Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 28. marraskuuta 2014

Anna anteeksi kaikki mun syntini


Raiskaan blogiani oikein kunnolla tänään. Mut kai mulla on oikeus omaan blogiini kirjoittaa niin paljon kuin jaksan? Mulla on just nyt sellanen olo, että ahdistaamasentaatanssittaahyper!!1 ja tää ei oo kovin hyvä. Tilasin just sittenkin äidille toisen joululahjan ja veljelle maailman rumimman t-paidan niin myös joululahjaksi. Voihan hyvä luoja. Kurkkuun sattuu kummasti sen jälkeen kun join glögiä. Hmm.

Ne kaksi Opamoxia kai sittenkin jotenkin auttoivat - siis reilun tunnin jälkeen - mut pöhnäinen unioloha siitä tuli myös. Väsyttää vieläkin (vai sittenkin taas?), mutta ei oo sellainen olo että tekis mieli nukkua. Jostain syystä nukkuminen pelottaa taas; pelkään kuolevani jos nukahdan. Ja se ei mikään ihan pieni pelko se. Jalkoja särkee ja ääh. Haluaisin jutella jollekin, mut kaikki tuntuvat olevan jossain ja poissa. Ei mulla mitään asiaa ole, haluaisin vain höpöttää.

Vaaka on näyttänyt parhaimmillaan aamupainoksi (eilen) 103,9kg, tänään taas 104,3kg. Tiedän että tuo voi olla ja onkin normaalia vaihtelua, mut pistää vihaks itseään kohtaan. Itkettää. Tahtoisin jo painaa 70kg. Tuntuu niin pahalta kun silloin kun aloitin mun 70kg -blogin painoin 96,5kg. Olin vain 26,5kg päässä tuosta tavoitteestani. Nyt matkaa on about kymmenen kiloa enemmän. Okei, olen mä jo laihtunut melkein viisi kiloa, mutta. Se on mulle liian vähän. Ja nyt oon jumittanut tän viikon lähes paikallani ton painon suhteen. Lasken viikkoja, jolloin painaisin tuon maagisen seitsemänkymmentä kilogrammaa, jos laihtuisin kilon viikossa. Pelottaa etten laihdu.

Oon jotenkin taas yksinäinen. Ehkä mä vaan rebloggaan surullisia, itsetuhoisia ja kuolemaa ihannoivia tumblr-kuvia koko yön ja itken yksinäisyyttäni ja kaikkea paskaa. Huomenna tulee kaksi vuotta Annun kuolemasta ja helvetti mulla on ikävä sitä tytyä edelleen. Kuulen sen naurun edelleen, muistan missä halattiin viimeistä kertaa, ja eniten mä muistan sen kuinka se selittää mulle niistä sen harhoista.

istun sun sängyllä kun sanot etkö sä näe elina niitä, ne istuu sua vieressä just nyt ja toinen on tuolla nurkassa ja ne polttaa tupakkaa mun kanssa ja mä laulan ja puhun niiden kanssa, etkö sä näe, ne on kaikkialla ja koko ajan ootko varmasti kunnossa joojoo ootko varma ettet tarvi apua, voin soittaa sulle joojoo, älä hei itke rakas kaikki on ookoo

Ja mä en soita, mä lähden itkien sun luota ja noi sun sanat, se pelko sun katseessa ja huoli musta vaikka oot miljoonasti pahemmassa kunnossa kuin mä - ne vainoaa mua koko mun loppuiän. Tavattiin vielä kerran, et muista mitään tuosta tapaamisesta, ja tuskin muistatkaan, niin sekaisin sä olit. Ottanut kaikenlaista ja vielä sekaisin ja näit harhoja ja kuulit ja miksi jumalan vitussa mä en soittanut minnekään? Tai soitinhan mä. Sille päivystävälle sairaanhoitajalle, joka tyyliin haukku mut pystyyn kun häiritsin sitä. Mut me halattiin vielä viimeisen kerran, siinä Triossa niiden K-marketilta tulevien liukuportaiden yläpäässä ja lupasit pysyä turvassa, olit iloinen ja normaali ja en osannut aavistaa yhtään siinä tilanteessa vaan hetkeksi päästin huolesta irti. Viimeisen kerran.

Mä oon niin paha ihminen. Kun sä kompuroit mua vastaan sinä harhailtana, kaaduit maahan ja nostin sua ylös uudestaan ja uudestaan ja häpesin ja pelkäsin. Miksen tehnyt mitään. Miksi mä vain annoin kaiken olla. Mä oon pettynyt itseeni. Mä haluaisin että kaikki, jotka sua rakasti, tulis ja löis mua turpaan, ja kovaa, koska mä koen että mä vein sut heiltä. En nyt hae tällä mitään huomiota, en, se vain on mun tunne. Mä uskon vahvasti, että mä oisin voinut pelastaa sut, jotenkin edes, edes hetkeksi. Koska joojoo, mä tiedän että se on jokaisen oma valinta jne., mutta kun. Tää on asia, jonka kanssa mä tuun jossittelemaan koko loppuikäni. Kukaan ei voi muuttaa sitä faktaa.

I feel like shit right now. Ja ei, en pelkästään tuon edellämainitun takia. Mulla on ollut koko päivän vaarallisen outo olo. Se massiivinen ahdistus päivällä on taittunut masennukseen ja surumielisyyteen. Kyllä te tiedätte. Ja mulle on turha tulla selittämään että "et voi tehdä tätä Annulle" jne. Tuskin mä mitään teenkään, enhän mä koskaan saa mitään aikaiseksi. Loppujen lopuksi; mun blogi, mun elämä. Ei vittu tää meni taas tähän anteeks.


np: Birdy - Skinny Love

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti