Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 30. syyskuuta 2014

I'm not suicidal, I just can't get out of bed

Vaihdoin bannerin. Ja vähän värejä ulkoasussa. Kyllästytti vanha layoutti. Vieläkin ahdistaa. Ahdistaa ahdistaa ja ahdistaa. Ja vituttaa tää ahdistus. Huomenna lokakuun ensimmäinen ja poliaika. Kaipaan ihmisiä, kaipaan sitä et joku tulee juttelemaan niitä näitä. En oo kai puhunut aikoihin ihmisille kunnolla, en oo ehtinyt manioissani tai jaksanut masennuksissani. Siks kai kirjoitan tänne jo toista kertaa tänään. Pitääkseni seuraa itselleni. Ja on nälkäkin, mut vituttaa sillä oon lihonut kaksi kiloa, ja siinä on viisikymmentä liikaa.


Haluaisin itkeä, mutta eihän mua edes itketä. Ulkona paistaa aurinko ja mun sisällä on kylmää, sekavaa, pimeää. Tänään, just nyt, mä mietin taas kuolemaa. Sitä, miten jaksan tätä elämää, et miksei tässä ole muka muita vaihtoehtoja kuin kuolema? Koska onhan niitä: apu tähän sairauteen. Mutta miks sitä ei osata antaa, ei niin että mun elämä ois siedettävää? Ja no, mä tuskin paranen koskaan. Joten. Miksi. Miksi valita elämä, jos se on tätä tuskaa, epävarmuutta, epämukavuutta ja ikuista ahdistusta, ylä- ja alamäkiä, tunteita joita ei itse voi hallita jne.? Onko muita vaihtoehtoja kuin kuolema kun tahtoo päättää elämän? Mä en halua tällaista elämää.

Ja pelkään jatkuvasti, ajoittain jopa hysteerisesti, diabetesta. Verikokeet ja kaikki on ok, mussa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta. Jos se vielä pamahtaisi tähän. En kestäisi, se on junan alle ja mars. Vittu, naurattaa et ainoa valonpilkahdus ehkä ois se että mulla oiskin vain skitsoaffektiivinen häiriö; onhan siinä hieman parempi ennuste kuin skitsofreniassa, hehs. Itkettää sekin (vaan itku ei tule). Kymmenen prosenttia tän sairauden kanssa taiteilevista ihmisistä heittäytyy kalliolta, hyppää junan alle, hirttäytyy puuhun, nappaa lääkkeensä kerralla, ampuu itseään päähän. Kymmenen-fucking-prosenttia. Ja skitsofreniaa sairastaa noin yksi (1) prosentti väestöstä, skitsoaffektiivisuutta vielä harvempi.

Muhun sattuu niin paljon. Tahtoisin voida itkeä, että tää näkyis ulospäinkin, mutta mulle ei suoda sellaista onnea. Tän sairauden takia mä keikun jatkuvasti siinä epävarmuudessa jaksaako ihmiset - Eetu, ystävät, vanhemmat - mua. Tän VITUN sairauden takia mä olen tällainen kuin olen. Ei, en mä sano että vaihtaisin elämäni toiseen, mulla on paras perhe, paras Eetu, parhaat ystävät. Niinä hetkinä kun mä unohdan autuaasti kuka olen mulla on ihan ok. Mutta nää hetket, mihin tää nykyinenkin kuuluu... Mä oon epäonnistuja. Miltä tuntuu olla se esikoinen, joka ei koskaan mene töihin? Miltä tuntuu olla se lapsi, joka syö enemmän lääkkeitä kuin koko lähisuku yhteensä? Miltä tuntuu olla se tyttöystävä, joka pettää kerta toisensa jälkeen - henkisesti, sorruttuaan virheisiin, jotka sattuvat? Miltä tuntuu olla se isosisko, jota on häpeä esitellä uudelle tytylleen? Miltä tuntuu olla se ystävä tai kaveri, joka on aina poissa "normaalitilasta", poissa raiteiltaan ja poissa järjistään? Mä tiedän. Saatana mä tiedän.

Kun mä aamulla herään, kun mä iltaisin käyn sänkyyn makaamaan, mä rehellisesti kuiskin ilmaan mantraa; "mä en jaksa enää, mä en halua jaksaa enää, mä en jaksa haluta jaksaa enää, mä en halua jaksaa haluta jaksaa enää". Ja nyyhkytykset tukahdutetaan. Mutta tän kaiken mä oon sanonut jo niin monesti tänkin blogin aikana. Mä haluan halata koko maailmaa, pelastaa sen, ja samalla työntää teidät kaikki pois. Haluan läheisyyttä, naurua ja iloisia hetkiä - sekä lyödä jokaista kasvoihin sylkäisten "painu vittuun". Olo: sekava. Nälkä ja ahdistaa. Vanha layoutti kyllästytti, vaihdoin siis värejä ja bannerin.

np: Metric - Gold Guns Girls

Why can't I give away my pain?

Suuri ahdistus heti aamusta. Tekee mieli satuttaa, kovasti tekee mieli, mutten halua tai voi. Pitäisi pestä pyykkiä nyt kun olen täällä porukoilla sitä varten. En jaksaisi, muttei huvita mennä vain makaamaankaan, se vain pahentaisi oloa. Ehkä. Enkä saanut enää untakaan, kun yritin... Tää ahdistus on taas tätä hirveää, tuskaista ja rintakehää jäytävää. Eikä mulla oo enää yhtään Opamoxia, ei koska olin idiootti ja vedin ne kaikki silloin. Voisin tietenkin soittaa Siltaan, mutten tiedä mitä sanoisin. "Moi mua ahdistaa" ja syvä hiljaisuus sen jälkeen koko loppu puhelun ajan vois olla vähän... turhia. Täytyy harkita.


Äiti on takaisin täällä joskus reilun kolmen tunnin päästä. Siihen mennessä pitäis tosiaan pestä noi pyykit, tai näytän ihan paskalta ja laiskalta. Paitsi ettei äiti ajattelisi noin, mutta minä. Ja vaikken saa unta mua väsyttää. Väsyttää niin suotanasti. Ja jännittääpelottaa keskiviikko ja hoitajien tapaaminen. Ymmärtääkö ne, tahtooko ne ymmärtää? Auttavatko, saanko lääkärinajan, saanko apua? Tavallaan en haluaisi mennä, haluaisin ignoraa koko jutun ja vain lalallallallaa nukkua ohi, mutta mitä se auttaisi pitkällä tähtäimellä? Mietityttää, ovatkohan edes lukeneet sitä päivystyksen tekstiä, viimeksi kun otin yliannostuksen kukaan ei ollut edes tietoinen. Tuli fiilis, ettei ketään kiinnosta, vaikka luultavammin se johtui 1) vieraasta hoitajasta sillä kertaa ja 2) siitä että tää oli tapahtunut tyyliin edellisenä päivänä.

Koira kuorsaa. Kovaan ääneen. Naurattaa, muttei sellaisella iloisella ja pirteällä tavalla, vaan sellaisella väsyneellä ja ahdistuneella. Before the Dawn kuulostaa pitkästä aikaa helvetin hyvältä. Unohdin mitä muuta piti kirjoittaa. Perkele. ... ... ... Aivan. Käytiin me äidin kanssa eilen reilun kahden tunnin lenkillä Joonan kanssa. Silloin mä noita kuvia nappailin. Plääh. Jalat oli kipeät sen jälkeen, piti ottaa Buranaa. Ja ajoin mä äidin uutta autoa kans. Se on kivempi ko äidin vanha, vaikka on käytännössä sama paska (!), mutta tuossa on enemmän heppoja keulalla niin ei tarvinut polkea kaasu pohjassa koko ajan että se liikkuisi!

Ehkä mä lopetan nyt, ehkä mä meen kaivamaan jotain ruokaa nyt, ehkä mä sit pesen ne pyykit. Ehkä, jos pystyn ja jaksan (sun on pakko Elina). Lopetan kivojen asioiden listaan: viikonloppuna näen serkun ja sen avokin koiranpennun! Kymmenes päivä mä matkaan Jkylään Nooran luo! Isovanhempien kanssa löydettiin mulle kaks kivaa paitaa kirppikseltä! Ja kengätkin sain! Mun takut näyttää taas takuilta kiitos Gabin! And... still alive, nigga. Joo. Koira kömpi mun peiton alle, joten mun on aika syödä. Kiitti ja kuitti.

np: Before the Dawn - Take My Pain

lauantai 27. syyskuuta 2014

Tahdotko mielesi omana pitää?

Kai olen selityksen velkaa. Ja anteeksipyynnön. Torstai-ilta. Olen Eetulla, mä oon ahdistunut. Mua vituttaa, ahdistaa ja masentaaväsyttää ylä- ja alamäet, koko paska, se ettei mikään auta. Eetu lähtee vessaan, mä ajattelin ottaa Opamoxia ahdistukseen. Otan yhden, kaksi, kolme, liuskallisen. Havahdun, mitä tein? Otan veitsen ja viillän ohuen naarmun kämmenselkään. Eetu tulee vessasta, ja arvaa välittömästi mitä olen tehnyt. En halua ambulanssia, haluan varmistaa asian myrkytystietokeskuksesta, jonne soitan peloissani. Nuori nainen sanoo puhelimessa, että pitää lähteä suuren määrän takia päivystykseen. Taksi alle, ja Akuutti24:ään.

Saan rannekkeen ranteeseeni kerrottuani vastaanoton naiselle mitä olen tehnyt. Meidät ohjataan (Eetu lähti mukaani, kun pyysin) odotustilaan. Minulle tuodaan pullo lääkehiiltä; "sä olet tainut tätä jo ennenkin juoda teksteistä päätellen". Ihmisten tuijottaessa juon sen, yökkien, mutta ei, se ei ole vieläkään pahaa. Olo on parempi, luultavasti koska osa lääkkeistä on ehtinyt imeytyä, ja hieman väsynyt. Kello puoli yksi yöllä. Jossain vaiheessa hoitaja tulee hakemaan mut, kyselee hieman, ottaa verenpaineet, puhalluttaa, mittaa kuumeen jne.

Odotamme, kello on lähempänä neljää - mikäli muistan oikein - kun psykiatrinen sairaanhoitaja tulee noutamaan minut. Keskustelemme mielestäni kauan, Eetu tulee mukaan. Ei, en halunnut kuolla, en vain osannut osoittaa miten paha olo mulla on muuten. Haluanko osastolle? En, se olisi vain vastaanotto-osasto, jossa mua säilytettäisiin. Hoitaja on samaa mieltä, en tarvitse nyt osastoa. Ehdotan itse Siltaa, että soittaisivat sieltä ja sovittaisiin aika sinne viikonlopulle. Puhutaan siitä että mun hoito ei oo riittävää, että tarvisin tiiviimpiä tapaamisia, ja maniasta, ja Eetu täydentää ja sanoo oikeita asioita.

Jossain vaiheessa mua alkaa huimata, hoitaja hakee sängyn ja makoillessani siinä tuntuu hassulta ja heitetään läppää miten tää on klassinen leffapsykiatrian kohtaus tai jotain. Vielä mitataan verenpaineet; kaikki ok. Luultavasti huimas vain koska puhuttiin sellaisista aiheista, voimakkaita tunteita herättävistä. Keskustelu loppuu, sovitaan että Sillasta soitetaan mulle ja että mä en tee itselleni enää mitään.

Sitten odotetaan taas, musta otetaan sydänfilmi ja sitten taas odotetaan. Kello käy about kuutta perjantaiaamuna, kun ainoa vuorossa oleva lääkäri etsii mut käsiinsä. Saan kuulemma lähteä kunhan se varmistaa vielä jotain siltä psyk.sairaanhoitajalta. Odotellaan, odotellaan, mitään ei tapahdu. Lopulta päästään kuitenkin lähtemään, kun itse avataan suumme ja kysytään siltä psyk.hoitajalta että mitäs oikein. Aamubussilla Eetulle nukkumaan.
Sillasta soitetaan just kun oon heränny kahdentoista aikaan, ja sovittiin käyntiaika tälle päivälle. Kävellessäni sinne olin ahdistunut ja vihainen, tiuskin puoliääneen randomeille ihmisille kadulla. Perille päästyä mukava nainen otti mut vastaan, ja olo helpottui puhuessa. Puhuttiin et päiväpoli vois olla hyvä mulle ja et mulle pitäis saada tiuhempaan hoitokontakteja. Puhuttaessa viime aikojen voinnista, se myönsi et manialta mun olo on kuulostanut, mut ettei se nyt voi lyödä mulle mitään diagnoosia - tietenkään. Jäi hyvä olo, se kehui mua vielä lopuksi. Sitä et osaan niin hyvin ilmaista itseäni ja et osasin itse pyytää apua, että itse ehdotin Siltaa ja päiväpolia ja että oon hoitomyönteinen. Tuntui hassulta mut mukavalta saada positiivista palautetta. Huomenna mulle vielä soitetaan, ja mulla on keskiviikkoiseen poliaikaan asti puhelinsoittolupa Siltaan.

Nyt oon Eetulla taas, mulla on vielä iltapitsaa tuossa noin jäähtymässä. Olo on mitä on, mut yritän olla ajattelematta liikaa. Ei kauhean paha, mut en luota koskaan siihen että se pitäisi. Onneksi on Eetu tossa. Kaikennäköistä sitä taas. Ehkä tää johtaa siihen et mut otetaan vähän enemmän vakavasti, toivottavasti? Toivon näin. Että näkevät ettei mulla oo kaikki ok, että mä tarvin apua ja tukea. Tällaisina hetkinä mä toivon ettei mun ois tarvinut siirtyä vielä Vakun puolelta tonne psykoosityöryhmään, jossa on käsittääkseni liikaa potilaita verrattuna työntekijöihin ja se huono puoli, ettei siellä pystytä edellisen ongelman takia antamaan kovinkaan helposti minkäännäköisiä kriisiaikoja, ja ne on silleen "no jos ensi viikolla?" -tasoa. Mutta ehkä tää tästä.

Kiitos ja anteeksi.

np: CMX - Pedot

torstai 25. syyskuuta 2014

Ja kun aurinko nousee, se nousee liian myöhään

Tänään herään klo 6:30 vanhempien käskyihin herätä. Oikeastaan olin jo hereillä, olin nukkunut koko yön todella huonosti, heräillen, nukkuen koiranunta ja nähden vilkkaita ja aidontuntuisia unia. En saanut itseäni ylös sängystä, jäin nukkumaan ja heräsin asettamaani herätykseen puoli kahdelta. Heräsin ahdistuneena, ja jatkoin ahdistuneena aamutoimia; lääkkeet, hieman aamupalaa jne. Lopulta päädyin ottamaan kaksi Opamoxia, ja niiden alkaessa vaikuttaa äiti saapui kotiin ja kun maailma alkoi horjua (vai sittenkin minä?) mä nukuin vielä epämukavalla sohvalla reilun tunnin.

Kyyti kaupunkiin, Eetulle, ja yhä ahdistaa. Edelleen sama olo kuin aamulla, kun kuiskin ilmaan kärsivän ihmisen kuiskauksia; "en jaksa enää, en halua jaksaa enää". Unikaan ei tunnu vaihtoehdolta, kun viime yöt ovat olleet tuskaa nekin. En tiedä en tiedä en tiedä. Tää on mennyt taas tähän. En mä kuolla halua, mutta kuinka muutenkaan tätä pääsee pakoon? Satuttamalla, se houkuttaisi, mutta tiedän sen olevan vain väliaikaisratkaisu, pyh. Opamoxinkin teho katoaa jos kiskon sitä neljän kappaleen päivävauhtia. Hoitajan kommentti "tää on siis tätä sun normaalia vaihtelua" kaikuu korvissa ja ajattelen väkisinkin että ajatellaanko että mun kuuluukin olla tällainen? Että tää on mulle ok ja normaalia?

Kai mä vaan otan lisää Opamoxia. Tässä sekin ongelma, et niitä on kai enää kahdeksan. Mulle on käsittääkseni määrätty sitä lisää, mutta mulla ei ole edes varaa tuohon. Ei varaa edes Opamoxiin vaikka se maksaa jotain alle viisi euroa? Tärisen, tärisyttää, ahdistaa, ahdistuttaa. Haluan jonnekin lämpöiseen ja turvalliseen paikkaan. Ehkä se on pian Eetun kainalo, jos se on vaan yhtään kuuntelutuulella. Mä oon niin väsynyt näihin ylä- ja alamäkiin, vauhtiin ja täysstoppeihin. Taikapilleri, tänne, kiitos. Ja tänään se on paremman puutteessa Opamox.


np: CMX - Kättenpäällepanijat

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kaikki tämä meluun päättyy; ymmärrän vain hiljaisuuden

Odotan hoitajan soittoa, se soittaa tänään. Kävin hakemassa postista Bill Willinghamin Peter & Max: a FABLES novel -kirjan ja missasin hoitajan ekan soiton. Se lupas soittaa kohta uudestaan. Toi kirja vaikuttaa jännältä; se on sidottu (tarkoituksellisesti?) päin vittua ja siin on kuvia. Ja mikä parasta, se kuuluu tuohon FABLES -sarjaan, josta mulla on se eka sarjiskin. Ja johon siis The Wolf Among Us perustuu. Ah.

Ahdistaa. Ahdisti heti kun heräsin, ja olin taas nukkunut huonosti. Toi mun maanisuus näyttää taittuvan hiljalleen ja asteittain masennukseen. Ahdistaa kun koti on paskaläävä, ahdistaa kun pitäis siivota marsujen häkki ja ahdistaa se kun pakenen tätä kaikkea vain sen sijaan että tekisin jotain. Meen vielä tänään porukoille yhdeksi yöksi, pakoon, ja huomenna sit takas tänne kaupunkiin. Yritän saada iskän pysähtymään kaupassa niin ostaisin lohturuokaa (sitä suklaata, sipsejä, pähkinöitä, jotain?).

Kuuntelen miljoonan vuoden tauon jälkeen CMX:ää, joka kuulostaa edelleen hyvältä, ja itkettää, sillä tää ahdistus on niin kovaa. Mä en halua tätä, mä en halua tätä, mä haluan lääkkeen joka vie tän pois. Täytyy muistaa että jos pääsen lääkärille niin sanon et eikö oo aika jännä että vaikka mulla on nostettu tota Deprakinen määrää niin pitoisuudet on pysyneet suht samana? Tai musta se on ainakin epäloogista. Tai ehkä sanon siitä jo hoitajalle kun se soittaa jos tulee puheeksi lääkkeet. Ja pitäisi sanoa siitä että silloin kerran kuulin niitä ääniä. Mä haluan pois tästä olosta.

Puhelin voi soida hetkenä minä hyvänsä. Jännitys kipristelee vatsassa sen lisäksi että ahdistus rinnassa ja vittu tää olo tappaa. Tekis mieli ottaa marsu syliin ja silitellä, mut sit on vaikea vastata puhelimeen. Odotan. Odotanodotanodotan. Soittais jo! Tällaisiin oloihin pitäis ottaa Opamox, mutta. En tiedä osaanko. Väsyttääkin. Tosiaan, unohdin ne Opamoxit eilen illalla ja ihmettelin kun en saanut unta; heräilin vielä jatkuvasti ja näin kamalasti aidontuntuisia unia. Aamu tuli liian pian.


... Oon venannu kaks tuntia soittoa, kello on nyt kahtakymmentä vaille yks. Ja nyt se puhelin vihdoin soi. Sainko sanottua asioita? Jotenkin. En pidä puhelinkeskusteluista kun ne ovat niin... vaillinaisia? Ahdistus ei helpottunut, ainakaan vielä, käsistä sen sijaan on tunto häviämispisteessä ja argh. Ensi keskiviikkona aika. En tiedä selviänkö, vaikka sanoin toista. Kai mä selviän, ainahan mä, ainahan mä. En muista juurikaan mitä sanoin hoitajalle puhelimessa, vaikka vasta puhuttiin. Jäi tyhjä fiilis. Nyt väsyttää.

np: Djerv - Immortal

tiistai 23. syyskuuta 2014

Our world is slowly dying

Kukaan ei soittanut tänään. Niin. Ei pitänytkään; hoitaja on kipeänä. Nukuin kuudentoista tunnin yöunet. Nukuin kahden tunnin päiväunet. Väsyttää. Tänään on sellainen päivä, sellainen jolloin ahdistus nostaa päätään ja painaa rinnassa. Aamulla (aamulla) herätessä pää sanoi ahdistaa, rintakehä sanoi ahdistaa ja mä huokaisin ilmaan "ahdistaa". Tekee mieli jotain hyvää. Suklaata. En saa sitä mistään nyt. Ehkä vain otan muutaman Opamoxin ja käyn jo nukkumaan, mä olin eilenkin näihin aikoihin sängyssä. Opamoxia varmistamaan ettei tarvi pyöriä kuten eilen. Opamoxia ettei tarvitse nähdä sellaisia unia kuin viime yönä. Unia, joissa mut sidotaan lepareihin, joissa oon osastolla ja syön oikeasti kourallisen, siis kymmeniä, lääkkeitä aamiaiseksi, koska olen niin sekaisin. Nyt vain yksitoista päivässä. Unia, joita olen nähnyt kertoja aikaisemmin. Mä en jaksa tänään. Tänään mä voisin lopettaa, tänään mä voisin lopettaa.


np: Lilly Wood & The Prick - Prayer In C (Robin Schulz Remix)

maanantai 22. syyskuuta 2014

Kaikennäköistä sitä...

Mystinen levottomuusahdistus päällä. Oon Eetulla, Eetu on hoitajansa luona keskustelussa ja mun luona tää olo. Tää ei oo varsinaisesti mitään pahaa ahdistusta, ei silleen, mutta sellaista levotonta. Kuin odottaisi jotain ihan saatanasti niin että se ahdistaa, paitsi ettei mulla oo mitään mitä odottaisin niin saatanasti että se ahdistaisi. Hmm. Väsyväsyttää myös vähän, vaik nukuin aivan suotanallisen paljon. Mut mul on Pepsi Maxia tääl ja voivoivoi. Sain laskut maksettua (kiitos äidin avustuksen) ja jäi mulle mahtavat 7€ tilille. Wow. Rahat tuli ja meni, kiitti Kela ja kiitti äiti.

Näin yöllä unta et otin tatuoinnin sen kunniaks et isovanhemmat on ollu tänä vuonna viiskytä vuotta naimisissa. Kuulosti tavallaan jopa hyvältä idealta, mä nimittäin haluisin jo muutenki ne ihooni koska ne on mulle ylirakkaita nekin. En tietty ihan sellasta ko unessa näin ni tatuointia (sydämiä, isovanhempien nimet ja "50v.", arvatkaa nauroinko ajatukselle et mussa ois tollain "♥50v.♥" -leima itessäni?? :D), mut joku... sellain kiva. Olin unessa viel piirtäny sen ite ja wow mul oli kyl skillssei ko vertaa todellisuuteen :D Vittu mitä mä taas höpisen? Mut hei, oisko teistä ihan pöljä ajatus et ois joku vähän vähemmän ällöromanttinen tatuointi? Siis että voisko teidän mielestä kuitenkin olla joku tatuointi, jossa ois kuitenkin niiden molempien nimet? Vai joutuuko siinä sit aina selittämään muille ihmisille et "ei, tää ei kerro mun rakkauselämästä mitään!"? 

(Joo, oon vähän tällainen "kerään rakkaiden nimet ihollleni" -tyyppi, onhan mussa jo äiti kiinni ja haaveilen pikkuveli -tatuoinnista ja ja ja ja jos mulla on lapsia niin ne tatuoidaan myös ihoon! Miestä ei ikinä tosin, koska mikään ei oo mun mielestä niin epävarmaa kuin kahden sukulaisuussuhteita omaamattoman ihmisen rakkaus - unfortunately. Oon nähny liikaa niitä julkkiksia jotka on tehneet tän virheen :D)


Jossain vaiheessa pitäis raahautua mun ylipainavan laukun (en tajuu mitä tiiliskiviä mul on mukanani) niin kanssa kotiin, ruokkia marsuliinit ja vähän kattomaan ehkä likapyykkiä et vois mennä porukoille pesemään ne. Varasin jo paikan Oton ja iskän kyydistä kun ne lähtee töistä kotiin. Ainoa paska tässä, että ne ei osaa koskaan sanoa mihin aikaan lähtevät, joten mun pitää varata aina liikaa aika kaikkeen jos meen niiden kyydissä ja sit jää sellain tyhmä "no en oikeen ehdi tehdä mitään joten pyörin ympyrää" -aika.

Vähän taitaa taas mennä lujempaa kuin esim. eilen kun väsytti oikein kunnolla, nyt on vain sellain plääh -väsymys vaikka aivot juokseekin. Huomenna soittoaika, eli soittavaat polilta mulle. Jännittää jo nyt hieman (eli hieman enemmän). Mut Eetu kai kohta ilmestyy tänne (MITÄ VITTUA tänään on "auton vapaapäivä" ja pääsen bussilla eurolla?? Huomasin vain kun tarkistin aikatauluja :D), joten koska ketään ei varmaan tääkään sisällötön paskanjauhanta kiinnostanut niin voisin lopettaa. Joo. Jos odotitte että tän tekstin pointti tulee vielä lopussa niin joudun tuottamaan pettymyksen :( Mukavaa loppupäivää kaikesta huolimatta! ♥

np: Saosin - Come Close

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Night sky, oh night sky

Oli Viivin synttärit. Vein kahdenlaista teetä ja vegaanisuklaata lahjaksi. Oli suklaata kakusta alkaen joka paikassa ja ah! se kakku oli niin hyvää (go Gabi!). Herkkuja jos jonkinlaisia, nomnom, ja mukaisaa seuraa! Lähinnä pälätettiin (sekavasti ja kovaan ääneen ja toistemme päälle? :D) ja kuunneltiin toistemme juttuja. Lopuksi otettiin erä Cards Against Humanitya. Oli kivvaa! Uudestaan? Anytime! (varsinkin jos on sipsejä ... ;)!) Ja vaikka jännitti kun tiesin että paikalla on täysin vieraita ihmisiä niin... ääh, ihaniahan ne oli! Kaikki! Ens viikolla sit vihdoin yritetään pelastaa(? :D) mun takkukasa Gabin kanssa aka takutetaan lisää. Päänahka huutaa jo hoosiannaa ;3

Ja joo, en nuku. Kello kakskytä vaille kaks. Oon Eetulla, pölistiin kaikkea ja esittelin mitä kenkiä haluisin ja puhuin jo joululahjoista ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen ja sitten se vähäinenkin väsymys siirtyi johonkin tuonne mun taakse: siellä se on, mut siihen se jääkin. Se ei tuu päälle. Ja päässä soi  taas Heavyweight DJs:in Menthol ja ... en tiedä. Bileet?

Tahtoisin pelata. Jotain. Kivaa. Lähinnä Borderlands 2:sta Eetun kanssa, mutta vitti kun se ei toimi vieläkään oikein vaan kaataa koneen. Ja eihän mulla oo täällä ees omaa konettani mukana hehs. Steamissa keikkuis Bastion alennuksessa hintaan 3,74€ että siihen vois jopa uhrata :( Ja kuolaan tota uutta Civiä (= Civilization: Beyond Earth), harmittaa sinänsä että se ilmestyy jo ens kuussa kun on ollut tää paskakuukaus tässä taustalla. Mut sen sijaan et murehtisin sitä taidan kuitenkin ilman Eetun lupaa asentaa tälle läppärille Warlock - Master of the Arcanen ja testata sitä, kun en oo vielä omallakaan koneella ehtinyt. 

On nälkä, Pepsi Max loppuu ihan just (maailmanloppu!) ja ääh. Kohta toi peli on jo latautunut, voi näitä nykyajan huippunopeusnettejä (mul on nopeempi himas, silti terveisin 40€/kk Elisa Viihde). Lehti tuli, kuului kopskops postiluukusta. Njoo. Voisin jättää tää tekstin tähän ja palata jossain vaiheessa ehkäpä tuota jatkamaan. Ja testaan sen pelin ny. Että. Kerron vaikka siitäkin vähäCn. Hehs.

[elina sanoo paipai klo 1:53]


[elina sanoo huomenta klo 5:33]

Nälkä yllätti niin piti keskeyttää. Täysi Civ-kopiohan tuo idealtaan on tuo Warlock jne. Ei iske silleen kuin Civ (josta toi uusin potkii toivottavasti eniten!), ei jatkoon (mut menee tolla latausajalla ja tiedostokoolla nyt kun en viitsi tähän alkaa mitään isoa asentamaan, kun vielä olen liikkeellä ilman lupaa. Tein kolme leipää, söin ne ja tunnen itseni silti nälkäiseksi. Hmm. Ja söin kuitenkin kympin jälkeen vielä perhana kolome tonnikalapitsaleipää! INTERESTING. Vähän on myös väsyttänyt, mut päätin etten nyt vittu enää nuku. Tai siis. Yritän etten nukkuisi. Se vaan sekottaa enemmän.

Tekis edelleen mieli pelata Borderlandsia, mut perkele jos kiljun ni koko talo herää! :D Tai epäilen kyllä et kiljuisin mutko ei voi tietää koskaan. Kun minä oon kyseessä. Oon kuitenkin ottanut lääkkeetki. JA SE NYT EI LIITTYNYT MITENKÄÄN mutta. Tulipahan sanottua. Ihan ajoissakin otin, et siitä tää heikotus tähän aikaan vuorokaudesta kun lääkkeet haluais että laitan simmut kiinni ja tutimaan! No deal.

Kuusnollaseitsemän ja mä selaan (ja vähän kieltämättä kuolaan) kuvia Bigby Wolfista. Joo siis tää sama heppu joka on pääosassa The Wolf Among Us -videopelissä. Siis joo, fiktiivinen hahmo, haittaako? Se on vaan paras ;______; Tekee mieli kuunnella Story of the Yearia ja niin mä teenkin. Noin, ah, muistoja ♥ Mut joo, ehkä lopetan nyt niin voin sit taas tulla höpöttään uudestaan koska (kuten saatatte huomata) mulla ei oo mitään asiaa. Joten. Huomenta :3

Loppuun pornokevennys:


np: Story of the Year - Anthem of Our Dying Day

perjantai 19. syyskuuta 2014

Näitä päiviä on jo liikaa

Pulssi: 115-120. Tärinä: löytyy. Levottomat jalat, kädet, sydän: ok. Ajatukset juoksee: check. 
Rintakehä räjähtää, ahdistus lisääntyy, se hymy kohoaa kasvoille.


MÄ EN PIDÄ TÄSTÄ.
(auttakaa)

np: PMMP - Niina

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Manic girl from the land of mental disorders

Luulin, että mulla on tänään hoitajien tapaaminen. Odotin kauhulla, tärisin ja pelkäsin. Jostain syystä kuitenkin tarkistin paikan päällä puhelimesta ajan - enkä taida luottaa enää koskaan muistiini. Väärässähän mä olin; aika oli ollut eilen. Vitut. No, soitin sit hoitajalle siinä et moi tuotanoin taisin feilata ja ois vähän asiaa. Sanoivat että "joo soitellaan". Jäi ahdistamaan, joten tyyliin heti perään laitoin viestin, jossa kerroin vähän tarkemmin ja pahoittelin kun en osannut puhelimessa sanoa. Sain viestin: "soitan tänään".

Ja niinhän se hoitaja soitti. Sain mielestäni aika hyvin sanottua mitä mun pitikin. Nimittäin. Totesin tässä alkuviikosta että jonkinlainen ja -asteinen maanisuushan mua taitaa vaivata. Laskeskelin tän yhteen siitä, että netin Goldbergin maniatestistä sain 61/54 eli siis 54 pistettä oli rajana että testi näytti tulosta "severe mania", ja siitä, että wikipedian oirelistauksesta (tai no, sitä mukaellen) nappasin itselleni seuraavanlaisesti "pisteitä" (tai jotain):
✓ epätavallisen innostunut
✓ ajattelemattomia ym. tekoja
✓ vastuuntunnon puuttuminen (ei tunne huolta tekojen mahdollisista huonoista seurauksista; esimerkiksi liian runsas rahankäyttö)
✓ päämäärätön, tarkoitukseton puuhailu
✓ vähäinen unentarve suuresta tarmokkuudesta huolimatta
✗ puhe on niin nopeaa, että toiset eivät kykene sitä seuraamaan
✓ ajatuksenriento
✓ keskittymisvaikeus (jonka vuoksi esimerkiksi puheenaiheet tai tekemisen kohde saattavat vaihdella nopeasti)
✗ liioiteltu voiman, suuruuden ja tärkeyden tunne
✗ poikkeava tai korostunut ärtyneisyys

Kerroin siinä sitten tuota listaa apuna käyttäen hoitajalle mitä mielessä liikkui. Aloin täristä, ääni oli kireänä ja oli vaikea saada sanoja ulos suusta. Toisaalta huomasin, että kun vain annoin sanojen tulla niin ahdistus helpotti, ja oli mukava kuulla kun hoitaa sanoi että "hyvä kun soitit". Ei niillä taaskaan ollut antaa aikaa, mutta soittoaika irtosi ensi tiistaille, ja käsky soittaa jos menee pahemmaksi. Lupasi myös hommata mulle lääkärinajan. En ookaan nähnyt tätä lääkäriäni vielä koskaan, jännittää, jos en oo ihan väärässä niin tää on koko kyseisen poliklinikkahässäkän vastuulääkäri. Tai sit just se toinen samanniminen. En tiedä, se selvinnee kunhan tapaamme.

Ja joo. Oonhan mä tosiaan käyttäny rahani aika huolella tässä kuussa. Mullahan meni alkukuusta joku 500€ parissa päivässä. Vielä ois jotain päälle 150€ laskuja jälellä ja rahaa 0€. Saan tosin maanantaina sen jonku satasen, mutta tarvisin silti vielä vähän. Ottaa niin päähän, miten mä oonkaan tällanen. Näin pahasti kusessa en oo ollu koskaan tässä suhteessa, näitten asioiden ja olojen kanssa. Sain mä jopa sanottua sille hoitajalleni että lääkkeistäkin oon huolissani. Kun tällaista menoa ja kuitenkin paljon lääkkeitä/lääkettä. Ja mua ei tyrmätty, ei sanottu et "ei tää lääkkeistä kiinni oo" tai mitään, suhtauduttu negatiivisesti. Vaan otettiin tosissaan. Yllätyin positiivisesti.


(Kaiken huippuna se että eräänä yönä valvottuani halki yön ja naurettuani yksikseni, hihiteltyäni fb-keskusteluissa ja oltuani muuten vain vauhdikkaan ylipirteän iloinen mä aloin kuulla taas ääniä. Ne oli pahoja, kuisketta siellä missä sitä ei vois olla ja supinaa pahoilla kielillä. Ja samalla mua pelotti että nauratti, mikä sai mut pelkäämään eniten.)

np: The Pretty Reckless - Going to Hell

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ain't it fun

Mää ajattelin tässä yöni ratoksi vähän höpistä lisää. Mä oon paska kirjoittamaan minkäänlaisia mielipidetekstejä, mutta jos haluatte voitte ehkä nähdä tän vähän sen tapaisena. Tai tota, älkää sittenkään. Ehkä. En tiedä. Mutta siis. Tää koskee tota tuolla sivupalkissa ollutta ja jo kauan sitten loppunutta kyselyä "Mikä sinulla on, ystäväiseni?". En tiedä, onko mun lukijakunta mieleltään erityisen sairasta (hyvässä ja/tai huonossa ♥) vai onko kyselyyn vastanneet vain tämä yhteiskunnan kerma, johon itsekin kuulun :3, vai mitä on tapahtunut (enkö osaa laskea yhteen yks plus kaks tai jotain), muttamutta. (Nyt tulee "tilastoja"! PALJON!) Näyttää siltä että kahdeksastakymmenestäkahdesta vastaajasta vain viidellätoista prosentilla (= 13 vastaajaa) "ei ole mikään" ja elämä hymyilee. Hieman... petyin ja järkytyin.


(hienosti jätin muuten noi wordin alleviivaukset, bravo minä!; "itsetuhoinen" ja "dissosiaatiohäiriö" eivät ole wordista sanoja ollenkaan ja "skitsoaffektiivinen" pitäisi olla kuulemma "skitsiaffektiivinen"... what?)

Yllä siis kyselyn "tulokset". Ja siis korostan että täähän on syvästi ja tutkitusti luotettava ja suunnan antava tutkimus! ...not. Mutta asiaan: mikä ei yllättänyt mua oli että masennushan se siellä keikkui tilastovoittajana. Kuuskytäkaks on silti aika kova luku. Joo, jos haluaisin olla fiksu enkä ois tällanen laiska niin lisäisin tähän oikeaa tilastotietoa vertailuksi. Mut mä ajattelin omistaa tän vain mun omalle mielenkiintoiselle pohdinnalle (jos vahingossa sitä tuun tehneeksi). Mutta siis joo. Masennus on mun silmissä ainakin jo niin "tavallinen" sairaus, että lääkärit jakelee siihen lääkkeitä kuin vaikka verenpainelääkkeitä. Siis yhtä tiheään, onhan Suomi tunnetusti (käsittääkseni, ei saa tappaa jos oon väärässä) korkean verenpaineen maa (okei nyt tulee wikipediafaktaa lyhennettynä: työikäisistä miehistä puolella ja naisilla kolmasosalla on vähintään lievästi kohonnut verenpaine). Ja nyt tuntuu jotenkin että masennuslääkkeitä on käyttänyt joka toinen vastaantulija.

WIKIPEDIA taas kerran sanoo, että masennusta sairastais viidestä kuuteen prosenttia suomalaisista. Mutta mistä sitten tämä tunne? Ja se että mun blogin kyselyyn vastanneista se kuuskytäkaks prossaa on masentunut / kokee itsensä masentuneeksi (esitän asian näin, koska siis, pakko myöntää ilman että haluan syyllistää ketään teistä siellä, masennus on myös puhekielessä ja arjessa kovin paljon viljelty sana; "mua masentaa taas" on enemmän sääntö kuin poikkeus?). Että onko tääkin jonkinlaista muotia, että masentaa? En tiedä. Tai että. Onhan sitä varmasti masentanut ennenkin, mutta tuntuu että varsinkin nuorilla on sellainen tapa että ehkä mahdollisesti nuoruuteen muutenkin kuuluvat tunteenheilahtelut lasketaan heti kamalan vakaviksi ja "masennukseksi" ja se on jotenkin ehkä... anteeksi tämä, mutta... hienoakin? En taaskaan tiedä. Mullahan ei ole edes ollut todistetusti murrosikää, joten mitä mä siitä tietäisin? :D

Pershäröihmisiä oli taas mun silmään yllättävän vähän, onhan esim. epävakaa persoonallisuushäiriö epävirallinen muotidiagnoosi ainakin mun silmissä. Siis. Tuntuu siltä, että vähintään kaksi kolmasosaa mt-ongelmaisista (varsinkin nuorista naisista) on epävakaita. Itseasiassa en kyllä muista törmänneeni yhteenkään epävakaaseen mieheen? Vai olenko? Mä ihmisiä tunne, ko äidin. Pyhpah. Ja siis tuo määrä mitä mäkin siis oikeasti tiedän epävakaita ja "epävakaita" jne. ihmisiä... se on kyllä musta aika. Okei. Mä tunnen paljon mielenterveysongelmaisia, suurin osa mun ystävistä kärsii jostain, eli mulla on kotikenttäetu tähän paljouteen. Mutta se ei musta ihan silti käy yksiin sen kanssa että wikipedian mukaan esim. epävakaudesta kärsii noin nolla pilkku kuusi prosenttia koko väestöstä. Hmm. Taas tyhmiä ajatuksia vain.

And what always makes me sad: itsetuhoisuus. Nelkytäkaks prossaa on nelkytäkaks prossaa liikaa. Mun lukijoista. Ja no siis. Muutenkin. Wikipedia ei kerro mulle kelpaavia tilastoja tästä enkä jaksa kaivella terveisin wikipedia paras ensyklopedia eiko? Mutta siis. Mä uskon tietäväni kuinka pahaa itsensä satuttaminen voi olla. Oon kuullut ääniä, jotka kehottavat tuhoamaan itseään. Myöhemmin se on (ja on ehkä edelleen? en lupaa mitään, koskaan enää) ollut tapa purkaa ahdistusta, riippuvuuskäytöstä jo. Ja siihen mä en haluaisi sen kenelläkään etenevän. Ei sillä, et haluisin kenenkään edes kokeilevan mutta. Kun siitä muodostuu riippuvuus niin. Ja mä olen edelleen sitä mieltä, että jokainen "pikkunaarmukin" on avunhuuto. Ja että ei edes ole "pientä naarmua", sillä jokaiseen "pieneen naarmuun" voi kätkeytyä loputtomasti tuskaa ja huolta ja vaikka mitä. Että. Pliis, pidetään huolta ja jätetään ne kaikenmoiset itsensatuttamiset ja tärkeintä että autetaan, eiks? Koska mä tiedän miltä tuntuu kun ihmiset ympärillä naurahtaa kun laastari vilahtaa hihansuusta.

Mulla näyttää olevan kolme, epäilen vahvasti että, kohtalonsisarta. Vai tunnustaako joku skitsomies seuraavansa mun blogia? :3 Tästä mul ei oo nyt enempää sanottavaa kuin että luojan kiitos. En antais tätä kellekään lahjaksi, vaikka siis (ainakin näin puol viis aamuyöstä) joskus tää tuntuu jopa lahjalta! Uskokaa tai älkää. Mut ei siis sellaselta "olen saanut lahjan jeesukselta"-meiningiltä. Vaan et mä oon saanut kokea jotain mitä kokee vain noin prosentti koko maailman väestöstä. And still alive, nigga. Välillä, esimerkiksi nyt kun puolimaanisena (huomatkaa sanan "maaninen" väärinkäyttö!?) kirjoittelen tätä, on sellain maailmanvoittajafiilis, koska perkele - yhen maailman, sen perkeleen paskan ja synkän ja sairaan, mä oon jokseenkin voittanut. Psykoosin. Se on itse perkele, jos multa kysytään. Skitsofreeninen psykoosi. Fuck yes ja kannat kattoon.

Ja nyt multa loppuu ideat, muistin etten oo taaskaan ottanu lääkkeitä ajallaan vaikka oikein hain tuon lääkepussukan tuohon tyrkyllä (hups oli liian hauskaa keskustellessa ja riehuessa netissä... hupshups) ja on ehkä parempi lopettaa ennen kuin karkotan loputkin kaksi lukijaa joita en oo vielä tähän mennessä suututtanut? :3 Ei vaan. Oikeasti. Tämä ei ole mikään tieteellinen tutkielma, ei totuuksia lateleva hieno mielipidekirjoitus, vaan tyhmän ja vähän sekaisen tytyn yöllinen mukapohdinta liian vakavista asioista liian kepeillä kielenkäänteillä. Joten p-l-e-a-s-e, armoa? Ees vähän? Lyökää vaan toiselle poskelle vaikka oppeja noudattaen kääntäisin sen toisenkin (eiko oho eiks toi ollutkaan saatanallisesta raamatusta toi oppi? mitä?). Joo. Kiitos ja anteeksi, hyvää huomenta ja rakastakaa ees toisianne jos ette mua ;) ♥

np: Paramore - Brick by Boring Brick

Fire with fire



Tulin ulkoa. Istuttiin äidin ja iskän kanssa, puhuttiin paskaa (siis lähinnä mä höpötin (yksinäni)) ja paistettiin maGGaraa järvenrannassa. Oli Joonakin paikalla, viltin alla turvassa kylmyydeltä. Ei se osaa olla poissa seurasta, mokomakin "mielyttämishalu puuttuu lähes kokonaan" -basenjisaatana ♥ Järven pinnasta nous usvaa, jättimäinen keltainen kuu paistoi ja loi kuunsiltaa järvelle ja naapurirannalla vietettiin ehkä yksiä kesän viimeisistä häistä. Vai onko nyt jo syksy? Tänään ainakin oli ihan kesäistä vielä. (Kuvat otettu puhelimella, joten laatu on paras, vähän niinko mun kamerassakin tällä hetkellä...)

Tänään oli myös hautajaiset. Hanhen. Se oli ajautunut / kuollut porukoiden rantaan. Joku kusipääidioottipaskakasa oli ampunut siltä nokan kokonaan pois, joten parka oli kuollut tuskissaan ja todennäköisesti nälkään. Se oli kuitenkin jotenkin levollisen oloinen kuolleena, vaikka nokastaan oli jäljellä vain roippeita, jotka juuri ja juuri roikkuivat mukana. Naapurin metsästäjäsetä oli meinannut päästää sen aikaisemmin jo tuskistaan nähdessään sen, muttei ollut uskaltanut, sillä lintu oli lähtenyt karkuun ja näin lähellä taloja ampumisesta voisi tulla valituksia (read between the lines...). Joten me sitten haudattiin se pellon haltijan luvalla tuohon syvälle pellonreunaan. Saatoin tirauttaa parit kyynelet; miksi kukaan, KUKAAN, jättäisi eläimen kitumaan noin? Ampujan on ollut pakko nähdä että osui, sillä ei tuollaisesta tärskystä noin vain jatketa matkaa. Olisi nyt saatana sitten vienyt loppuun tekonsa, saatanansaatana! Vitutti, itketti ja suretti. Turhaan kuoli tuokin.

Sit. Oon löytänyt kahdet ihanat kengät. Toiset nelly.comista, toiset Kookengästä. Nellyn kengillä hintaa n. 40€, Kookengän kengät n. 70€. Nellyn on kokonaan mustat, Kookengän kenkuleissa on kultaisia somisteita/koristeita. Tyyli ja malli suht prikulleen sama, mitä nyt noi kalliimmat on vähän koristeellisemmat siinä missä Nellyn on ... aika yksinkertaisen tyylikkäät. Ongelma: hintansa puolesta ostaisin Nellyn kengät, mut toisaalta tykkään noista toisistakin. Ja mulla on ollu kahet kengät nelly.comista ja molemmat on hajonneet / tarvineet siis korjausta. Joten vähän epäilyttää että irtoaako noistakin pohja takaa tai kanta tai jotain. Vai onko mulla ollut vain paskaa säkää noiden kenkien kanssa? :D Jotenkin haluaisin luottaa et laatu tulee hinnan mukana mut. Eihän sitä voi tietää + koska oon edelleen k-ö-y-h-ä.

Kävin ostamassa tänään marsuja varten uuden kakkalapion ko hajotin vanhan astumalla päälle (♥) ja sain kauheeta tenttausta myyjältä et "mihin tarvit tätä, ootko varma että osaat käyttää tätä, onks sul kissa, mihin tarvit oikeesti tätä, ai ei oo kissaa, siis MITÄ VITTUA MIHIN TARVIT TÄTÄ!!??!". Ei tee mieli mennä siihen liikkeeseen uudestaan. Olihan silläkin marsu (nähtävästi) yksinään lasiterrassa... Me sen sijaan poikien kanssa käytiin lattialla perjantaina. Joo siis olen ollut paska marsunomistaja ja päästänyt pojjaat ihan liian harvoin lattialle tai sängylle tai minnekään. Sängyllä ne on useammin pyörineet, ja tietty sylissä kaikista useiten. Mut oon nyt päättänyt parantaa tapani! Haaveissa ois vielä toinen häkki josta saisivat lisätilaa silloin kun eivät pääse seikkailemaan lattialle. On mulla taikakuutioitakin, mutta niistä ei saa mun kämppään valitettavasti järkevää aitausta, koska pieni yksiö ja huonekalujen sijoittelu. Ja mun mielenterveydelle ois helpompaa siivota kahta häkkiä jotenkin kuin puolta lattiaa. Valitettavasti, ainakin tällä hetkellä. JOO LYÖKÄÄ VAAN OON KAMALA IHMINEN :(((((( Itkettää itteäkin aina välillä, mut uskon että noilla on kuitenkin sen verran hyvät oltavat että löytyy niitä huonompiakin :( Mäyh.

(Laitoinkin heti yhdestä marsuhäkistä täällä Lahdessa niin kyselyä. Saisin siinä vähän lisää mökkejä ym. kivaa pojille. Hinta vain oli kovin korkea, 80€, lähes samasta (ja siis samankokoisesta) häkistä, mikä zooplussalta irtoaa 55€:lla. Joten yritän nyt tinkiä siitä, ja sit vingun äidin ja isän perseen kipeeksi että saisin rahat siihen. Jos ei muuta niin sitten joku kaunis päivä zooplussa saa tilaukseni! VAPISKAA!)

Haluaisin nähdä teitä kaikkia jotka asutte kaukana (tiedätte kyllä)! HIRVEÄ IKÄVÄ IHMISIÄ! Ja on jano. Ja varpaita paleltaa. Haisen savulta jostain kohtaa, en osaa paikallistaa. Pitää kai laittaa villasukat ja hakea ... Pepsi Maxia. Kohta. Kirjoitan tän vihdoin nyt loppuun eka enkä surffaa enää missään (paitsi vähän fb:ssä ja ja ja!) tässä samalla. Mul on sellanen fiilis et haluisin et mun kämpän lattia ois patjaa ja peittoa ja kynttilät palais ja pari kaljaa muille ja mulle Pepsiä ja sit puhuttais paskaa halki yön. Tai jotain. Sellanen. Toivottavasti, oi toivottavasti, Wilima ja Sonoja pääsisivät mun luokse ens kuussa! Ens kuussa, joka sekin luultavasti tulee menemään persiilleen rahojen suhteen. Nooralle meen kuitenkin Jkylään ja perkele se Apis ja perkele syön jotain hyvää. Äidillä on synttärit ens kuus, mul on vakuutusmaksun toinen erä maksettavana ja perkeleeeeeeeeeeee :3

Tästä tuli nyt pitkä paskapostaus, jejee ja anteeksi. Nyt taidan jatkaa musan kuuntelua ja dataamista kunnes alkaa väsyttää (jos alkaa, voihan, on vähän paha kutina tästä :D). Ärrmurr. Mutta joo. Mulla oli mun mielestä joku tästä kaikesta kirjoittamastani shaibasta poikkeava asia mikä mun piti tulla kirjoittamaan teille HYVIN TÄRKEÄNÄ ASIANA, mut näköjään unohdin sen, jäi vain se tunne et "jotain mun piti kirjoittaa". Mä tosiaan jatkan ja toivon ettei kukaan tule valittamaan :D "VITTU OON JO ISO POIKA OSAAN PÄÄTTÄÄ ITE KOSKA MEEN NUQMAAN!!!111" :3 Hyvää yötä sitten vain! Nukkukaapas te ees kiltisti ja hyvin :D ♥

np: Nancy - Wolfman

torstai 11. syyskuuta 2014

"Eeeh en mä valvonu, en!"

Yön saldo:

- tilasin kalleimman pitsani ikinä (kelatkaa se jättiläskipitsa + yökuljetus + olikohan siinä viel joku maksu mut siis järkkyä) (oli hyvää) (pakko olla tol hinnalla) (EN KERRO HINTAA) (no en oikeesti!)

- Pepsi Maxit loppu (okei ei ollu ko yks pullo mutta voi jumalauta se loppui kesken!)

- löysin mun muropaketista footbagin (kyllä, tollasen limenvihree-lilan mis lukee PORTUGAL, kuin söpöö hei?)

- puhuin ihmisille hyvin levot...syvällisiä :)

- löysin hienoja tietoja mun netistä (mm. et se on nopeempi ko 75%:lla suomalaisista?)

- ostin, latasin ja asensin koneelle Magic: the Gathering - Duels of the Planeswalkers 2012 -pelin (voi MIKSI? kun rahaa ei ole?) ja saatoin pelata vähän

- vihasin itseäni koska oon tuhlaajapoika - ja enemmän.

- en saanu mun korvaa auki lukosta - vieläkään, se oli jo koko päivän jumissa :C

- näytin välillä - keskellä yötä - tältä:


- kuuntelin paljon hyvää musiikkia (kato last.fm, homo >:3)

Ja nyt kun kello on neljä mua alkaa väsyttää. Rahaa ei oo, mielenterveyttä ei oo, kaikki nukkuu, mut on mulla ollu hauskaa. Sillon ko sitä oli. Nyt vain väsyttää, mut kai se on tähän aikaan ihan tervettä? :D:D::DD Tai no, ei oo tervettä valvoa tähän aikaan, mut sanotaan et kai se on terveempää et väsyttää nyt kuin se ettei väsyttäis yhtään. Joten nyt painun peiton alle ja katotaan koska möyrin esiin. Vois kuitenki laittaa herätyksen, takut menee hoitoon kuudelta iltapäiväl joten siihen mennessä pitää olla ihminen taas.

np: Lights - Up We Go

tiistai 9. syyskuuta 2014

Hyvä parempi paras päivä




Ahdistaa. Ahdistaa niin julmetusti. Tekisi mieli satuttaa, mutta oon porukoilla kun en saanut tänään enää kyytiä kotiin. Ehkä mä nyt vain nielen iltalääkkeet ja muutaman Opamoxin, käyn nukkumaan ja nukun nukun nukun aamuun asti. Pää hajoaa. En jaksa, en jaksa. Miksi tää paska tulee aina takaisin? Oispa rauha, oispa terä, oispa. Miksen mä osaa olla ihminen, miksen mä osaa ratkaista näitä oikein? Vitut.

np: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
- Hyvä päivä

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Money makes the world go round




Oon tuhlannut ihan liikaa rahaa tässä kuussa jo tähän mennessä. Tuon shampoon ja noiden kahden huivin lisäksi mulle on jääny käteen kaksi kirjaa (Justin Cronin: Linnake ja Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet). Shampoo ei ollut välttämätön, huiveja oisin "tarvinut" vain yhden, ja pitäis ostaa vielä takkikin - se on ainoa oikeasti tärkeä, koska jäätymiskuolema on out of the question. Vituttaa. Vituttaa todella.

On myös tylsää. Myös väsyttää. Sanoin Eetulle et meen sinne viel tänään, mut nyt en tiedäkään enää. Tää väsymys pamahti jostain, apua. Ehkä jään mielummin kotiin nukkumaan. Ääh. Eikä tää tekstikään kulje. Lähinnä nyt muutenkin ajattelin vain lätkäistä noi kuvat tohon ja vähän valittaa. Että joo ei vittu minä lopetan ny tähän ko ei tästä mitään tuu :D:D:D::DDD Paipai ja hyvää yötä.

np: BANKS - And I Drove You Crazy 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Juuh tuota elikkäs


Juuh tuota elikkäs lupasin kertoa vielä tästä aamusta ja siitä pelottavasta dissotraumakyselystä. No, se ei ollut niin pelottava (ainakaan vielä) kuin kuvittelin. Eli, no, mitä siitä nyt kertoisi. Vastailin kysymyksiin, kyllä ja ei ja sitten kuvailin. Oli kysymyksiä unesta, mielialasta, syömisestä, päihteistä... Perussettiä. Kuvittelin oikeasti jotain ydinfysiikka -tasoista, mut toi olikin suurimmaksi osaksi ihan semihelppoa. Olin vaan aika tärinöissäni, koska en tosiaan ollut nukkunut (ja muistin että lääkkeetkin olivat unohtuneet, hups :D) ja jännittikin vähän. Mut olihan se samaan aikaan masentavaa ja hauskaa (? "saako tälle edes nauraa") kun tajusi miten moniongelmainen (?) olen; vain päihteiden suhteen oon, no öh, ei voi sanoa terve tässä tapauksessa mutta ööh... kurissa? Lääkkeitä olen väärinkäyttänyt joskus, mutta muuten oon oikeastaan raitis.

Selvisin siin hengissä. Kävin sit vähistä rahoistani Pepsi Max ja tärinäpärinä -huuruissani ostamassa huivin (tai kaks... hyss), koska mulla on IHAN OIKEASTI vain villahuiveja. Tai siis sellaisia. Tiedättekö. Tuubeja jotka on tosi karvaisia? :D Niin nyt on sellain aikuisten (oikee) huivi, tai siis kaks. EEEEEEH. Samalla tein kyllä hyvän teonkin: hämmensin (kauhalla) Fortumin myyjäharjoittelijaa ja käskin sen tehdä mulle parempi sähkösopimus ko nykyinen. Kuulemma säästän kylkyt prossaa, parempi ois. Mutta säälitti se raukka, se unohti täysin mikä sen myyjäkoodisysteemi oli (siis se millä se sai lyötyä ja varmistettua kaupan tjsp) ja sitten ne etsivät kolme miestä sitä siinä ihan paniikissa. Lopulta se sit kätteli ja oli silleen "kiitos kaupoista ja tervetuloa asiakkaaksi" ja repeilin sisäisesti (ja vähän ulkoisestikin) koska se oli vaan niin hassu. Voi toista.

Ainiin, ja oon mä hoitanut oikeasti asioitakin tänään. Oikeita asioita (tai olihan tuo sähkön vaihto halvempaan ja ekologisempaan "oikea asia"). Maksoin vuokran, wohoo. Kävin apteekissa hakemassa e-pillereitä ja Anksilonia (goodbye 80€). Ja ostin huulirasvaa, oi, syksy ja minä nuoleskelemassa huuliani jatkuvasti = huulet mallia irtonahka :D:D:D::D:D:DDD Nättiiiiiiii.

Hei ja koska unohdin videossa mainita niin omistan vielä yhden kappaleen... GABILLE! ♥♥♥♥ Nimittäin Gabi teki nuo vauvatakkuset ja kun ostin sille (muuten todella mageen!) hamekankaan niin mulla on ikuinen passi takkuhoitoon/korjaukseen/johonkin myös! Oon oikeesti vaan niin fiiliksissä että musta tuli takkupää, vihdoin, 18-vuotiaasta sitä on harkittu eriasteisesti mutta nyt se on totta! Ja oli mukava höpistä kaikkea (niin mukava et höpistiin vielä eilen lisää, takuttuminenhan tapahtui keskiviikkona)! :3

Mut taidan lopettaa koska tää on vaan tällain puolimaaninen höpinäläpinäselityspaska. Ja videokin vielä, huhhuh, kunnon elinasekoileevideollajatekstinvälityksellä -vyörytys vaihteeksi. Jatkan BABYMETALin kuuntelua (...kyllä) ja mietin söiskö jotain. Reilun parin tunnin päästä mut varmaan noudetaan niin meen porukoille pesemään pyykkiä taas. Koska siis, okei tää on vika juttu minkä kerron!, totesimme et mun saatanan vessassa on niin saatanan jyrkkä se kaato että kun pyykkikone siinä pyöris ja pomppis ni se ois joka pesun jälkeen keskellä lattiaa :=) Joten helpompi pestä pyykit porukoil, samal saa ilmasta ruokaa hehs. Mut nyt. Hyvää viikonloppua itse kullekin! ♥

np: BABYMETAL - いいね!

maanantai 1. syyskuuta 2014

6X6

Syyskuun ensimmäinen. Mun tekee mieli kirjoittaa, mutten oikein tiedä mitä. Mulla on paljon asiaa, mutten tiedä mitä. Mua on vaivannut tänään outo kaipuu. Oon kaivannut menetettyjä ystäviä, oon kaivannut jotain tuntematonta, oon kaivannut. Se tunne painaa rintaa ja korventaa sielua. Mutta vaikka se sattuu, se ei oo paha tunne - lopulta. Aamulla heräsin seitsemäntoista tunnin unien jälkeen. Vähän väsytti. Iskän ja Oton kyydissä kaupunkiin, sit vielä sänkyyn kolmeksi tunniksi. Sen jälkeen olin vihdoin pirteä - ja nyt väsyttää taas.

Mut tänään mä jaksoin kiivetä kahdet portaat vintille, hakea sieltä kahdet kengät ja todeta että joo, toiset pitää käyttää mahdollisesti jo torstaina suutarilla, jos ne saisi vaikka korjattua. Ovat sen verran hyvät jalassa. Ja nätitkin vielä! En saanut aikaiseksi aloittaa The Walking Dead -peliä, koska mua harmittaa jo nyt kun tiedän että se loppuu liian lyhyeen - vaikka mulla on siis ne molemmat "kaudet". Huulet on ihan saatanan kuivat. Oon iloinen, sillä iskä ja Otto kävivät töidensä jälkeen asentamassa mulle eteiseen ja ... huoneeseen kattovalot, ruuvaamassa mun lukuvalon kasaan ja laittamassa taulun sekä hattuhyllynaulakkosysteemin paikalleen. Nyt ei tarvi elää pimeässä, takis saa naulaan ja mun ihana 0,70€:n Ikeasta ostettu kuva pääs kehyksiin! Lupaan ottaa kuvia, ehkä jo huomenna!

Huomenna varmaan shoppaan Eetun kanssa velaksi (siis että jään Eetulle velkaa) ja meen yöks sen luo. Siitä sit marssin keskiviikkona kolmen aikoihin Gabille ja Viiville ja VIHDOIN (♥) takut! Jännittää superisti, monista eri höpsöistä syistä: osaanko hoitaa niitä, sopiiko ne mulle, entä jos entä jos entä jos !! Mutta samalla oon innoissani. Tästä on haaveiltu ekoista kuiduista lähtien! Torstaina saattaa postiin tulla ylläri ;O Eli saatoin tilata Haruki Murakamin uusimman kirjan, hups. Ja jäihän siinä Justin Croninin Linnake myös käteen, se oli sen verran halpa ja olin katsellut sitä jo aikaisemmin. Torstaina myös vihdoin TS4! Ja perjantaina sit, huhhuh, aamukympiltä psykiatrian poli, jossa aloitetaan vihdoin sitä trauma- ja dissosiaatiokyselyä. Paljon asioita tapahtuu "vihdoin", huh.


Että siinä se kai. Mietin että jos teidän on niin vaikea keksiä aiheita videopostaukselle (??) niin jos keksisitte vain HURJAN LÄJÄN KYSYMYKSIÄ joihin voisin vastata videolla? Annan teille aikaa... hmm, en tiedä. Torstaihin? Tai siis koska haluan ehkä esitellä mun takut (myös?) videolla. Ja en kyllä ehkä malta odottaa kovin kauaa :D:D::DD:D Eli siis:


ESITÄ KYSYMYKSIÄ!
(niitä fiksuja ja erityisesti hassunhauskoja ja hölmöjä!)
MINÄ VASTAAN VIDEOLLA!

np: Jenni Vartiainen - Sivullinen