Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 17. tammikuuta 2015

"Miltä tuntuu olla se joka aina kohdataan pohjalla?"

Anteeksi, etten ole jaksanut vastailla teidän kommentteihin. Olen kyllä lukenut ne. Tänään sain vihdoin kerrottua äidille jotenkin kuinka huono olo mulla on. Tai lähinnä sanoin että aion päiväpolille tai ysille, jos vain pääsen. Siinä se oikeastaan oli koko keskustelu tästä aiheesta. Ahdistaa, vaikka olen ottanut Opamoxin jo aikoja sitten. Täristän jalkoja ja oikeastaan koko keho hytkyy sen tahdissa. Soittelin eilen Akuutti24:ään, koska olisin halunnut keskustella psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mut tietysti se oli varattu ja sain suosituksen soittaa Kriisipuhelimeen. No, yritin viisi kertaa vähän alle puolen tunnin aikana - aina varattu. Sit alkoi väsyttää siinä määrin että kaaduin sänkyyn ja nukahdin. Nousin ylös kun porukat käskivät syömään iltapäivä neljältä. Vieläkin väsytti.

Tänään oon nukkumisen ja syömisen lisäks... Ööh. Istunut hetken tai kaks tuijottamassa näyttöä. Pelannut äidin kanssa yhden Carcassonnen (mikä oli tylsää sinänsä koska oli vain peruspeli!) ja käynyt saunassa. Varannut ajan sinne microdermaleiden laittoon, ja sekin pelottaa ihan suotanasti. Että jos se sattuu kuin helvetti ja jos ne kasvaa ulos ja josjosjosjos! Kerroin Eetulle tästä, se oli yllättävän fine asian kanssa. Porukoille en voi sanoa mitään ennenko mokomat on naamassani, silloinkin tosiaan tulee sitä "vittu sä oot idiootti" -kommenttia. Mut edelleen tää on mun keho, mun naama, mun elämä. Ja ainakin mulla on nyt jotain taas mihin tähdätä: ei liian kaukana (päivä on tosiaan 4.2.), muttei liian lähelläkään että odottaminen loppuisi heti huomenna -tyyppisesti.


Mutta. Kaikesta huolimatta kamala olo. Mua ei oo ahdistanut aikoihin. Ei oikeasti... siis viimeksi varmaan joskus ennen joulua. Voisin sanoa että melkein kuukausi ahdistusvapaata aikaa. Ja nyt se iskee tällaisella volyymilla että en tahdo selvitä. Oon levoton ja ahdistunut ja voi vittu tätä elämää! Kohta kai pitää ottaa se toinen Opamox. Perkele. En haluaisi. Ahdistusta lisää sellainen tietty jännitys ja epävarmuus tulevasta. Odotan maanantaita kuin kuuta nousevaa, jotta saan soitettua lääkärille. Mä haluan helpotusta tähän oloon. Ei tää, ei tää vetele nyt oikein.

Ja kaiken päälle olen helvetin yksinäinen. Tiedän, ettei kenestäkään ole kiva kuunnella asioita joita mulla on nyt mielen päällä, mutta mun on tärkeä saada puhua niistä just nyt. Olen pahoillani. Mut. Jos vain jaksatte, puhukaa mulle? Ei oo mukava olla yksin näiden ajatusten kanssa, ja mä en oikein uskalla aloittaa keskusteluja juuri sen takia etten halua häiritä ketään näin masentavilla ajatuksilla. Mut ei velvollisuudesta tarvi, ei pakolla. Mutta jos. Jos tahtoo.

np: Pyhimys - Paranoid (03)

2 kommenttia :

  1. Mä haluaisin niskaan microdermalin mut pelottaa kans et sattuu ihan helevetisti! :D No, en mä kyllä tiedä voiko mikään sattua enempää kuin tuo mun inner conch.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa sitten oliko kuinka tuskallinen tapahtuma... kerron kaikki veriset yksityiskohdat hyrrrrrrrrr ja tuplaan kivun potenssiin kymmenen ;);););));) noo ei. kerron kyllä ihan rehellisen mielipiteeni tapahtumasta :3 ja voin vain kuvitella miltä tuo inner conch on tuntunut, koska se rusto on helvetin paksua (ainakin mulla) siinä ja meinasin kuolla jo industrialiin kun se lävistäjä survoi kolmin käsin (...) sitä neulaa läpi :DD

      Poista