Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Olen robotti; toimin lääkkeillä

Helvetinperkele kun on paska olo. Väsyttää, mutten saa unta. Taas. Viime yökin meni säpsähdellessä jatkuvasti hereillä - kuten edellinenkin. Seiskalta on niin kamala väsymys jo ettei auta kuin kaatua kasilta sänkyyn vain todetakseen ettei saa unta. Sitten sitä tyytyy pyörimään tai nousee takas ylös. Ahdistaakin. Perkeleenperkele. Vituttaa myös, kun koko ajan on tunne ettei ole läsnä. Tai ettei ole todellinen. Johtuen siitä etten muista juurikaan mitä olen esim. puoli tuntia sitten tarkalleen tehnyt. Saatan huomata ja tulkita sen asioista ympärilläni, mutta ei, se ei tunnu mun tekosilta. Saatanan epätodellinen olo, voi luoja, ei mukavaa.

Päätä särkee. Särki eilen illalla ja tänään päivästä asti särkenyt. Sekään ei ole mukavaa. Vaik kaikki on periaatteessa ihan jees niin vittu mä haluan kuolla. Se on se pohjavire kaikessa. Ja joka kerta kun ajattelen kuolemaa nousee mieleeni hoitajan sanat: "tajuatko että jos sä tapat ittes sä lopetat olemisen kokonaan, kokonaisuutena, kaikkineen?" - ja kyllä, mä tajuan. Sitä mä haluan, kadota, kokonaan, kokonaisuutena, kaikkineen. Koska se kaikki paha - ne kaikki pahat - asuvat mussa. Ei niitä voi irroittaa, niinhän se hoitajakin sanoi. Ne on osa mua. Ja mä en taida haluta pitää niitä hengissä, ja valitettavasti koska olemme yhtä meidän kaikkien on mentävä jotta paska loppuisi.


Tajusin tänään, ettei olla enää aikoihin jatkettu polilla sitä trauma- ja dissosiaatiokyselyä. Tuli outo olo siitäkin huomiosta. Mun pää hokee jatkuvalla syötöllä, reaktiona ihan mihin tahansa mitä teen, "lyö ittees". Sitä vain. Koko ajan. Ääh. Ja se ei aina riittäisi. "Viillä kasvoja, revi lävistykset pois paljain käsin, työnnä haarukka silmään ja käännä, pure ja lyö kädet mustelmille, tee, tee, tee niin, tee niin nyt, heti!" Pahinta on, koska noi kaikki käskyt myös piirtyy helvetin elävinä mun verkkokalvoille. Mä en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Mun päässä on hirveä meno, eikä todellakaan siis mikään "bilemeininkimeno" vaan kamala ruuhkahässäkkä, joka aiheuttaa sen etten saa ajatuksista kiinni ja poukkoilen ja unohtelen ja joudun jatkuvasti kestämään edellämainittua pakkoajatuksentapaista paskaa ja ja ja ja kadotin ajatuksen taas.

En sinänsä käsitä. Mulla on / on ollut kohta kuukauden tauko hoidosta. Okei, still alive bitches, mutta se nyt ei ollut se pointti tässä. Vaan se, että mitä vittua mun kanssa aiotaan tehdä? Jättää vaan kellumaan kuplaani kunnes se lopulta poksahtaa viimeisen kerran? (Lyö itseäsi!) Jos en pääse johonkin tyyliin terapiaan, mitä sitten? Kaks kertaa kuussa keskustelu, yhdeksänkymmentä minuuttia kuukaudessa sitä etten saa sanottua mitään koska aika ei vain riitä joten en viitsi edes aloittaa. Ainoa paikka tässä maailmassa, jossa osaan itkeä, on polilla hoitajan huoneen semikovalla tuolilla. Ja mähän itken, oikeastaan joka kerta, jotain. Miksi kukaan ei auta? Miten mua voitaisiin auttaa? Mikä mulla on? Apua.


Mun pitäis tilata Gorilla Glass Germanylta koruja. Siis, tarkoitan, tota labretin venytystä varten. Joo, kyllä, sittenkin venytän pikkaisen tuota alahuulta, kuulemma hieman fiksumpaa ja helpompaa ja minähän uskon. On vaan helvetin kallista, mut onneks en saa nyt hetkeen tuota taas venyttääkään. Hmm. Rahatilanne on siis edelleen paska, mihinkäs se tästä paranisi. Lupasin auttaa vanhempia muutamassa jutussa, niin sain ostettua e-pillerit. Vielä pitäis joku seitsemänkymmentä euroa nipistää niiltä jollain konstilla - tunnen itseni niiiiiin paskaksi lapseksi että. Noin muutenkin. Oon kakskytäviis, hengaan kaikki päivät kotona lahnaten yksin koneella. Välillä jaksan jotain, mut sit taas väsähdän ihan täysin sen aiheuttaman rasituksen takia ja voihan saatana.

Kauhea nälkä. Syön kai sipsejä, ei mulla oo muutakaan tähän aikaan yöstä. Vaikka toisaalta pitäis nukkua. Mut helvetti kun ei väsytä. On vaan niin paljon päässä, niin paljon asiaa, ja se menee "jfjalfjafalfjafafahf". Kohta saa taas juosta vessassakin kun oon hörppinyt lightkolaa ja yyh. Vähiten haluaisin olla vaiva, mutta tiedän että joku herää aina kun raahaudun vessaan. Jaloissa on outo olo koska iltalääkkeiden vaikutus. Muistan edelleen kun söin ensimmäisen neljäsatasen Seroquel Prolongin; viisitoista minuuttia jaksoin istua yhteisön puolella, sit hoipuin silmät kiinni seinänvierustaa osastosänkyyni. Huhhuh ko se oli tujua silloin ja kaaduin kuin oisin saanu nukutussingosta päähän, nykyään tulee vaan outo olo jalkoihin jos valvon "liikaa" lääkkeenoton jälkeen.


Nyt on sellanen olo että tekis mieli lukea Murakamia. Harmillista mulla ei ole yhtään mukana, tai yhtään lukematonta sen puoleen. Ja kyllä, edelleen väsyttää armottomasti. Ei vain nukuta, mutten meinaa jaksaa kirjoittaa enempää (ehkä ei tarvisikaan, kukaan jaksa lukea tätä). Ja ahdistaa, se on vain voimistunut tässä kirjoittaessani ja dataillessani samalla ympäri interneettiä. Oon hukassa, en tiedä mitä teen. No siis, kuuntelen musiikkia ja ahdistun ja kirjoitan tätä mutta you know. Ehkä mä kaivan sipsejä. Ja luen hetken. Joo, mul on kai Rajaniemen Kausaalienkeli vielä täällä ja kesken, mikäli en muista kovin paljoa väärin, Mieluiten tosiaan lukisin Murakamia, jotenkin on sellainen Murakami -fiilis. Mutten ole osannut päättää että mitä lukisin häneltä seuraavaksi. Ääh. Vaikeaa.

Lopetuskappale, joka ei summaa mitään yhteen, vaan jättää ilmaan tyhmiä ja tyhjiä kysymyksiä vailla vastauksia: miksi mun pitää elää tätä paskaa? Mitä tää paska on, onko tää elämää? Miksi minä, miten minä, minne minä, kuka, mitä, missä, hä? Miksen osaa juoda tää hevosenkenkä huulessa lasista tai pullosta? Miksi huulet on kuivat ja juoma loppuu? Miksen jaksa nousta hakeakseni sipsejä ja kirjaa, jotta voisin kaatua sänkyyn? Jaksanko lukea vai pitäisikö sittenkin pelata TS4:sta? Miten on mahdollista, että vaikka mua fyysisesti väsyttää armottomasti, mä olen silti ihan hereillä - ja enemmän hereillä kuin äsken? Miten mä selviän mistään? Miksi joskus irtoaa tyhjästä ja turhasta kahdeksan kappaletta tekstiä, ja joskus (yleensä) kun on asiaa niin ei saa kirjoitettua mitään? Pitäisikö mun jo lopettaa tää paskanjauhanta?

np: Ruger Hauer - Riippusilta

2 kommenttia :

  1. Ootko lukenut Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimagen? Tykkäsin itse kovasti ja itse kirjan teematkin olivat hyvin samastuttavia. Oli ensimmäinen kirja pitkään aikaan mikä piti lukea lähes kerralla kokonaan, suosittelen mikäli et ole lukenut vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen :3 Se oli todella hyvä, pidin, omistan sen. Luin myöskin melkein yhdeltä istumalta :3

      Poista