Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 13. kesäkuuta 2014

When the kid grows tired of the rollercoaster

Herään aamulla jäätävään ahdistukseen. Otettuani aamulääkkeet Eetun herätessä ahdistus väistyy hetkeksi, mutta vain palatakseen takaisin. Istuessani psykiatrian polin odotushuoneessa toivon vain katoavani. Istun silmät kiinni, silmät auki, vauhkona äänistä ja peloissani tulevasta. Lopulta marssin bootsinilkkurit kopisten vastaanottohuoneeseen. Pelottaa ja hirvittää ja en tiedä mitä mä sanon kun multa kysytään miten menee.

Se tilanne kuitenkin saapuu, ja möläytän ulos että huonommin menee, väsyttää törkeenä ja masentaa kamalasti. Päädymme puhumaan mun lapsuudesta, kuinka jokin siellä on mennyt pieleen, kun en uskalla vieläkään huolestuttaa ihmisiä ympärilläni sanomalla suoraan miten menee vaan pelkään näiden suuttuvan ja esimerkiksi lyövän mua. Itken lähes koko vastaanoton ajan. Puhumme kuolemasta, itsemurhasta, ne eivät voi ymmärtää mua ja lopulta sanovat olevansa aika kädettömiä, aika hämillään, aika vailla sanoja, joita sanoa.

Tuntuu ettei mua taaskaan oteta todesta. Että taaskin saan vain sen, että loppuun heitetään läppää ja sanotaan et "nähdään kolmen viikon päästä". Ehkä oma vikani, ehkä mä en osaa tuoda esille tarpeeksi hyvin mun oloja. Ehkä mä oon vaan tottunut siihen et mun kaikki vanhat hoitajat on ottaneet mun oireet, hmm, enemmän todesta? Huolestuneet helpommin? Mä yritin nytkin sanoa, että se ääni mun päässä haluaa mut kuolleeksi. Eikö se ääni tajua että sekin kuolee, jos sä kuolet? Mumisin vastaukseni; "sitähän se haluaakin". Se ääni ei välitä itsestään, se haluaa että mä, , kuolen. Paskat äänestä.

En osannut (/saanut) puhua L:n kuolemasta tai siitä että kävin Tukipisteellä. Vaikka piti. Vaikka lupasin Tukipisteellä puhuvani niistä. Osannut koska... en tiedä. Saanut, koska se ääni päässäni kieltää. Ei, tää ei oo se ääni. Se psykoottinen, joka tulee pään ulkopuolelta. Tää on ääni mun pään sisällä, jota mä pelkään aivan sairaasti. Tää on se sama, joka käskee tappamaan itsensä, se sama joka käskee olemaan hiljaa, se sama joka saa mut tekemään tyhmiä asioita ja rankaisemaan itseäni huonosta käytöksestä. Itseasiassa se on lähes täysin samanlainen ääni, kuin se joka tulee pään ulkopuolelta, paitsi että tän mä kuulen ajatuksissani. Ja että tätä mä tajuan pelätä.

Mä oon lopussa, mä oon väsynyt tähän kaikkeen mikä tuntuu vuoristoradalta, mut on oikeasti vain tasaista paskaa.


np: Lana Del Rey - Brooklyn Baby

1 kommentti :

  1. Mulla on sama tunne, kun käyn hoitajalla. Siis että ei oteta tosissaan niin hyvin kuin pitäisi (ja alan itse uskomaan että tää on vaan mun vainoharhaa, kun kaikki sitä mulle toitottaa) ja sitten heitetään läppää loppuajasta. Mä haluaisin puhua tosissaan, en jaksaisi kuunnella läppää tai sitä, että "kyllä sä pärjäät" yms.

    Mäkään en myöskään uskalla kertoa ympärillä oleville ihmisille mun oloista, sillä pelkään niiden suuttuvan. En itsekään tajua tätä ajatustani, mutta en voi sille mitään.

    Tulipa paljon löpinää, tää oli vaan niin samaistuva postaus. Yritä jaksella vaikka onkin rankkaa <3

    VastaaPoista