Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Piilossa leiki(n) kuollutta


Tuijotan tyhjää näyttöä. Huomenna lääkärintapaaminen. Jännitys kuplii vatsassa. Miltä musta tuntuu just nyt? En tiedä. Oon silitellyt tänään serkun koiravauvaa, syönyt vispipuuroa, palellut ja käynyt suihkussa. Ahdistaa harvinaisen vähän. Viime yön nukuin helvetin huonosti; heräillen, levottomasti, ahdistuneena. Ehkä kuittasin tän päivän suurimmat ahdistukset jo yöllä? Hehs. Joo.

Selaan livejournalia ja hetken kuvittelen että eräs käyttäjä olisi Laura, Laura haudan takaa. Sydän jättää lyönnin välistä. Havahdun totuuteen. En jaksa pitää ihmisiin yhteyttä, on vaikea ilmoittaa itsestään, vaikea aloittaa keskusteluja, vaikeaa kaikki. En jaksaisi ihmisiä. Oon väsynyt. Mietin mitä pitäis sanoa lääkärille huomenna, mietin että kirjoittaisin. Ensimmäistä kertaa sitten sen kun kirjoitin sille lastenpsykologille silloin joskus yli kuusi vuotta sitten. Sille, joka epäili mulla bipolaarihäiriötä ja sanoi, ettei osaa tehdä tai auttaa mua enää enempää. Mutta mä tiedän etten mä tule kirjoittamaan sille minkäänlaista paperia. Mä vain toivon että osaan, muistan ja ehdin kertoa kaiken.

Aloittaisin kertomalla etten ole huomannut Anksilonin nostosta oikeastaan minkäänlaista apua. Jatkaisin sillä, että mä pelkään nykyään paljon ja erilaisia asioita, että pelkään psykoosin puskevan läpi ja että olo on sekava, itsetuhoinen ja kuolemaa kaipaava. On varmasti vaikea ymmärtää, miten kohta kaksiviitonen nuori nainen tahtoo kuolla, mutta näin se on. En jaksaisi elää. En ole jaksanut kymmeneen vuoteen. Tässä kohtaa voisi jossitella että JOS OLET NIIN KAUAN JAKSANUT JAKSAT VIELÄ mutta jossittelu on aina yhtä turhaa.

Vielä kertoisin, että en voi tulla toimeen toisen hoitajan kanssa. Siitä en haluaisi puhua kovin pitkään, lähinnä vain ilmoittaa asiasta, mutta epäilen että näin ei tule tapahtumaan. Tästä tulee vain draamaa, vain pahaa oloa mulle, mä niin tiedän sen. Mamma kysyy et jos saisin valita minkä tahansa ammatin koko maailmassa, mikä oisin. "Kirjailija" lipsahtaa huuliltani ja samalla tajuan ettei musta olis siihenkään. Todellakaan. Suklaa maistuu suussa väärälle ja pahalle ja pääsiäiselle, hyi.


Mä pukeudun huomenna kirkkaanpunaiseen mekkoon. Nielen nyt illalla seitsemän, aamulla kuusi pilleriä. Nukun yöni, rauhassa tai en. Autan huomenna isovanhempia, ja yritän olla itkemättä lääkärintapaamisessa. Yritän puhua asiaa, enemmän kuin sain tähän kirjoitettua. Kävelen keskiviivaa, jota en ole vielä löytänyt, mutta jonka on pakko kuulemma olla siellä jossain, munkin sisällä. Olkoon maailma mulle armollinen.

np: Apulanta - Routa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti