Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ain't it fun

Mää ajattelin tässä yöni ratoksi vähän höpistä lisää. Mä oon paska kirjoittamaan minkäänlaisia mielipidetekstejä, mutta jos haluatte voitte ehkä nähdä tän vähän sen tapaisena. Tai tota, älkää sittenkään. Ehkä. En tiedä. Mutta siis. Tää koskee tota tuolla sivupalkissa ollutta ja jo kauan sitten loppunutta kyselyä "Mikä sinulla on, ystäväiseni?". En tiedä, onko mun lukijakunta mieleltään erityisen sairasta (hyvässä ja/tai huonossa ♥) vai onko kyselyyn vastanneet vain tämä yhteiskunnan kerma, johon itsekin kuulun :3, vai mitä on tapahtunut (enkö osaa laskea yhteen yks plus kaks tai jotain), muttamutta. (Nyt tulee "tilastoja"! PALJON!) Näyttää siltä että kahdeksastakymmenestäkahdesta vastaajasta vain viidellätoista prosentilla (= 13 vastaajaa) "ei ole mikään" ja elämä hymyilee. Hieman... petyin ja järkytyin.


(hienosti jätin muuten noi wordin alleviivaukset, bravo minä!; "itsetuhoinen" ja "dissosiaatiohäiriö" eivät ole wordista sanoja ollenkaan ja "skitsoaffektiivinen" pitäisi olla kuulemma "skitsiaffektiivinen"... what?)

Yllä siis kyselyn "tulokset". Ja siis korostan että täähän on syvästi ja tutkitusti luotettava ja suunnan antava tutkimus! ...not. Mutta asiaan: mikä ei yllättänyt mua oli että masennushan se siellä keikkui tilastovoittajana. Kuuskytäkaks on silti aika kova luku. Joo, jos haluaisin olla fiksu enkä ois tällanen laiska niin lisäisin tähän oikeaa tilastotietoa vertailuksi. Mut mä ajattelin omistaa tän vain mun omalle mielenkiintoiselle pohdinnalle (jos vahingossa sitä tuun tehneeksi). Mutta siis joo. Masennus on mun silmissä ainakin jo niin "tavallinen" sairaus, että lääkärit jakelee siihen lääkkeitä kuin vaikka verenpainelääkkeitä. Siis yhtä tiheään, onhan Suomi tunnetusti (käsittääkseni, ei saa tappaa jos oon väärässä) korkean verenpaineen maa (okei nyt tulee wikipediafaktaa lyhennettynä: työikäisistä miehistä puolella ja naisilla kolmasosalla on vähintään lievästi kohonnut verenpaine). Ja nyt tuntuu jotenkin että masennuslääkkeitä on käyttänyt joka toinen vastaantulija.

WIKIPEDIA taas kerran sanoo, että masennusta sairastais viidestä kuuteen prosenttia suomalaisista. Mutta mistä sitten tämä tunne? Ja se että mun blogin kyselyyn vastanneista se kuuskytäkaks prossaa on masentunut / kokee itsensä masentuneeksi (esitän asian näin, koska siis, pakko myöntää ilman että haluan syyllistää ketään teistä siellä, masennus on myös puhekielessä ja arjessa kovin paljon viljelty sana; "mua masentaa taas" on enemmän sääntö kuin poikkeus?). Että onko tääkin jonkinlaista muotia, että masentaa? En tiedä. Tai että. Onhan sitä varmasti masentanut ennenkin, mutta tuntuu että varsinkin nuorilla on sellainen tapa että ehkä mahdollisesti nuoruuteen muutenkin kuuluvat tunteenheilahtelut lasketaan heti kamalan vakaviksi ja "masennukseksi" ja se on jotenkin ehkä... anteeksi tämä, mutta... hienoakin? En taaskaan tiedä. Mullahan ei ole edes ollut todistetusti murrosikää, joten mitä mä siitä tietäisin? :D

Pershäröihmisiä oli taas mun silmään yllättävän vähän, onhan esim. epävakaa persoonallisuushäiriö epävirallinen muotidiagnoosi ainakin mun silmissä. Siis. Tuntuu siltä, että vähintään kaksi kolmasosaa mt-ongelmaisista (varsinkin nuorista naisista) on epävakaita. Itseasiassa en kyllä muista törmänneeni yhteenkään epävakaaseen mieheen? Vai olenko? Mä ihmisiä tunne, ko äidin. Pyhpah. Ja siis tuo määrä mitä mäkin siis oikeasti tiedän epävakaita ja "epävakaita" jne. ihmisiä... se on kyllä musta aika. Okei. Mä tunnen paljon mielenterveysongelmaisia, suurin osa mun ystävistä kärsii jostain, eli mulla on kotikenttäetu tähän paljouteen. Mutta se ei musta ihan silti käy yksiin sen kanssa että wikipedian mukaan esim. epävakaudesta kärsii noin nolla pilkku kuusi prosenttia koko väestöstä. Hmm. Taas tyhmiä ajatuksia vain.

And what always makes me sad: itsetuhoisuus. Nelkytäkaks prossaa on nelkytäkaks prossaa liikaa. Mun lukijoista. Ja no siis. Muutenkin. Wikipedia ei kerro mulle kelpaavia tilastoja tästä enkä jaksa kaivella terveisin wikipedia paras ensyklopedia eiko? Mutta siis. Mä uskon tietäväni kuinka pahaa itsensä satuttaminen voi olla. Oon kuullut ääniä, jotka kehottavat tuhoamaan itseään. Myöhemmin se on (ja on ehkä edelleen? en lupaa mitään, koskaan enää) ollut tapa purkaa ahdistusta, riippuvuuskäytöstä jo. Ja siihen mä en haluaisi sen kenelläkään etenevän. Ei sillä, et haluisin kenenkään edes kokeilevan mutta. Kun siitä muodostuu riippuvuus niin. Ja mä olen edelleen sitä mieltä, että jokainen "pikkunaarmukin" on avunhuuto. Ja että ei edes ole "pientä naarmua", sillä jokaiseen "pieneen naarmuun" voi kätkeytyä loputtomasti tuskaa ja huolta ja vaikka mitä. Että. Pliis, pidetään huolta ja jätetään ne kaikenmoiset itsensatuttamiset ja tärkeintä että autetaan, eiks? Koska mä tiedän miltä tuntuu kun ihmiset ympärillä naurahtaa kun laastari vilahtaa hihansuusta.

Mulla näyttää olevan kolme, epäilen vahvasti että, kohtalonsisarta. Vai tunnustaako joku skitsomies seuraavansa mun blogia? :3 Tästä mul ei oo nyt enempää sanottavaa kuin että luojan kiitos. En antais tätä kellekään lahjaksi, vaikka siis (ainakin näin puol viis aamuyöstä) joskus tää tuntuu jopa lahjalta! Uskokaa tai älkää. Mut ei siis sellaselta "olen saanut lahjan jeesukselta"-meiningiltä. Vaan et mä oon saanut kokea jotain mitä kokee vain noin prosentti koko maailman väestöstä. And still alive, nigga. Välillä, esimerkiksi nyt kun puolimaanisena (huomatkaa sanan "maaninen" väärinkäyttö!?) kirjoittelen tätä, on sellain maailmanvoittajafiilis, koska perkele - yhen maailman, sen perkeleen paskan ja synkän ja sairaan, mä oon jokseenkin voittanut. Psykoosin. Se on itse perkele, jos multa kysytään. Skitsofreeninen psykoosi. Fuck yes ja kannat kattoon.

Ja nyt multa loppuu ideat, muistin etten oo taaskaan ottanu lääkkeitä ajallaan vaikka oikein hain tuon lääkepussukan tuohon tyrkyllä (hups oli liian hauskaa keskustellessa ja riehuessa netissä... hupshups) ja on ehkä parempi lopettaa ennen kuin karkotan loputkin kaksi lukijaa joita en oo vielä tähän mennessä suututtanut? :3 Ei vaan. Oikeasti. Tämä ei ole mikään tieteellinen tutkielma, ei totuuksia lateleva hieno mielipidekirjoitus, vaan tyhmän ja vähän sekaisen tytyn yöllinen mukapohdinta liian vakavista asioista liian kepeillä kielenkäänteillä. Joten p-l-e-a-s-e, armoa? Ees vähän? Lyökää vaan toiselle poskelle vaikka oppeja noudattaen kääntäisin sen toisenkin (eiko oho eiks toi ollutkaan saatanallisesta raamatusta toi oppi? mitä?). Joo. Kiitos ja anteeksi, hyvää huomenta ja rakastakaa ees toisianne jos ette mua ;) ♥

np: Paramore - Brick by Boring Brick

12 kommenttia :

  1. Mun nuoruudessani (kuulostampa vanhalta...:Dd) oli ainakin vähän hienoo olla mt-ongelmainen. Siinä 14-15v iässä. Muistan kun paras kaveri sai masennusdiagnoosin ja sillähän sitten piilokehuskeltiin kokoajan ja vedettiin joka asiaan mukaan. Lääkkeiden syöntiäkin kailotettiin kokoajan. Ainoa mikä tässä oli hyvää oli se, että mäkin heräsin ajattelemaan pääkoppaani. Masennuin myös.

    Musta myös tuntuu että epävakaus on ihmisillä muotisairaus. Mä luulen että se on siittä, kun siinä sairaudessa on piirteitä joita ihan normi ihmiselläkin on. Tosin ne piirteet on normaalilla "hieman" lievemmät. Myöskin nuorilla murrosikä voi vaikuttaa epävakaudelta, niin se mun nuoruuden paras kaverinikin vaikutti nyt kun ajattelee sen kohellusta. Joten sitä on turha niin nuorena edes ajatella. Tosin, omassa tapauksessani kaikki alkoi juuri siinä 14-15 vuoden iässä ja on jatkunut tähän melkein parikymppiseksi asti. En ihan usko olevani murrosikäinen enää, ja nyt mä oon vaan pahempi kuin muutama vuosi sitten :D ja kun mä mietin mennyttä elämääni, huomaan sairaita piirteitä jo iham pienestä asti - olin mä sitten epävakaa tai en.

    Mut joo, tää oli oikeesti kiva postaus. Tykkään lukee sun tekstejä koska ne on niin aitoja! Oot ihana <3

    VastaaPoista
  2. Mäkin oon pohtinut tota epävakaan diagnoosia, miten sitä tuntuu olevan joka toisella, jos luku on alle prosentin luokkaa väestöstä. o.O MUTTA ehkä se vaikuttaa asiaan, että kai muistaakseni psykiatrisessa sairaalahoidossa olleista 25% sairastaa sitä ja jos tuntee paljon "hulluja" niin kai niitä sitten tuleekin vastaan.

    Itsetuholuku surustutti muakin. :(

    VastaaPoista
  3. tämä oli tosi mielenkiintoinen postaus, monellakin tapaa. itse myönnän rastittaneeni aika monta noista kyselyn vaihtoehdoista. onhan se surullista, miten monella on samoja taakkoja kannettavanaan. mut samalla jotenkin.. no, ei nyt helpottavaa... mutta tulee se tunne, ettei olekaan ihan yksin. hyvin kirjoitit anyways (niin kuin aina). ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :333 niin. musta ainakin on mukava tietää ettei ole yksin tällaisten asioiden kanssa. kiitos ♥

      Poista
  4. mutta on myös hienoa nähdä, että edes joillakin elämä hymyilee! c:

    VastaaPoista
  5. Meillä päin on ainakin erittäin tuttua toi että nuoret sanovat olevansa "tosi masentuneita". Eihän heillä oikeasti ole masennusta, vaan se on vaan se tunnetila.. Välillä kyllä laittaa ärsyttämään kun ne koulujen ilopillerit ja aina kaikkeen valmiit, ovat vain vähän väsyneitä ja kailottavat kaikille olevansa nyt niin masentuneita että huh. Eipä siitä auta tietenkään suuttuakkaan kun eivät he sitä sillä tapaa ajattele.
    Silloin kun aina iloinen ja virkeä ihminen sanoo olevansa masentunut on yhtä ärsyttävää kuin se, että oikeasti laihat sanovat olevansa lihavia. Ja se kun nuo tehdään sen selkeästi masentuneen tai selkeästi ylipainoisen vieressä..
    Kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  6. Laitoin sulle kutsun nyt sinne salaiseen blogiin! (:

    VastaaPoista