Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tää on hengen kuolio (ollut pitkän aikaa jo)

Pää huutaa: ota ne lääkkeet, ota ne kaikki lääkkeet. Mutta en voi, olen edelleen huomiseen asti isovanhemmilla. En mä voi. Ehkä otan vain yhden Opamoxin. Tai kaksi. Pakko rauhoittua. Tuntuu etten enää hallitse itseäni, etten ole hallinnassa. Että tää kaikki lipsuu, lipsuu ja katoaa ja hajoaa. Mä olen niin väsynyt just nyt, että voisin lähteä - jos voisin. En ymmärrä enää itseäni, ja jatkuva itseni tarkkailu väsyttää mua, mutten mä voi mitään sille että teen niin. Apulanta laulaa stereoissa toisesta hengestä ja mä pelkään pilaavani kaikkien elämän olemalla minä. Minä, se joka ei ole mitään ja on monta.


Ehkä nyt otan sen Opamoxin. Luen ehkä. Rauhoitun. Pakko, pakko, pakko. Levottomuus valtaa mun mielen ja kehon. Pakkopakkopakko. Kolmannen kerroksen parvekkeelta hypätessä ei kuin katko raajojaan ja päädy pyörätuoliin, hoen itselleni. Rauhoitu. Rauhoitu. Rauhoitu. Pakko. Pakko. Pakko. Kolmonen on epäonnen numero. Älä, älä, älä käytä sitä tai kuolet (sitähän sä kuitenkin tahdot). Nyt se lääke tai pää räjähtää just.

np: Apulanta - Puolet

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti