Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

perjantai 14. marraskuuta 2014

Suuri valituspostaus

Jalkoja särkee saatanasti. Nukuin jotain reilut viisitoista tuntia, hehshuhs. Eivät liity toisiinsa. Kai, toivottavasti. Oon porukoilla, niil on jotain helvetin pahanhajuista glögiä. Mun päätä särkee ja väsyttää, vieläkin. No, kai tähän aikaan saa jo nukuttaa? Ehkä. Ajatus ei kulje, teksti ei kulje. ---------------------- Tyhjää. Ja kauheeta valitusta. Äiti ... reagoi oudon rennosti bridgeen (muttei siis siltikään ollut siitä iloinen). Iskä sanoi mua helvetin tyhmäks. Win. Se vähän aikaa mitä oon ollu hereillä on mennyt semihyvin. On ahdistanut, oli yhdessä vaiheessa kamala nälkä kun en ollut syönyt mitään kun heräsin vähän ennen kuin iskä tuli hakemaan mut, muttamutta. Semihyvin.

Vituttaa ko mulla ei oo tosiaan taaskaan rahaa. MENNY VITTU VIIKKO SIITÄ KO SAIN RAHAA. Itkettäis, jos osaisin itkeä. En kestä tätä. Itseäni. Taaskaan. Ja eniten vituttaa se etten osaa olla ees aidosti huolissani rahankäytöstäni. Vaikka tiedostan asian niin ei se auta. Ei vaan auta. Oon materiariippuvainen, oon tavarannarkki, oon shopaholic. Ja taas: en muista mitä ees oon ostanut muka niin paljon? Bridgen, kyllä, ja sen pipon. Mut siinä ei oo ko nelkyt euroa. Raha vain valuu mun sormien läpi ja elän jatkuvasti velaks. It's not what I want, mutten osaa pysäyttää kierrettä.

Oon vaan menettäny uskon itseeni, ja vähän kaikkeen. Mulla on vasta 26.11. poliaika, en tiedä... En tiedä. Kun en tiedä onko siitäkään apua. Voiko mua edes auttaa? Oon huomannut sitä dissotraumakyselyä tehtäessä et taidan olla aika moniongelmainen. Tai mikä minä olen sitä arvioimaan. Mut tuntuu että ne ei ees halua oikein uskoa mua? Tai ainakin että niistä tuntuu oudolta et vastaan niin moneen kysymykseen myöntävästi. Tai en minä tiedä, ehkä se on ihan normaalia, heh. Ehkä vain kuvittelen kaiken. Ehkä.


Mua hävettää hymyillä, koska se tuntuu aina valheelta, vaikka kieltämättä mä välillä hymyilen aivan iloissani. Mutta silti... Se tuntuu aina valheelta, tai vähintäänkin väärältä. Tyhjä ilme, tyhjä katse, ja silti se hymyilee ja nauraa ilman että muistaa parin sekunin päästä miksi. Oon se, jonka suupielet vetää perusilmeellä aina alaspäin, se joka ei oo koskaan pohjimmiltaan onnellinen. Epätoivoinen, luovuttanut, väsynyt. Vittu sentään. Nyt pelaan Catania koneella. Jos jaksan. Sit taidan mennä nukkumaan :(

np: Softengine - In Disarray

4 kommenttia :