Spinning Floating Heart PointerThe Moon -->

tiistai 5. toukokuuta 2015

Don't listen to a word I say


Noora kuvas. Tää tais olla vahinkolaukaus, mutta helvetin hyvä sellainen, joten propsit kuvaajalle kaikesta huolimatta. Kuvassa myös juuri kuntoutustuen jatkosta tiedon saanut minä. Tai siis. Nyt ilmaisin itseäni huonosti; kuva otettu lauantaina, tieto vastaanotettu tänään. Eli tosiaan: "teille on myönnettu kuntoutustuki 1.7.2015 - 31.3.2017", eli jatkuen vanhan tuen loppumisesta eteenpäin aina maaliskuun 2017 loppuun. Huhwau. En uskonut tähän. Ja mitä, Kelalta meni tän päätöksen tekemiseen ... alle kuus viikkoa? Maailmanennätys. Luulen ainakin, tai että ainakin lähellä ollaan. Lisäksi olen helpottunut, sillä päätöksestä löytyi kohta, jossa luki seuraavaa: "Olemme työkyvyttömyyseläkehakemuksenne käsittelyn yhteydessä selvittäneet kuntoutusmahdollisuuksianne. Tällä hetkellä Kelan järjestämä kuntoutus ei ole ajankohtaista." Eli ei tarvitse heti ainakaan huolehtia siitä, että mua oltais tässä kunnossa tunkemassa jos ja vaikka mihin.


Lisäks oon shopannut. Kirjoja. En ookaan aikoihin muistanut tai jaksanut postata mun ostoksista (jotka ovat olleet lähinnä kirjoja ja CD-levyjä) niin mitään. Mutta tässä viimeisimmät kirjaostokset. Kaksi alinta kotiutui Adlibriksen kautta, neljä ylintä Rosebudin kirja-alesta (näillä neljällä tais olla posteineen hintaa ... no, alle 20€ kuitenkin!). Hirveä himo lukea. En vaan tiedä mistä alkaisin. Tota Danger to selfiä yritin lukea jo bussissa matkalla Jyväskylään, mut enKlanti taitaa olla tähän elämäntilanteeseen vähän liian raskasta (ja itsemurha ja kuolema ym. sen sijaan ei - onhan noi suomeksi, hmm...!). Noista neljästä tosiaan kolme oli heräteostoksia kun niin halvalla sain; ainoastaan Antonella Gambotton kirjaa olin himoinnut jo aikaisemmin, mutta sitä ei muistaakseni silloin ollut saatavilla ja/tai hinta oli kamala. En muista.


Ja vähistä rahoistani tuhlasin myös näihin: BodyShopin ihanat Fuji Green Tea -vartalonpesuaine ja saman sarjan hajuvesijuttu. Näitä on haisteltu useasti jo liikkeessä, ja nyt oli pakko tuhlata, koska pelkäsin että jään ilman, sillä kyseessähän on mielestäni limited edition. Nää tuoksuu mitä parhaimmalle, ja koska ostin kaksi tuotetta, sain vielä pienen vartalovoi(ko se oikea termi on?)n mukaan. Meinasin pitää sen itse, mutta sitten koska olen huono nainen enkä osaa rasvailla itseäni (rasvat on omasta takaa... hehs) päätin lahjoittaa sen äidille äitienpäivälahjan osana. Tää ei edes tuoksu musta mitenkään erityisen voimakkaalle, joten ehkä äiti voikin jopa käyttää sitä vartalojuttua. Tai sitten se palautuu mulle... Joka tapauksessa: win. Kaikille. Luulen. Toivottavasti.

Ja tosiaan. Oon seonnut. Ehdotin itselleni aikaa labretin punchaukseen + venytykseen kesäkuun alkuun. Voi olla, etten pääse silloin, jos se ei lävistäjälle sovi/käy/se ei vaan halua mua enää sinne (:-----D), mutta jossain tuossa tässä lähiaikoina sen pitäis tapahtua. Varmaan elämäni kivuliain asia/tilanne/tapahtuma tulee olemaan, mut. Laskin rahojani, laskin tulevaisuudessa tähän hommaan meneviä rahoja jnejne., ja totesin tän niin tuskallisimmaksi kuin halvimmaksi vaihtoehdoksi - niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin. Ja kyllä, miksi minä, rahaongelmainen idiootti, tuhlaan rahojani tällaiseen sekopäisyyteen, johon ryhtyäkseen täytyy Katien sanojen mukaan olla "itsetuhoinen tai hullu - tai molempia"? No. Mä uskon vakaasti, että tää hullutus tekee musta tyytyväisemmän suhteessa omaan itseeni ja ulkonäkööni. 8mm reikä alahuulessa kun sattuu uppoamaan mun käsitykseen kauneudesta omassa itsessäni. Tai ei ehkä se reikä, mutta se koru koristamassa sitä reikää. Tuskinpa kukaan tähän ryhtyisi pelkän reiän takia :------D Ja kyllä, olen edelleen hullu, myönnän!

Tänään ei ole juurikaan ahdistanut, ei juurikaan masentanut. Paitsi uudet (tai uudet ja uudet, mut) kengät, jotka hankasivat molemmat kantapäät auki. Ja jotkut ihmiset ryhmässä. Ja gioahgioagsg. Mutta. Ehtiihän sitä tässä vielä. ... Toisaalta vois vaan mennä ajoissa nukkumaan (taas), pelata varman päälle, ja kiertää pahat olot kaukaa. Vois kokeilla. Mutta... Toisaalta vois ensin syödä pannukakkua, juoda lightkolaa ja kuunnella musiikkia. Joo. Teen näin. Joo.

np: Of Monsters and Men - Dirty Paws

8 kommenttia :

  1. Hemmetin upea toi vahinkolaukaus-kuva susta! ♥_♥ Ja nyt munkin alkoi tehdä mieli nuuskia ja ostella jotain Body Shopin tuotteita... :D Ja jee, kiva kun sua ei ole tänään ahdistanut ♥

    VastaaPoista
  2. Hulluus on ihan okei! Ihana kuva, oot vahingossakin kaunis ♥ :3

    VastaaPoista
  3. Miten toi labretin punchaus oikein toimii? :o samalla tavalla kun korvien venyttäminen vai onko siihen ihan omat niksinsä? :D Ja aivan ihana kuva, nuo otsan korut on kyllä jotain niin mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no siis. ööh. siinä tehdään asiaan soveltuvalla (onkohan se nimi ihan vaan dermal punch?) välineellä reikä. eli siis poistetaan pala ööh susta pois :-----D (kuulostaapa brutaalille, mut se on :'---D) ja esim. mun tapauksessa tätä reikää vielä sitten venytetään haluttuun kokoon. tulen niin kuolemaan tuskaan haha :'------------DDDDDDDDDDD mutta en ajattele sitä vielä, ajattelen sitä vasta kun se tapahtuu... paitsi VÄHÄN jo myös nyt. autssssssss. ja kiitos :3 toivottavasti ei mennyt ruokahalut tän selityksen johdosta tai mitään!

      Poista
  4. NIIIIIIIIN UPEA kuva susta! ihana <3

    VastaaPoista