Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ja se meri olikin pohjaton

Eilen illalla kolme Opamoxia, mutta ahdistus ei vaan lakannut. Uni antoi odottaa tuloaan liian kauan. Ihmiset mun ympärillä voi niin huonosti alkaen perheestä jatkuen ystäviin ja kavereihin. Kaikki. Myös minä. En jaksaisi millään. Kaksi Opamoxia naamaan än yy tee nyt, jos helpottaisi. En halua, uskalla, voi puhua kenellekään läheiselle. Viime yönä soitin about minuutin välein tunnin ajan Kriisipuhelimeen - ilman tulosta, olivat jatkuvasti varattuja. Maanantaina on kai rohkaistava mielensä ja soitettava polille "nyt riitti"-puhelu. En mä kestä kun äitikin vain ärisee jos mainitsenkaan ahdistuksesta ja siitä miten mua ahdistaa kaikkien muiden ahdistus. Kaikilla on liikaa omia huolia. Äidilläkin. Se vain sanoo ettei saisi välittää muista niin paljon. Että pitäis keskittyä itseensä. PASKAT. Oon niin vitun väsynyt. Ehkä, toivottavasti, Opamoxit alkaa pian vaikuttaa ja hetken saan olla rauhassa. Kiitos.


np: PMMP - Salla tahtoo siivet

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti