Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

I'm a sad girl, I'm a bad girl

Pakkoajatuksia, paranoiaa, ahdistusta. Siitä on mun päivät tehty. Kuolemaa, vainoharhoja, pelkoja. Just nytkin on sellainen olo että voisin vain syödä kaikki lääkkeeni mitä mulla on mukana, ja ehkä vähän äidin vahvoja reseptilääkkeitä lisäksi. Ihan vaan että tää loppuis. Mut tääl on ihmisiä, mut mun pitäis jaksaa pelata Mölkkyä ja hymyillä. Jos sanoisin, että haluan vain kuolla... no, ihmiset on kyllästyneitä ja pettyneitä jos sanon niin. "Älä viitti, yrittäisit ees, sähän puhuit eilen niistä klinikkaeläinhoitajan opinnoistakin." Joo, niin puhuin. Mutta mä puhun paljon kaikenlaista jotta mun ei tarvis puhua kaikkea sitä vielä suurempaa määrää asioita, joita kukaan ei halua kuulla tai kuunnella - enää.

Ääni mun päässä voimistuu päivä päivältä, siltä se tuntuu. Se haluu ne lääkkeet, se haluu sen junan, se haluu hirteen ja hukkua ja tukehtua ja ihan vain satuttaa jotenkin jos ei kuolla. Mä en ehkä oo psykoottinen, mut onko se vittu syy pitää mua terveenä? Miksei mua auteta? MIKSEN MÄ OSAA VAATIA APUA? Miksi? Oonko mä oikeasti vaan liian kiltti? Onko hoitajat ja lääkärit oikeasti vaan niin kyllästyneitä ja kaikennähneitä ettei niitä kiinnosta pienen ihmisen ongelmat enää? Mikä vittu on vialla?

Kaiken lisäks mua on taas oksettanut niin mun olemus. Hiukset on mitä on, naama aina epätasaisen värinen ja se läski läski läski läski läski läski läski. Ja väsymys. Kun en jaksa tehdä mitään. Itselleni, tälle asialle. Ei helpota oloja, ei. Ja surullisinta on, etten mä oo ainut maailmassa näiden ajatusten kanssa. Jos tietäisin, et muiden olo helpottuis jos jättäisin tän maailman, mä oisin menny jo. Mikä mua pitää täällä enää? Mä en todellakaan tiedä. Anteeksi, plääh.


np: Lana Del Rey - Guns and Roses

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti