Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 27. syyskuuta 2014

Tahdotko mielesi omana pitää?

Kai olen selityksen velkaa. Ja anteeksipyynnön. Torstai-ilta. Olen Eetulla, mä oon ahdistunut. Mua vituttaa, ahdistaa ja masentaaväsyttää ylä- ja alamäet, koko paska, se ettei mikään auta. Eetu lähtee vessaan, mä ajattelin ottaa Opamoxia ahdistukseen. Otan yhden, kaksi, kolme, liuskallisen. Havahdun, mitä tein? Otan veitsen ja viillän ohuen naarmun kämmenselkään. Eetu tulee vessasta, ja arvaa välittömästi mitä olen tehnyt. En halua ambulanssia, haluan varmistaa asian myrkytystietokeskuksesta, jonne soitan peloissani. Nuori nainen sanoo puhelimessa, että pitää lähteä suuren määrän takia päivystykseen. Taksi alle, ja Akuutti24:ään.

Saan rannekkeen ranteeseeni kerrottuani vastaanoton naiselle mitä olen tehnyt. Meidät ohjataan (Eetu lähti mukaani, kun pyysin) odotustilaan. Minulle tuodaan pullo lääkehiiltä; "sä olet tainut tätä jo ennenkin juoda teksteistä päätellen". Ihmisten tuijottaessa juon sen, yökkien, mutta ei, se ei ole vieläkään pahaa. Olo on parempi, luultavasti koska osa lääkkeistä on ehtinyt imeytyä, ja hieman väsynyt. Kello puoli yksi yöllä. Jossain vaiheessa hoitaja tulee hakemaan mut, kyselee hieman, ottaa verenpaineet, puhalluttaa, mittaa kuumeen jne.

Odotamme, kello on lähempänä neljää - mikäli muistan oikein - kun psykiatrinen sairaanhoitaja tulee noutamaan minut. Keskustelemme mielestäni kauan, Eetu tulee mukaan. Ei, en halunnut kuolla, en vain osannut osoittaa miten paha olo mulla on muuten. Haluanko osastolle? En, se olisi vain vastaanotto-osasto, jossa mua säilytettäisiin. Hoitaja on samaa mieltä, en tarvitse nyt osastoa. Ehdotan itse Siltaa, että soittaisivat sieltä ja sovittaisiin aika sinne viikonlopulle. Puhutaan siitä että mun hoito ei oo riittävää, että tarvisin tiiviimpiä tapaamisia, ja maniasta, ja Eetu täydentää ja sanoo oikeita asioita.

Jossain vaiheessa mua alkaa huimata, hoitaja hakee sängyn ja makoillessani siinä tuntuu hassulta ja heitetään läppää miten tää on klassinen leffapsykiatrian kohtaus tai jotain. Vielä mitataan verenpaineet; kaikki ok. Luultavasti huimas vain koska puhuttiin sellaisista aiheista, voimakkaita tunteita herättävistä. Keskustelu loppuu, sovitaan että Sillasta soitetaan mulle ja että mä en tee itselleni enää mitään.

Sitten odotetaan taas, musta otetaan sydänfilmi ja sitten taas odotetaan. Kello käy about kuutta perjantaiaamuna, kun ainoa vuorossa oleva lääkäri etsii mut käsiinsä. Saan kuulemma lähteä kunhan se varmistaa vielä jotain siltä psyk.sairaanhoitajalta. Odotellaan, odotellaan, mitään ei tapahdu. Lopulta päästään kuitenkin lähtemään, kun itse avataan suumme ja kysytään siltä psyk.hoitajalta että mitäs oikein. Aamubussilla Eetulle nukkumaan.
Sillasta soitetaan just kun oon heränny kahdentoista aikaan, ja sovittiin käyntiaika tälle päivälle. Kävellessäni sinne olin ahdistunut ja vihainen, tiuskin puoliääneen randomeille ihmisille kadulla. Perille päästyä mukava nainen otti mut vastaan, ja olo helpottui puhuessa. Puhuttiin et päiväpoli vois olla hyvä mulle ja et mulle pitäis saada tiuhempaan hoitokontakteja. Puhuttaessa viime aikojen voinnista, se myönsi et manialta mun olo on kuulostanut, mut ettei se nyt voi lyödä mulle mitään diagnoosia - tietenkään. Jäi hyvä olo, se kehui mua vielä lopuksi. Sitä et osaan niin hyvin ilmaista itseäni ja et osasin itse pyytää apua, että itse ehdotin Siltaa ja päiväpolia ja että oon hoitomyönteinen. Tuntui hassulta mut mukavalta saada positiivista palautetta. Huomenna mulle vielä soitetaan, ja mulla on keskiviikkoiseen poliaikaan asti puhelinsoittolupa Siltaan.

Nyt oon Eetulla taas, mulla on vielä iltapitsaa tuossa noin jäähtymässä. Olo on mitä on, mut yritän olla ajattelematta liikaa. Ei kauhean paha, mut en luota koskaan siihen että se pitäisi. Onneksi on Eetu tossa. Kaikennäköistä sitä taas. Ehkä tää johtaa siihen et mut otetaan vähän enemmän vakavasti, toivottavasti? Toivon näin. Että näkevät ettei mulla oo kaikki ok, että mä tarvin apua ja tukea. Tällaisina hetkinä mä toivon ettei mun ois tarvinut siirtyä vielä Vakun puolelta tonne psykoosityöryhmään, jossa on käsittääkseni liikaa potilaita verrattuna työntekijöihin ja se huono puoli, ettei siellä pystytä edellisen ongelman takia antamaan kovinkaan helposti minkäännäköisiä kriisiaikoja, ja ne on silleen "no jos ensi viikolla?" -tasoa. Mutta ehkä tää tästä.

Kiitos ja anteeksi.

np: CMX - Pedot

8 kommenttia :

  1. Ei sun tarvitsisi pyytää keneltäkään anteeksi. Sulla oli paha olla ja silloin lähtee nopeasti tekemään kaikenlaista... Onneksi mitään vakavempaa ei kuitenkaan sattunut ja jos sut nyt aletaan tosiaan ottamaan vakavemmin, se on erittäin hyvä! (Mun mielestä sut olisi kyllä jo ajat sitten pitänyt ottaa tosissaan. :/) *virtuaalinen jaksamishali*

    <3

    VastaaPoista
  2. Ei sun tarvitse pyytää anteeksi, onneksi olet kunnossa ♥
    Ihana kuulla et joku ymmärtää sun avuntarpeen ja ottaa sut tosissaan, ansaitset parasta :) pus ♥

    VastaaPoista
  3. Onneks ei käynyt pahasti ja oot kunnossa! Toivotaan et saat nyt tarpeeks apua, ärsyttää kun suomessa on niin surkeat mahdollisuudet ainakaan kunnallisella puolella päästä kunnolla mihinkään... jaksele! <3

    VastaaPoista