Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Sata ja yksi (taakka)


Nimittäin sata ja yksi merkintää, niin oon kirjoittanut saatanalliset 666 merkintää. Hyvin jännää, hyvinkin jännää. Oon porukoilla, taas ne sanoo. Yritän olla tässä, mut televisio huutaa ja mun on hirveän vaikea keskittyä. Äiti käskee hankkia kuulosuojaimet, meillä töissä keskittymishäiriöisillä lapsilla on. Ne taitaa olla myös niitä käytöshäiriöisiä?

Ahdistus painaa taas rintaa. Mua on viime aikoina alkanut ahdistaa ulkona liikkuminen. Ihmiset nauraa ja tuijottaa pahasti mun kättä, läskejä, mua yleisesti. Teinit nauraa niille, mulle. Työmiehet nauraa, vanhukset nauraa, kaikki nauraa. Ihmiset mun ympärillä häpeää mua; vanhemmat, isovanhemmat, kaikki. Toi sun kätes on järkyttävä, oikeesti en kehtaa kävellä sun kanssa kaupungilla kohta enää, sanoo äiti. Kukaan ei enää sano lohduttavia sanoja, kaikkia vain kyllästyttää kun olen edelleen ja aina vain sairas ja samanlainen. Ennen musta oltiin huolissaan, nyt vaan hoetaan et get over it.

Mut miten mä pääsen tästä yli? Miten mä selviän jostain elinikäisestä? Mut on tuomittu tähän kehoon, tähän ruumiiseen saatana, tähän vitun paskaan sairauteen ja tähän saatanan turhaan elämään, joka ei näytä kuin vain aiheuttavan paskaa muille - ja mulle. Mä harkitsen itsemurhaa taas. Mua pelotti tänään käydä juna-assalla hakemassa eläkeläiskortti; siinä tiskillä, kaukana junista, mua alkoi huimata ja näkö hämärtyi. Mä olin niin lähellä sitä paikkaa jossa mä voisin tehdä sen. Esimerkiksi. Mua pelottaa perjantai, kun mennään junalla Helsinkiin. Miten mä pystyn astua junaan? Miten vitussa mä selviän jos siitä menee ohi ensin joku muu juna?

Mä en tiedä mikä mussa on vikana, miksen mä parane. Miks oon tällanen turha paska, joka vain pilaa muiden elämää. Anteeksi, anteeksi niin paljon. Mä tiedän, että jos tappaisin itseni, tuntisitte helvetisti pahaa oloa, mut oisko se silti parempi ja lyhytaikaisempi paha kuin tää kaikki? Okei, elinikäinen häpeä siitä että teidän lapsi tappoi itsensä, mut eikö se oo nykyään hyväksyttävämpää kuin itsensä silponut lapsi? Vakavasti mieleltään sairas lapsi? Eikö olisikin? Tuntuu että mulla on sata syytä lähteä ja yksi syy jäädä. Noin about.

Mut mä katon vielä tän viikonlopun. On miitti, on Milka ja Petri, on shopshop, on Emi, on takut, on ehkä mun epävirallinen pikkusiskoni Katie, on aurinkoa ja kipeät jalat ja väsymys mut mä katon vielä tän viikonlopun. Ja perjantaina hoitajan keskustelu. Jos saisin tän kaiken ulos, jos vain se osais ottaa tän kaiken paskan pois - ja mä tiedän et siihen ei pysty kukaan.

np: Djerv - Madman

4 kommenttia :

  1. oot niin rakas. älä tee itelles mitään.. tekee niin pahaa kun noin kaunis ja hyvä sydäminen puhuu itsemurhasta.
    oon täällä
    oo sinäkin
    <3

    VastaaPoista
  2. Voimia kovasti Elinainen! ♥
    Me viedään sut Petrin kanssa molemmista käsikynkistä junaan ja kokkaillaan sulle sapuskaa Albertilla, ehkä sitten helpottaa ainakin pikkiriikkiseksi hetkeksi! Pidetään kiva viikonloppu ;_;

    Tuli tässä ykskaks mieleen sun tekstistä että mullekin aikoinaan psykiatri sanoi että ethän sä välttämättä parane koskaan, mutta voit oppia elämään sairauden kanssa tasapainossa siten että elämä on yhä mielekästä. Ehkä ei tarvitsekaan koskaan parantua, pääasia on vain että osaa siitä huolimatta luoda itselleen miellyttävän ympäristön jossa elää sairautensa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PIDETÄÄN! ;____; ♥

      näinhän se on. tästä pääsee taas siihen eläkeasiaan: taakka kevenis ko tietäisin ettei tarvi yrittää mitään ylimäärästä, tähdätä tähtiin tyyliin, vaan sais vaan olla sitä mitä pystyy. mut joo, huomenna puhun tästä kaikesta.

      kiitos ♥

      Poista