Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 20. marraskuuta 2014

Nelkyt pinnaa (piiloon)

En tajua. Saan BDI(21):stä 40 pistettä (vaikea masennus). Luulin vastanneeni niin että saan reilusti alle 30 pistettä. Luulin tosiaan. Mut näköjään luulo ei ole tiedon väärti. Jäin vain ihmettelemään sitä. Kun en koe itseäni (kovin) masentuneeksi? Vai olenko mä vaan tiputtanut mun standardeja? Että nykyään tuntuu et menee ok, vaikka jollekin muulle tää ois todellakin ei-ok? Ja joo, ei nukuta. Selaan itsemurhasivustoja netissä - jälleen kerran. Kai se kertoo jo ettei mul oo kaikki OOKOO? Kun mun on niin helvetin vaikea. Tunnistaa. Oloja. Sitten kuitenkin pohjimmiltaan.


Taidan käydä varastamassa nuudeleita. Syön ne "raakana" ja luen hetken viel kirjaa. Sit nukkumaan. Alkaahan se kello olla nyt jotain kahtakytä vaille kolme. Yöllä. Huuuups. Samaan aikaan paska olo ja hyper-eiväsytä-super -olo. Ei vittu tää ei nyt kyllä joo tää ei nyt onnistu taas. Tää oli vaan tällain. Turha. Ajattelin et jaksaisin pohtia jotain itsestäni ja suhteestani masennukseen, mut en taida pystyä. Hehs, vittu. Alkaa uni jostain syystä tähän aikaan jo vähän painaa silmää. Mikä taitaa olla ihan jees? Taidan olla vaan hullu akka lost inside herself. Joojoo. Turha sitä on kai muuksikaan muuttua ko mitä on.

PSST! Ajattelin tässä että koska mulla on aina vain näitä samoja juttuja
päässä ja sen myötä myös blogissa niin nyt ois taas kerran mahdollisuus seuraavaan:

! ASK / KYSY !

Eli kysymyksiä kommentteihin, vastailen vaikkapa sanotaan viikonloppuna?
Tai sit ko niitä alkaapi olla siellä. Kaikennäköistä saa kysyä, vastailen mielelläni,
mut muistamme varmasti kaikki et jossain menee raja :)? Kiitän tästä, ja kysymyksistä!

np: Bring Me the Horizon - Can You Fell My Heart?

7 kommenttia :

  1. - Minkä mt-ongelman oireen kestät "helpoiten", entä mikä on vaikein? (Esim. onko masennus edes vähän siedettävämpää kuin se jäätävä ahdistus jne. En osaa selittää mutta toivottavasti tajuat pointin :p)
    - Tykkäätkö uimisesta tai saunomisesta? :3
    - Mikä on sun lempieläinlaji, jos rottia eikä marsuja lasketa?
    - Onko sulla mitään omia hassuja sanoja eri asioille, ns, oma kieli?
    - Millainen on sun mielestä aito ihminen? Mitä aitous on?
    - Jos voisit aloittaa elämän kokonaan alusta, siis syntyä uudelleen ja tehdä kaiken uudelleen, niin aloittaisitko alusta? Mitä tekisit toisin, vai muuttaisitko mitään?
    - Onko sulla mitään ns. iltarituaaleja, jotain mitä on pakko tehdä ennen nukkumaan menemistä?
    - Kerro parhain uni minkä oot ikinä nähnyt? :)

    VastaaPoista
  2. - Muistatko koska ahdistuksesi ja masennuksesi alkoi? esim . vuotta tai tiettyä hetkeä ja minkä takia kenties?
    - Minkälainen oli ensimmäinen ihastuksesi?
    - Mitä lävistyksiä sulla on ollut?
    - Tatuointeja?

    VastaaPoista
  3. Millaista on olla onnellinen?
    Kerro joku hölmö inside-juttu joka sinulla on jonkun kanssa!
    Jos sulla olis paljon rahaa, mitä tekisit?
    Millaisessa fiktiivisessä maailmassa haluaisit asua?
    Onko olemassa joku "guilty pleasure" leffa, eli joku ihan paska josta tykkäät silti hirveästi?
    Entä samaa sarjaa "guilty pleasure" musiikkia?
    Mikä fantasiaolento olisit?
    Minkä elämänohjeen antaisit meille kaikille?


    Mullakin on kysymyspostaus, saa kysellä! http://itsen-olemus.blogspot.fi/2014/10/pyorea.html

    VastaaPoista
  4. Hmm.. Ehkä suurin mielipiteesi? Tai voi olla pienikin. Mikä tahansa mielipideasia, mikä on tärkeä.
    Lempparielokuvagenre? Ja lempielokuva?
    Miten nimeäisit kissan? Koiran? Linnun? (jos olisi lemmikkinä)
    Juuri TÄMÄN päivän kohokohta?
    Jos hissi jäisi jumiin juuri kun olet siinä, mitä tekisit?
    :)

    VastaaPoista
  5. Jos voisit muuttaa vaan yhden asian sun elämässä, niin mikä se olisi?

    VastaaPoista
  6. Mikä oli sun lempikirja lapsena?
    Minkä ikäisenä opit lukemaan? Entä kirjoittamaan?
    Mistä asioista pidät itsessäsi? (luonteessa ja ulkonäössä)
    Millaisista tyyleistä pidät ihmisillä?
    Onko sulla jotain unelmahiuksia, jollaiset haluaisit?
    Kerro jokin hyvä muisto lapsuudesta?
    Mikä vuosi tai ajanjakso on ollut paras elämästäsi? Miksi?
    Tykkäätkö halaamisesta?
    Oliko sulla lempipehmolelua lapsena (tai nykyäänkin)?
    Mitkä asiat on kaikkein tärkeimpiä sulle?
    Pidätkö enemmän pimeydestä vai valoisasta ajasta (talvi/kesä)?
    Mitä odotat eniten tulevalta?
    Pidätkö joulusta?
    Kerro joitain pieniä (kummallisia) faktoja itsestäsi.
    Mitä luonteenpiirteitä arvostat ihmisissä?
    Haluaisitko matkustaa johonkin?
    Oletko enemmän introvertti vai ekstrovertti?
    Kerro, mitä aistit juuri nyt! Mitä näet, kuulet, haistat, jne?

    jeejee~

    VastaaPoista
  7. Millainen oli sun ensimmäinen seksikokemus?
    Kerro yleisestikkin seksuaalisuudestasi?
    Mikä on kauneinta mitä sulle on sanottu? (älä mieti liikaa, ensimmäinen asia mikä nyt tulee mieleen mikä on jäänyt kunnolla päähän)
    Minkälaiset olis sun unelmahiukset?
    Uskotko ufoihin?
    Entä aaveisiin, ihmissusiin yms.?
    Oletko omasta mielestäsi kaunis?
    Mikä pieni arkinen asia saa yleensä edes pienen hymyn huulillesi?
    Oletko seurustellut ja kuinka monta kertaa?
    Haluaisitko naimisiin, lapsia? Perus punainen talo ja perunamaaunelma?

    VastaaPoista