Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Unohdin otsikon; korjasin virheen


Mä oon huomannut, että ihmiset elää nykyään jossain saatanan valhekuopassa, jota ne kaivaa vaan syvemmäksi, syvemmäksi, syvemmäksi. Kerrotaan vain puolitotuuksia, tai jotain vähän sinne päin. Kaikille. Ja kaikki tekevät tätä. Kukaan ei sano suoraan et "nyt on paska olla koska". Kukaan ei sano "nyt on helvetin loistava päivä koska". Kukaan ei kerro mitä on oikeasti tehnyt, missä ollut, kenen kanssa, vähän sinne päin, joo, ehkä, en tiedä. Mäkin syyllistyn tähän koko ajan. Enkä nyt tarkoita, että aina pitäisi puhua suunsa puhtaaksi kaikesta. Olen vain huomannut kuinka paljon helpompaa on valehdella vähän, pieni valkoinen valhe vain, ok?, kuin että kertoisi koko helvetin vaikean totuuden.

Tätä tekee niin nuoret, vanhat, terveet, sairaat, ylikiltit ja vähän kovemmat kaverit. Se on tavallaan surullista. Onko se tää nykyaika? Kiire ja suorittaminen. Pakko olla hyvä, ei, se ei riitä, paraskaan ei ole tarpeeksi. Säästää enemmän aikaa, vaivaa, äänihuulia, kaikkea, kertoa lyhyt puolitotuus kuin pitkä totuus. Pitkä ja helvetin vaikea totuus. Koska yleensä totuus on sellainen. Pidempi tarina, ja yleensä se on nykyihmisen helvetin vaikea päästää suustaan. Ihmiset aloittavat valehtelun itsestään ja laajentavat sitä muihin ympärillään. Hei, me valehdellaa (mut ihan vähän vain)!

Mut joo. Se siitä. En mä osaa enää edes mielipiteitäni ilmaista, koska on helpompi kaunistella totuutta, beautiful little lie here and there, kuin alkaa perustella ja miettiä ja todella antaa itsestään jotain maailmalle. Joten siirryn aiheeseen turvallisen tuttuun: ahdistaa taas. Ahdistaa niin että oksettaa. Käännän musiikkia kovemmalle, jotta saisin hukutettua ahdistuksen Syd Mattersin musiikkiin (johon olen salaa ?? hieman rakastunut), ja koira katsoo mua peiton alta pahasti; "nyt jumalauta sitä musiikkia pienemmälle mä yritän nukkua!". Mikään musiikin volyymitaso ei tunnu riittävän, käännän vain ääntä kovemmalle, kovemmalle, kovemmalle, ja musta tuntuu et koira katoaa kohta nukkumaan muualle.

Aina voisi ottaa Opamoxin ahdistukseen, mutta ei tää nyt niin paha ole vielä. Päätä kutittaa, ja tajuan että suihku vois olla jees taas vaihteeksi. Miten sekin on muuttunut niin vaikeaksi, suihkussakäyminen, aikojen saatossa? Kuten kaikki muukin, hampaidenpesu, muu henkilökohtainen hygienia, tiskit, ruoanlaitto, kaikki normaali. Tunnen itseni huonoksi, kun en pysty tuohon normaaliin. Tuntuu että välillä musta nousee vihreä löyhkäpilvi kuin simeistä konsanaan. Ah, kuin kaunista ja ... en keksi nyt tarpeeksi kuvaavaa adjektiivia.

Nousin aamulla kauhulla vaa'alle, mutta paino oli pysynyt edelleen samassa. Ilmoitan tämän siksi, että tähän liittyy toinen tarinanpoikanen ja ilmoitus: mä katsoin itseäni peilistä ja ensi kertaa huomasin todella muutoksen. Housut tahtovat tippua, paita lönköttää päällä löysänä. Vyötärö on kaventunut, kasvotkin hieman. Ongelma? En edelleenkään tahdo tunnistaa että se olen minä, siinä peilikuvassa. Tänään kuvajainen oli hieman tutumman oloinen, mutta. Mutta. Niin. Olenko se todella minä, joka tuijotan takaisin peilistä?

Ja ahdistus ei katoa, vaikka kirjoitan. Nyt ulkona paistaa aurinko, ja eilen mä jaksoin käydä kävelylenkillä koiran kanssa. Koira ei ole vielä juossut pakoon melusaastetta. Mulla on Life is Strangen loputkin episodit ostettuna, tai siis kaksihan niitä on vasta ilmestynyt, mutta niin. Tulossa ovat loputkin kolme. Aloitin eilen kakkosepisodin pelaamisen ja ah, taattua laatua ainakin imo. Ois hieman nälkä, mut koska heräsin vasta äsken päätin etten syö kuin vasta kun äiti tulee kolmen aikoihin töistä ja keitän sille kahvia as usual. Tietty vois kaivautua takaisin peiton alle (ja siinä samalla onnistua häätämään koiran, snif) ja jatkaa musiikin huudattamista. Ehkä mä. Jotain tässä teen.

Ja kuten voitte huomata, onnistuin taas puhumaan liibalaabaa vaikka kuinka puhumatta silti juurikaan asiaa. Sekin on kai taito? :------D Ehkä nyt kaivaudun silti takaisin sänkyyn, jotenkin väsyttää vaikka nukuin yli kaksitoista tuntia, kevyesti. Tai ehkä sittenkin syön leivän? Tai ehkä teen molemmat. Kuulostaisi suunnitelmalta, vai? Tähän loppuun voisin vielä sanoa, että kiitos ja anteeksi, kaikki ketkä jaksoivat taas kerran loppuun asti voivat kokeilla käydä noutamassa itselleen pari Nobelia. En vastaa seurauksista tai siitä saatteko niitä :3

np: Syd Matters - I Might Float

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti