Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 9. joulukuuta 2014

Valo on liikaa

Laulan Pariisin Kevään tahdissa että minä en unohda sinua koskaan vaikka en muistaisi omaa nimeäni ja ääneni tuntuu hyvin vieraalta. Laitoin hiukset kiinni takkujatkoilla ja lopulta letitin ne. Takkujatkot. Päässäni. Mua paleltaa hurjasti, täällä porukoilla on kylmät lattiat ja kylmä vaikka lämpöä pitäisi olla yli kaksikymmentäkolme plussaa. Joona istuu mun sängyllä ja tuijottaa ikkunasta; odottaa äitiä kotiin. Mä tavallaan en - jos sillä on taas huono päivä? Ja samassa huomaan autonvalot. Äiti. Meen avaamaan oven.

- -

Äidillä olikin parempi päivä? Ainakin se jaksoi nauraa. Mua väsyttää. Haluaisin että ois jo joulu, vaikka en halua. Mut ei siihen ole kuin pari viikkoa. Outoa. Tahtoisin nukkua, mut sitten en saa yöllä unta. Vaikeaa. Katson itseäni peilistä; kumara datisryhti, läski maha, väsähtänyt naama. Haukottelen; ei tästä tuu mitään. Pieni nälkä jossain vatsanpohjassa, mut se kertoo siitä että mä ehkä laihdun. Harmittaa kun a) en ole viime viikolla laihtunut ja b) ettei se jo laihduttu kuusi kiloa näy juuri missään. Voisin vihdoin alkaa pelata sitä Tales from the Borderlands -peliä. Vihdoin. Voisin. Jos jaksaisi.


"Olet viihtynyt kunnes et enää viihtynyt
Liikuit kunnes vauhtia ei enää riittänyt
On vastausvuoro kohdallesi pysähtynyt
Jossain oottaa päivä viimeinen
Ja hiljaa hakkaa rintaa rytmi tasainen"

np: Pariisin Kevät - Viimeinen päivä

2 kommenttia :