Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

torstai 15. tammikuuta 2015

Who will fix me now?


Kamala olo. En uskalla ottaa Opamoxia, koska ottaisin liikaa. Tiedän sen. Tiedän, että tekisin sen, vaikka Eetu on tossa viereisessä huoneessa. Mun pitäisi sanoa sille, pyytää vahtimaan etten ota enempää, mutta se vaatii liikaa voimia. Ei mulla ole sellaisia, ylimääräisiä voimia. Tunnen itseni epäonnistuneeksi paskaksi. Sitä mä olen. Tää on turhauttavaa, koska tää kaikki tapahtuu vain mun ajatuksissa. Toimintakyky on ihan semiok, mä jaksan olla ihmisten seurassa, tehdä vähän asioita ja noin. Mutta mun pää, se ei oo kunnossa. Se ajattelee kiellettyjä asioita, sairaita asioita, enkä mä jaksa sitä enää.

Mun pää huutaa että ota liikaa lääkkeitä, ota, ota! En ymmärrä itseäni ja tää ei ole yhtään mukavaa. Mä pärjäisin ihan hyvin ilman mun pään huutoja, käskyjä ja muuta vammailua. Mun mieliala on ihan semijees, mä tosiaan pystyn tekemään asioita, eli en siitä mielessä ole osastokuntoinen. Mä vain... tai en minä, en minä, joku mystinen mun sisällä, tahtoo pahaa mulle. Enkä mä tiedä kauan mä jaksan vastustaa. Se ois suora tie osastolle - jos selviän. Mä haluan selvitä, mä en halua kuolla tähän. Mä en... vain jaksa.

Ja pitkästä aikaa mua ahdistaa, oikeasti ahdistaa. Eli mä tarvisin sen tarvittavan, mun pitäisi ottaa se, lääkärin määräys jne. Mutta en tiedä miten mä pystyn siihen. Kamalaa taistelua koko ajan, koko tää elämä. En jaksaisi. Taistella itseni kanssa koko ajan. En jaksaisi, että mua revitään sataan eri suuntaan ja mun pitäisi jaksaa sitä. Tää jos mikä kuluttaa niitä voimia. Ja kuten sanoin, vaikka mä pystyn seminormaalisti asioihin, mulla ei ole yhtään ylimääräisiä voimia. Tällaiseen. Repimiseen, raastamiseen ja taisteluun. Oksettaa, niin paljon ahdistaa. Onneksi vihaan oksentamista, kammoan lievästi jne.

- -

Mietittyäni pitkään (tai ainakin pitkältä tuntuvan ajan), mä tein sen. Otin ensimmäistä kertaa Opamox 30mg -purkin esille ottaakseni lääkettä. Otin pillerin, näytin sitä Eetulle, totesin että "vain yksi", ja nielin sen. Nyt odotan vaikutusta. Toivottavasti se tulee nopeasti. En jaksaisi odottaa, sillä odottaminen lisää riskiä että otan toisen, kolmannen, nielen koko purkin kerralla. Ja sitä en tahdo. Mä oon niin kyllästynyt olemaan sairas. Mutta toisin kuin iso osa ns. normaaleista ihmisistä kuvittelee (tai ainakin joskus tuntuu siltä), en mä voi vain päättää että NAPS JA NIPS JA PIM, nyt paranin!

Oon henkisesti kaikesta huolimatta niin väsynyt. Mun päätä on särkenyt tässä useampana päivänä, sekin vetää mieltä maahan. Mut kai ois parempi nyt julkaista tämä, sulkea kone ja odottaa sitä vaikutusta. Onhan mulla lupa ottaa vielä toinen jos tarve sitä vaatii. Joo. Ehkä otan nyt vielä särkylääkettä, koska tää päänsärky. Sitten pitäisi lähteä kaikki olot (... hehs, oonpa hauska...). Mut kaiken päälle, mulla on niin helvetin epävarma olo itsestäni. Että voinko luottaa itseeni edes hetkeä. Se on kaikista vittumaisinta, luulen. Mut joo. Nyt. Julkaisen.

np: Bring Me the Horizon - Drown

1 kommentti :