Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ja minä en ole kukaan

Aamu alkaa ahdistuksella. En ymmärrä itseäni, en tunne itseäni. Naurattaa hieman, että liittyykö tää dissosiaatioon, tuohon saatanan nykypäivän muotisairauteen. Ei vaan oikeasti, musta tuntuu että ensin kaikilla oli masennus, sitten epävakaa, nyt kaikki sitten dissosioi. Tai ehkä vain hoito ei toimi ja meidät on väärindiagnosoitu noin sata kertaa. Pää käskee lyödä itseäni kasvoihin, eikä se riitä. Hoen päässäni onneksi terä on kämpillä, onneksi se on kämpillä, sillä tiedän millaista jälkeä saisin aikaan. Yksi kertaa rasvakudos ei taitaisi riittää; riittäisikö mikään? Pelkään. Pelkään ja inhoan sitä.

- -

Päässä surisee. Tahtoisin vain, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Mulle ei tarvitse kaunistella mitään, se vain pahentaa asioita. Tuon kun saisin sanottua hoitajille. Pitäisi kai kirjoittaa taas niillekin. Taas, kun on vielä kolme viikkoa jäljellä ennen aikaa. Tai soittaa. Tai jotain. Mutten uskalla, sillä pelkään tavallaan kuitenkin mitä kuulen. Sulla ei oikeastaan ole mikään, ET VAIN VITTU OSAA ELÄÄ OIKEIN. Niin. Niin se kai on. Etten osaa. Että kuvittelen kaiken. Että valehtelen itselleni saadakseni helpon elämän. Mutta miksi ne silti haki mulle kuntoutustukea puoleksitoista vuodeksi? Kaikki tuntuu yhdeltä suurelta kusetukselta.
Mä heräsin aamulla tosiaan siihen ahdistukseen. Olin illalla uskaltanut ottaa yhden Opamoxin, joten nukuin sikeästi ja hyvin yhteentoista, heräten silti ahdistukseen. Mikä ahdistaa? Raha, minä, minä, minä, raha, minä, maailma, minä ja minä. Lähinnä siis se, että olen minä. Vangittuna tähän kehoon, tähän mieleen - minä, mieletön. Ainoa, joka lohduttaa, on se, että olen tosiaan laihtunut hieman. Näköjään ihan semipysyvästi, koska paino oli sama tänäkin aamuna. Ja eniten ärsyttää, että vaikka olen idioottien kuningas, löytyy silti tyhmempiä ihmisiä. Se on hyvin.

Mun ainoa huvi tällä hetkellä on TS4:n Asylum Challenge, jota eilen tahkosin. Vaikuttaa semitylsältä, mut onneks mulla on Wilma mukana - monellakin tapaa - seuraamassa that madness. Mitään järisyttävää ei ole vielä tapahtunut, paitsi että kaikilla hulluilla menee huonommin kuin silloin kuin astuivat hullujenhuoneelle. Hehs. Luulin eilen alkavani pelata Life is Strangen kakkosepisodia, mutta totesin etten ollutkaan ostanut kuin ykkösen, joten joudun odottamaan että saisin jostain rahaa sen 17€ että pystyn ostamaan loput neljä episodia aka season passin. Ehkä joskus sitten.

Onpa sekavaa. Mut jos joku ei oo vielä huomannut että olen sekava ja sekaisin, niin nytpä sai sitten ylläripyllärin. Hehhehehhhahahahahahhahha. Ahdistus on onneksi nyt hieman väistynyt. Ehkä mä jatkan tuota Asylum Challengea kun muutakaan ole. Kuuntelen musiikkia ja tuijotan näyttöä. Sounds great to me, eh? Ois muuten semmonenkin että TS4:een tulee puoliltaöin uusi lisäri. Vittu, sekin pitäis saada. Pitäisi. Argh mua ja typeryyttäni :3 Mut hei, mulla on ollut AINA KAIKKI lisärit (paitsi ykkösestä puuttui Livin' Large yhyhyhyhyy, ja jotain kamasettejä ei lasketa), joten kai mulla on oikeus? Mut joo, tää menee lätinäks, joten parempi että pidän turpani kiinni ja poistun pelaamaan. Adios.

PS. Oon huomannut, että on vaikea muistaa edes viimeistä lausetta minkä oon kirjoittanut. Mun on ollut pakko alkaa aivottomasti selaamaan läpi mun tekstejä, jotta pystyn laittamaan noi tagit. Voihan perkele. eli jos tagit ei vastaa tekstiä, se johtuu vain mun muistista. Yeah.

np: Lasten Hautausmaa - Naulat

3 kommenttia :

  1. Mulla on masennus ja epävakaus.. Kyllä me tuntuu vähä muotisairauksilta mut sairaan vittumaisia on..
    koita jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mmh, onhan ne vittumaisia, en tosiaan kiellä :CCC
      kiitos, koetan!

      Poista