Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kiskot minua kutsuu; siis hyvästellään vaan

Ahdistusta, niin paljon ahdistusta. Kukaan ei kuitenkaan näe sitä, peitän sen, en halua huolestuttaa. En pysty olemaan yksin omalla asunnollani, pakenen. Hymyilen, nauran, lohdutan, kannan. Mun pitää olla se joka jaksaa, en saa särkyä, en hajota. Isovanhemmilta Eetulle, ei, ei, ei, ei omaan kotiin yksin. Poden huonoa omaatuntoa marsujen takia; olen huonoin äiti koko maailmassa niille. Pitäisi jaksaa pestä niiden häkki torstaina, en tiedä pystynkö. Kukaan ei usko mun vointia, pelottaa avata suutaan kun aina syljetään päälle sanoja, pahoja sanoja.

Näin unta että yritin tappaa itseni. Söin lääkkeitä purkin toisensa jälkeen, huusin aina välissä apua ohi kulkevilta tutuilta kasvoilta, mutta ne jättivät mut aina nauraen odottamaan kuolemaa, joka ei koskaan tullut. Aamulla heräsin raskain mielin, en ois halunnut nousta mut uni ei tuntunut turvalliselta tai mukavalta. Mä elän päivisinkin jatkuvassa pelossa; kuka lähtee, kuka jättää, miten jään yksin itseni kanssa ja koska se tapahtuu. Mut en saa sanoa, en paljastaa pelkoa. Kukaan ei usko mun sanoja.

Perjantai pelottaa, lääkärintapaaminen ja Nooran luo matkustaminen. Mulla on Jkylässä kolme ja puoli tuntia aikaa tapettavana, mut sitä ennen mun pitää selvitä tuosta ensinmainitusta. En tiedä, en tiedä, en tiedä, en kertakaikkiaan tiedä miten selviän siitä ilman että kaikki menee pieleen. Ne hoitajat, se lääkäri, minä, pelottaa. Mä tarvin apua, mutten tiedä halutaanko tai osataanko mua auttaa - tai edes kuunnella. Mua oksettaa.


Mulla on käsissäni Carlos Janín Itsemurhan sanakirja, korvissa kaikuu Jenni Vartiaisen lumoava ääni (Terran platinapainos!). Koko maailma tuntuu niin lopulliselta. Mä pelkään kuolemaa, pelkään, mut samalla se on edelleen ainoa vaihtoehto ja tapa joka antaa lopullisen avun tähän kaikkeen paskaan. Tiedän mitä hoitajani sanois; "no mutta sehän on lopullista, sit et pääse enää takaisin!!". Mutta haluanko tätä takaisin? Ainoa ja suurin pelkoni taitaa olla että joudun tähän samaan uudestaan, ei ei ei ei uudelleensyntymistä kiitos! Kysymys on vain onko se tarpeeksi suuri pelko...

Mua paleltaa, tääl Eetun kämpässä on jotenkin huisin kylmä. Mun pitäis jaksaa kauppaankin vielä seuraksi. Mä en oo lopussa vielä, mutta. Miksi jatkaa jos se loppu tulee pakosti? Mä en tiedä. Mä en halua satuttaa ketään, mutta mä pelkään et muhun sattuu niin kovasti. niin kovasti ennen sitä että lopulta sattuu kaikkiin. Kauanko menee et tulee seinä taas vastaan? Huomenna, tänä iltana, nyt? Miksi odottaisin? Ei meitä ikuisiksi tehtykään. Anteeksi, sekavaa. Sellainen mä olen.

np: Paula Vesala - Pahempi toistaan
(Apulanta cover / "Vain elämää")

6 kommenttia :