Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ja minä en ole kukaan

Aamu alkaa ahdistuksella. En ymmärrä itseäni, en tunne itseäni. Naurattaa hieman, että liittyykö tää dissosiaatioon, tuohon saatanan nykypäivän muotisairauteen. Ei vaan oikeasti, musta tuntuu että ensin kaikilla oli masennus, sitten epävakaa, nyt kaikki sitten dissosioi. Tai ehkä vain hoito ei toimi ja meidät on väärindiagnosoitu noin sata kertaa. Pää käskee lyödä itseäni kasvoihin, eikä se riitä. Hoen päässäni onneksi terä on kämpillä, onneksi se on kämpillä, sillä tiedän millaista jälkeä saisin aikaan. Yksi kertaa rasvakudos ei taitaisi riittää; riittäisikö mikään? Pelkään. Pelkään ja inhoan sitä.

- -

Päässä surisee. Tahtoisin vain, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Mulle ei tarvitse kaunistella mitään, se vain pahentaa asioita. Tuon kun saisin sanottua hoitajille. Pitäisi kai kirjoittaa taas niillekin. Taas, kun on vielä kolme viikkoa jäljellä ennen aikaa. Tai soittaa. Tai jotain. Mutten uskalla, sillä pelkään tavallaan kuitenkin mitä kuulen. Sulla ei oikeastaan ole mikään, ET VAIN VITTU OSAA ELÄÄ OIKEIN. Niin. Niin se kai on. Etten osaa. Että kuvittelen kaiken. Että valehtelen itselleni saadakseni helpon elämän. Mutta miksi ne silti haki mulle kuntoutustukea puoleksitoista vuodeksi? Kaikki tuntuu yhdeltä suurelta kusetukselta.
Mä heräsin aamulla tosiaan siihen ahdistukseen. Olin illalla uskaltanut ottaa yhden Opamoxin, joten nukuin sikeästi ja hyvin yhteentoista, heräten silti ahdistukseen. Mikä ahdistaa? Raha, minä, minä, minä, raha, minä, maailma, minä ja minä. Lähinnä siis se, että olen minä. Vangittuna tähän kehoon, tähän mieleen - minä, mieletön. Ainoa, joka lohduttaa, on se, että olen tosiaan laihtunut hieman. Näköjään ihan semipysyvästi, koska paino oli sama tänäkin aamuna. Ja eniten ärsyttää, että vaikka olen idioottien kuningas, löytyy silti tyhmempiä ihmisiä. Se on hyvin.

Mun ainoa huvi tällä hetkellä on TS4:n Asylum Challenge, jota eilen tahkosin. Vaikuttaa semitylsältä, mut onneks mulla on Wilma mukana - monellakin tapaa - seuraamassa that madness. Mitään järisyttävää ei ole vielä tapahtunut, paitsi että kaikilla hulluilla menee huonommin kuin silloin kuin astuivat hullujenhuoneelle. Hehs. Luulin eilen alkavani pelata Life is Strangen kakkosepisodia, mutta totesin etten ollutkaan ostanut kuin ykkösen, joten joudun odottamaan että saisin jostain rahaa sen 17€ että pystyn ostamaan loput neljä episodia aka season passin. Ehkä joskus sitten.

Onpa sekavaa. Mut jos joku ei oo vielä huomannut että olen sekava ja sekaisin, niin nytpä sai sitten ylläripyllärin. Hehhehehhhahahahahahhahha. Ahdistus on onneksi nyt hieman väistynyt. Ehkä mä jatkan tuota Asylum Challengea kun muutakaan ole. Kuuntelen musiikkia ja tuijotan näyttöä. Sounds great to me, eh? Ois muuten semmonenkin että TS4:een tulee puoliltaöin uusi lisäri. Vittu, sekin pitäis saada. Pitäisi. Argh mua ja typeryyttäni :3 Mut hei, mulla on ollut AINA KAIKKI lisärit (paitsi ykkösestä puuttui Livin' Large yhyhyhyhyy, ja jotain kamasettejä ei lasketa), joten kai mulla on oikeus? Mut joo, tää menee lätinäks, joten parempi että pidän turpani kiinni ja poistun pelaamaan. Adios.

PS. Oon huomannut, että on vaikea muistaa edes viimeistä lausetta minkä oon kirjoittanut. Mun on ollut pakko alkaa aivottomasti selaamaan läpi mun tekstejä, jotta pystyn laittamaan noi tagit. Voihan perkele. eli jos tagit ei vastaa tekstiä, se johtuu vain mun muistista. Yeah.

np: Lasten Hautausmaa - Naulat

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kipu, pahoinvointi ja pelko

...siinä kaikki mitä muistan jotenkin selvästi viikonlopulta. Jos en jo olisi kokenut tätä niin monesti, vihaisi itseäni jo valmiiksi niin paljon ja olisi niin turtunut kaikkeen paskaan, saattaisin... no, romahtaa? Jotain sellaista. Luovuttaa. Tai jotain. Mutta koska tää on tätä samaa aina vaan, mä jatkan eteenpäin. En lue mitään, mitä olen saattanut ihan minne tahansa kirjoittaa. Hämärä muistikuva, että lähetin hoitajille sähköpostia, vaan ei muistikuvaa miksi tai mitä. En ehkä haluakaan tietää. Suljen pahat muistontapaiset pois, ja ajattelen että enää kolme viikkoa tapaamiseen.

Kipu, koska muhun sattui, monella tapaa. Pahoinvointi, koska mä oksensin ja voin huonosti, vatsaan sattui jatkuvalla syötöllä. Pelko, koska kuolema, sydänkohtaus, maksan poksahtaminen, jokin vain vainosi mun aivoja koko ajan.

Laihduin, tai mukalaihduin, kaksi kiloa. Olo on hutera vieläkin. Väsyttää niin julmetusti. En muista edellistä sanaa, jonka kirjoitin, sanat vain tulevat ja annan niiden tulla. Se mitä sä puhuit olikin vain kreikkaa, ei kielilläpuhumista. Jotain outoa homeenvihreää oksennuksessa, kävin kuulemma kaupassa vanhempien kanssa, nauroin paljon kunnes se nauru loppui totaalisesti, taisin nukkua liikaa, vihaisia katseita, epämääräisiä muistonriekaleita nousee mieleen enkä haluaisi niitä, koska ne eivät voi olla mun muistoja.

Katson peiliin, koska hoitajat neuvoivat niin. Se on joku muu, onhan? Elina sä olet laihtunut taas, sun posket on kohta ihan lommolla ja mä nauran sisäisesti hyvin räkäistä naurua että vittu mistä kohtaa? On näläntapainen, mutta pelkään vieläkin lihovani oksentavani, vaikken oksentanut kuin kahdesti, kai. Muistot on puuroa, yhtä puuromerta; harmaata, sitkeää ja raskassoutuista. Ne tipahtelee, ne muistot, mun luo epämääräisessä järjestyksessä, enkä mä vieläkään haluaisi niitä. Katson peiliin, otan kuvan itsestäni, ei vieläkään mua siellä; kuvajaisessa, kuvassa. Kädetkin on vieraat. Ei ne palauta mua todellisuuteen, vievät vain kauemmas ja johonkin pelottavaan.

Pitäisi kai nukkua, tai edes maata sängyssä, koska en tahdo muistaa. Muistaminen on kipeää, unohtaminen kevyttä. Näin mä toimin, aina, unohdutan asioita, kunnes ne katoavat omaksi maailmakseen mun ulottumattomiin, sanovat hoitajat, ja mä olen aikalailla samaa mieltä. Mulla ei ole voimia kohdata normaalia elämää, ei kykyjä hallita sitä, ja onneksi mun terä ei ole täällä mukana ja veitset niin kovin tylsiä.


np: No Clear Mind - dream is destiny

lauantai 28. maaliskuuta 2015

"En koe itseäni sairaaksi tai oudoksi millään tapaa, vain huonoksi elämään"

Mä oon korviani myöten kusessa. Siis en siinä pehmoisen vaaleanpunaisessa merkityksessä, vaan siinä raadollisen verenpunaisenmustansekaisessa. Mä en voi tässä kertoa minkälainen kusinen tilanne on käsillä, sillä se on liian raskasta, yksinkertaisesti liian hävettävää. Kahdenkymmeneneljän tunnin sisään 300mg Opamoxia ahdistukseen ja itkuisuuteen. Apu? Ei ole näkynyt vielä. Hieman pöhnäinen olo, mutta todellisuus lyö kasvoille niin lujaa ettei sitä estä mikään.

Nukuin lyhyeksi jääneet yöunet, sitä ennen ja sen jälkeen olen itkenyt pitäen puolen tunnin taukoja ja jatkanut taas. Mä itken kaikesta. Siitä kun veli halaa vaikkei tiedä edes mikä mulla on. Siitä kun näen kaupassa pääsiäismunia. Siitä kun koira tulee mun sänkyyn (ja potkaisen sen pois, koska en ansaitse sen seuraa). Kaikesta, ihan kaikesta mikä muistuttaa elämästä. Tai siitä, mikä on muille elämää, mulle tuskaa.

Oksettaa. fyysisesti. Oon yrittänyt oksentaa tänään useasti, mutta pelkään ja inhoan sitä niin paljon etten pysty. Äiti huomauttaa, että olen käynyt suihkussa viimeksi viime viikon perjantaina ja pyytää seurakseen saunaan. Lupaan lähteä, vaikka tiedän että se pettyy huomatessaan että olen viiltänyt. Mutta mitä muuta mä olenkaan kuin pettymys? Kaikille. Mut en mä koe olevani mitenkään sairas tai outo tai yhteiskuntakelvoton. Mä en vain osaa elää. Parempi ois kai lähteä.


np: Lana Del Rey - Born to Die

torstai 26. maaliskuuta 2015

She has stars in her eyes, and she tries to fly

Ahdistaa aivan saatanallisesti. Kuvasin teille maailman idiooteimman videon, jossa lähinnä puhun koiralle ja olen jotenkin niin teennäinen. Oksettaa. Minä, kaikki mussa, ja fyysisesti. Oon ollut noin tunnin ylhäällä, ja kaipaan vain sänkyyn. Taidan mennä kohta ja tehdä tän valmiiksi joskus myöhemmin. Ehkä. En edes tiedä haluanko tai pystynkö julkaisemaan näin idioottia videota ja tekstiä. Väsyttää. Ahdistaa oksettaa väsyttää. Siinä se.


- -

Täsä teille se asflfasagjhag video. Nyt kuitenkin. Helevetti. Laatu aina yhtä laadukas, as you may have guessed :3


...and once again olen idiootin näköinen ja näköjään mulla on limaa (siis hikeä) silmälaseissa ja paskaa kameran linssissä, mut vittu menkööt, siinähän saatte aitoa naisrumuutta näytöllenne :-------D Ja videon otsikko syntyi siitä siis, etten osaa vittu edes uutta eshishaani käyttää, jos ihmettelette et "mikä vitun ammattilainen toi muka ees on??" :---))

- -

Kaikki katoaa, muuttuu, ja mä en ihan tarkalleen pysy muutoksessa mukana. Nyt ahdistus on jo lähes tiessään, ei okseta, väsymyskin on väistynyt. Haluan uskoa jostain kumpuavaan toivoon paremmasta. Mä yritän löytää toivoa pienistä ja tyhmistäkin asioista, Mä hommasin puhelimeen maailman kauneimman tarot-appsin (tätä ei valitettavasti vielä saa kuin androidille), koska mulla ei ole varaa ostaa noita aitoina kortteina (which sucks ass), ja se on kannustanut mua uskomaan tulevaan (vaikka jostain tää voi kuulostaa hölmöltä, mutta eikö se oo tärkeintä että edes joku saa sut uskomaan tulevaan ja sun tsäänsseihin tässä elämässä?).

Mä haluan olla vapaa, mä haluan rakastua (vaikka elämään, ja vaikka muutenkin) ja voittaa tän kaiken paskan. Mä haluan toivoa, tai lähinnä päästä siihen tilaan ettei tarvitse enää toivoa vaan voi vain olla. Miten olot voivatkin näin vaihtua? Mutta I prefer this one right here and now ♥ Mä haluan löytää mun paikan elämässä, nauraa ja olla oma itseni - löytää oman itseni. Hirveän isoja asioita, mutta mä en halua pelätä. Mä haluan olla sellainen kun mä olen omasta mielestäni: ihminen joka uskaltaa ja menee päin elämää vaikka vähän liiankin kovalla voimalla. Koska omasta mielestäni mä en ole ns. nössö nurkassakyhjöttäjä joka odottaa omaa tuhoaan. Vaikka mä olen syksy-ihminen, mä haluan kesän. Mä haluan, että mulla on edessäni ensimmäinen kesä ikinä kun mä en tunne olevani yksin vaan että mulla on ihmisiä mun ympärillä, tai edes yksi ihminen, tai kaks, tai vittu siis you get the point!

Mä imeskelen (ah mikä sana) mun vanhaa eshishaa, jotta saisin itselleni tekosyyn (öh?) avata uusi Unicorn Lightin aski ja alkaa IMESKELLÄ niitä uusia eshishojani. Sain näköjään myös ylikuumennettua ton vanhan eshishan ja se alkoi maistua kakalle. Hmm. Pitää ehkä rajoittaa vähän eikä käyttää sitä sekunnin välein. Mutta jännintä on miten mielialat (vai sittenkin persoonat?) vaihtuu. Aamulla, tai no, muutama tunti sitten, oli valmis hirteen, nyt taas menee kovempaa (vai pitäisikö sittenkin sanoa että normaalimmin, se olis ehkä totuudenmukaisempaa). Se on rankkaa - tähänkin suuntaan - tää muutos. Onneksi tähän parempaan suuntaan se on helpompi kestää, kun ei tarvi kestää mitään "oheistuotteita" esim. ahdistusta, masennusta, itsetuhoisuutta jne.

- -


Helvetti että nyt tuli taas pitkä teksti (ja videokin vielä!). Pyydän anteeksi. Pyydän anteeksi myös ailahtelevaisuuttani - tai ehkä en sittenkään. Koska this is who I am. Sitä ne hoitajatkin sanoivat, että ne kaikki mun osat on mua, ja yhdessä me ollaan Elina. En olis tämä ihminen jos en olis tällainen. Ja. Toisaalta en halua olla muuta kuin minä. Koska... okei menee liian mukafilosofiseksi, mutta en olis minä silloin jos en olisi minä. Aaaaaaaaaaaaasd. :3 En jaksa tai halua katua mitään, haluan olla ja mennä ja voida ja pystyä. Voihan. Oonpa taas ristiriitainen :-------3 But that's how I am etc. Idiot :----)))

np: Elle King - Ex's & Oh's 

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Silloin kun tuli selkää nuolee niin on juostava, muuten kuolee

"Olen tippunut korkealta niin
Syöksynyt kuin
olisi kaulassa ollut sileää
parikin harmaata myllynkiveä
Olen palvellut heitä
jotka mua sylkevät
kuin olisin alhainen, halpa tavara
Madellut
kuin vain voi nöyrä madella
Oi, noussut taas uudestaan"


Väsyttää. Veljen piti soittaa tai laittaa viestiä ennen kasia että toisi mun kameran. Herään yhdeksältä ilman että oon kuullut herätystä, eikä soittoa tai viestiä oo kuulunut. Ei siis kameraa. Nyt kello on puoli kymmenen ja mun on pian lähdettävä polille. Oon yrittänyt selvitä yhdestä, siis vain yhdestä, Opamoxista yön jäljiltä, mutta koska en meinannut saada unta mä oon nukkunut koko yönä tosi vähän - kaikesta huolimatta. Ja sekös pistää väsyttämään. Nyt taidan kuitenkin lähteä talsimaan kohti polia, vaikka matka ei kestä juuri muutamaa minuuttia enempää, mutta. Menen silti. →

- -

Keskustelun tapahtumat karkaavat kauas pois. Taistelin neljäkymmentä minuuttia, että sain sanottua viiltäneeni eilen. Simme meni neljän kuukauden tauko, mutta joo. Lopulta sain sanottua. Käytiin läpi sitä miten mun eri osat ja yli- sekä alivireys vaikuttaa. Välillä katosin johonkin toiseen, ja hoitajat kyselivät huomasinko mitä tapahtui. On vieläkin vaikea pitää ajatukset kasassa asian suhteen, sillä tapaamiset nostavat esille paljon kaikenmoisia tunteita. Niiden, jotka eivät halua tai voi puhua. Niiden, jotka tahtovat pahaa mulle. Niiden pienten, niiden suurten, pieniä ja suuria ajatuksia. Dissosiaatio on jännää, sivupersoonahäiriö jännempää.

Koska en saa kiinni enää mistään, taaskaan, mun on kai parempi lopettaa. Sara tulee tänään yöksi, syödään ja nauretaan, luulenpa. Dataillaan vähän. Ehkä... :3 Eilen katsottiin Milkan kanssa PMMP:n viimeisen keikan DVD ja fiilisteltiin. Ah. Onneksi on ystäviä ja kavereita ja kaikkia. ♥ Joo. Pitäisi tiskata, mutta taidan odottaa että Sara tulee niin ei tarvitse tiskata ööh... yksin? Siis että voi höpistä samalla. Väsyttää edelleen, mutta en tiedä viitsinkö nukkua enää kun kahdelta alkaa ah, ihana kahvitteluryhmä. Saa nähdä olenko saanut erikoistilauksen, eli mehua. Tosin en vaatinut sitä itse, en, sitä ihan ehdotettiin. Olin ihan tyytyväinen veteen (vaikka se onkin pahaa). Mut joo. Sellasta. Anteeksi sekavuus, en saa oikein oikeasti kiinni mistään. Möh. Onneksi on lightkolaa. ... ... :3

np: PMMP - Ikuinen leikki

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ikaros

"Musta tuntuu että oon kuin Ikaros; kohoan aina vain korkeammalle huumaantuen tunteesta vain unohtaakseni 
että korkealla aurinko polttaa ja tuhoaa siipeni ja putoan helvetin lujaa synkkään mereen, jossa odottaa mun loppu."


Mun elämässä tapahtuu niin paljon hyvää just nyt, että pelkään. Mä tosiaan tavallaan olen Ikaros, kuten kirjoitin hoitajille. Kaiken lisäksi paha olo on alkanut koputella päässä, jossain syvällä se muistuttaa olemassaolostaan. Pieniä vääriä ajatuksia, pahoja ääniä, pelkoa, väsymystä... Se kaikki tunkee läpi tajuntaan, enkä haluaisi. Tahdon lentää, lentää täällä korkealla ikuisesti. Nauraa, nauttia, olla vain ja ennen kaikkea olla huoletonna. En halua vajota, en kadota sinne mustaan pimeään. Vaikka tiedän että se on väistämätöntä; mikään ei kestä ikuisesti.

Nyt vielä kuitenkin tanssin tuolillani, ja välillä lattialla. Mä menen huomenna omalle kämpälleni, Milka tulee katsomaan mun kanssa DVD:ltä PMMP:n vikaa keikkaa, ja tiistaina aamusta on hoitajien aika. Sitten Sara saapuu ilahduttamaan mua ainakin yhden yön yli. Hoen päässäni mantraa "mä selviän" vaikka jokin mun sisällä väittää vastaan. Mutta mä aion selvitä. Mä selviän. Mä en aio luovuttaa. Perkele sentään kukaan tai mikään ei voi estää mua (paitsi minä, hyrr).

- -

Ajatukset juoksevat omaa mystistä rataansa ja kadotin ne kokonaan ja unohdin mitä mun piti kirjoittaa. Kerron siis vielä, että on nälkä ja päätä särkee. Että pitäisi pakata ja muistaa ottaa suurinpiirtein kaikki tarpeellinen mukaan. Lääkkeitä, vaatteita, blaa, blaaaa, blaaaaaa... Mun toinen eshisha sanoi itsensä irti, siis kului loppuu, onneksi lisää on tulossa...! Oon ostanut veljelle mahtavan synttärilahjajuttukasan (en voi paljastaa mitä, jos se jostain helvetin oudosta syystä löytää tänne!). Paino ei ole noussut, vaan pysynyt samassa vaikka olenkin herkutellut aikalailla. Lightkolaa on. Jos vain pää pysyisi kovinkin hiljaisena, kaikki olisi semitäydellistä. (Kuvitelkaa jos, en mä usein tollasia lauo suustani!)

np: Bastille - Icarus

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Huono maine ja tyhmä nimi

Niin paljon materiaa, niin helvetisti laskuja. Mä lyön itseäni - lähinnä henkisesti, mutta kuitenkin. Lähinnä. Kädet tärisee näppäimistöllä, kun yritän tavata näitä sanoja. Kirjoitusvirheitä kirjoitusvirheen perään. En mä normaalisti tee näin paljoa virheitä. Menee taas hieman kovaa, ja joku mun sisällä tahtoo kovasti olla itsetuhoinen, kuolla jopa, mutta edes sekoilla. Tunnen vajoavani suoraan helvettiin samalla kun nousen korkeuksiin. Eikä se tunnu pahalta - vielä(?).

Vähän Opamoxia, vähän siideriä, vähän sitä, vähän tätä, viilto tai kaks. En jaksaisi silti tätä, sillä toisaalta mua väsyttää aivan saatanallisesti. En koe olevani mitään, ja silti kaikki, ja lähinnä silti en mitään. En pidä itsestäni, inhoan, vihaan. En haluaisi nukkua, juon kolaa, ja vituttaa kun silti väsyttää. Silmät valuvat vettä kun haukottelen. Mutta joku mun sisälläni on levoton, rauhaton. Tahtoo valvoa, tahtoo bilettää, tahtoo nauraa ja juoda ja laulaa. Ristiriitoja.


Vanilja-eshishan höyryä hengitykseen, jostain syystä se polttaa kurkunpäässä, mutta niin namia. Lisää kolaa elimistöön - sitä halpaa, mulla ei ole varaa Pepsi Maxiin - ja pian olen taas pirteä. En tosin tiedä, mikä sen aiheuttaa. Pirteyden. Kaipaan seuraa, ei vain oikein ole ketään - vaikka on. Pelkään vain, pelkään pilaavani ihmisten illan, pelkään puhua, pelkään aloittaa keskustelua, pelkään, jännitän.

Päivällä näin sivusilmällä varaston oven aukeavan ja sulkeutuvan - ja sulkeuduin piiloon sänkyyn moneksi tunniksi, sillä olin varma että joku, jokin, oli tulossa tappamaan mut ja ainoa keino on paeta sänkyyn ja esittää nukkuvaa. Olin varma, kuulin ääniä todisteeksi, että sähkökeskuksessa on pommi, joten en voinut käynnistää mitään sähkölaitetta. Jossain välissä olen oikeasti nukahtanut, ja herään puoli kolme. "Hups." Kuka rakastaisi hullua, tai ennen kaikkea rakastuisi hulluun?

np: Hopeajärvi - Pullo kloroformia

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Varo ettet naura liikaa (turpasauna koittaa kuitenkin)

Saan B-lausuntoni, ja musta tuntuu että se ei ole oikea B-lausuntoni, valmis sellainen, koska siitä puuttuu mun mielestä järkyttävästi tietoja. Täytyy kysellä uudestaan ensi viikolla. Löydän siitä tylsiä tietoja (ja tosiaan, niiden puutetta): diagnoosi (F20.9 määrittämätön skitsofrenia), on esikoinen, pikkuveli, suorittanut lukion, ei ammattia tai työkokemusta, lääkitys ja siihen se oikeastaan loppuukin? En vaan voi uskoa että toi olis se lopullinen lausunto? Pakko, pakko kysyä ensi viikolla että mitä paskaa?

- -

On ihan saatanallisen kuuma. Voi luoja, voi vittu, kuuma. Kohta se alkaa taas, hikikausi, kesä, voi luoja. Mä ja mun loputtomat läskit odotetaan innolla. En tiedä, unohdin mitä piti tulla kirjoittamaan. Helvetti. Huomenna kuitenkin leffassa PMMP - Tässä elämä on ja nyt haluaisin nukkua vaikka on ihan jees fiilis mutta jotenkin nukuttaa. Mun takut on kivat mutta vähän rumat mutta silti kivat ja en tiedä oikein mitä pitäisi tehdä niiden kanssa. Varmaa: en ota pois. Vaikka kriiseilen mm. niiden lyhyyden ja rumuuden kanssa. Mut ne on mun, munmunmunmun pikkurakkaat ♥


Tekee mieli istua parvekkeella ja öööh, miten sitä pitäisi sanoa jos imeskelee (!! :'---D) eshishaa?. Vituttaa kun mun eshishat on kämpillä, en viitsisi niiden takia lähteä sinne :----D Tai ehkä mä menen. Kävelen sinne. Saatana. Jotenkin vaan, nyt ois sellanen fiilis. Vittu minä ja mun suuret ongelmat saatana :3 Se on vaan se sellain kesäfiilistelyjuttu. Eshishat. Ja kattokaa, sanokaan mun sanoneen että perjantaina, jos vain rahat antaa myöten, lähtee tilaus uusiin. Piste. (Paras ehkä lopettaa tähän, moi → :----DD)

np: The Hives - Walk Idiot Walk

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Voiko tää olla totta?

Mä oon jopa kahtena päivänä tehnyt jotain: NÄHNYT IHMISIÄ. Esimerkiksi tänään kävin ihanan Annan kanssa jäälatella (onpa vammaisen näköinen sana?) ja leffassa. Oli mukavaa vaihtelua. Jäi fiilis, että oisin vaan halunnut jäädä hengaamaan kaupunkiin hyvässä seurassa. Muutenkin on tuntunut nyt parina päivänä siltä, et voisin kokeilla omalla kämpällä olemista. Se on tää kevääntulo jotenkin, ehkä, kai, en tiedä, ja katupöly. Silti tuntuu lievästi kammottavalta, mut toisaalta ei. Paitsi tiskaaminen. Ehkä mä ens kuussa kokeilen kun on taas toivottavasti rahaa, ja ostan Ikeasta lattiapeilin jota oon kytännyt.

Oon nyt isovanhemmilla, niiden tietokone rutisee uhkaavasti toistaessaan Lähtevien Kaukojunien CD:tä. Pelottaa, niin koneen kuin CD:n puolesta - annan sen silti soida. Mä sain kirpparilta mustan anorakkikevättakin, jonka ovh on näköjään 79€, mä maksoin siitä 4,50€. Ja kivan mustan hapsuhuivin löysin myös. Juon ananaslimsaa ja silmät jotenkin jumittaa. Tänään on ollut hyvä päivä, vaikka alkuun väsyttikin, kun paniikkiheräsin kahdeksalta luullen kellon olevan ainakin kaksitoista.


Nyt on kyllä sellainen fiilis, että tekis mieli valvoa aamuun. Voihan. Taidan kuitenkin ottaa lääkkeet ja lukea hetken, valvominen ei oikein ole nyt vaihtoehto (vaikka se siltä tuntuukin), sillä huomenna on hoitajan tapaaminen, enkä meinaa sisäistää tätä millään. Mut nyt siis: Mustaa lihaa (kyberpunk-antologia) ja sänky. Paitsi ensin ne lääkkeet. (Psst, en usko vieläkään että mulla voi olla näin normaali olo. Tää on lähellä pelottavaa, ja pelkään tippua.)

np: Lähtevät Kaukojunat - Minkä mä voin

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Liebster Award


♥ KIITOS IHANA NÄNNI! ♥

Haasteen ideana on tuoda esille lukijamäärältään pienempiä blogeja (0-1000 lukijaa). 
Haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, laittaa haaste eteenpäin muille ja keksiä heille 11 kysymystä.

1. Mikä oli sun lemppari piirretty pienenä?
- Äöäöäöä en oikein muista mut ainakin Pokémon!

2. Tavara tai asia mitä ilman et voi elää?
- Teh one and only internet!

3. Otat puhelimen käteesi, mitä teet sillä?
- Avaan sen lukosta ja tarkistan instagramin.

4. Paskin sarja tai leffa minkä oot vilkassu tai paskin kirja minkä oot lukenut ikinä? 
- En juurikaan katso sarjoja tai leffoja, saati sitten paskoja, joten kerron kirjan. Tän taitaa voittaa Norman Mailerin Adolfin linna. En vain voinut pitää siitä.

5. Mitä teit tänään kello 12.00? 
- Aika abouttirallaa huutelin koiraa takaisin ulkoa. Se oli kaiken lisäksi karannut aidan ali, joten YEAH sitä sai metsästää.

6. Erikoisin väri mikä sulla on ollut hiuksissa? 
- Mä halusin, siis halusin, joskus teinivuosina sellaisen ruman oranssinruskean tuGan. Oikeasti. Se ei ollut kaunista :----D

7. Kerro joku asia missä oot hyvä tai joku tilanne missä oot voinut olla tosi ylpee itestäs?
- Eeeeh. Kai tässä haetaan jotain positiivista asiaa missä oon hyvä tjsp. Pitääpä miettiä... Ainakin yritän olla aina kohtelias ja ystävällinen. Kai mä oon siinä ihan hyväkin, ja oon ylpee siitä myös hieman.

8. Saat väsätä ihtelles unelma annoksen jädestä ja höppeistä, mitä siihen tulee? 
- (Unelma-annos on yhdyssana senkin höppeli! t. oikein kirjoitus poliisi) Apua. Varmaan Ainon maitosuklaajäätelöä, ei muuta. Just nyt mulla on reikä hampaassa, joten jäätelönsyönti ei innosta :(( t. vielä 10kk jonossa hammaslääkäriin

9. Kaunein asia luonnossa? 
- Tää on paha! Riippuu niin paljon päivästä. Mut ehkä eniten pidän sellaisista kuulaista syksypäivistä kun (tää etelän säälittävä) ruska pääsee oikeuksiinsa!

10. Millaiset asiat/jutut saa sut repeemään nauruun? :D 
- Huono huumori, hyvä huumori. Kun eläimet tekevät jotain idioottia. Minä omassa täydellisyydessäni. Eilen repeilin niinkin hienostuneelle asialle kuin sana "jekkukakka" veljeni kauniisti lausumana.

11. Millaisia blogeja tykkäät lukea?
- Mielenkiintoisia. Mulle on tärkeää, että kirjoittaja osaa kirjoittaa (noin yleensä, ainahan sääntöön löytyy poikkeuksia). En pidä kuvapainoitteisista blogeista, teksti on a ja o. Mt-blogin ovat lähellä sydäntä oman itsen ja vertaistuen takia.

- -

Joo. Pitkästä aikaa tällaista. Oon saanut tän palkinnon viimeksi (hieman eri muodossa) joskus blogin alkuaikoina, mikäli muistan oikein :------DD Olen pahoillani, mutten jaksa keksiä kysymyksiä tai haastaa ketään. Ymmärrätte varmaan. Ja kyllä, en soittanut hoitajalle. Tänään olo tuntui taas jotenkin paremmalta (vaikka koko ajan mietin etten jaksa, en vain jaksa, en jaksa, en). Mä jaksan hymyillä ja nauraa, mut sisällä mua riivaa oksettava ahdistus, johon ei tunnu auttavan mikään. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää, mut mä hymyilen ja nauran.

Musta tuntuu et mä oon jatkuvassa muutoksessa (mikä nyt on totta kaikkien kohdalla, mutta siis sellaisessa liian nopeassa). Asiat vaihtuu mussa ja mä en ehdi tottua edelliseen. Se on pelottavaa, väsyttävää ja ahdistavaa. Peilistä katsoo vaikeasti lihava, ruma ja väsynyt jokin. Jokin, joka pelkää kuolemaa, vaikkei halua elää vanhaksi. Jokin, joka ajoittain rakastaa elämää, vaikkei halua elää vanhaksi. Ristiriitojen möykky, musta ja tiukasti kiinni oleva. Itseään syövä musta aukko, joka romahtaa sisäänpäin. Kuinka paljon helpompaa olisikaan jos en koskaan olisi ollut olemassa. Ei tarvitsisi jatkuvasti keskittyä itsensä tuhoamiseen mahdollisimman... päivästä riippuen, nopeasti tai hitaasti.

- -

Ahmin, ahmin. Karkkia, ruokaa, sipsiä, karkkia, ruokaa, sipsiä. En osaa lopettaa ennen kuin olo on kamala. Nielen karkit melkein kokonaisena ja meinaan tukehtua. Mut kaikki on fine. Suurinpiirtein. Kai. Kohta ruokaa ja sit sauna. Sit pääsee vihdoin nukkumaan, kunhan hiukset kuivuu hieman. Väsyttää. Eikä teksti kulje enää. Taitaa jäädä tää tähän tänään.

np: Selah Sue - Raggamuffin

torstai 12. maaliskuuta 2015

Jossain oottaa päivä viimeinen


Mikä estää mua enää nielemästä kaikkea saatavilla olevaa alas kurkustani? Mikä mua pitää täällä? Mä en osaa enää vastata kyseiseen kysymykseen. Silti otan vain iltalääkkeet, ja kaksi Opamoxia jotta saisin unta nopeammin. Kuolema istuu mun olkapäällä. Huomenna olen yksin kotona. Huomenna, huomenna... Huomenna mä teen sen ja soitan hoitajalle. Taas kerran. Jos viimein joku osaisi auttaa, jos joku... En tiedä mistä helvetistä tää sairaalloinen toivo apuun kumpuaa, mutta sen tiedän, ettei se ole tervettä tai normaalia. Mua ei voi pelastaa, seitsemän vuotta psykiatrista hoitohistoriaa ja mä olen tässä. Mä en vain jaksa enää. Mä en vain jaksa enää.

np: Swallow the Sun - These Lowlands

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tervetuloa mun elämään

Sekavaa. Hyvin sekavaa. Välillä meen täysii eteenpäin ja yli ja ympärikin, välillä taas pyörin tuskissani sängyssä itkemässä äitiä, jumalaa, saatanaa, jotain, jotakuta, pelastamaan. Nyt taas menee kovaa, ehkä hieman liiankin. Mulle on parin kuukauden aikana ilmestynyt parisenkymmentä(?) uutta CD:tä, lisää on tilauksessa. Kirjojakin muutama. Ja uusimpana ostin raitapaidan, kalliin sellaisen, KappAhlista (ja vähän muuta, mutta tässä kuvia vain siitä, ja musta).




Nää tärähti ja kamalaa. Kuvasin mä teille videonkin. Enkä enää edes muista mitä mä höpötin (enkä ehkä tahdokaan, mutta julkaisen sen silti :-------------3). Mut joo. Elämä on aika paskaa tällä hetkellä (siis edelleenkin). Tuntuu turvonneelta (ahahahhaa ihanko en ois) ja jotenkin hitaalta, vaikka pää juoksee viidentenä jalkana jo jossain ensi vuodessa. Alle viikossa tuhlasin taas kaikki rahat (okei, suurin osa meni viime kuun laskuihin ja vuokraan mutta silti). Oksettaa.

Ajatuksilla on bileet, ne on katkonaisia ja epäjohdonmukaisia. On vaikea kirjoittaa. Kädet tärisee ja kirjaimet hyppii omia teitään, samoin sormet. Korjailen virheitä jatkuvasti, tai jos haluan kirjoittaa "normaalisti" mun pitää pysähtyä joka toisen kirjaimen kohdalla tarkistamaan että menee oikein. Jähmeää ja tönkköä kaikki. En pidä elämästä, en tänäänkään, en todellakaan. Mulla ois Cities Skylines -peli testattavana, en oo saanut aikaiseksi sitäkään.

Mulla ei ole hyvä olo. Joku voi kuvitella, että on mukavaa kun on sellainen vauhdikas ja (yli)pirteä olo, mutta EI. Olet kovin väärässä jos kuvittelet niin. Mä en ainakaan nauti tästä yhtään, tai tän seurauksista. "Elät muka hetkessä, silti kokematta mitään. - - Sun omat sairaat ajatukset sekoittaa sun pään." Ja ton lisäksi vielä tämä: "En pääse pakoon, se seuraa aina vaan, mun oma varjo, mun oma menneisyys. Nyt elämä pöydällä, se pitäis järjestää, en osaa, en ole koskaan kyennyt. - - Tiedän että ratkaisu on lähellä laatikossa, liian helppoa, onko se ainoa keino?" Ja vielä paljon muutakin. Tää Kuudennen Silmän albumi on kai kirjoitettu musta. Surullista, tavallaan, kai. Tähän väliin video (sry):


olenpa hehkeä, olenpa kaunis ja laatu on laatua

Vauhti hidastuu, ennen kuin se loppuu. Fakta. Pelkään sitä, ehkä yli kaiken. Pelkään että se alkaa taas. Hidastun, vajoan, katoan. Vaikka kadoksissahan mä olen, koko ajan. Itseltäni, ja muiltakin kai. Jotenkin tuntuu, että elämässä ei ole enää taaskaan mitään järkeä. Ahdistaa. Mä oon nukkunut kaksi yötä lakanattomassa sängyssä, koska se on vain tuntunut hyvältä, en tiedä miksi, mutta mun on pitänyt tehdä niin. Mulla ei ole mattoa, jonka päällä nukkua. Tekisi mieli valvoa koko yö pelaten, mutten tiedä jaksanko. Tässä vaiheessa näyttää "hyvältä", jos suhteuttaa tuohon suunnitelmaan. Ei väsytä. Mutta joo. Enköhän mä pölissyt jo liikaakin sanomatta mitään tärkeää. Kiitos ja anteeksi, until we meet again... →

np: Kuudes Silmä - Anteeksi

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Purple, broken, purple



- -

lauantai-ilta, eilen:

Mua revitään taas sataan eri suuntaan. Perusfiilis kaiken taustalla on väsynyt ja masentunut, mut sit joku toinen riehuu ja riekkuu ja sekoittaa koko pakan. Päätä särkee taas, on tainnut särkeä torstaista lähtien joka päivä (eli mahtavana kolmena päivänä mutta siis). Ajatuksissa pyörii kaikenmoista, eikä lähellekään mukavaa kaikki (ammu itses, lyö veitsi läpi kädestä, haarukka silmään, kaiva ne silmät päästäs, tapa tapa tapa itses - tätä mä saan kuunnella hetkestä toiseen pääni sisällä). Mä oon kovin väsynyt. Tähän. Kaikkeen.

- -


tänään, nyt:

Olo on aivan kamala. Ahdistus painaa mua kasaan ja en tiedä mitä tekisin tän kanssa. Huomenna on kai pakko soittaa hoitajalle, ei tästä tuu mitään kun pää huutaa koko ajan et tapa ittes, tapa, tapa, nyt. Ja jos on vähän hiljaisempaa niin lyö itseäsi, käsi seinään, avokämmenellä kasvoihi. Ja mä lyön (en tosin tarpeeksi). Oon niin väsynyt. Käännän musiikkia kovemmalle jatkuvasti, jotta se hiljentäisi mun pään - toivotonta. Oksettaa ja väsyttää ja ahdistaa ja oksettaa ja vittu en jaksa enää. Jos päivystys olisi naapurissa mä varmaan juoksisin sinne, mutta lähes neljänkymmenen kilometrin välimatka estää mua. Ei kiinnosta lähteä sinne jonkun vieraan arvioitavaksi kun ei ole takeita mistään.

En jaksa puhua ääneen kellekään, ja jos sana tai kaksi karkaa huuliltani en tunnista ääntä tai sanoja, Helvetin rasittava tunne. Väsyttävä. Ahdistava. Ja kaiken tän jälkeen en tunne itseäni edes kovin sairaaksi (?), vain väsyneeksi. Kai. En oikein osaa. Päättää. Tietää. Arvailen vain. Toivon että voisin tuhota itseni ajatuksen voimalla, tai sormia napsauttamalla. Miten näin lyhyt aika pelkkää paskaa saakaan mut näin paskaksi? Ennen mä kestin vaikka mitä (?), nyt tahdon kuolla välittömästi ja koko ajan - kaiken takia. Tiedän, että mun tilanteessani ihmiset voisivat halutessaan hakeutua osastohoitoon, mutta kun ei hoitohenkilökuntakaan pidä mua huonovointisena niin. Jotenkin se olisi noloa? Ja silti - en osaa nähdä itseäni kuin väsyneenä. Ristiriitaisia tunteita, mua revitään taas niihin satoihin eri suuntiin. Saatana.

Mitä mä teen? Miten mä selviän huomiseen? Miten mä jaksan (elää)? Miksi? Kuka? Miten? Koska? Oon vain sekaisin, vaikken tunnusta, tunnista, ja väsynyt. Toistan itseäni, hoen samoja sanoja eikä se(kään) auta. Mietin paljon kuolemaa, lähes yhtä paljon osastoa. Mutta vihaan osastoelämää, vihaan, vihaan niin paljon sitä tylsyyttä, jossa omat ajatukset kaikuvat entistä voimakkaampina. Tuntuu jotenkin... säälittävältä, että vielä näiden kaikkien vuosien jälkeenkin olen tässä, paskana, elävänä, haluamassa pois. Ja tavallaan ymmärrän ettei mua oteta enää vakavasti, olenhan mä selvinnyt niin paljosta. Ja niin kauan. Mä en vain. En voi. Enää.

(Toivon salaa saavani sairaskohtauksen, säästyväni itsemurhan vaivalta, vaikka nyt heti.)

np: Of Monsters and Men - Dirty Paws

torstai 5. maaliskuuta 2015

Don't let me drown

Lähetän noin puolentoista kilometrin mittaisen, sekavan sähköpostin hoitajille. Kuvittelen, että mulla on aika ensi viikolla, mutta kalenterista paljastuu että seuraavaan aikaan on vielä hieman alle kaksi viikkoa. En muista ollenkaan että lääkärintapaaminen oli tällä viikolla, mutta niin kalenteri vain väittää. Päätä on särkenyt jostain kahdesta asti iltapäivällä. Otin 800mg särkylääkettä, mutta sekään ei täysin poistanut saatananmoista jomotusta. Nyt mä vain kaipaan sänkyä, mutten uskaltaisi nukahtaa. Täytyy kai napata pari Opamoxia.


Loopilla BMTH:n Drown ja olo kamala. Kunpa elämässä ois off-kytkin; oon niin väsynyt tähän kaikkeen paskaan. En jaksaisi edes kirjoittaa, mutta se on ainoa keino jolla purkaa tätä oloa. Joka lauseen jälkeen täytyy sulkea silmät ja pitää tauko, että jaksaa muodostaa ja kirjoittaa seuraavan lauseen. Nukuin viime yönä kuusitoista tuntia, noin about, ja silti olin kahden tunnin hereilläolon jälkeen jo aivan lopussa. Jaksoin sentään pelata hetken jätkien kanssa korttia, jonka jälkeen iski kahta kamalampi väsymys. ... Ei vittu, pakko mennä ja nukkua.

np: Bring Me the Horizon - Drown

Ihmisraunio

Mä olen niin väsynyt. Ahdistaa. Oksettaa. Mun on helvetin vaikea olla. Mut sullahan menee niin helvetin hyvin. Niin ne sanoo, niin ne ajattelee. Kirjoittaminen on helvetin vaikeaa, sanat ei löydä tietään kirjaimiksi. Kukaan ei tiedä totuutta, kukaan ei ymmärrä sitä. Vain mä tunnen maailman painon harteillani, mutta ei kukaan muu näe sitä, ei tunne. Mä en pysty enää edes tuhoamaan itseäni. Sekös vituttaa. Illasta aamuun ja takaisin - mä haluan vain pois täältä. Kukaan ei usko sitä. Mä oon neutraali mielialaltani, neutraali, neutraali, VITUN NEUTRAALI tajuatteko? Ei mua mikään vaivaa. Mä tahdon vain pois tästä, mä tahdon vain rauhaan. Neutraali. Antakaa avaimet oveen, josta pääsee pois, tai etsin ne itse.


np: Kuudes Silmä - Kuollut mies

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tää on hengen kuolio (ollut pitkän aikaa jo)

Pää huutaa: ota ne lääkkeet, ota ne kaikki lääkkeet. Mutta en voi, olen edelleen huomiseen asti isovanhemmilla. En mä voi. Ehkä otan vain yhden Opamoxin. Tai kaksi. Pakko rauhoittua. Tuntuu etten enää hallitse itseäni, etten ole hallinnassa. Että tää kaikki lipsuu, lipsuu ja katoaa ja hajoaa. Mä olen niin väsynyt just nyt, että voisin lähteä - jos voisin. En ymmärrä enää itseäni, ja jatkuva itseni tarkkailu väsyttää mua, mutten mä voi mitään sille että teen niin. Apulanta laulaa stereoissa toisesta hengestä ja mä pelkään pilaavani kaikkien elämän olemalla minä. Minä, se joka ei ole mitään ja on monta.


Ehkä nyt otan sen Opamoxin. Luen ehkä. Rauhoitun. Pakko, pakko, pakko. Levottomuus valtaa mun mielen ja kehon. Pakkopakkopakko. Kolmannen kerroksen parvekkeelta hypätessä ei kuin katko raajojaan ja päädy pyörätuoliin, hoen itselleni. Rauhoitu. Rauhoitu. Rauhoitu. Pakko. Pakko. Pakko. Kolmonen on epäonnen numero. Älä, älä, älä käytä sitä tai kuolet (sitähän sä kuitenkin tahdot). Nyt se lääke tai pää räjähtää just.

np: Apulanta - Puolet

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Selviytyjä?

Oon etuajassa polilla. Istuudun ja selaan hermostuneena nettiä, kunnes toinen hoitajistani tulee istumaan viereeni. Kyselee, miten microdermalit ovat laitettu, enkä voi kertoa kaunistelematonta totuutta, koska keskivertoihmistä se vain oksettaisi. Paikalle saapuu lääkäri ja lähdemme kävelemään käytävää lääkärin huoneeseen napaten matkalta mukaan toisen hoitajani. Jännitän.

Puhutaan mun voinnista ja oloista alkuun. Kukaan ei mainitse suoraan sivupersoonahäiriötä, puhutaan vain dissosiaatiosta, mutta kukaan ei myöskään kiellä kun puhun siitä miten viimeksi puhuttiin tapaamisessa mun toisista persoonista ja muusta. Lääkitys pysyy ennallaan, kerron korkeamman Opamox-annoksen auttaneen. Yhtäkkiä toinen hoitajistani sanoo, että nyt tapahtui jotain, huomasinko minä? Ihmettelen mistä puhutaan, vastaan etten huomannut mitään. Mutta jotain kuulemma tapahtui minussa, jokin muutos, en tiedä miten tai mihin suuntaan, mutta mikäli käsitin oikein niin se juurikin oli persoonan vaihdos. Ja ainakin heille täysin selvä, vaikken itse (tietenkään) huomannut mitään.

Loppuajan olo oli outo, levoton, sekava, hoitajan sanat vaivasivat. Mikä mussa muuttui, miten? Mut muuten aika meni hyvin, suorastaan loistavasti. Sain sanottua kaiken mikä sillä hetkellä oli mielessä. Kuntoutustukea haetaan vuoden 2017 helmikuuhun asti (mikäli käsitin oikein). Lääkäri sanoi, etten kyllä ole hänestä työkykyinen, kun kerroin peloistani joissa Kela ei hyväksy mun hakemusta. Ja mikä parasta, saan vihdoin lukea musta kirjoitetun lausunnon (sitten kun se on kirjoitettu). En ole koskaan ennen päässyt lukemaan yhtään musta kirjoitettua lausuntoa. Lupauduin miettimään mahdollisia kuntoutusjuttuja, Klubitaloa ja vapaaehtoistoimintaa. Everything went better than expected.


Hankittiin myös mun kämppään maailman ihanin räsymatto (pienempi samanlainen on eteisessä) ja uudet tuolit pöydän ääreen, koska vanhat olivat hieman ... kuolleet. Olen veryhappylittlebunnykittycat ♥ Nyt on hieman lisää uskoa huomiseen (hieman) ja toivon että Wilma pääsis tässä kuussa vihdoin pelaamaan TS4:sta mun kanssa tänne Lahteen (ja juomaan Pepsi Maxia ja puhumaan paskaa). Nyt rehellisesti sanottuna väsyttää, mut vielä ois jaksettava suihkuun. Kyl se tästä, kyl se tästä...

np: Metric - Twilight Galaxy

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

I have a slow disease that sucked me dry

Semitavallinen olo. (Kai? Mitä on "normaali" tai "tavallinen"?) Huomenna lääkäri. Ei jännitä edes pahasti - vielä. Äänet päässä ovat pysyneet aikas hiljaa, siksi on ollut suht rauhallinen olo. En tiedä, johtuuko se siitä että ne pysyvät piilossa kun olen täällä isovanhemmilla, vai onko muuten vain olo tasaisempi. En uskalla luottaa mihinkään, en vielä (en koskaan). Kaikki voi muuttua hetkissä, kaikki. Kokonaan, taas.

Marsut lähtivät eilen uuteen kotiinsa, olen hyvin iloinen ja tyytyväinen sillä pääsivät varmasti loistavaan ja rakastavaan kotiin! Järjestettiin häkin lähdettyä äidin kanssa nopeasti kämppää vähän uudelle mallille, ja isovanhemmat ostivat mulle lattialle jääneeseen iiiiisoon tyhjään tilaan ihanan ja värikkään räsymaton, samaa sarjaa kuin eteisen pieni ja värikäs räsymatto ♥ Olen tästäkin iloinen ja tyytyväinen. Nyt on metsästyksessä rahivuode, että HEI! Jos tiedät jonkun joka sellaista myy/itselläsi on ylimääräinen sopuhintaan, niin täällä olis ostaja! (Ja mielellään ei kovin kaukana Lahesta, koska ei niitä oikein voi postittaa tai mitään :----DDD)


Oon selaillut Emiltä joskus joululahjaksi saamaani ihanaa (parasta) Maaria Leinosen Silmissä uudet unet -runokokoelmaa. Avasin sen nytkin sattumalta jostain randomista kohtaa, ja kolahti niin kovaa tää runo joka siinä kohdassa sattui asustamaan (se on yksi niistä jotka Emi oli merkannut mua varten erikseen, yksi niistä joista mä olin hänelle tullut mieleen - ja niin totta):

Joo mutta. Jostain syystä jalkoja särkee, kurkku on kipeä, toivottavasti en vain kipeäksi tule ja tartuta isovanhempia. Vois ottaa lääkkeet ja mennä lukemaan niin en muistaisi jännittää huomista. Tänään heräsin jo ennen seiskaa aamulla, huomenna sais kyllä nukuttaa vähän myöhempään :C Inhoan herätä oikein oikein aikaisin, vaikka onhan se totta että päivä tuntuu pidemmältä, mutta mulla se aiheuttaa myös sen että mun on mentävä aikaisin nukkumaan koska väsy iskee aikaisemmin. Ikuinen kierre? Toivottavasti ei. Mutta nyt hyvät yöt ja viikonalut teille, toivottakaa tsemppiä huomiselle :| ♥

np: Placebo - Blue American