Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 24. tammikuuta 2015

Värivirhekoodi

Mä avaan suuni. Mä puhun. Äidille. Tai lähinnä valitan. Hoitajista. En muista, että olen kertonut äidille soittaneeni päivystykseen, mutta näköjään olen. Äiti käskee soittamaan lääkärille, kysymään päiväpolista, kun mainitsen asiasta. Mä en tiedä. Mua pelottaa hoitajien reaktiot kun "ohitan" ne ja soitan suoraan lääkärille. Mutta vaikka olo on ollut tänään (ja eilen? en muista) hieman helpompi, melkein jopa siedettävä, mä olen lopussa. Mä mietin itsemurhaa jatkuvalla syötöllä, mä pelkään jatkuvalla syötöllä. Mulla ei ole hyvä eikä helppo olla. Joten kai mä tartun maanantaina puhelimeen. Taas. Pelkään sitäkin.

Paino on noussut taas hieman, ahdistaa. Silti syön juustoa ja keksejä ja pää huutaa. Tää ei ole edes erityisen hyvää. Onneksi tän päivän ruokasaldo on vain jogurtti, juustosämpylä, pieni annos lämmintä ruokaa (perunamuusia, nakkia JEEJEE ja keitettyjä porkkanoita) sekä nyt nää keksit + juusto. Ja sit oon juonu lasillisen tuoremehua, lasillisen maitoa ja, no, Pepsi Maxia. Oikeastaan alkaa hieman oksettaa puol juustoa syöneenä, ehkä säästän ton myöhemmäksi (illaksi, lolz).

Alkaa jo väsyttää. En jaksa puhua ihmisille, en oikeastaan paljon jaksa ihmisiä ja se harmittaa suuresti. Mun päivät koostuu sisäisestä kaaoksesta ja ulkoisesta hiljaisuudesta - musiikin keskellä. Musiikki ja kirjoittaminen pitävät mut tällä hetkellä ns. järjissäni, vaikken sitä kai kamalasti ole loppujen lopuksi? Mä tunnen oloni vanhaksi ja väsyneeksi. Mä olen kyllästynyt pelkäämään, stressaamaan ja olemaan. Mua pelottaa vanheneminen, mä en halua vanheta. Mä en jaksa. Musta ei tule koskaan yhteiskuntakelpoista, työssäkäyvää aikuista. Mä olen yksinkertaisesti turha ja turta.

Musta tuntuu niin turhalta kyllä kirjoittaakaan enää. Olen hokenut tätä samaa paskaa jo vuodesta 2011 tänne, sitä ennen jo muualle. Aloin kirjoittaa päiväkirjamaisesti asioita koneella joskus ala-asteen loppuvuosina. Kirjoitin kymmeniä, ellei satojatuhansia sanoja ja tallensin ne korpulle, satojen ala-, piilo- ja feikkikansioiden viidakkoon. Pelkäsin niin, että joku löytäisi tekstini, minun pienet suuret, salaiset tekstini. Sen kaiken pimeän. En tiedä onko omilla kasvoilla julkisen blogin pitäminen suurin saavutukseni vai kiroukseni. Pian kuitenkin menee 100000 kävijää rikki, ja olen ymmälläni. Miksi?

Ja edelleen pelkään, että tekstini löydetään, ja ne ovat helpoiten saatavilla ikinä. Pelottaa. Ääni sisällä käskee lyömään itseäni kasvoihin, enkä varmaan jaksa karttaa sitä kauan. On helpompi läpsäistä vähän itseään poskelle ja jatkaa elämää kuin kuunnella äänen huutoa päässä. (Äiti huutaa ja kysyy otanko karjalanpiirakkaa. WTF? Juuri söin (kyllä, söin) pari desiä sen tekemää hedelmärahkaa - ja taas ne syövät?) - - No mutta. Oon kadonnut tässä välissä pari kertaa etsyyn ja ebayhin, ja todennut joka kerta löytäneeni jotain kivaa mutta todennut myös tarvitsevani ne rahat esim. siihen microdermaliin. Kyllä, päädyin siihen että otan ainakin alkuun vain yhden. Ja jo ensi viikon tiistaina. Iik. Pelottaa kuinka gorea se onkaan, kun se lävistäjätytykin tunnusti ettei voi katsoa videoita siitä. Yyh. Mutta joo. Aivot menee off-tilaan, joten taidan lopettaa tän turhailun. Nyt. Ottakee loppuun pärstälärvi (kyllä otsarit are back - finally).


np: Lasten Hautausmaa - Iho, hiukset ja luut

6 kommenttia :

  1. pakko kertoa nyt kun tuli mieleen! näin ööö eilen ja olin nähnyt sen kyllä aikasemminkin, joku kauneuden puoskarit tms sen ohjelman nimi kai oli, nii siinä joku muige oli ottanut käteensä(???) tohon peukalon ja etusormen väliseen "räpylään" tai siihen niin mikrodermaalin ja sit siittä oli se koru tippunut ja se oli mennyt sinne liikkeeseen et siihen laitettais uus mut se ruuvi tai se tappi olikin hukkunut ja sit sitä koitettiin kaivaa esiin ja tyyliin jollain lävistysneulalla viiltää ja kaivaa wtf???? nii se oli lopulta mennyt päivystykseen sen kätensä kanssa ja se oli nukutuksessa otettu pois se koru sen kädestä. mutta siis itse toimenpide ei näyttänyt musta ihan kauheen kauheelta kun siinä näytettiin kuin se laitetaan :D nuf said i guess.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi luoja :---DDDD sait mut just pelkäämään enemmän vaikka se ei kai ollut tarkoitus? XD

      Poista
  2. Ei se microdermalin laittaminen niin kamalaa ollut. Tuntuihan se hetken aika ikävältä, mutta kyllä sen ihan helposti kesti. Tosin tulin ottaneeksi microdermalin aika huonoon kohtaan (rintakehään ja sen verran ylös, että vaikka kaulakorut ja paidan langat takertuivat siihen useampaan kertaan) ja se sitten lähti reilun puolen vuoden jälkeen puskemaan itseään ulos. Se ei ehtinyt kunnolla "juurtua" sinne. Kävin sitten poistattamassa sen ja se oli puskenut itseään ulos niin paljon, että lävistäjän täytyi vaan hieman vetää ja se lähti jo irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oukkei, hyvä tietää :3 otan tämän tsemppinä ;----)

      Poista
  3. sinä hurjan kaunis muijani ! :333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :----------------------------DDDDDDDDDDDDD sinä hurjan kaunis muijani saat minut kuolemaan nauruun! ♥

      Poista