Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kivi

Mä päätin että tänään mä muistan. Muistan mitä keskusteltiin hoitajien kanssa, ihan kunnolla muistan ja kirjoitan siitä. Mut silti kaikki on sumuverhon takana. Sentään muistan käyneeni siellä. Jos yritän pinnistellä kuitenkin, jos se aukeaisi kun muistan jotain... Joten epäjärjestyksellistä ja sekavaa tekstiä luvassa.

Ainakin sanoivat, että musta paistaa niin kovin tarve ja halu saada apua. Mun teksteistä, musta. Ja ettei mua voi auttaa oikein vielä, ei ennenko osaan hallita tätä kaikkea. Ettei asioita voi lähteä purkamaan jos olen tässä kunnossa, pelkään itseäni ja tunteitani. Sanoivat myös että mun viimeisin sähköposti oli erilainen kuin aikaisemmat (en muistanut koko sähköpostin sisältöä, hämärästi vain että olen sen lähettänyt), ja niin ahdistusta täynnä. 

Sain uuden maadoittumiskiven. Tää tuntuu enemmän omalta kuin se viime kesänä saamani. Sen avulla ois tarkoitus opetella maadoittumaan takaisin hetkeen ja palaamaan sietoikkunaan kun olotila lipsahtelee sieltä pois yli- tai alivireyteen ja katoan. Lisäksi sanoivat että mun sietoikkuna on jokseenkin erittäin kapea (en jaksa nyt selittää koko sietoikkuna/vireystilasysteemiä, liian vaivalloista). Ennen kuin opin ton maadoittumisen jalon taidon ja alan selvitä itseni kanssa, mua ei voida auttaa itse tän ongelman kanssa, mikäli käsitin oikein, vaan keskitytään siihen että mä pysyn edes jotenkin kasassa ja hengissä.


Kesken käynnin iski julmettu ahdistuskin (jonka syytä en pysty muistamaan, yllättääkö?). Yhtäkkiä puhe meni vain aiheeseen x, joka alkoi ahdistaa jostain syystä niin, että huomasin lihasten jännittyvän; kiristelin hampaita ja vääntelin käsiäni. Hoitaja komensi vaihtamaan asentoa. Muistan vain kuinka hoin "ei, ei, en pysty" ja kaikki tuntui helvetin vaikealta - äänet kovilta ja asennonvaihto maailmanlopulta. Lopulta se oli häpeä joka "pelasti" mut: en kehdannut olla vaikea potilas ja jäädä istumaan kun hoitajatkin nousivat ylös ja alkoivat toimia ohjeensa mukaan - katselivat ympärilleen ja rentoutuivat. Lopulta olo helpottui ja tuli vain idiootti olo; miksi vitussa tuoki oli niin vaikeaa?

Päivä olo muutoin semihirvittävä (kelle tuli yllätyksenä?). Väsytti; en ollut yskältäni saanut nukuttua kuin pari hassua tuntia. Kun pääsin kotiin ja olin syönyt, kaaduin vain sänkyyn ja nukuin melkein kolme tuntia syvää unta. Nyt oon ollu sen puoli tuntia hereillä, ja väsyttää taas. Toivottavasti tänä yönä saisin nukuttua. Torstaina onkin sitten lähtö Jkylään Nooran luo. Jännittää, koska olo on taas tämä, mutta onhan näistä selvitty ennenkin pahoissa oloissa.

Nyt vain väsyttää. Mustelma ei ole enää lainkaan kipeä, ja sekin ahdistaa. Yskä sen sijaan vaan pahenee, mut ehkä se kertoo siitä et se on menossa ohi. Kurkku on kuin raastinraudalla tuhotun tuntuinen tän köhimisen seurauksena. Ei helppoja aikoja. En vieläkään ymmärrä tätä sivupersoonajuttua, se tuntuu paljon haastavammalta sisäistää kuin skitsofrenia aikanaan. Oon pyörällä päästäni, ja vaikka se kai kuuluu tähän niin ahdistaa moinen epäselvyys pään sisällä. Nyt haluan kuitenkin vain nukkua, joten ehkä vähän iltapalaa ja sitten takaisin sänkyyn. Kai tässä ollaan hengissä vieläkin.

np: Ghost Brigade - Disembodied Voices

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti