Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Enkä mä väitä enää olevani muuta kuin tiivistynyt huokaus

"Mun pitäis olla nyt tyyni ja rauhallinen
Syvältä viisas, tunteilta harmoninen"

Mä kävin tänään hoitajilla. Leffassa. Syömässä. En tosin tässä järjestyksessä. Nauroin, itkin elokuvissa ja nauroin lisää. Tänään on ollut ns. hyvä päivä. Todella. Hoitajatkin sanoivat, että näytän pirteältä. Mä kerroin, että soitin lääkärille, että soitin kahtena päivänä päivystykseen. Mä kerroin, että ääni mun päässä huusi - ja huutaa - iltaisin tapa ittes tapa tapa tapa ittes. Mä yritin kertoa että mulla on  ja on ollut paha olla. Että mä yritin puolen tunnin ajan soittaa Kriisipuhelimeen saamatta sieltäkään vastausta tai apua. Keskusteltiin noin kymmenen minuuttia siitä, miten. No. Vanhat (tiedostamattomat) muistot voivat vaikuttaa nykypäivässä. Että mulla ei ole mitään hätää juuri nyt, tässä hetkessä. Ja? Mitä sitten? "No mutta, jaksatko sä tehdä tätä kyselyä vielä tänään?"


Multa meinas tippua leuka, mutta sanoin sujuvasti että jaksan. Toinen hoitaja huokailee taas välillä (merkitsevästi?) syvään kyselyn aikana, joka tällä kertaa koskee lähinnä muistia ja ääniä päässä. Tuli omasta mielestäni sanottua paljon asiaa, en tiedä hoitajien mielipidettä sitten. Ja onko sillä edes väliä. Olen hieman pettynyt itseeni, sillä en kai saa ilmaistua itseäni tarpeeksi selvästi kun eivät ymmärrä että mulla on jatkuvasti iltaisin kamala olo. Tai sitten niitä ei vaan jaksa kiinnostaa. Tai en minä tiedä. "Sä pärjäät aina niin hienosti niiden huonojen olojen kanssa!" Tekis mieli tappaa itseni vain näpäytyksenä. Kertoa niille niin, että ei, kaikki eivät pärjää AINA hyvin huonojen olojen kanssa. Mut taidan skippaa tällä kertaa.

En halua nyt arvostella kenenkään työtä. Se on varmasti rankkaa jnejnejnejne., mutta. Miksi pitää saada ihminen tuntemaan itsensä paskaksi? Kuinka VITUN paskana mun täytyy olla että mut otetaan todesta? Että jotain muuta tapahtuu kuin "sä pärjäät niin hyvin" ja "ahdistus ei ole loputtomiin jatkuva tila"? Mun tekis mieli vain ravistella niitä ihmisiä jotenkin. Ehkä niidenkin pitäisi kuulla ääni pään sisällä joka käskee tappamaan itsensä. Ehkä niiden pitäisi kärsiä järkyttävästä ahdistuksesta. Ehkä mä voisin sit sanoa niille, että "niin no, on se varmasti rankkaa, mutta puhuttaisiinko tänään vaikka säästä taikka mun uudesta tukkamallista" (siis täysin tuulesta heitettyjä esimerkkejä, mut tolta se tuntuu).

Otin eilen yhden Opamoxin ennen nukkumista - ei auta. Tänään otan kaksi. Mun tolet nousee, mutta mitä mä voin? Mua ahdistaa olla suoraan yhteydessä lääkäriin, koska musta tuntuu että mun hoitajat ottaa sen epäluottamuslauseena. Mun tekis mieli vain ethdä ryntäys mun vanhan hoitajan luo ja pyytää siltä apua - mut ei asiat toimi niin eikä mulla ole enää mitään asiaa sinne. Ehkä mä vain napsin seuraavat vajaat kaks viikkoa Opamoxia ja jos ne loppuvat niin saan ehkä vihdoin syyn soittaa lääkärille. Mut ei, mä oon liian kiltti ja tottelevainen siihen. Eikä mun pää anna lupaa, se huutaa vaan et tapa ittes aina iltaisin ja mun kai pitää vain get used to this shit. Joo. Anteeksi vuodatus.


np: Apulanta - Aggressio

2 kommenttia :

  1. I feel you! Muakin hiukan tympäisi eilen TYPissä, kun se työntekijä sanoi "Vaikutat ainakin nyt ihan hyvinvoivalta ja pirteältä :))" Jep, vaikutan... Ja sekin on helvetin perseestä kun tolet Opamoxeihin kasvaa. Äh. Pylly. En osaa sanoa mitään järkevää taaskaan ._.

    VastaaPoista
  2. mullekin on sanottu että "oot tähänki asti pystyny olla tappamatta itteäs niin pystyt jatkossakin :))" ei, en ehkä pysty, joku päivä
    saattaa napsahtaa kun kamelin selkä katkeaa! ehkä ne vaan yrittää piristäää tms. mut se kuulostaa just siltä ettei ne ottais tosissaan.

    VastaaPoista