Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 5. kesäkuuta 2014

No Hollywood ending


Tänään suru-uutisia. Eräs lj-ystävä on poistunut tästä maailmasta oman käden kautta. Mä niin luulin että sillä menee paremmin, tasaisemmin ja rauhallisemmin kuin aiemmin. Että kaikki on suht hyvin. Niin luuli kai suurin osa ihmisistä hänen ympärillään. Mua harmittaa, että puhuin niin todella harvoin hänelle. Hän oli todella kaunis, yksi taitavimmista kirjoittajista ikinä ja kaikessa epäonnessaan yksi niistä jota ihailin salaa kaikin puolin. Nyt hän on tätä kaikkea vain muistoissa. Vaikka oltaisiin voitu olla paljon läheisempiäkin tuon ujon tytyn kanssa, hän tosiaan oli silti yksi tärkeistä. Lepää rauhassa, pikkuinen. Now you're free as a bird.

np: Sandhja - Ladaria

3 kommenttia :

  1. Mikä hänen nimimerkkinsä oli livejournalissa? Mietin vain, että tunnenkohan / tunsinkohan hänet itsekin. Tuli mieleen eräs ihminen ja alkoi huolestuttaa, vaikkemme olekaan hetkeen olleet yhteydessä toisiimme...

    VastaaPoista
  2. Minä tiedän kuka on kyseessä, mutta en mainitse kenenkään nimeä täällä. Ihmettelen silti miksi... Voisiko kukaan kertoa? Olen sanaton, kamalaa.

    VastaaPoista