim. koirarotuja joita en itselleni ottaisi, mutta muilla saatan niistä pitää silti. Paljon on tietenkin eläimen luonteesta kiinni, että kuinka paljon siihen ihastuu :3

MITÄ ELÄIMIÄ OLET OMISTANUT ELÄMÄSI AIKANA?
Porukoilla oli cavalier kingcharlesinspanieli ("Kulkuri") kun olin ihan pieni, mutta sille kävi sitten vähän huonommin kun karkasi ja joku ajoi sen päältä :( Oiskohan ollut 2007 kun perheeseemme hankittiin basenji, koirapoika siis, nimeltään Joona. Mulla on ollut sen lisäksi kuusi kesyrottaa ja tällä hetkellä nuo kaksi marsua.


LEMPIBÄNDI?

No perus olis että linkkaisin tähän mun last.fm:n... Mutta voisin ihan luetellakin pari tän hetken lempparia! Elikkäs Djerv, The Pretty Reckless, BANKS, Metric ja Stam1na. Hyviä ikisuosikkeja on mm. Linkin Park, Before the Dawn, Placobo, Soap&Skin ja Pää Kii. Apua, kamalan vaikea sanoa :(

LEMPI TV-SARJA?

En katsele hirmuisesti televisiota (eli siis en juuri oikeasti ollenkaan). Mulla ei ole edes moista vehjettä, enkä koneeltakaan juuri katsele. Stargate SG-1 on vitun kova. Supernatural, Skins ja Doctor Who myös noin esim. Mutta tosiaan katselen tosi harvoin ja silloinkin yleensä hyvässä seurassa, en yksinäni osaa jotenkin.

LEMPI LÄVISTYS?
Septum ja medusa! Tarviiko tähän laittaa perusteluja? No, ne on vaan jotenkin... söpöjä! ♥

LEMPITATUOINTI?
Omat tatuointini tietenkin >:3 Kjeh, tulossa vielä lisää, joskus sitten kun saisin aikaiseksi... Ja kaikkea.


SYY SILLE, MIKSI ALOIN BLOGGAAMAAN?
Hmm. No, mä olin pitänyt pitkään salattua livejournalia, ja päätin vaan eräänä tylsänä päivänä kokeilla tätä ihmeellistä bloggaamista. Ja siihenhän jäi koukkuun, ohops! Eli ei sen ihmeellisempää syytä.

KUINKA ISOT VENYTYKSET SULLA ON KORVISSA?
18mm. Joskus kun tulen rahoihini (eli ehkä n. 3287935 vuoden päästä), eikä ole mitään tähdellisempää ostettavaa tms. niin voi olla että kokeilen venyttää vielä → 20mm.

MINKÄLAISISTA IHMISISTÄ PIDÄT?
Apua! Pidän aikalailla monenlaisista ihmisistä ja musta mulla onkin aika laaja kirjo erilaisia ystäviä ja kavereita. En oo ronkeli :D:D::D Ihmisissä mua viehättää aitous ja huumorintaju. Luonteesta se lähtee, mut täytyy myöntää että sen verran oon ulkonäkökeskeinen etten haisevien ja mystisen ulkonäön omaavien kanssa esim. lähde heti jutskaan. Tavallisenerikoisenihanat ihmiset ovat mieleeni! :DD Möhhöhöhöhöhöö.

np: AlunaGeorge - B Ur Boo 

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kiitos ja anteeksi

Sivoska on lähtenyt ajamaan kohti Lahtea. Mä kuvasin teille aamulla ennen seitsemää videon mun arvista. Oon tyhjentänyt yhden laatikon sisällön vitriiniin ja vienyt roskat. Aion pelata, koska en tiedä oikein mitä tekisin. Pitäisi soittaa kai isännöitsijälle että oon muuttanut, mutta. Ahdistaa. Mulla on päällä se valkoinen pitsihame ja näytän läskiltä. POSITIIVISTA KAIKKI. Kurkistin huoneeni ovelta miltä täällä näyttää → sotkuiselta. Anteeksi vain Sivoska :(

Mutta itse videoon. En tosiaan halua kannustaa ketään viiltelemään, päinvastoin, toivon että joku nähdessään mun aikaansaannokset toteaisi tarvitsevansa apua / haluavansa lopettaa / ettei halua aloittaa. Tajusin juuri, että unohdin esitellä mun olkavarren arvet kokonaan, mutta samaa shaibaa sielläkin on: isoja ja paksuja, sekä paljon myös pienempiä. Mutta joo. Ehkä ymmärsitte mitä ajoin takaa ilman että näitte niitä. Rakkaat, älkää tuhotko itseänne! ♥ PS. Anteeksi että oon väsyneen (ja muutenkin aika hehkeän) näköinen :(


Ne jotka eivät katsoneet videota: on taas kysymys/vastauspostauksen aika!

PYYDÄN NÄIN LOPUKSI ESITTÄMÄÄN KYSYMYKSIÄ MINULLE!
Aihe vapaa, mutta asiallinen. Eiko.

PSST. Lopuksi vielä:

np: Clean Bandit - Rather Be (feat. Jess Glynne)

Trigger me baby, make me sicker

Mä yritän rauhoittua. Siksi mä lasken lääkemääriä. 10500mg sitä, 1050mg tätä, 1400mg tuota. Vielä 12000mg sitä yhtä ja 69000mg sitä toista. 220mg, 450mg, 500mg ja vielä ne yhdet, joita en löytänyt. Näin vähänkö? 95120mg unohdusta; vaikka tiedän että ei niitä noin voi laskea yhteen, mutta suuret luvut tuovat turvaa.

Kello lähenee kahta yöllä ja oon edelleen hereillä. Tajuan, etten oo muistanut iltalääkkeitä. En ota niitä ihan vielä silti, en halua, en vielä. Istun ja tuijotan terääni. Otan sen käteen, tutkin vasenta kättäni, joka on lähes kauttaaltaan arpien peitossa. Minne viiltäisin? Olkavarsi on täynnä pienen pieniä vauva-arpia, ja on siellä muutama isompikin. Itse käsivarsi... No, sen päältä löytyisi tilaa. En tahdo viiltää vanhojen arpien päältä. Syitä on kaksi: 1) niissä ei ole tuntoa, joten ajatus inhottaa minua ja 2) ne ovat tavallaan pyhiä minulle, sellaisia, joihin ei saa kajota. Ne ovat hyviä ja tärkeitä sellaisenaan, niitä ei saa tuhota.

Painan terän lujasti kättäni vasten, mutten viillä. Teen sen uudestaan ja uudestaan. Jokin estää minua, vaikka himo viiltää on kova. Ahdistus velloo rintakehässä, vatsassa, joka lihaksessa tuntuu tuttu kireys ja jännitys. "Sä olet pettymys, Elina", sanoo mun pää ja mä uskon sitä.

Mun terä on vanha ja tylsä. En pidä siitä enää kovin, pitäisi hankkia uusia. Tiedän jo mistä saan haluamiani. Saan niistä ison varaston, kaksikymmentäneljä terää ja hintaa tälle koostuu 5,50€. Toisaalta inhoan uusia teriäkin, ne ovat liian teräviä. Sellainen "keski-ikäinen" terä on mielestäni paras. Joo huoh.


Anteeksi. Taidan jatkaa tätä yötä kehittävämmin - eli pelaamalla ja toivottavasti myös nukkumalla. Huimaa. Taidan ottaa nyt ne iltalääkkeet. (Ja ei, en "viiltänyt" enempää tänään.) Tavallaan on tosi tyhjä olo.

np: Obscure Sphinx - Feverish

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Mitä mä oikein esitän?

Just nyt? Helvetin paska fiilis. Tekee mieli viiltää lisää. Pelkäsin, että tää menee tähän kun muutan yksin, ja se näyttää taas menevän. On niin helppo viiltää kun kukaan ei ole estämässä. Olot vaihdelleet pitkin päivää. Oon ollut iloinen, ahdistunut, väsynyt, vittuuntunut, iloinen, ok ja nyt taas ahdistunut ja alavireinen. Itsevihakin nostelee päätään. En tiedä mitä tekisin.

Koska kuvasin jo kauan sitten aikaisemmin päivällä, ollessani iloinen, videon ja pari paskaa kuvaa retkuista, jotka eivät olisi saaneet tarttua mukaani eilen, lätkäisen ne tähän, vaikka ne eivät kuvaa kyllä ollenkaan oloani. Jos teille vaikka jollain ihmeen konstilla jäisi fiilis että mulla on ihan ok olo vieläkin? Että katsokaa sillä silmällä, eeeeeeeeh.


No joo, valkoinen pitsihame, se on niin JÄTTIMÄINEN koska 2XL, etten saanut siitä kunnon kuvaa.
Anteeksi. Ehkä joskus jossain asupostauksessa, jos sellainen osuu kohdalle?
PS. Ois ehkä pitänyt ostaa musta kun se pienentää, mutta tää oli söpömpi.
24.95€ / h&m+


Ihastuin tähän, ja vaikka se onkin vähän pieni niin en mä tota kiinni ois halunnutkaan pitää.
En osaa noin yleensäkään pitää oikein mitään vaatteita kiinni.
Siis neuleita tai mitään. Mitään missä on napit/vetoketju.
34,90€ / carlings

Ja sitten tähän loppuun tosiaan tämä videontapainen. Videolla selitän shaibaa, esittelen marsujen palleja ja oon muuten vaan suht hyper. Että, omalla vastuulla, en vastaa yliannostus- tai muistakaan tapauksista. "Jee."


Nyt vähän Age of Mythologya, saatan selvitä kiusauksista tän avulla.

Ja joo, tänään oli äitienpäivä. Ei tapahtunut mitään tavallisesta äitienpäivästäni poikkeavaa,
joten jätin sen huomioimatta. Anteeksi vain, äiti, olet silti paras (ja toivottavasti et lue tätä blogia :3).

np: Kaunis Kuolematon - Haudasta hautaan

lauantai 10. toukokuuta 2014

Lääkelista

Ajattelin tylsyyksissäni vääntää Amyn innoittama oman versioni omasta lääkehistoriastani. Tää on suht pitkä tarina, laskeskelin että jos muistin kaikki lääkkeet niin oon käyttänyt viiden vuoden aikana viittätoista eri mielenterveyteni hoitoon tarkoitettua lääkettä. Koska en muista tarkkaa järjestystä ja aikoja jolloin mikäkin ois ollut käytössä, ajattelin aakkostaa lääkkeet. Nämä eivät siis ole missään "lajijärjestyksessä" tai muutenkaan, vaan puhtaasti aakkostettu :D Lainaan alkuun tuoteselostuksen kertoman, sitten jaarittelen omiani. Kyllä sen ajan saa näinkin kulumaan! :3 PS. Anteeksi sekainen teksti :((

Abilify

"ABILIFY kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään.

Sitä käytetään aikuisten sekä vähintään 15-vuotiaiden nuorten hoitoon sairauksissa, joiden oireisiin kuuluvat harha-aistimukset, kuten kuulo-, näkö- tai tuntoharhat, epäluuloisuus, harhaluulot, sekava puhe ja käyttäytyminen sekä tunne-elämän köyhyys. Tällaiseen sairauteen voi liittyä myös masentuneisuutta, syyllisyyden tunteita, ahdistuneisuutta tai jännittyneisyyttä.

ABILIFY -valmistetta käytetään aikuisten ja vähintään 13-vuotiaiden potilaiden hoitoon sairauden tilassa, jonka oireita ovat poikkeavalla tavalla kohonnut mieliala, valtava energisyys, selvästi vähäisempi unen tarve kuin tavallisesti, vuolas nopea puhe ja vilkas ajatuksenriento ja joskus voimakas ärtyisyys. Se myös estää tämän sairauden tilan uusiutumisen aikuispotilailla, joihin ABILIFY-hoito on tehonnut."

Kuuluu nykyiseen lääkitykseeni annoksella 30mg aamuisin.
Abilify aloitettiin korvaamaan psykoosilääkettäni Seroquel Prolongia, joka lyhyessä ajassa aiheutti sen että tuplasin painoni 50kg → 100kg. Abilifyn aloittamisen jälkeen painonnousu loppui, ja psykoosioireisiinkin se puri.

- -

Anksilon

Anksilon tabletteja käytetään vaikeudeltaan kliinisesti merkittävän ahdistuneisuuden oireenmukaiseen hoitoon, kun pääoireita ovat ahdistuneisuus, kiihtyneisyys ja jännittyneisyys.

Kuuluu nykyiseen lääkitykseeni annoksella 20mg aamuin ja 20mg illoin.
Anksilon... No, se on ahdistuslääke. Se aloitettiin muistaakseni pari vuotta sitten, ja siitä asti olen sitä käyttänyt. Pari kertaa sitä on yritty minun pyynnöstäni purkaa pois, mutta huonoin tuloksin.

- -

Atarax

Atarax on rauhoittava lääke, se vähentää ahdistuneisuutta, jännittyneisyyttä ja kiihtymystä. Atarax on myös voimakas antihistamiini ja erityisen tehokas iho-oireisiin liittyvässä kutinassa. Allergisilla potilailla Ataraxia voidaan käyttää unihäiriöissä.

Ei kuulu enää lääkitykseeni.
Ataraxia kokeiltiin minulla ahdistuksen ja unettomuuden hoitoon vuonna... joku. Lääke oli yhtä tyhjän kanssa, eli siitä ei ollut minulle hyötyä, mutta ei myöskään haittaa. Lopetettiin pian kokeilun alettua.

- -

Cipralex

Cipralexin vaikuttava aine on essitalopraami. Cipralex on masennuslääke, joka kuuluu ryhmään nimeltä serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI). Nämä lääkkeet vaikuttavat aivojen serotoniinijärjestelmään siten, että serotoniinin määrä lisääntyy. Serotoniinijärjestelmän häiriöiden katsotaan liittyvän merkittävällä tavalla masennuksen ja muiden psyykkisten sairauksien syntyyn.

Cipralexia käytetään masennuksen (vakavien masennustilojen) ja ahdistuneisuushäiriöiden kuten paniikkihäiriön ja siihen mahdollisesti liittyvän julkisten paikkojen pelon, sosiaalisten tilanteiden pelon, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja pakko-oireisen häiriön hoitoon.

Ei kuulu enää lääkitykseeni.
Cipralex oli ensimmäinen lääke, joka minulle määrättiin hoitamaan masennusta, ja noin yleensäkin ensimmäinen reseptilääkkeeni. Olen käyttänyt sitä annoksilla 10mg, 15mg ja lopulta 20mg - ja käytinkin piiiiiiiitkän aikaa. Tunsin sen kuitenkin menettäneen tehonsa tuossa olisikohan parisen vuotta sitten ja se vaihdettiin toiveestani toiseen valmisteeseen. Lääkäri päätyi tällöin Venlafaxineen.

- -

Deprakine

Deprakinen vaikuttava aine on natriumvalproaatti. Deprakine on lääkevalmiste epilepsian ja manian hoitoon.

Mania on tila, jossa saatat tuntea itsesi hyvin kiihottuneeksi, iloiseksi, levottomaksi, innostuneeksi tai yliaktiiviseksi. Mania ilmenee kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi kutsutun sairauden yhteydessä. Deprakine-valmistetta voidaan käyttää, kun litium ei sovellu hoidoksi.

Kuuluu nykyiseen lääkitykseeni annoksella 1200mg iltaisin.
Deprakine aloitettiin muistaakseni eräällä osastojaksolla sen vuoden syksynä kun olin diagnosoitu. Elän käsityksessä, että tämä lääke on käytössä koska olen ajoittain hyvinkin vauhdikas ja luultavasti olin ainakin hypomania-vaarassa (ja olen välillä vieläkin). Mielialantasaajahan tämä on :)!

- -

Ketipinor

Ketipinorin vaikuttava aine on ketiapiini. Ketiapiini kuuluu antipsykoottisten lääkkeiden ryhmään. Ketipinor voidaan käyttää useiden sairauksien hoitoon:

  • Kaksisuuntainen mielialahäiriö: jolloin tunnet itsesi surulliseksi. Saatat tuntea masentuneisuutta, syyllisyyttä, energian puutetta, ruokahaluttomuutta tai unettomuutta.
  • Mania: jolloin saatat tuntea olosi hyvin jännittyneeksi, riemuisaksi, levottomaksi, innostuneeksi tai yliaktiiviseksi tai arvostelukykysi on huono, jopa niin, että olet vihamielinen tai tuhoisa
  • Skitsofrenia: jolloin saatat kuulla, nähdä tai tuntea olemattomia (aistiharhat), uskoa asioita, jotka eivät ole totta, tai tuntea itsesi epätavallisen epäluuloiseksi, ahdistuneeksi, sekavaksi, syylliseksi, jännittyneeksi tai masentuneeksi.


Ei kuulu enää lääkitykseeni.
En muista millä annoksella Ketipinoria söin, enkä tarkkaan enää edes miksi... Hmm :D Taisi olla pieni annos, että sillä hoidettiin ahdistusta tai unettomuutta tai jotain? Olenkohan nyt ihan väärässä? Hmm. Mutta tätäkin kokeiltiin vain hetki, kunnes todettiin ettei tää heiluta mua - jälleen kerran - suuntaan eikä toiseen.

- -

Mirtazapin

Mirtazapin kuuluu masennuslääkkeiden ryhmään.
Mirtazapin  -lääkettä käytetään masennustilojen hoitoon.

Ei kuulu enää lääkitykseeni.
Mirtazapinea kokeiltiin joskus sairauteni alkuvaiheessa univaikeuksiin (ja luultavasti myös masennuslääkkeeksi), mutta ensimmäisenä iltana, nieltyäni ensimmäisen pillerin, sain niin pahoja kouristuksia että jätin lääkkeen käytön siihen.

- -

Opamox

Opamoxin vaikuttava aine oksatsepaami kuuluu bentsodiatsepiineihin, jotka ovat keskushermostoon vaikuttavia lääkeaineita. Pieninä annoksina oksatsepaami vähentää ahdistusta ja tuskaisuutta, suuremmat annokset saavat aikaan lihasten rentoutumisen sekä edistävät uneen vaipumista tai unen jatkumista.

Opamoxia käytetään ahdistuneisuuden, jännitys- ja pelkotilojen sekä unettomuuden hoitoon.
Sitä voidaan käyttää myös psykoottisissa tiloissa ja vaikeissa depressioissa yhdessä psykoosi- ja masennuslääkkeiden kanssa.

Kuuluu nykyiseen lääkitykseeni tarvittavana lääkkeenä (15mg x ?).
Opamoxia olen syönyt epäsäännöllisen säännöllisesti tai säännöllisen epäsäännöllisesti koko sairauteni ajan. Se on tietääkseni ainoa rauhoittava, jota minulla on käytetty. Toimii.

- -

Risperidon

Risperidon Orion kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään.

Risperidon Orion -tabletteja käytetään seuraavassa lueteltujen häiriöiden hoitoon:

  • Skitsofrenia, jonka oireita voivat olla aistiharhat, harhaluuloisuus, epäluuloisuus ja sekavuus.
  • Mania, jonka oireita voivat olla voimakas innokkuus, riemakkuus, kiihtyneisyys, innostuneisuus tai ylitoimeliaisuus. Mania on kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvä häiriötila.
  • Pitkäkestoisten aggressioiden lyhytaikainen (korkeintaan 6 viikkoa) hoito potilailla, joilla on Alzheimerin tautiin liittyvä dementia ja jotka voivat aiheuttaa vahinkoa itselleen tai muille, kun vaihtoehtoisia (lääkkeettömiä) hoitoja on ensin kokeiltu.
  • Vähintään 5-vuotiaiden älyllisesti kehitysvammaisten lasten ja nuorten käytöshäiriöihin liittyvien pitkäkestoisten aggressioiden lyhytaikainen (korkeintaan 6 viikkoa) hoito.
Ei kuulu enää lääkitykseeni.
Risperidon oli ensimmäinen antipsykootti, joka minulle määrättiin. En syönyt ensimmäistäkään pilleriä, sillä äänet päässäni käskivät hävittää lääkkeet sen pelossa että minulle tapahtuisi jotain kamalaa. Minulle jäi epämiellyttävät muistot tästä lääkkeestä vaikka en sitä periaatteessa käyttänytkään koskaan, mutta en ole sen jälkeen suostunut tästä syystä syömään ko. lääkettä, vaikka sitä on minulle tarjottu.

- -

Seroquel Prolong

Seroquel Prolongin vaikuttava aine on ketiapiini. Ketiapiini kuuluu antipsykoottisten lääkkeiden ryhmään. Seroquel Prolongia voidaan käyttää useiden sairauksien hoitoon:

  • Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennus sekä masennusjaksojen hoito vaikeassa masennuksessa: jolloin saatat tuntea itsesi surulliseksi tai saatat tuntea masentuneisuutta, syyllisyyttä, energian puutetta, ruokahaluttomuutta ja/tai unettomuutta.
  • Mania: jolloin saatat tuntea olosi hyvin jännittyneeksi, riemuisaksi, levottomaksi, innostuneeksi tai yliaktiiviseksi tai arvostelukykysi on huono, jopa niin, että olet vihamielinen tai tuhoisa.
  • Skitsofrenia: jolloin saatat kuulla, nähdä tai tuntea olemattomia (aistiharhat), uskoa asioita, jotka eivät ole totta, tai tuntea itsesi epätavallisen epäluuloiseksi, ahdistuneeksi, sekavaksi, syylliseksi, jännittyneeksi tai masentuneeksi.
Kun Seroquel Prolongia otetaan vaikean masennuksen masennusjaksossa, otetaan sitä tämän sairauden hoitoon käytettävän toisen lääkkeen lisäksi.

Kuuluu nykyiseen lääkitykseeni annoksella 400mg iltaisin.
Seroquel Prolong aloitettiin minulla toisella osastojaksollani, sillä, jolla minut myös diagnosoitiin. Olen syönyt kyseistä lääkettä siitä asti, mutta koska sen sivuvaikutukseni painoni tosiaan tuplaantui lyhyessä ajassa, se vaihdettiin Abilifyyn. Hetken olin ilman, mutta pelkkä Abilify ei riittänyt pitämään harhoja poissa, joten pieni annos Seroquel Prolongia jäi seurakseni.

- -

Tenox

Tenoxin vaikuttava aine on tematsepaami, joka kuuluu keskushermostoon vaikuttaviin bentsodiatsepiineihin. Lääke vaikuttaa rauhoittavasti, helpottaa uneen vaipumista ja vähentää ahdistuneisuutta.

Tenoxilla hoidetaan unettomuutta (erityisesti nukahtamisvaikeuksia) sekä tilapäistä ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä.

Ei kuulu periaatteessa enää nykyiseen lääkitykseeni.
Periaatteessa siksi, että käsittääkseni minulla on edelleen jonkinlainen lupa käyttää kyseistä lääkettä unettomuuden hoitoon - en vain sitä tee. Joten... :D Tenoxiakin olen syönyt ajoittain unilääkkeenä 20mg:n annoksella, olen jopa kerran ollut siihen pahasti koukussa.

- -

Venlafaxin

Venlafaxin Orion on masennuslääke, joka kuuluu serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjien (SNRI-lääkkeiden) lääkeryhmään. Näitä lääkkeitä käytetään masennuksen ja muiden sairauksien, esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon. Masennus- ja/tai ahdistuspotilaiden aivojen serotoniini ja noradrenaliinipitoisuuksien arvellaan olevan tavallista pienemmät. Masennuslääkkeiden vaikutustapaa ei ymmärretä täysin, mutta vaikutus saattaa johtua aivojen serotoniini- ja noradrenaliinipitoisuuksien suurenemisesta.

Kuuluu nykyiseen lääkitykseeni annoksella 150mg aamuin.
Venlafaxin vaihdettiin minulle masennuslääkkeeksi Cipralexin tilalle (kuten kerroin jo Cipralexin kohdalla). Kaihan se toimii ihan hyvin, olisin valmis kokeilemaan jotain muutakin vielä sillä jälleen minusta tuntuu että teho olisi alkanut kadota jonnekin. Lääkäristä sen sijaan kaikki on vain päässäni (mahdollista), ja että kohdallani kaikissa lääkkeissä on alkuun lumevaikutus ja todellinen teho paljastuu vasta näin kun musta tuntuu että ne eivät "tehoa enää". Eli luulen kesto-oireita pahenemiseksi. Ääh, en osaa nyt selittää, anteeksi. :(

- -

Zeldox

Zeldox on psykoosilääkkeiden ryhmään kuuluva lääkevalmiste.

Zeldoxilla hoidetaan aikuisten skitsofreniaa. Skitsofrenia on mielenterveyden häiriö, jolle on ominaista aistiharhat, harhaluulot, epätavallinen epäluuloisuus, syrjäänvetäytyminen, vaikeudet sosiaalisten suhteiden luomisessa, hermostuneisuus, masentuneisuus ja ahdistuneisuus. 

Zeldoxilla hoidetaan myös aikuisten sekä 10–17-vuotiaiden lasten ja nuorten kaksisuuntaisen mielialahäiriön keskivaikeita maanisia tai sekamuotoisia jaksoja. Tälle mielenterveyden häiriölle on ominaista maanisten jaksojen ja masennusjaksojen vaihtelu. Maniajaksoille on tyypillistä kohonnut mieliala, liioiteltu itsetunto, lisääntynyt energisyys, vähentynyt unen tarve, keskittymiskyvyn puute tai yliaktiivisuus ja toistuva riskikäyttäytyminen. 

Ei kuulu enää lääkitykseeni.
AH JA VOIH. Eniten vihaamani lääke ikinä. Zeldox, tuo kirottu paskalääke joka aiheutti mussa katatonian kaltaisia tiloja (?), joissa vaivuin täyteen liikkumattomuuteen, jossa olin vankina liikkumattomassa kehossani. Esimerkiksi kuulin ja havaitsin kaiken ympärilläni, mutten vain pystynyt liikkumaan, puhumaan jne. Lopetettiin pian, no, melko ilmeisistä syistä.

- -

Zopinox

Zopinoxin vaikuttava aine on tsopikloni. Tsopikloni on syklopyrrolonien ryhmään kuuluva unilääke.

Tsopiklonia käytetään tilapäisen unettomuuden hoidossa. Se edistää uneen vaipumista, vähentää yöllisiä heräämisiä, sekä parantaa unen laatua unettomuudesta kärsivillä henkilöillä.

Ei kuulu enää lääkitykseeni.
Jälleen kerran kouristuksia aiheuttanut lääke. Kokeiltiin unilääkkeeksi, mutta ei siis sopinut, joten tiputettiin kelkasta nopeasti.

- -

Zyprexa

ZYPREXA kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään
ja sitä käytetään seuraavien sairauksien hoitoon: 

  • Skitsofrenia, johon kuuluu kuulo-, näkö- tai aistiharhoja, harhaluuloja, poikkeuksellista epäluuloisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Tästä sairaudesta kärsivillä ihmisillä voi olla myös masennusta, ahdistuneisuutta tai jännittyneisyyttä. 
  • Kohtalaiset ja vaikeat maniavaiheet jossa oireina ilmenee normaalista poikkeavalla tavalla kohonnut mieliala ja sairaalloinen hyvänolontunne.

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ZYPREXA-lääkkeen on osoitettu ehkäisevän näiden oireiden uusiutumista potilailla, joiden maniavaiheeseen olantsapiini on tehonnut.

Ei kuulu enää lääkitykseeni.
Tääkin kuuluu näihin "en tiedä miksi edes olen syönyt tätä". Joku kokeilu osastolla ollessani, lopetettiin lyhyeen (koska paino nousi? hämärä muistikuva tästä).


Että joo. Sellasta. Onhan siinä pari. Ei mulla varmaan muuta. Että. Kiittimoi.

np: Heikki Kuula - Rataraato (feat. Pää Kii & Paperi T)

Sorry to make you sad

Niksnaks, päässä naksahtaa. Jätkätrio lauloi mut nähdessään Turmion Kätilöiden Teurastajaa ja baarissa oli mukaisaa - etenkin kun ei tarvinut maksaa itse mitään ♥ Tulin kotiin aikaisin, iloisella päällä ja iloinen olen edelleen. Niksnaks, sanoi pää silti ja löysin itseni terä kädessä. Hymyilin, alkoholia kai hieman vielä veressä, ja sain aikaiseksi vain pientä tuhoa. Nyt paistelen uunissa lisää juustoleipiä vuorokauden sisään. Taidan olla yksi suuri pettymys kaikille.


np: Gossip - Heavy Cross

perjantai 9. toukokuuta 2014

Ylivalottuneisuus ja epätarkkuus on pop


Mua jännittää. Tärisen jostain syystä kovin, pitää kai syödä jotain vielä ennen kuin hieman alle kahden tunnin päästä singahdan Jackalopeen Milkan ja Petrin kanssa. En oo oikeasti käynyt baarissa kunnolla kuin... kerran? Tai max. kolme kertaa. En tiedä miten pukeutuisin, mitä tilaisin (osaan tilata vain lonkeroa ja vihreän kirpeen, koska se nyt vaan on mun rakkaus), miten käyttäytyisin. Pelkään, että kaadun mun kengillä, pelkään että saan ahdistuskohtauksen, mutten uskalla ottaa lääkkeitä mukaan koska pelkään niidenkin ottamista jos oon juonut sen yhdenkin hikoilutusjuoman. Onneks mulla on ihana Milka matkassa mukana ♥


Läskit jalkani ja läskipohjaiset kenkäni. "Pornohame" t. äitini, koska kuulemma lateksia :D:D::D:D Mutta oikeasti, ei kai kaksnelosena enää pitäis jännittää mikään näin "tavallinen" näin paljoa? Jännittää oikeasti niin että tärisen. Toistan itseäni, mutta kun!! Mietin miten pystyn kävellä kotiin jos oon oikeesti näin sumussa jo ilman yhtään alkoholia. Voi olla et pitää pysyä limsalinjalla? :D Oon mä sentään kuitenkin syönyt tänään ruokaa ja yhen Eetun tarjoaman pirtelonkin. Otan muuten riskin ja laitan mustaa huulipunaa, as you can see. Se varmaan pilaa illan, mutta otan riskin. Oon tänään oikee seikkailija eeeeeeeeeh.


En muuten ymmärrä. Ihan siis syystäkin, koska en ymmärrä kameroista mitään. Mutta siis. Mulle saa kertoa mikä oli vikana kun mun ei-järjestelmäkamera (en tiedä miksi tuota pitäisi sanoa kun ei se pokkarikaan ole) valotti kaikki kuvat perseelleen. Ja kaikki tärähti. Jalustalla. Oliko täällä liikaa valoa? Enkö vain osannut? KENESSÄ OLI VIKA?


Tästä päivästä muuten. On ahdistanut, en kiellä. Eri määrissä, siksi ilta vähän pelottaakin. Välillä on ollut sellaista musertavaa rintakehänraiskausta että, ja välillä taas olo ollut ihan siedettävä. Nyt teen juustoleipiä uunissa etten tosiaan pyörry baarin ovelle. Yritin käydä vaihtamassa mun Elisa Viihteen johonkin halvempaan nettisysteemiin kun eihän mulla oo ees enää televisiota (ja sitä muutenkaan kato, sieltä tulee lähinnä shaibaa), mutta näköjään pitää odottaa vielä lokakuun puolväliin että pääsen eroon siitä ;______;

Mutta nyt epäonnistuneiden ja paskojen kuvien kuningatar jättää teidät rauhaan, jatkaa dataamista ja nauttii tästä ettei tee koko ajan mieli hypätä parvekkeelta, niellä lääkkeitä ja/tai aiheuttaa junakuskille traumoja. Kohta saa "ruokaa", jälkiruoaks viiliä (♥) ja Pepsi Maxia :D:D:D Toivotaan nyt kaikki yhdessä että en kuole tänään(kään). Ihanat viikonlopunalut kaikille lukijoille; vakioille, satunnaisille ja ohikulkijoille! ♥


PS. Täsä mun todellinen luonne :3

np: Djerv - Only I Exist

torstai 8. toukokuuta 2014

Blood red diamond girl

Hieman parempi päivä? Sain äidin avustuksella lähes kaikki laatikot purettua; osalle tavaroista ei vain löytynyt paikkaa - vielä, ennen sitä kun saan eteiseen vaatekaapin. Ikea, oi Ikea... Ahdistus on ollut tänään suht hallinnassa aamusta asti, toisin kuin eilen. Jouduin lopulta viime yönä nappaamaan pari Opamoxia että sain rauhoituttua - ja silti siihenkin meni reilu tunti sängyssäpyörimistä. Odottelen että iskä ja Otto tulevat asentamaan mulle sälekaihtimet tänne, sit suuntaan taas porukoille yöks. En luota itteeni vielä sen vertaa että uskaltaisin jäädä tänne.

Mut huomenna on pakko. Tai siis. Matkataan Milkan ja Petrin ja mahdollisesti joidenkin muiden kanssa vähän istumaan iltaa. Milka on ihanin ja lupas tarjota pari kun kerroin olevani köyhä sika. Ja maanantaina Sivoska uhkas karata Tampereelta tänne Lahteen. Asia: ei vielä varma. Mutta toivotaan. Kyllä se aina vähän piristää kun on seuraa kun että yksin pyöriskelee paskoissa fiiliksissä. Tiedän tosin, että seura myös väsyttää, mutta. On se sen arvoista, eiks?

Ja onhan sunnuntaina äitienpäiväkin! Mä yritän kovasti keskittyä positiivisiin ja iloisiin asioihin vaikka jossain takaraivossa asustaa pelko ja kuolemanhalu ystävineen. En mä väitä, että tää päivä ois ollut ahdistukseton, ei, mutta - jotenkin julmaa sanoa - se on ollut niin pientä, sellaista "normaalia", että siihen on jo turtunut. Nytkin pelottaa, että ahdistus kasvaa, kun rauhoitun paikalleni istumaan. Ja tuo pelko on pahin, sillä kun alkaa pelätä niin alkaa varmasti ahdistaa. Vittu. Yritän siis pitää ajatukset esim. tässä tekstissä kunnes Otto ja iskä saapuvat - toivottavasti pian.


Lahti on tänään sateinen, harmaa ja raskas. Onneksi kun kävin kaupassa (Milka mä ostin niitä maissilastuja yyh ;_____; ♥) oli vielä ihan siedettävä ilma. Ja paprika unohtui, anteeksi marsut. Haluaisin kämpän nopeasti lopulliseen kuosiinsa että voisin tehdä kämppäpostauksen nyyh. Videotakin voisin tehdä, onko teillä ideoita? Voisinkin ihan yleisesti heittää tohon loppuun isolla kyssärin et mitä toivoisitte. Ja jos oisitte ihanianananannananananna niin vastaisitte, ok? :3

Mut joo, tosiaan, ennen kämppäpostausta ois hankittava ne pari jakkaraa, lamppu, kehys taululle, vaatekaappi ja mahdollisesti matto(ja). Aah, materialismionnea! Ja nyt valitan koska nälkä. Oon syönyt aamupalaa joskus seiskan aikoihin. Sen jälkeen oon syönyt neljä suklaakarkkia ja ... juonut lattejuomaa. Tavallaan oon ylpeä itsestäni, jos vaikka laihtuisin jos jatkan samaa mallia? Illalla vain ruokaa napaan, ja aamupala ja iltapala, mut että päivän vetäisin vähemmällä. Kun enhän mä paljoa kuluta paitsi tuolia tässä kun perseelläni istun :C

Päätä alkaa vähän särkeä. Ehkä se on tää ilma + pieni nälkä. Kaihdinasentajani saapuvat onneksi kai kohta, sit viedään tyhjiä laatikoita ja roskaa pois täältä niin että saan vähän tilaa. Tai nyt tääl on sellain meno että keskellä lattiaa ja yhen kirjahyllyn/kaapin edessä on kauheet kasat tyhjiä tai puoltäysiä laatikoita. Vittu ko ois tilaa ;_____; Ajattelin kyllä että vois ihan oikean kirppispöydän varata. Siinä ois mulle vähän tekemistä ko päivittäin kävis oikomassa vaatteheisia omalla pöydällään :3 Ja mul on kutina et isommat vaatteet vois mennä vähän paremmin kaupaks ko ihan "normikoot"? Mut joo, nyt lopetan koska saan vieraita ja tääl haisee taas röökille fuck (ja siis se en ole minä!). Et vähän parempia aikoja teillekin :3!

HEITELKÄÄS IHANAT SIIS SITTEN POSTAUSAIHEITA ILMAAN!
KIITOS KAUNIS ja ne perunat ja nauriit ♥

np: The Pretty Reckless - Waiting For a Friend

Help I'm alive

Taas tässä käy näin: en saa unta. Tulee väkisin mieleen, että eikö tässä ois jo muutenkin tarpeeksi? Illalla sain kohtauksen; äänet kasvoivat sietämättömäksi meteliksi, sekamelskaksi josta erottui vain satunnaisia minulle osoitettuja sanoja. Kädet korvilla jähmetyin paikaĺleni keittiönpöydän ääreen ja nyyhkin, mutta kukaan ei huomannut. Jossain vaiheessa pakenin vierashuoneeseen äänien sekamelskaa, eikä ketään vieläkään kiinnostanut mitä tein - tai lähinnä: olin tekemättä. Päässäni kaikuivat myös äitini hetkeä aikaisemmin sanomat sanat, jotka kohtauksen seassa kärjistyivät entisestään; "älä aina vain keskity negatiivisiin asioihin, keskittyisit välillä niihin positiivisiin". Itken lisää, sillä tiedän äidin olevan oikeassa. Mutta itken myös, sillä luulin äidin ymmärtävän, että asiat eivät todellakaan ole noin yksinkertaisia saati helposti toteutettavia.

Tuntuu, että olen vain taakka. Tuntuu, että nykyään ketään ei kiinnosta mun tekemiset, sanomiset eikä varsinkaan olot. Hoitohenkilökunnasta lähtien paistaa "joojoo, blaablaa, Elina me ollaan kuultu tää jo sata kertaa" -asenne. Ehkä vika onkin mussa. Ehkä mun ois pitänyt korjaantua jo tässä ajassa. Mulla on ollut viisi vuotta aikaa, tai ei, koko elämä, ja mä oon tuhlannut sen sairastamiseen eri tasoilla. Ehkä mun on aika luovuttaa. Ehkä mun on aika mennä, todeta et kiitos ja anteeksi, poistua näyttämöltä näiden buuausten saattelemana.

Siis oikeasti. Jos oon (vähintään) 15-vuotiaasta asti halunnut kuolla. Siitä on nyt karkeasti se vähän alle kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta kahdestakymmenestäneljästä oon odottanut kuolemaa, toivonut sitä, harkinnut sitä, leikkinyt sillä. Niin eikö ois jo oikeutettua, että ihmiset mun ympärillä sais sanoa ääneen että MENE NYT JO VITTU EI JAKSETA SUA ENÄÄ. Koska siltä se tuntuu.

Ne, joista haen huomiota tällä, niin. Kyllä, ehkä haenkin. Ehkä mä oon kateellinen niille, jotka on parantuneet. Ehkä oon vihainen perheelle, kun ne ei jaksa mua enää. Ehkä haluan, että joku vielä viimeisen kerran sanoisi että "voi ei älä mene!", jotta voisin sitten taas todeta että "eihän me edes tunneta". Voi perkele kun kaikki on niin sanoinkuvaamattoman turhan oloista!


Katselin tänään järvelle. Muistin kuinka onnellisessa lapsuudessani seikkailtiin veneellämme ympäri Päijännettä... Hymyilin, kunnes muistin kuinka mietin aina miltä tuntuisi hypätä veneestä ja hukkua. Hypätä pyöriviin potkureihin ja silpoutua. Mikä rikkoi mun pienen lapsenpään? Mikä pilas mun lapsuuden ja teki musta hullun aikuisen? Mitä mä tällä hetkellä ajattalen? Että haluisin mennä takaisin siihen aikaan ja paikkaan, sen lapsen viereen siihen kannelle ja sanoa et "hyppää vielä kun voit".

np: nothing

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

I'm so glad that I'm an island now

Mä yritän selvitä. Mä yritän. Maksoin laskut ja ekan vuokran. Just nyt ahdistus on hetken ollut rauhassa paikallaan ravaamatta suuntaan ja toiseen jatkuvasti - ja erityisesti kiipeämättä ylöspäin. Lupasin hoitajalle, et laitan kirjoja hyllyyn. Sen sijaan pidin marsuja sylissä ja soitin äidille itkupuhelun etten saa tavaroita itse paikalleen. Onneksi äiti tulee kai huomenna töiden jälkeen auttamaan. Halu kuolla, se ääni päässä joka huutaa, on suht hiljaa, vaikka enhän mä kai pääse siitä koskaan eroon. En koskaan, sanovat kaikki. En ennen kuin kuolen.

Nyt mulla on saatanan vähän rahaa, alle neljä euroa per päivä, mutta ajattelin silti ehkä mennä Milkan ja Petrin kanssa istumaan iltaa perjantaina. Sitten 22. päivä tulee taas hieman rahaa, vakuutuslasku ja yksi muistutus maksetaan silloin - ja rahaa pitäisi muka jäädä blogimiittiin ja siihen, että menisin Emin luo takuttamaan tukan. Ei helvetti. En oo varma mistään just nyt, en mistään muusta ko näistä oloista. Auttakaa mua, pelastakaa mut, ja vittu - antakaa rahaa.


Joo. Paskat kaikesta, mä lähen taas porukoille yöks itteeni turvaan.

np: Metric - Empty

"Turha sun on sitä sanoa ääneen, kukaan usko kuitenkaan"


"Se on vain tuo muutto mikä sua ahdistaa." Mä en jaksa sanoa mitään. "Sä näytät kovin väsyneeltä, ihan kuin nukahtaisit siihen just nyt." Mä en jaksa sanoa mitään. Mua itkettää, mut itku ei tuu. "Laitat vaan kämppää järjestykseen niin se ahdistus helpottaa samalla." Sanon että kuolema-ajatukset pelottaa. Kerron, että ne on alkaneet 15-vuotiaana. Kerron että mun ahdistus on iältään ikivanha. Että oon tosi väsynyt, mutten sillä tavalla että nukuttais. Ahdistus kasvaa, musta tuntuu et mun pää räjähtää, ja sanon sen. "Ehkä se nyt ei kuitenkaan räjähdä." Toinen hoitajani soittaa mulle ensi tiistaina (toivottavasti). Se on poissa nyt, ja tällä toisella kellä kävin on kalenteri täynnä loppuviikon osalta ja sit se jää lomalle tai lomautukselle. Lääkäri on lomautettu. Mua itkettää lisää, itku melkein tulee, mut vain melkein. Mä en jaksa enää. Nyt itku tulee.

np: ASTR - Hold On We're Going Home

tiistai 6. toukokuuta 2014

Jumala DJ, mä huono miksaus

Aamukahdeksalta ylös, "mitä kello on?", pelästys ja pettymys - kahdeksan, kahdeksan tosiaan. No, toisaalta olin jo ennen yhdeksää psykiatrian polilla kinuamassa aikaa, hoitaja katsoo oudosti, "no tule kolmelta, ok?". Kolmelta hoitajan luo, "mikä on?", hieman itkua ja epäröiviä sanoja. Hoitajan sanat - niin turhia - "oot vahva nainen, selviit kyllä, oot selvinny tähänkin asti!". Sanon, että ahdistaa. Vastataan, että se menee ohi. Sanon, että niin menee, mutta tulee kyllä aina takaisin. Aina. Selataan vanhoja merkintöjä musta, tasan vuosi sitten - tasan sama tilanne. Itken hiljaa. Haluaisin sanoa paljon, en osaa, "tekisi vain mieli lyödä ihmisiä veitsellä!" karkaa huuliltani, ei vastausta. "Tuutko huomenna uudestaan?" - ainoa myönnytys. Tulen, tietenkin tulen, jos osaisin huomenna sanoa kaiken paremmin. Ne tietää, etten halua osastolle, se ei oo kenenkään toive. Mä haluaisin että mun lääkitystä fiksattais, ne ei. Päiväpolille on jumalaton jono, jaksaisinko? En tiedä mitä mä teen, kuolenko vai selviinkö ja missä ja miten - tai siis sillä mielessäni leikin: jo tänäänkö lähtisin. "Huomiseen."


np: PMMP - Viimeinen valitusvirsi

maanantai 5. toukokuuta 2014

Hold your breath and count to ten then fall apart and start again


Mulla on niin paha olla. Se on ehkä ainoa asia mikä pyörii päässäni. Paha, paha olla. Musta tuntuu, että kuulen harhoja, vaikka ne saattaa olla vain vieraan talon vieraat ja oudot äänet. Mä aion huomenna kävellä psykiatrian polille, koska mulla ei oo sairaanhoitajieni numeroita uudessa puhelimessa ja se lappu on kadonnut jonnekin muutossa. Mä aion hakea apua, aion, ellen kuole ennen sitä. Mutta mä lupaan yrittää selvitä huomiseen. Mä en jaksa enää yksin, mä haluan lisää lääkettä, mä haluan päiväpolin tai osaston, mä haluan apua. Viemäri, noiden äänien täytyy olla viemäri, vaikka se kuulostaa apua huutavalta naiselta. Mä en jaksa enää. Mä haluan pois. Auttakaa. Jos vain selviän huomiseen. Jos vain saan apua. Jos vain.

np: Placebo - English Summer Rain

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ei tarvetta otsikolle

Yksin omalla kämpällä. Silmissä itku, rinnassa ahdistus ja oksettava tunne vatsassa. Päässä vainoharha, harha, pelko ja yksinäisyys. Mä en tiedä miten selviän tästä. En voi, osaa, luottaa ihmisiin, kuulen kuinka ne puhuu pahaa musta kun käännän selkäni. Ne haluaa mulle vain pahaa. Mun pitäis selvitä kolme viikkoa, kolme pitkää viikkoa. Kai mä sit oon niin terve, kai mä oon sit niin hyvässä kunnossa.

Mä voin niin huonosti. Mä oon tänään vain maannut sängyssä ja tuijottanut ruskeita lehtiä puissa. "Syksy tulee", huutaa mun pää. Mä en jaksaisi nostaa kättä, en liikuttaa sormia, en hengittää. Musta tuntuu et just nyt tää lääkitys ei pelitä, mut "ei sulle voi enempääkään enää antaa". Haluaisin tavata lääkärin, joka osais antaa ihmelääkkeen, joka veis pois ahdistuksen, masennuksen ja psykoottiset harhaluulot. Mä en rehellisesti tiedä kauan jaksan, koska nyt ollaan menossa lujaa alaspäin. Todella, todella lujaa.


Auttakaa joku, viekää tää olo pois. Mä en tiedä monta tällaista päivää mä enää jaksan. Haluan kaatua sänkyyn ja nukahtaa ikuiseen uneen. En jaksa ihmisiä, en jaksa elämää, en jaksa ketään tai mitään ja haluan vain kadota ja olla olematta. Asun lähempänä junia kuin koskaan. Mä pelkään että mun ote lipeää lopullisesti ja sekoan taas. Pelkään enemmän kuin ehkä koskaan. Just. Nyt.

np: Linkin Park - Hit the Floor

perjantai 2. toukokuuta 2014

Maan ja vetten alla tyttö soutaa, ja kuolleilla kielillä laulaa

Huomenna on virallinen muuttopäivä. Tai siis. Kamojensiirtopäivä. Tavaroidenrahtauspäivä. Se päivä, jolloin tunnen olevani taas kerran hyvin turha kun ei mulla oo lihaksia eikä ees aivoja. Eli siis tavarani muuttavat täältä väliaikaisesta säilytyksestä Vääksyn suunnalta takaisin Lahteen, tällä kertaa ihan keskustaan. Jännittää, pelottaa ja vähän ahdistaa. Monet asiat ja kaikki.

Kävin tänään hoitajien luona keskustelussa. Oli hiljaista, suht, kun aloin kertoa ahdistuksesta. Eivät kommentoineet sinänsä mitään, mut vaihtoivat merkitseviä silmäyksiä. En tiedä ajattelivatko ne enemmän "oon huolissani" vai "olis nyt vitun valittaja hiljaa kun ei osaa edes kunnolla kuvailla". Sanoin vain että ahdistaa ja kun kysyttiin mikä ja miksi ja miten niin sanoin vain että en tiedä.

Just nyt haluaisin vain kuolla. Mä pelkään jäädä yksin mun asuntoon, mä pelkään kun mulla on hoitajien tapaamiset vain kolmen viikon välein, mä pelkään viiltää ja mä pelkään olla viiltämättä. Mä en pelkää kuolemaa, mut mä pelkään kuolla. Musta on idioottia kun takerrutaan vaan ahdistuksen syihin vaikka olo on kamala ja tarvisin apua siihen hetkeen ja oloihin koska en oo siinä kunnossa että jaksaisin pohtia asioita tai voisin edes niille syille yhtään mitään.


Itkettää, ahdistaa. Kukaan ei osaa auttaa mua, vähiten mä itse. Tekee mieli vetää yliannostus, ja huomenna ois tosiaan se muutto. Äänet käy taas korviin. Kuulen kuinka ihmiset supisee musta pahaa suljetun oven takana. Oma perheeni punoo juonia mun pääni menoks. Tiedän ettei se ole totta, mut miten luottaa kun ei ole koskaan osannut tai voinut luottaa keneenkään. Mä en pysty rentoutumaan, mä en pysty kuvittelemaan mulle hoitajien pyytämää mielikuvaturvapaikkaa koska en oo koskaan oikeasti tuntenut olevani missään turvassa. Eniten turvassa oon kokenut olleeni yksin ja jossain hyvin pimeässä suljetussa tilassa, jospa sulloisin itseni kassakaappiin?, ja luotanko itseeni - en todellakaan, joskus jopa vähemmän kuin muihin.

Miksi elämä on niin raskasta, niin helvetin vaikeaa olen niin vihainenkin että haluan vain tappaa ja vihata ja tappaa ja vihata ja tappaa kaikki. Just nyt tuntuu että kaikki kohtelevat mua kaltoin ja että kukaan ei ole mun arvoinen ja että mulla ei ole kuin minä ja eniten vihaan itseäni. Mä en jaksaisi enää. En vain jaksaisi.

np: Hocico - About a Dead

torstai 1. toukokuuta 2014

Everyone knows I'm right about one thing

Mulla on hyvin paha olo. Huomenna hoitajien tapaaminen. En tiedä mistä aloittaisin, mitä kertoisin, mitä jättäisin kertomatta. En haluaisi puhua kellekään, tekisi mieli perua tapaaminen ja maksaa kallis sakkomaksu. En haluaisi valehdella, en kertoa totuutta. Ei mua voida auttaa, pakkoajatuksenkaltaisia kroonisia ajatuksia ei noin vain poisteta; ei halua kuolla, ei pelkoja, ei halua viiltää ja päällimmäisenä kuitenkaan sitä suurta tahtoa kuolla. Pelkään itseäni, pelkään muita. Pelkään kaikkea ja ahdistaa, ahdistaa niin paljon että tahtoisin vain oksentaa kaiken pois, itseni.


Jos vain itsensä voisi kääntää ympäri, hylätä ympärikäännettynä tienvarteen ja kadota. On vaikea hengittää, ja on vieraitakin. Tuntuu oudolta, ja olen tänään harvinaisen ruma. On vaikea keskittyä kirjoittamaan, ajatus katkeilee. Tahtoisin vain huutaa ja tuhota. On niin vihainen, ei, ei vihainen, vaan rauhattoman epävakaa olo. Pitäisi oikeasti ottaa Opamoxia, mutta ei, en ota. En ota jos en saa ottaa niitä kaikkia, kaikkia ihania pillereitä pieniä, soikeita ja pyöreitä. Väsyttääkin.

Ja silti mä hymyän, lymyän kulissini takana. Kukaan ei tiedä mitään, kukaan ei näe miten pahasti mä oikeasti hajoilen. Vaikka oikeasti mä haluaisin vain huutaa ja tuhota, huutaa ja tuhota. Lyödä ihmistä, veitsellä, selkään, mahaan, kasvoihin, kunnes ne ymmärtäisivät että mä olen niin sairas ettei mua voi korjata. Kunnes ne tarttuisivat veitseen ja löisivät minua, veitsellä, selkään, mahaan, kasvoihin, kunnes kuolisin haavoihini. Mutta enhän mä niin tee. Enhän mä niin tee. Enhän.

np: BANKS - Before I Ever Met You

Pikakelaus


Ulkona sataa räntää. Mulla on uuden kämpän avaimet. Oon raivoissani hajottanut yhden puhelimen, ja saanut uuden. Oon halunnut kuolla, kuolla ja kuolla. Oon pelännyt ja puhunut menneisyydestä. Ollut isovanhempien mökillä. Paijaillut marsuja ja muuttanut ne uuteen kämppään. Nähnyt ja lahjonut Milkaa, ollut hetken iloinen ja nauranut. Luullut mulle soittavaa nettiboxiasentajaa isäkseni ja sanonut sen sille. Kävellyt jalkani rakoille. Oon väsynyt, enkä ees kovin onnellinen. Nauttikaa te vapusta, ok?

np: Maya Jane Coles - Fall From Grace (feat. Catherine Pockson)